Mustameri – Karadeniz

1. Taas Mustanmeren aallot mun korvihini kutsuansa soi,
mut aatokset vain liitää täält kaukaa kotimaahan enää voi.
Sä lokki, valkosiivin, mun rakkalleni kuiskaa viesti tää:
sun luoksesi taas hiivin, kun sirppi vuorten yllä pilveen jää.

Taas Mustameri, raikkain suvituulin, mua unelmissa uneen tuudittaa,
ja rakkainpani, hymyhuulin, mua laiturilla laivaan odottaa.

2. Taas Mustanmeren aallot mua kutsuu kotimaahan palaamaan,
kuin paimenessa kerran kaik vuorenrinteet jälleen tuntemaan.
Soi pähkinöissä tuulet, teepensas pihamaalle rauhaa toi.
Ja kirsikat, kuin huulet, jo vuoripuron vartta purppuroi.

Vain aatoksin voi Mustanmeren rantaa taas kulkea, kuin lasna ollessaan,
kun aurinkoista kultasantaa käyn paljasjaloin venevalkamaan.

3. Vaan kadonnut on taika, en hurmaa takaisin mä koskaan saa,
mut unhoitu ei aika, kun veljet Bayram-juhlaa valmistaa.
Siis lokki, valkosiivin, mun kaipuutani vuorille taas vie.
Ah, kotiseudun multaan, kun päättyisi ain vaeltajan tie!

Taas haavelaivaa Mustameri kantaa, ei vertaistasi maailmassa lie.
Vaik rikkautta onni mulle antaa, sun rantaas päättyy vaeltajan tie.
Tää vaeltajan pitkä tie. Minun tie.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu