Kappaleen sanat
VIIMEIN LÄHDIN POIS
Composer & Words & Arr.: AnttiJ
Vocals: Miira
Conductor: AnttiJ
Drums: Veikko Ludwig
Bass: Veikko Bassman
Guitar I (solo): Veikko Gibson
Guitar II: Veikko ”Strumming” Strömming
Clavinet: Veikko ”Gay-Board ” Yamaha
Organ: Sir Veikko (Sir Fellow Lesley-Hammond)
Horns & Brass: Eesti Riiklik Puhkpilliorkester
Production: Jyrkimmät Mahalaskut Ky/Jyrki Mahalasku
Production assistent: Marja Pensas
Copyrights: AnttiJ & Jyrkimmät Mahalaskut Ky
Lueskelin pari kuukautta sitten jostain lööpistä tarinaa äijästä joka oli tehnyt kaiken maailman kupruja ja jätti velat muijansa maksettaviksi. Ikävä juttu mutta toisaalta ikävistä jutuista saattaa saada sytykkeitä sanoitukseen. Pistin asian aivolokerooni B5C226D josta tiesin sen löytyvän kun tarve tulee. Ja tulihan se lopultakin … siis tarve; vatsa kyllä toimii vielä normaalisti, kiitos kysymästä.
Painelin eräänä kylmänä talvipäivänä liiteriin hakemaan puita takkaan. Jostain syystä silmiini osui hylätyn näköinen, mutta samalla hyvinkin tuttu puupökkelö josta olen vuosien saatossa vuoleskellut lastuja Suomi-soul-biiseihini. Rungossa näytti olevan sen verran varaa, että siitä syntyisi vielä ainakin yksi uusi (tai no, uusi ja uusi) kappale samaan sarjaan. Ei muuta kuin veistokirves käteen ja hommiin.
Jostain synkän sieluni syövereistä päähäni pongahti Kurre-oravan heittämän kuusenkävyn lailla ensin yksi pilliriffi, joka tuntui istuvan minkä tahansa biisin keskelle, ja sitten toinen riffi joka sopisi clousaamaan lähes mitä tahansa säkeistöjä. Noillahan menee vaikka kuuhun joten takkatulen lisäksi panin uuden soul-biisini tulille.
Tällä kertaa en soittanut argentiinalais-jepualaiselle bandoneonin bandiitti Don Juan Bolerolle koska äijä ei ymmärrä soitetusta soulista mitään vaikka soul-food tuntuukin uppoavan varsin hyvin kuten kaikki muukin syötävä, ei sen puoleen. Don Juanin periaate onkin ”kaikki on syötävää mikä ei liiku”; se taas on johtanut siihen, ettei liiku vaa’an neulakaan koska se on tapissa heti kun Bolero astuu tavalliseen puntariin. Don Juanin tarkka paino saadaankin nykyään vain jepualaisen turvetuotantoalueen autovaa’alla.
Sitten ei muuta kuin virtaa Yamahan koskettimistolle jotta saatiin jonkinmoinen melodiakin aikaiseksi. Se olikin suhteellisen helppoa koska kahta en vaihda: Mikserin profiilikuvaa ja soul-biisieni perussointuja. Kokeilin aikani tuttuun sointukiertoon soveltuvia melodiakulkuja ja löytyihän sieltä sentään jotain käyttökelpoistakin kaiken vanhan ja useaan kertaan käytetyn roinan keskeltä. Sanoitus, joka tarvitaan lähinnä siksi että solistilla olisi jotain tekemistä, syntyi riimipohjaisena hyvin nopeasti B5C226D-aivolokeroon säilömäni aiheen pohjalta joten jätin luottosanoittajani Plasticin tällä kertaa rauhaan. Ai mitä? Ei ”Rauhaan”, senkin höpönassu, kyseinen mielenhoitolaitos on ollut suljettuna jo yli kaksikymmentä vuotta. Eikä Plastic mitään latausta tarvitse, sehän käy täysillä pytyillä. No, onhan noissa sanoissa sentään se viesti, että paskaan parisuhteeseen jäädään joskus mitättömistäkin syistä vaikka ei pitäisi.
Tyylilajiksi päätin ottaa nopeampitempoisen funkyn, jonka tanakan mutta lyhyesti ja dempatusti kulkevan bassolinjan ja –soundin innoittajana ei yllättäen toiminutkaan kukaan 60-luvun maineikkaista soul-basisteista vaan edesmennyt Rocco Prestia. Siitä innostuneena lainasin ja modifioin pari todellisen mestarin (eli Roccon bändin Tower Of Powerin) pilliriffiä omieni lisäksi laulun tueksi. Näistä syistä oli päivän selvää, että TOPn piti sisältyä myös sanoitukseen tavalla tai toisella. Tribuutiksi en biisiä sentään kehtaa kutsua koska esikuva on niin äärettömän kova.
Aika useinhan sanotaan, että ”less is more” biisien sovituksissa mutta päätin mennä vastavirtaan teemalla ”most is more” eli paahdetaan urku auki alusta loppuun vanhoilla, mutta ilkeillä soundeilla ja samalla kompilla. Väliosassa vedetään sentään hetki happea jotta jaksetaan juosta biisi loppuun asti. Giniin ei niinkään seksuaalisesti vaan muuten suuntautuneella Sir Fellow Lesley-Hammondilla tosin oli paitsi urku auki myös pelti kiinni koska kello oli jo lähes 10 aamupäivällä; ei siis ihme että vasemman käden juoksutukset kuulostavat samalta kuin ginin pulputus ”Sir Veikon” kurkussa.
Torvet sovitin omaa elämäänsä pääosin elävää baritonia lukuun ottamatta mahdollisimman suppuun siten että kun kaikkien kivien kääntämisen jälkeen muusikkojen ale-laarista löydetyn Eesti Riiklik Puhkpilliorkesterin soittama riffi tärähtää, niin KELA-ukoilta tärähtää kauhallinen Tenaan jos erehtyy seisomaan kahta metriä lähempänä kajareita. Jos soolokitaran soundin erottaa pirunviulusta, olen epäonnistunut pahasti. Eikä tiukaksi tarkoitettu vanhempi 70-lukulainen soul ole mitään ilman matalalta möyryävää clavinettia ja halvan Telecaster-kopion soundeilla säkättävää komppikitaraa, joka porautuu kalloon kuin sirkkelin terä TET-harjoittelua raksalla suorittavan wanna-be sahurin sormeen.
Aika moneen taivun musiikin saralla, mutta naislaulajan imitointi ei onnistu jos jätetään kaikki parrakkaat Euroviisuartistit pois laskuista; niitä imitoin siten että minullakin on partainen suu auki kun laulan. Siispä ei kun demo e-maililla Miiralle ja mukaan kaino kysely kiinnostaisiko tuollaista tekelettä ryhtyä tulkitsemaan vaikka se ehkä olisikin solistin perinteisen mukavuusalueboksin ulkopuolella. Onneksi kiinnosti, niin sain biisin valmiiksi.
Henkinen kuunteluasento asetetaan jonnekin 70-luvun alkupuolelle (kaiuttimien turva-alue huomioiden) ja ei kun biisi käyntiin niin lujaa kuin laitteista lähtee. Sori siitä, erityisesti kaikki te ”heippa”-lappuja tehtailevat yläkerran naapurit joiden nimi, osoite ja puhelinnumero lähtevät ”naapurikyttääjät”- saitille seuraavasta ”heipasta”.
*******
Ai mutta aprikoos! Haluatko kuulla vitsin? Ai et, no ei se mitään; kerron sen silti. Suuren sairaalan patologian ylilääkäri ihmetteli miksi nuori patologi seisoskelee eikä tee mitään vaikka muut ovat täydessä työn touhussa suorittamassa ruumiinavauksia. Nuori patologi kertoi sen johtuvan kotikasvatuksesta: äiti sanoi aina, ettei kylmäkaapista saa ottaa uutta jos pöydällä on jo valmiiksi avattu. (Ivalo, kausi 3)
VIIMEIN LÄHDIN POIS:
Intro
A1
Mä päätin: kun mä heräisin
et vaatteet kassiin keräisin.
En enempää oo olkapää,
mä muutan, tänne en mä jää.
En enää maksa laskuja
En enää kaiva taskuja
Kun lähden sotkus’ kaikki jää
En enää koskaan niitä nää.
A2
Mä mielessäni manasin,
kun umpihankeen kahlasin
Mä TOPn levyt unohdin
vaik’ turhempaakin pakkasin
En enää maksa laskuja
En enää kaiva taskuja
Kun lähden sotkus’ kaikki jää
En enää koskaan niitä nää
B1
Viimein lähdin, viimein lähdin, viimein lähdin pois
Viimein lähdin, viimein lähdin, viimein lähdin pois
Intro
A3
--kitara- ja fonisoolot---
B2
Viimein lähdin, viimein lähdin, viimein lähdin pois
Viimein lähdin, viimein lähdin, viimein lähdin pois
A4
Jo pysäkille pysähdyin
kun bussista mä myöhästyin.
Täyskäännös, palaan kotiin päin
vaik’ lähdin siltikin mä jäin.
Nyt taaskin maksan laskuja
ja syvään kaivan taskuja
Ja sotkus’ uudelleen mä nään
rintaa vasten painan pään
Composer & Words & Arr.: AnttiJ
Vocals: Miira
Conductor: AnttiJ
Drums: Veikko Ludwig
Bass: Veikko Bassman
Guitar I (solo): Veikko Gibson
Guitar II: Veikko ”Strumming” Strömming
Clavinet: Veikko ”Gay-Board ” Yamaha
Organ: Sir Veikko (Sir Fellow Lesley-Hammond)
Horns & Brass: Eesti Riiklik Puhkpilliorkester
Production: Jyrkimmät Mahalaskut Ky/Jyrki Mahalasku
Production assistent: Marja Pensas
Copyrights: AnttiJ & Jyrkimmät Mahalaskut Ky
Lueskelin pari kuukautta sitten jostain lööpistä tarinaa äijästä joka oli tehnyt kaiken maailman kupruja ja jätti velat muijansa maksettaviksi. Ikävä juttu mutta toisaalta ikävistä jutuista saattaa saada sytykkeitä sanoitukseen. Pistin asian aivolokerooni B5C226D josta tiesin sen löytyvän kun tarve tulee. Ja tulihan se lopultakin … siis tarve; vatsa kyllä toimii vielä normaalisti, kiitos kysymästä.
Painelin eräänä kylmänä talvipäivänä liiteriin hakemaan puita takkaan. Jostain syystä silmiini osui hylätyn näköinen, mutta samalla hyvinkin tuttu puupökkelö josta olen vuosien saatossa vuoleskellut lastuja Suomi-soul-biiseihini. Rungossa näytti olevan sen verran varaa, että siitä syntyisi vielä ainakin yksi uusi (tai no, uusi ja uusi) kappale samaan sarjaan. Ei muuta kuin veistokirves käteen ja hommiin.
Jostain synkän sieluni syövereistä päähäni pongahti Kurre-oravan heittämän kuusenkävyn lailla ensin yksi pilliriffi, joka tuntui istuvan minkä tahansa biisin keskelle, ja sitten toinen riffi joka sopisi clousaamaan lähes mitä tahansa säkeistöjä. Noillahan menee vaikka kuuhun joten takkatulen lisäksi panin uuden soul-biisini tulille.
Tällä kertaa en soittanut argentiinalais-jepualaiselle bandoneonin bandiitti Don Juan Bolerolle koska äijä ei ymmärrä soitetusta soulista mitään vaikka soul-food tuntuukin uppoavan varsin hyvin kuten kaikki muukin syötävä, ei sen puoleen. Don Juanin periaate onkin ”kaikki on syötävää mikä ei liiku”; se taas on johtanut siihen, ettei liiku vaa’an neulakaan koska se on tapissa heti kun Bolero astuu tavalliseen puntariin. Don Juanin tarkka paino saadaankin nykyään vain jepualaisen turvetuotantoalueen autovaa’alla.
Sitten ei muuta kuin virtaa Yamahan koskettimistolle jotta saatiin jonkinmoinen melodiakin aikaiseksi. Se olikin suhteellisen helppoa koska kahta en vaihda: Mikserin profiilikuvaa ja soul-biisieni perussointuja. Kokeilin aikani tuttuun sointukiertoon soveltuvia melodiakulkuja ja löytyihän sieltä sentään jotain käyttökelpoistakin kaiken vanhan ja useaan kertaan käytetyn roinan keskeltä. Sanoitus, joka tarvitaan lähinnä siksi että solistilla olisi jotain tekemistä, syntyi riimipohjaisena hyvin nopeasti B5C226D-aivolokeroon säilömäni aiheen pohjalta joten jätin luottosanoittajani Plasticin tällä kertaa rauhaan. Ai mitä? Ei ”Rauhaan”, senkin höpönassu, kyseinen mielenhoitolaitos on ollut suljettuna jo yli kaksikymmentä vuotta. Eikä Plastic mitään latausta tarvitse, sehän käy täysillä pytyillä. No, onhan noissa sanoissa sentään se viesti, että paskaan parisuhteeseen jäädään joskus mitättömistäkin syistä vaikka ei pitäisi.
Tyylilajiksi päätin ottaa nopeampitempoisen funkyn, jonka tanakan mutta lyhyesti ja dempatusti kulkevan bassolinjan ja –soundin innoittajana ei yllättäen toiminutkaan kukaan 60-luvun maineikkaista soul-basisteista vaan edesmennyt Rocco Prestia. Siitä innostuneena lainasin ja modifioin pari todellisen mestarin (eli Roccon bändin Tower Of Powerin) pilliriffiä omieni lisäksi laulun tueksi. Näistä syistä oli päivän selvää, että TOPn piti sisältyä myös sanoitukseen tavalla tai toisella. Tribuutiksi en biisiä sentään kehtaa kutsua koska esikuva on niin äärettömän kova.
Aika useinhan sanotaan, että ”less is more” biisien sovituksissa mutta päätin mennä vastavirtaan teemalla ”most is more” eli paahdetaan urku auki alusta loppuun vanhoilla, mutta ilkeillä soundeilla ja samalla kompilla. Väliosassa vedetään sentään hetki happea jotta jaksetaan juosta biisi loppuun asti. Giniin ei niinkään seksuaalisesti vaan muuten suuntautuneella Sir Fellow Lesley-Hammondilla tosin oli paitsi urku auki myös pelti kiinni koska kello oli jo lähes 10 aamupäivällä; ei siis ihme että vasemman käden juoksutukset kuulostavat samalta kuin ginin pulputus ”Sir Veikon” kurkussa.
Torvet sovitin omaa elämäänsä pääosin elävää baritonia lukuun ottamatta mahdollisimman suppuun siten että kun kaikkien kivien kääntämisen jälkeen muusikkojen ale-laarista löydetyn Eesti Riiklik Puhkpilliorkesterin soittama riffi tärähtää, niin KELA-ukoilta tärähtää kauhallinen Tenaan jos erehtyy seisomaan kahta metriä lähempänä kajareita. Jos soolokitaran soundin erottaa pirunviulusta, olen epäonnistunut pahasti. Eikä tiukaksi tarkoitettu vanhempi 70-lukulainen soul ole mitään ilman matalalta möyryävää clavinettia ja halvan Telecaster-kopion soundeilla säkättävää komppikitaraa, joka porautuu kalloon kuin sirkkelin terä TET-harjoittelua raksalla suorittavan wanna-be sahurin sormeen.
Aika moneen taivun musiikin saralla, mutta naislaulajan imitointi ei onnistu jos jätetään kaikki parrakkaat Euroviisuartistit pois laskuista; niitä imitoin siten että minullakin on partainen suu auki kun laulan. Siispä ei kun demo e-maililla Miiralle ja mukaan kaino kysely kiinnostaisiko tuollaista tekelettä ryhtyä tulkitsemaan vaikka se ehkä olisikin solistin perinteisen mukavuusalueboksin ulkopuolella. Onneksi kiinnosti, niin sain biisin valmiiksi.
Henkinen kuunteluasento asetetaan jonnekin 70-luvun alkupuolelle (kaiuttimien turva-alue huomioiden) ja ei kun biisi käyntiin niin lujaa kuin laitteista lähtee. Sori siitä, erityisesti kaikki te ”heippa”-lappuja tehtailevat yläkerran naapurit joiden nimi, osoite ja puhelinnumero lähtevät ”naapurikyttääjät”- saitille seuraavasta ”heipasta”.
*******
Ai mutta aprikoos! Haluatko kuulla vitsin? Ai et, no ei se mitään; kerron sen silti. Suuren sairaalan patologian ylilääkäri ihmetteli miksi nuori patologi seisoskelee eikä tee mitään vaikka muut ovat täydessä työn touhussa suorittamassa ruumiinavauksia. Nuori patologi kertoi sen johtuvan kotikasvatuksesta: äiti sanoi aina, ettei kylmäkaapista saa ottaa uutta jos pöydällä on jo valmiiksi avattu. (Ivalo, kausi 3)
VIIMEIN LÄHDIN POIS:
Intro
A1
Mä päätin: kun mä heräisin
et vaatteet kassiin keräisin.
En enempää oo olkapää,
mä muutan, tänne en mä jää.
En enää maksa laskuja
En enää kaiva taskuja
Kun lähden sotkus’ kaikki jää
En enää koskaan niitä nää.
A2
Mä mielessäni manasin,
kun umpihankeen kahlasin
Mä TOPn levyt unohdin
vaik’ turhempaakin pakkasin
En enää maksa laskuja
En enää kaiva taskuja
Kun lähden sotkus’ kaikki jää
En enää koskaan niitä nää
B1
Viimein lähdin, viimein lähdin, viimein lähdin pois
Viimein lähdin, viimein lähdin, viimein lähdin pois
Intro
A3
--kitara- ja fonisoolot---
B2
Viimein lähdin, viimein lähdin, viimein lähdin pois
Viimein lähdin, viimein lähdin, viimein lähdin pois
A4
Jo pysäkille pysähdyin
kun bussista mä myöhästyin.
Täyskäännös, palaan kotiin päin
vaik’ lähdin siltikin mä jäin.
Nyt taaskin maksan laskuja
ja syvään kaivan taskuja
Ja sotkus’ uudelleen mä nään
rintaa vasten painan pään
Kommentit
Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään
|
SampoM 9 tuntia sitten Tämä on pitänyt kuunnella ja nyt kerkesin. Tässähän on tiukkaa funkin hytkettä Tower of Power-tyyliin. Hyvin olit saanut tuon kuudestoistaosa-funkhytinän, mikä on leimallista monissa ToP:in biiseissä. Jos nyt jotain kriittistä kaivelen, niin ehkä tuo pillien diskantti laittoi amalgaamat paikoin heilumaan. Toinen asia on, että laulaja ei ole ehkä juurikaan kuunnellut funkia. Toisaalta se toi jännää kontrastia. Ja aina voi sanoa, että laulasit hitto ite paremmin. Totta, en selviytyisi tuosta mitenkään. Mutta, D.Garibaldimaista kelpo poljentoa oli tässä, hyvä. |
|
||
|
9
|
|
Uppe 27.04.2024 Oikein toimiva ja svengaava funkki tämä on. Hieno sovitus. Realistinen kertomus parisuhteen kiemuroista, kun kaikki ei mee ihan putkeen. (Onneksi?) nykyään tasa-arvon aikana sekä sotkija että lähtijä voivat olla kumpaa tahansa sukupuolta. :) |
|
|
|
ricbay 25.04.2024 Tasainen tuotos, johon naisvokaalit tuovat raikkaan tuulahduksen. Näitä sun biisejä jonkun verran tulee kuunneltua. Pidän sun tyylistä säveltää. Napakkaa ja veitsentarkkaa työtä, joka saa monon vipattamaan. |
|
||
