Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Syksystä.


jrnn
527 viestiä

#1 kirjoitettu 26.11.2004 09:57

Monet ihmiset katsovat minua monttu ammollaan kuin vierasta sikaa, kun satun päästämään ilmoille lauseen "lempivuodenaikani on syksy". Mutta syksyhän on sietämättömän ankeata ja kurjaa aikaa, merkityksetön rykäisy vuodenaikojen kierrossa, jolla meitä poloisia ihmisiä vain kiusataan! Mietinpä vain, että mistä tällainen yleinen asennoituminen tähän upeaan vuodenaikaan on syntynyt: onko se mukisematta omaksuttu ajattelumalli, ikään kuin ympäristön pakottama normi, vähän samaan tapaan kuin "ruotsalaiset on kaikki vitun homoja", vaikka harva on eläessään ruotsalaista tavannutkaan?

Jos ajatellaan tätä mennyttä syksyä (kyllä, minä olen jo talvessa), niin ei kauniimpia luonnonmaisemia voi kuvitellakaan. Värit muuttuvat monotonisen kirkkaasta vihreästä mitä miellyttävämmiksi murrettujen, ikään kuin akryylivärien kombinaatioiksi: minun silmissäni luonnon esteettinen puoli tuntuu todella heräävän vasta alkusyksyn ruskan aikaan, ja huipentuu marraskuun karuun harmaan, ruskean ja violetin sävyjen sillisalaattiin. Ja siinä välissä läpikäydään monta vaihetta, melkein päivittäin tuntuu sen tontin takana aukeavan metsämaiseman tarjoavan jotain uutta.

Tottakai sateiset syksyt ovat kurjia. Ja se valoisuuden väheneminen ottaa koville. Mutta tämäkin syksy oli harvinaisen vähäsateinen, kuivuus nimenomaan korosti alati muuttuvaa värien leikkiä, kuin olisi päivästä toiseen tapittanut jotain öljyvärimaalauksia.

Johtuuko syksyn kokeminen vastenmielisenä siitä, että vaippaikäisestä lähtien saa kuulla ihmisten ympärillä puhuvan siitä, miten ällöttävä vuodenaika se on? Tulevatko ihmiset sokeaksi syksyn kauneudelle, eivätkä vain voi havahtua omaksumastaan asenteesta; tai edes yrittää katsoa ympärilleen omin, ei yleisen ajattelutavan vääristämin silmin? Vai onko syksy todella vaan niin vastenmielistä aikaa, että valtaosa ei siitä pidä, vaikka jokainen olisi täysin oman mielipiteensä asiasta muodostanut?

^ Vastaa Lainaa


TotalNegative

#2 kirjoitettu 26.11.2004 10:15

Ilman syksyä ei tulisi talve, ilman talvea ei tulisi kevättä, ja ilman kevättä ei tulisi kesää.

Minulle ei ole syksyssä muuta positiivista ku se että mulla on synttärit sillo, muuten syksy on hyvin synkkä ja masentavaa vuoden aika.

^ Vastaa Lainaa


akhi

#3 kirjoitettu 26.11.2004 11:33

eihän syksyssä mitään vikaa ole... Luonto on kauniin värikäs, ja sataa vettä... pideän vesi sateesta. Ainut huono puoli ssyksyssä on että sitten tulee talvi josta en erityisemmin pidä...
Mutta syksy on kaunista aikaa, ja hyvää aikaa...

^ Vastaa Lainaa


zarthas

#4 kirjoitettu 26.11.2004 13:03

Minunkin lempivuodenaika sattuu olemaan syksy. Muina vuodenaikoina ei ole mahdollista saada sitä sanoin kuvaamattoman ihanaa fiilistä, jonka aiheuttaa täydellinen pimeys ulkona, putoilevat lehdet, ja tihuttava sade. Sitä fiilistä sanon syysmasennukseksi, vaikka sillä ei oikeastaan ole mitään tekemistä masennuksen kanssa. Mun syksyn viettoon kuuluu monesti myös pienet ja suuremmatkin elämänmuutokset, herkkää fiilistelyä, tunnelmointia kynttilänvalossa koskettavan musiikin säestämänä yms... Se on jonkinlainen terapia joka pitää suorittaa kerran vuodessa. Mieli puhdistuu ja saa taas voimia jatkaa eteenpäin kaasu pohjassa!
Hauskaa loppusyksyn jatkoa kaikille!!! 0

^ Vastaa Lainaa


jrnn
527 viestiä

#5 kirjoitettu 26.11.2004 13:17

zarthas kirjoitti:
...Muina vuodenaikoina ei ole mahdollista saada sitä sanoin kuvaamattoman ihanaa fiilistä, jonka aiheuttaa täydellinen pimeys ulkona, putoilevat lehdet, ja tihuttava sade. Sitä fiilistä sanon syysmasennukseksi, vaikka sillä ei oikeastaan ole mitään tekemistä masennuksen kanssa. Mun syksyn viettoon kuuluu monesti myös pienet ja suuremmatkin elämänmuutokset, herkkää fiilistelyä, tunnelmointia kynttilänvalossa koskettavan musiikin säestämänä yms... Se on jonkinlainen terapia joka pitää suorittaa kerran vuodessa. Mieli puhdistuu ja saa taas voimia jatkaa eteenpäin kaasu pohjassa!

Minäkin nautin syksyn tuomasta eräänlaisesta haikeudesta, pimenevistä illoista ja mahdollisuudesta sytytellä kynttilöitä iltahämärässä. Huokailua ja haikailua hyvässä mielessä. Hämärää ja hyssyttelyä, hämyhyssyä. Minä näen ennen kaikkea mahdollisuuden rauhoittua, ikään kuin vajota jonkinlaiseen puolihorrokseen.

Ehkä toisiin tämä lieveilmiö vaikuttaa negatiivisesti, siten syksyä vuodenaikana mustamaalaten.

^ Vastaa Lainaa


traumacoma

#6 kirjoitettu 26.11.2004 19:24

parempi syksy kuin tuhkarokko.

^ Vastaa Lainaa


IdiotPunk
375 viestiä

#7 kirjoitettu 26.11.2004 19:38

Syksy on kaunis. Minunkin lempivuodenaikani.

Semmoinen idyllisyksy on ihana: Punaisia, keltaisia ja vielä hivenen vihreitä lehtiä putoaa maahan ja oravat juoksee ohi. Kaulaliina liehuu ja tälleen.
Valitettavasti en ole semmoista syksyä koskaan oikeastaan kokenut. Maassa on märkiä mössöisiä lehtiä ja oravat piileksii. Kaulahuivikin meinaa vain pudota.

Surullinen asia siinä on se, että kun tulee syksy niin tietää että talvi tulee.

^ Vastaa Lainaa


Twight
3600 viestiä

#8 kirjoitettu 26.11.2004 19:48

Nimen omaan! Syksy on minustakin paras vuoden aika - ainakin kauneudessa. Eikä pelkästään puiden lehdet! Kuu on kirkas, ilma on raikas, tähdet taivaalla..

Mutta NYT on luonto kauneimmillaan! Menkää pihalle siitä, perkele! Tänään, kun poljin aamulla kouluun, en nähnyt Isoa Karhua taivaalla. Aina tähtiä katsoessa olen sen nähnyt. Etsin tovin. Löysin. Suoraan yläpuolella! Ja tämän aamuinen kuu on ollut kaikista kaunein. Kirkas, kellertävä, tumman sinisellä taivaalla mäntypuiden takana. Matalalla. Se oli todella kaunis. Pysähdyin ihastelemaan sitä ja tähtiä.

Suosittelen pysähtymistä kaikille.

^ Vastaa Lainaa


zarthas

#9 kirjoitettu 27.11.2004 12:38

jrnn kirjoitti:

Huokailua ja haikailua hyvässä mielessä.




No just noita sanoja minä olin hakemassa. Siinä on asian ydin. Syksyisin aika kultaa pahimmatkin muistot!

^ Vastaa Lainaa


Urjala
500 viestiä

#10 kirjoitettu 27.11.2004 13:28

Hmmm....en muista ainakaan että kukaan olisi oikeastaan syksyä noinniinku erikseen minulle haukkunut kuopan pohjalle kun pieni käppyräinen ukko olin...muistan kyllä kun isä marmatti ensin lumesta, loskasta, suolasta ja hiekasta (talvi), sitten loskasta, suolasta ja mudasta (kevät), sitten hiekasta (kesä) ja sitten taas mudasta ja hiekasta ja vähän loskastakin (syksy)...

Joten kesässä oli vähiten valittamista

No mutta ihan vakavissaan siis, syksy on kyllä jumalattoman kaunista aikaa, mutta se nyt sitten riippuu ihan siitä notta minkäloisesta estetiikasta kukakin nauttii - minä nimittäin nautin huomattavan paljon enemmän yksinkertaisista ja selkeistä väriskaaloista (ei silti, joinakin syksyinä oli aikoinaan kotikulmilla kyllä niin hirvittävän syvät ja kirkkaat värit että jos en olisi tiennyt paremmin olisin luullut pureskelleeni silokkeja), kuten joku aika sitten toiseen threadiin kirjoitin: minä nautin eniten kirkkaista talviaamupäivistä jolloin Suomen luonto on maagisimmillaan...

^ Vastaa Lainaa


Planetary

#11 kirjoitettu 27.11.2004 14:35

Kesä on paras vuodenaika.Silloin ei tarvitse tehdä mitään.Saa laiskotella ja syödä kylmää jäätelöä.

^ Vastaa Lainaa


folie

#12 kirjoitettu 29.11.2004 08:47

hyi syksy.
on niin kylmää ja pimeää.
kyllä masentaa.
hyi syksy.

^ Vastaa Lainaa


traumacoma

#13 kirjoitettu 29.11.2004 22:30

syksyssä on mukavaa luonnon rauhoittuminen ja väriloisto. syksyiset tihkusateet, jalkatiellä niljakasta lehtimassaa, hämäryys joka kietoo kaiken epäselväksi. Valot ikkunoissa ja itse ulkona tarkkailemassa.. jotain?

^ Vastaa Lainaa


blindspot
792 viestiä

#14 kirjoitettu 29.11.2004 23:22

Syksy on aina ollut mielestäni paras vuodenaika. Myöhäissyksyn pimeissä ja sateisissa illoissa on jotain mielettömän mahtavaa. Minulle tulee aina syksyisin omituinen (mutta todella hyvä) olo ja tunnelma. Pidän siitä tunteesta, vaikkei siitä saakaan juuri mitään selkoa. Alkusyksyllä luonto on koreimmillaan, mutta loppusyksy on silti itselleni läheisempää aikaa.

Tietysti syksyn myötä tulee myös masennusta (juuri nyt kärsin pahimmanlaatuisesta sellaisesta), mutta se ei johdu vuodenajasta itsestään, vaan ainoastaan sen lieveilmiöistä kuten valon vähenemisestä. Sitä paitsi nyt ollaankin jo jotakuinkin talven puolella, enkä talvesta pidä muutenkaan ollenkaan. Joulua ja lunta lukuunottamatta, tietenkin.

^ Vastaa Lainaa


Bloodycut
578 viestiä

#15 kirjoitettu 30.11.2004 04:53

Jokaisesta vuodenajasta löytyy hyvää ja huonoa. Kevät on kiva ku aurinko alkaa paistaa, mut on sohjoo. Kesä on kiva ku saa rullaluistella, mut on itikoita. Syksy on kiva ku saa potkia lehtiä, mut on märkää. Talvi on mukava ku saa hiihtää, mut on aina perhana kylymä.

Että ei sitä oikein oo suosikkia mulla...mut kaippa se talvi tai kesä on jompikumpi, heh.

^ Vastaa Lainaa


Urjala
500 viestiä

#16 kirjoitettu 30.11.2004 09:06

blindspot kirjoitti:
Minulle tulee aina syksyisin omituinen (mutta todella hyvä) olo ja tunnelma. Pidän siitä tunteesta, vaikkei siitä saakaan juuri mitään selkoa.


Tuo tapahtuu muuten minullekin, tulee semmoinen omituinen jännittävä meininki tiettyinä raikkaina syyspäivinä. Samantapainen odotteleva tunnelma kuin treffeillä kun odottelee toista osapuolta

Luulen tosin että se liittyy enemmänkin tuohon koulun alkamiseen tämä tunnelma, minua kun tuppasi aina mukavasti jännittämään uuden lukukauden alkaminen (kun melkein joka kolmas vuosi vaihtoi koulua sillon ylä-asteaikaan).

^ Vastaa Lainaa


Samuel Raggy

#17 kirjoitettu 30.11.2004 10:24

ja tänäkin vuonna ovat taiteilijat heränneet alkoholinhuuruisesta kesähorroksestaan ihastelemaan syksyn kauneutta.

^ Vastaa Lainaa


zarthas

#18 kirjoitettu 01.12.2004 09:43

Samuel Raggy kirjoitti:
ja tänäkin vuonna ovat taiteilijat heränneet alkoholinhuuruisesta kesähorroksestaan ihastelemaan syksyn kauneutta.


Miten niin muka...? Mie ainaski oon vasta hyvää vauhtia alkoholisoitumassa. Ja meikkiäkin käytän. Juoppo ja hinttiki vielä...

^ Vastaa Lainaa


funkadelic

#19 kirjoitettu 02.12.2004 10:21

syksy on hyvää aikaa seota. talven aikana kerkeää sitte kasailla itteä

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu