Psykedeelisissä tunnelmissa liikutaan täälläkin! Teos on heti alustaan lähtien sen verran kaaottinen, että saatan joutua myös sen kommentoinnissa poukkoilemaan tajunnanvirtani perässä alueelta toiseen.

Kaaos otti tosiaan kuuntelukokemukseni haltuun heti alussa. Nimi Souturetki antaa sopivasti vihiä siitä, että vedellisissä tunnelmissa tullaan todennäköisesti liikkumaan. Ja kun aallokko pärskähteli korvakäytävääni heti ensimmäisten äänten joukossa, lunastettiin odotukset siltä osin välittömästi.

Mutta se ei ollut ensiäänistä ainoa, ei edes etäisesti, vaan ulapalla soutelun lisäksi kuulija väijytetään samantien niin käkikellolla, useammallakin metallisella kilkahduksella ja jonkinlaisella tutusta naurusamplesta kaiketi madalletulla ölinällä, joka kuulostaa ehkä jonkinlaiselta mursulta. Aistiärsykkeitä pusketaan kohti sellaisella voimalla, että veneen soutaja alkaa äkisti tuntua vanhoista elokuvista ja sirkusesityksistä tutulta läjäpäin soittimia henkilöönsä köyttäneeltä multi-instrumentalistilta, ja meno on vähintään yhtä eläväistä kuin sekava mielikuvanikin.

Tunnelma on jopa niin hektinen, että huomaan epäileväni sen tarkoituksenmukaisuutta. Vaan olipa kyse sitten tietoisesta valinnasta tai jostain vähemmän harkitusta ratkaisusta, kaaottinen kokemus on vähintään kehollinen. Ei ehkä omaan makuuni miellyttävin mahdollinen, mutta se todella tuntuu – ja tuntuu todella paljolta!

Punaisen langan, tai ehkä tässä yhteydessä olisi sopivampaa puhua pelastusrenkaasta, tarjoaa mekkalan keskeltä vähitellen pintaan hivuttautuva psykedeelisesti huojuva drone-surina, joka polveilee ja muuttuu läpi kappaleen. Se on kaikenlaisten helistinten ja kolistinten jalkojen jäävän aallokon jälkeen ensimmäinen hieman rauhallisempi, tasaisempi elementti, jota jää seuraamaan paitsi sen jatkuvuuden, myös sen muuttuvuuden takia. Se kehittyy kasvaessaan oikeastaan hyvinkin miellyttävällä tavalla, ja vähitellen, kuin varkain, huomaan muiden soitinten lähteneen vaimenemaan. Tasainen drone on ottanut kaaoksesta vallan, ja vähitellen ulapalla hiljenee.

Elämyksessä on jotain hyvin samaa kuin isolationismissa, mitä nyt tämä on soinniltaan huomattavasti orgaanisempaa ja säröttömämpää. Mutta metakka on niin voimakasta, että myös tätä kuunnellessaan hengästyy, kun liiallisilla aistiärsykkeillä pommitetut aivoni yrittävät epätoivoisesti haparoida saadakseen sekasorron seasta otetta jostain – aivan mistä tahansa.

Olen ehkä esteettisesti eri mieltä monista käytetyistä äänistä, ja ehkä teknisessäkin toteutuksessa olisi voinut tehdä joitain asioita toisin, mutta pidän siitä, miten tuo sekavuus vähitellen muuntautuu joksikin hallitummaksi, kun drone saa seurakseen tuon metallikannulta kuulostavan bong.wavin tasaisempaa rytmiä tarjoamaan. En myöskään ole varma, että onko se paras mahdollinen tunnereaktio biisille, mutta loppua kohden huomaan kokevani helpotuksen tunteita, kun kaaos alkaa hellittää kokonaisuuden feidautuessa pois.

Vaikea tästä on saada otetta, kun kuuntelukokemus toisensa jälkeen tuntuu niin valittujen soundien kuin musertavan miksauksenkin takia jonkinlaiselta urakalta, mutta jos nyt asioikseen miettii, miten tätä olisi voinut kehittää vielä eteenpäin, näkisin ainakin pari keskenään ristiriitaista suuntaa. Ja painotan tässä välissä, etten pyri tarjoamaan tässä mitään oikeita ratkaisuja, koska sellaisia ei ole, vaan mietin lähinnä sitä, mitä muuta vastaavanlaiselle teokselle, siinä viitekehyksessä jonka sille ymmärrän, voisi seuraavalla kerralla kokeilla kehittää eteenpäin.

Ensimmäinen mieleen juolahtava vaihtoehto olisi ollut tehostaa aloitusta entisestään. Humauttaa sisään vieläkin suuremmalla voimalla ja antaa kuulijan räpiköidä vieläkin pahemmin. Tätä voisi mahdollisesti tehostaa niin eri elementtien käsittelyllä kuin käytettyjen elementtien määrälläkin. Myös pieni määrä lisäkestoa olisi saattanut tehdä kuuntelukokemuksesta vieläkin voimakkaamman.

Toinen vaihtoehto, jota ehkä itse suosittelisin oman kokemukseni pohjalta, olisi ollut rakentaa kappale vähä vähältä jonkinlaista huipennusta kohti. Kun kappaleen rakenne nyt tuntuu laskevan heti alussa saavuttamaltaan huipulta enemmän tai vähemmän suoraan kohti lopun hiljaisuuttaan, tällä ratkaisulla rakenteeseen olisi voinut luoda käänteen: aloittaisi pienestä vaikka vain aaltoja ja yksittäisiä elementtejä välillä lisäillen, kunnes huippukohdassa vyöryttäisi koko kuvion kuulijan niskaan, minkä jälkeen voisi vähitellen lasketella kohti tyhjyyttä kuin nykyisessäkin rakenteessa.

Tämä ratkaisu toimii näinkin, mutta muutos tekee useimmiten hyvää melkein kaikille ajassa liikkuville teoksille, ja kuvittelisin myös että myös tämä tai jokin vastaavan kaltainen teos voisi hyötyä käännekohdasta.

Joka tapauksessa, olivatpa nämä ratkaisut miten tarkoituksenmukaisia tahansa, kokonaisuus antoi ainakin tälle kuuntelijalle sellaiset tupenrapinat, ettei kappale ole aivan vähään aikaan unohtumassa.