Hämmennys

"Purple haze all in my brain
Lately things just don’t seem the same"

Päivä oli alkanut samanlaisena, kuin hyvin monet muut päivät, mutta tunsin kaiken takana vaanivan kaaoksen tunteen syvällä sisimmässäni jo heti aamun valjettua. Istuin keittiön pöydän ääressä, katselin ulos ikkunastani ja odottelin. Päivä oli kirkas ja pehmeän näköiset vaaleat pilvet liitivät kevyesti syviä sinisen sävyjä hohkaavan taivaan muodostamalla pinnalla. Puiden lehdet huojuivat toisiinsa synkronoituina lämpimässä, paljon lupauksia sisäänsä kätkevässä tuulessa.

"Purple haze all around
Don’t know if I’m comin’ up or down"

Vaikutukset alkoivat erilaisina kuin ennen. Harmoniaan ilmaantui laajenevia säröjä. Atonaaliset ja sekavat hälyäänet kiipesivät pitkin tajuntani nikamia tavoitteenaan saapua riehumaan äsken niin lämpimissä tunnelmissa liikkuneisiin aivoihini. Raajani venyivät ja upposivat pintojen läpi. Erilaiset pinnat takertuivat nestemäisinä, eksponenttisesti laajenevina symmetrisinä kokonaisuuksina näkökenttääni.

"Am I happy or in misery?
Whatever it is, that girl put a spell on me"

Vajotessani syvemmälle, tajuntaani ilmaantui hämärästi kiiltäviä purppuransävyjä heijastava nestemäinen pöllöolento, joka nielaisi minut sisäänsä. Olento liimasi aivoihini matemaattisia kaaviokuvia, jotka mieleni käänsi koskemaan koko ihmiskunnan suorittamaa ajattelutyön historiaa ja koskemaan kaikkia asioita yhtä aikaa: Äärimmäisissä olosuhteissa 1+1=2 ei päde. Sillä mikäli otetaan huomioon toisinaan matemaattisessa keskustelussa pinnalla olleet toimintatavat murtolukujen pyöristämisen suhteen, jolloin esimerkiksi 1.4 pyöristetään lukuun 1. Ajatusta kehiteltäessä havaitaan, että 1.4+1.4 on kuitenkin 2.8, ja näin ollen pyöristyy lukuun 3. Tällöin toteutuu 1+1=3, joka kumoaa 1+1=2 lauseen autonomian absolutian.

"Purple haze all in my eyes,
Don’t know if it’s day or night
You got me blowin’, blowin’ my mind
Is it tomorrow, or just the end of time?"

Jimi Hendrix leijaili uniavaruuspöllön rinnalla radioaalloilla kaikkeuden musertavan olemassaolon heijastusten runtelemana ja keskitin kaikki voimani siihen, että hänen kanteleensa ääni ehtisi saapua historian soiden moninaisten tuoksujen takaa tajuntani muurien yli ja saavuttaisi aivojeni välittäjäaineet ennen kuin ajan loppu ratsastaisi ikkunastani sisälle.
I am them! I am them!