Sattuipa muuten harvinaisen sopivasti: kirjoitan tätä kommenttia yöjunasta käsin. Hermolomamiljööni tunturit, metsät ja Lapin luonnon rauha loittonevat hetki hetkeltä, kun koti kiskojen päässä lähestyy. Ja juuri tällä hetkellä, täällä kuorsaavien tai kännyköitään unettomuuttaan selaavien matkakumppanien seurassa, tämä kappale puhuttelee minua suuresti. Ei kuuntelijan varmastikaan tarvitsisi tätä kokonaisuutta fiilistelläkseen olla aivan näin herkillekään virittynyt, mutta kyllähän se tunnelmaan pääsemisessä auttaa.

Mutta aloitetaan perusasioista.

Kappaleen sointi ja soitanto on yksinkertaisesti valtavan hienoa: jo aiemmissa kommenteissa kiitelty pehmeä kitara helkähtelee napakasti ja etenkin kappaleen pääliidimelodia on ihastuttavan tarttuva. Rytmipuolella en huomannut mitään aivan erityistä tapahtuvan, mutta niin rummut kuin bassokitarakin nakuttavat tukevan, tyylilajilleen uskollisen ja uskottavan rangan kappaleen melodisemmalle osastolle. Jokainen yksityiskohta huokuu tiettyä kokemuksen tuomaa varmuutta ja on selvää, että vastaavanlaista soundia on veivattu aiemminkin.

Kaikki on myös miksattu ja masteroitu erittäin tyylipuhtaasti. Mikään ei peity, mikään ei ylikorostu ja elementeille on ylipäätään jätetty juuri sopivasti tilaa ilman, että kokonaisuus kuitenkaan kuulostaisi tyhjältä. Ei minulla oikeasti ole tähän poikkinaista sanaa sanottavanani. Erittäin asiallista jälkeä.

Rakenne on varsin perinteikäs kahden säkeistön, kertosäkeistöjen, kitarasoolon ja pienten siltojen iskelmäralli neljässä minuutissa. Mitään aivan poikkeuksellista tai yllättävää ei tapahdu, mutta toisaalta helposti lähestyttävä rakenne tekee kappaleen kuuntelemisesta hyvin vaivatonta jo ensikuuntelulla. Helppo rakenne tarjoaa myös mahdollisuuden tehdä jotain paljon kiinnostavampaa sen kehyksissä.

Itse sanoitus nimittäin viehättää minua tällä hetkellä suuresti – melko ilmeisistäkin syistä johtuen. Kappaleen lyriikka on tyyliltään jokseenkin vähäeleistä. Alatekstissä pilkahtelee lähinnä valon ja varjojen kuvastoa, mutta suurin osa kappaleesta tapahtuu myös pintatasoa selkeästi kuvaillen. Tämä ei myöskään ole moite, vaan pelkkä huomio. Ympäristö maalautuu ensimmäisen säkeistön aikana kuva toisensa jälkeen selkeästi, enkä ainakaan vielä ole löytänyt syvempää tasoa lähikauppojen, rinkkojen ja pitkospuiden kuvastosta.

Toinen säe kiskoilla kulkemisesta, levosta ja rauhasta – ja myöhempi säe arjesta kauas paikkansa tekemisestä – saavat ajattelemaan, että minäkertoja on myös jonkinlaisella irtiotolla – ehkä työstään, ehkä muuten vain tavallisesta elämästään, joka on muuttunut tasaiseksi uurastukseksi ilman vaikutusmahdollisuuksia, kuin kiskoilla kulkemiseksi. Tämä huomio antaa kuulijalle ensimmäisen kerran vihiä siitä, mistä kappaleen ytimessä on kyse.

Yksi kappaleen sanoituksen harvoista ongelmista on mielestäni se, että jotkin säkeet tuntuvat sanovan uudelleen samoja asioita, jotka on juuri sanottu ääneen. Selkein esimerkki tästä on toisen säkeistön säepari "maisema öinen kun on valoton/ hiljainen kulkija valoa kaipaa". Se ei mitenkään mahdottoman onneton, mutta kun aiempi kansi taivaan on siinä soinnutettu yhteen kaipaamisen kanssa, ja kun valo toistetaan peräkkäisissä säkeissä, tuntuu ainakin omasta mielestäni siltä, että säkeistön olisi voinut vielä yrittää kirjoittaa uudelleen. Mutta tämä on loppujen lopuksi pienen pieni ongelma, koska sanoituksella on paljon muuta tarjottavanaan.

Valon ja pimeän tuttuakin tutumpaa kuvastoa on nimittäin käytetty kappaleessa tyylillä. Ensinnäkin kappaleen nimikkosanaleikki on jo itsessään hauska ja kekseliäs, ja toiseksi se on tarkemmalla tutkailulla miellyttävän monimerkityksellinen. Aloitetaan kahdella mahdollisista tulkinnoista.

Pintatasolla "vei kesä yöltä pimeän" viitannee luonnollisesti Lapin kesään ja siihen, kuinka pohjoisessa aurinko ei muutaman viikon aikana laske kokonaan lainkaan. Kaunis luonnonilmiö värjää ympäristön syvän kellertäväksi, eikä pimeys missään vaiheessa laskeudu uljaiden maisemien ylle.

Pintaa raaputtaessamme, jos ajattelemme minäkertojan olevan nimenomaan jollain tapaa palautumassa luonnon helmassa, voimme tehdä tulkinnan, jossa "vei kesä yöltä pimeän" tarkoittaa juurikin vaikeutetusti ilmaistua elpymisprosessia. Kesän rauha vie arjesta – toisin sanoin arjen yöstä – sen pimeyden, joka minäkertojaa on hänen elämässään vaivannut – mikä ikinä se lopulta onkaan.

Mutta pelkästä toipumisestakaan ei välttämättä ole kyse. Ennen ensimmäistä kertosäkeistöä kuulemme sanat, joiden monimerkityksellisessä luonteessa kaikuu myös pieni varjo tulevasta. "Yötaivasta oottamaan jään" voi pintatasolla tarkoittaa ainakin paria eri asiaa. Ensinnäkin minäkertoja saattaa yksinkertaisesti jättää käymättä nukkumaan leirillään ja odottaa yötaivasta. Toisena vaihtoehtona hän saattaa vartoa yön laskeutumista, mutta pohjolan kesä jättää hänet odottamaan jotain, mikä ei koskaan tapahdukaan.

Tämä jälkimmäinen tulkinta pitää sisällään myös astetta synkemmän aatoksen aihion. Säkeen voi nimittäin aivan hyvin ajatella myös kertojan mielenmaiseman kuvaukseksi. Hän saattaa kuulua tunturien juurelle, mutta sisimmässään hän odottaa pimeyden jälleen koittavan. Mikä ikinä hänen arjessaan odottaakaan, se tulee olemaan siellä myös hänen paluunsa jälkeen.

Vielä synkemmässä tulkinnassa minäkertoja, joka on juuri kertonut, ettei hän kaipaa muita, on saapunut luonnon helmaan kuolemaan. Hän odottaa täällä yötaivastaan, viimeistä rauhaansa. Ja ainakin itseni tuo tulkinta sai ajattelemaan koko kappaletta aivan uusin silmin. Kunpa vain olisin huomannut sen jo aiemmin.

Kertosäkeistö tukee tätä tulkintaa viimeisen levon lähestymisestä vaivattomasti.

"Taas valon hehkuvan mä nään", "yöni vietän alla koivikon" ja etenkin kappaleen asioikseen – ja yllättävän vaikuttavalla voimalla – painotettu huippukohta "mieleeni jää _hetki ikimuistoinen_" sopivat kaikki kuvastoltaan kuoleman lähestymiseksi. Jos minäkertoja kuolee, hänen muistonsa tulevat olemaan hänen viimeisensä, eli toisin sanoen hänelle ne tulevat jäämään ikimuistoisiksi.

Ja äkkiä pintatasoltaan perusmelankoliselta luontokuvaukselta vaikuttava iskelmäkappale onkin saanut poikkeuksellisen synkeän alavireen, jota on vaikea karistaa. Useita kuuntelukertoja meni ohi häkeltyneissä, hieman järkyttyneissäkin tunnelmissa. Kunnes kaikki loksahti kohdilleen.

Kolmas ja viimeinen tulkintani kappaleen nimikkosäkeestä perustuu siihen, että kesä on symboliikaltaan elämän kuukausi. Luonto herää talven jälkeen henkiin, ja vihreä valtaa maat ja mannut takaisin talven ja kuoleman valkealta. Kun tämän huomioi, alkaa seuraava tulkinta tuntua – ei vain selvältä – vaan kappaleen ilmeiseltä ytimeltä.

Tässä tulkinnassa "vei kesä yöltä pimeän" viittaa siihen, kuinka tunturien juurelle kuolemaan lähtenyt kertoja vastoin kaikkia odotuksiaan löytää Lapin yön kauneudesta elämänhalunsa uudelleen ja päättää kaikesta huolimatta jatkaa vielä eteenpäin. "Niin kallisarvoinen on tää" viittaa ei vain tuohon pieneen hetkeen, vaan myös siihen elämään, jonka tuon hetken kipuna onnistui vielä elvyttämään. Ja se on niin kaunis ajatus, että yritän nyt lähinnä olla itkemättä kovaan ääneen, jotten herättäisi koko vaunua.

Kaikessa näennäisessä yksinkertaisuudessaan Vei kesä yöltä pimeän on valtavan koskettava kappale, joka piilottelee pintansa alla niin voimakasta ydintä, että jos olisin ehtinyt kommentoida sitä ennen kuin Mikserin kesäbiisi 2023 -äänestyksen aikaraja ylittyi, olisin aika varmasti antanut sille kisan korkeimmat pisteet.

Tämä kappale yllätti minut todella myönteisesti. Kiitos että jaoit sen kanssamme.

Mun vaikea yli päästä siitä on
Että sanajärjestys on iskelmissä holtiton
Ja vaikka kliseensä on toki muillakin
On raskasta havaita taas tyyli Tauskin

Lauseen lopusta voit löytää verbinsä
Paitsi tuossa minun esimerkissä
On kesäyössä taikaa toki, vieläkin
Ja tämän mielelläni olla antaisin

Mutta kun en vain jaksa enempää
Ei ole runollisempaa järjestää
Sanaa virkkeeseen kuin halot kiukaalle
Savu nousee, heitetään vettä päälle

Älä suutu, minä hassuttelen vain
Paljon huvia taas teksteistäsi sain
En silti pilkkaa, kuten en muutenkaan
Mutta en näe tänään yötaivastakaan

Palautteeni tästä on helvetin hyvä!

Rakastan henk.koht. Yölintua, Rauli Baddingia yms. tämäntyyppisiä biisintekijöitä suuresti. Ainahan tämänlainen musiikki kelpaa enemmän livenä soitettuna.
-Hienot vokaalit
-Pehmeä sointinen kitara on ihana
-Sointukulku on omituisesti upea.
-Melodiakitara soi kauniisti joka kohdassa biisiä.

Rumpalimme kertoo, että rummut oisivat saaneet tehdä jotain siistimpää vaikkei itse ymmärrä iskelmärummuista xD