Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 81 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kustaa Viikunan Sisävesilaivat - Juoksen pimeässä (alcohol demo) 10.03.2022

Kustaa Viikunan Sisävesilaivat - Juoksen pimeässä (alcohol demo)
Hyvä perusta tässä on biisille, ja pienellä skarppaamisella olisin tykännyt meiningistä. Nyt tästä tuli liian demomainen fiilis kaiken kaikkiaan. Sanoituksissa oli pari pirun vahvaa kohtaa jotka erottuivat edukseen jo muutenkin hyvällä perustasolla olevasta vokaalisesta tulkinnasta.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Brother Knuckles - Liquid sunshine(Drum&Bass) 10.03.2022

Brother Knuckles - Liquid sunshine(Drum&Bass)
Kivastihan se soljui, joskin ei mitenkään erityisen mieleenpainuvasti. Bändin nimestä plussaa, herätti jostain liskoaivon syövereistä mielenkiintoisia mielikuvia.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele T.Rautakari - Varsovan Tyttäret 07.03.2022

T.Rautakari - Varsovan Tyttäret
Tää ei iskenyt oikein millään tasolla. Biisin sanat oli ehkä sen vahvin puoli, mutta nekin oli lopulta semmoiset että eivät herättäneet mitään vahvempia ajatuksia tai fiiliksiä. Soundimaailmasta voin kehaista sen että ainakaan mikään ei ottanut korviin tai jyrännyt muuta alleen.
5

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Declawed - Cynical Resign (Single edit) 07.03.2022

The Declawed - Cynical Resign (Single edit)
Tästä olisi ehkä voinut vähän leikata kestoa pois, sen verran paljon oli toistoa tai hyvin lähellä toisiaan olevia osia. Rumpusoundiin olisin myös kaivannut kirkkautta lisää. Silti kaikkinensa ihan katu-uskottavasti eteenpäin puksuttava kappale.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Klawie - End Of The Road 07.03.2022

Klawie - End Of The Road
Uuh, lopun korkeat kilkatukset otti jonkin verran korviin, muuten tämä oli ihan sulava kokonaisuus. Paikoitellen tuli fiilis että joku perkussio (tai sen tapainen) instrumentti olis vetänyt jotenkin epäsynkassa muun kanssa, mutta voi olla että kuulin omiani, tai sen oli tarkoituskin hämmentää. Kaiken kaikkiaan ihan sopivan mahtipontista meininkiä, tunnelma oli kova!
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fiona's Scarlet Swan - Pharaohs 07.03.2022

Fiona's Scarlet Swan - Pharaohs
Täähän soundasi tosi hyvältä. Hyvä balanssi varsinkin rumpujen ja kitaroinnin kesken, mikä ei oo mikään itsestäänselvyys näinkin raskaassa biisissä. Räyhäävämmät laulut oli enemmän mun mieleen kuin ne rauhallisemmat 'laahaavalta' kuulostavat pätkät. Mut tuohan on toki juurikin niin makuasia kuin olla voi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Machine of the Absurd - Nevermind The Journey, You're Already There 14.01.2022

Machine of the Absurd - Nevermind The Journey, You're Already There
Vähän ohkaiset soundit, niihin kun saisi ruuvattua lisää syvyyttä niin tämä olisi iskenyt paremmin. Biisi ei ollut suoranaisesti omaan makuuni, joten jätän kommentit siitä pois, mutta laulajan korkea mutta hauraan kuuloinen äänimaailma oli virkistävän erilainen.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele VaraMörkÖ - musta syke 14.01.2022

VaraMörkÖ - musta syke
Olihan se melkoista pörinää. Sinänsä ihan hyvillä soundeilla, mutta tuntui kyllä siltä että tämmöisen biisin on kuullut jo useampaan otteeseen, eikä tämä tuonut varsinaisesti mitään uutta genressään pöytään. Varsinkin lopussa linnun(?) piipitykset olis voinut olla sitä jotain mitä jäin kaipaamaan, mikä olisi luonut tälle biisille enemmän identiteettiä, mutta ne jäi melko sivurooliin.
5

Kommentti kappaleesta Kuuntele The_Tasoristeys - Paljon kauniimpi nyt (treenisdemo) 14.01.2022

The_Tasoristeys - Paljon kauniimpi nyt (treenisdemo)
Demoltahan tämän teknisesti kuulostaa, mutta treenisdemoksi varsin passelilla tolalla. Biisin sävellyksessäkään ei mikään ärsyttänyt, eli ihan hyvä suomirockiksi näin omasta perspektiivistäni.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hatevolution - Slaves To Your Faith 14.01.2022

Hatevolution - Slaves To Your Faith
Ihan kuulostaa genrensä musiikilta, joskin virppasoundi kuulosti jotenkin pölöltä. Ei mulla tähän ihan hirveästi muuta sanottavaa ole, kun ei ihan omaan lempparimusaan tämä tyyli istu.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Klawie - Flight to Freedom 14.01.2022

Klawie - Flight to Freedom
Maailma tarvitsee lisää "häpeilemättömän kliseistä trailerimusiikkia massiivisella soundilla."! Arvostan, hyvältä kuulosti omassa karsinassaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nakki J - Ainut Syy 14.01.2022

Nakki J - Ainut Syy
Täähän oli tosi kova! Diggailin haitari/syntsa(?) luritteluissa, ja biisin runkokin toi mieleen Klamydian (hyvällä tavalla). Laulu olis voinut ehkä olla aavistuksen verran voimakkaampi tai ainakin vähemmän monotoninen edes jossain kohdassa, sen vibat jäi nyt vähän pliisuksi vaikka oivallisesti oman tonttinsa hoitikin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fiona's Scarlet Swan - The Hole 14.01.2022

Fiona's Scarlet Swan - The Hole
Verkkaisen letkeä rokkiralli, kai tämä omassa genressään on ihan mukiinmenevä sävelys ja sovitus. Laulut tosin kuulosti paikoittain juuri sen verran epävireiseltä että tuli lähinnä fiilis että se ei ole tarkoituksellista. Että jos on, niin kannattaa ehkä harkita sen selvästi överiksi vetämistä. :)
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Raspberryperfume - Dance with me 10.01.2022

Raspberryperfume - Dance with me
Tykkäsin vahvoista vokaaleista, mutta tuntui että niin ne kuin ajoittain taustatkin särähtelivät, eli liekö tässä jotain hiomisen tilaa vielä miksauspöydällä? Alataajuudet puskivat ainakin omassa kuuntelussani myös vähän turhan vahvasti kaiken muun päälle. Hyvä pituus kappaleella, ja kivan eteerinen tunnelma!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Vihaiset Villet - Vaihdossa Helvetissä 10.01.2022

Vihaiset Villet - Vaihdossa Helvetissä
Soitanta rullasi ihan ok, mutta lauluissa olisi hiomisen varaa. Jos vaikka rokkirosoa siihen haetaankin, niin voisi tuota taimausta tarkastella, tällaisenaan tuli enempi vaikutelma että eri laulajat joko etuilee tai ovat myöhässä useammassa kohtaa. Itse vähentäisin myös toistoa varsinkin loppua kohden, mutta tähän varmasti löytyy eri koulukuntia.
5

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Order - Gigi D'Agostino - L'Amour Toujours (The Order Remix) 10.01.2022

The Order - Gigi D'Agostino - L'Amour Toujours (The Order Remix)
Täähän olikin kova, projekti menee seurantaan. Vielä vähän jopa hardimpaakin styleä mielelläni olisin kuullut tässä biisissä, kicki potki jo kauniisti.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mustanaamiosauna Small Band - Likainen Poika 10.01.2022

Mustanaamiosauna Small Band - Likainen Poika
Kauniin heleä äänimaailma, tuo hyvää kontrastia siihen mitä yleensä odottaa blues-biisin tunnelmalta. Hyvinhän tää biisi soi!
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fool's criteria - Let us stay 10.01.2022

Fool's criteria - Let us stay
Tää oli kova, taustan melko pölö synapörpötys oli nokkela veto! Paikoittain jäin kaipaamaan vähän enemmän rähinnä joku rytmiryhmään, lauluun tai molempiin. Mutta toimii tämä kyllä hyvin ilmankin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sinus - Peili 10.01.2022

Sinus - Peili
Toimiihan tää omassa karsinassaan, soundit on kirkkaat ja pirtsakat, ja biisikin rullaa vaivattoman oloisesti eteen päin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tons Of Monarchy - Native American People 10.01.2022

Tons Of Monarchy - Native American People
Iskevät rumpusoundit, eikä biisikään ollut pöllömpi. Laulussa oli aikamoista rosoa, mutta niin tulkitsin olevan tarkoituskin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Olavi Salo - Olavi - Sokeutta 10.01.2022

Olavi Salo - Olavi - Sokeutta
Tää ei nyt kyllä osunut, varsinkaan laulun osalta. Tuntui että laulu meni ajoittain jokseenkin epäsynkassa taustan kanssa, ja tausta itsessään oli melko mitään sanomaton, joskin kyllä kuulosti teknisesti hyvältä. Sovituksellisesti olisin myös odottanut viiden minsan biisiltä progressiota johonkin suuntaan, mutta ehkä oon vaan liian moderni sähköjänis tällaiselle. :)
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Toni Pandora - Sairasta Maailmaa Raiskaavat Sanat 10.01.2022

Toni Pandora - Sairasta Maailmaa Raiskaavat Sanat
Virkistävän raskasta tekstiä, omaan makuun osuvia riimejä ja sanomaa. Ottaen huomioon biisin aggressiivisuuden, lopetus olisi voinut ehkä olla napakampi, vai kuuluuko moinen tähän musagenreen ollenkaan.. Kuitenkin, tykkäsin biisistä vaikkei niin ominta genreä edustakaan.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Matti Niemelä (lauluntekijä) - Korallien tango 10.01.2022

Matti Niemelä (lauluntekijä) - Korallien tango
Ihan tangolta kuulostaa! Eipä tähän paljoa kehittämisen kohteita keksi arvostella. Sanoituksissa oli kiva tunnelma.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Peiliband - Rauhanpiippu 10.01.2022

Peiliband - Rauhanpiippu
Tämä ei nyt oikein osunut omaan musikkimakuun. Soundimaailma tosin kuulosti olevan ihan tasapainossa bassoa lukuun ottamatta. Tiedä sitten oliko tämä tarkoituskin, mutta mulla alkoi pöydällä oleva kamat resonoimaan normaalilla kuunteluvolyymilläni, mikä ei ainakaan omalta kannaltani ole positiivinen piirre musiikissa jota kuuntelen.
5

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fiona's Scarlet Swan - Silversmile 10.01.2022

Fiona's Scarlet Swan - Silversmile
Laulu vakuutti! Hyvin rock 'n rollasi tämä kappale.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Empirisch Abnormal - 0002 Progress 10.01.2022

Empirisch Abnormal - 0002 Progress
Jammailubiisi, tai jonkin sortin välisoitto? Ihan kivastihan se taustalla soi, mutta vaikea tästä on sen kummempaa mielipidettä kehittää. Soundit oli ok, puhesämplet tuntui vähän turhilta lisäyksiltä. Bassosoundi oli kiva!
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lokosa - Satansgod 10.01.2022

Lokosa - Satansgod
Perus ok rokkia, puitteet on kunnossa niin sovitukselta kuin teknisesti. Vahvempaa progressiota tai edes kuprua johonkin osaan biisiä jäin vähän kyllä kaipaamaan, vaikka tämä euroviisumitassa pysyykin.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Sly Cocker the Ultimate Rocker 10.01.2022

Kalkutan Konepaja - Sly Cocker the Ultimate Rocker
Kiitettävän happoista meininkiä, odotin hetkenä minä hyvänsä tästä lähtevän joku Winny Puhhin teosten tyyppinen kaaos. :) Omiin korviin vähän otti korkealta ja kirkkaasti vedetyt laulut, olisikohan niiden miksauksessa voitu jotain kiputaajuutta dempata enempi? Muutenhan tämä kuulostaa hyvältä.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Darkest Steps - Earth's Black Womb 10.01.2022

The Darkest Steps - Earth's Black Womb
Tästä pulpahti mieleen nostalgiahuurujen kyllästämät vuosituhannen vaihteen aikojen Samaelit sun muut. Ja tämähän on vain hyvä juttu! Siistiä myös että näinkin lyhykäiseen biisiin on saatu mahtumaan vaihdoksia ja selkeästi erilaisia osia, mitä moni viime vuosien metallipläjäys ei tunnu jaksavan enää tehdä vaan puksutetaan yhtä ja samaa biisin alusta loppuun. Tykkäilen kovasti, voisin lähteä keikallekin ihmettelemään!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elämä jatkuu - Lupaus 10.01.2022

Elämä jatkuu - Lupaus
Makee tuo synabassojuttu mikä urputtaa taustalla läpi biisi. Lauluhan tässä on pääroolissa, ja sanoitus kyllä sopii hyvin tuohon "Elämä jatkuu" -nimeen. Tavallaan kornilla tavalla siisti kokonaisuus. Taustan jousisektiot hoitaa hommansa paremmin kuin hyvin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mr.Maggot - Flatline (Demo) 10.01.2022

Mr.Maggot - Flatline (Demo)
Pointsit siitä että tässä musalajissa basso kuuluu! Laulu oli omaan makuun miksattu vähän turhan pintaan, ja itse heivaisin puolet korkeammasta kitaravinguttelusta pois, mutta näähän on makuasioita. Demobiisiksi täähän oli ihan tosi hyvän kuuloinen, ja siellä taustalla kuului basson ja kitaran jykevä rytmiryhmä tekevän välillä ihan mielenkiintoisia juttuja. Oiva suunta tällä biisillä siis.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Roni Samuli - Pelonmurtaja 10.01.2022

Roni Samuli - Pelonmurtaja
Laulu oli ihan siinä rajamailla että oliko se kivan pehmeä vai ärsyttävän kuiskaus-huokaileva. En oikeastaan vielä jälkeenpäinkään osaa sanoa kummalta se enemmän kuulosti. Perkussiot oli kivan erilaiset mitä yleensä suomipopissa kuulee, mutta kieltämättä melko monotoniset näin lyhyeenkin biisiin. Silti tykkäsin niiden melko omalaatuisesta soundista!
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Crookmachine - D.B. Cooper 10.01.2022

Crookmachine - D.B. Cooper
Eipä tähän paljoa sanottavaa ole, biisi rullasi letkeästi ja taustamusiikkina mikään ei kuulostanut olevan vinksallaan.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Arpikudos - Mikä Elämä 10.01.2022

Arpikudos - Mikä Elämä
Tämä ei hirveämmin iskenyt, mutta eipä ole järin omaa musiikkityyliänikään. Teknisestihän tää oli ihan passelissa kunnossa, eikä soitossa ja laulussa mikään harannut kuuntelukokemusta vastaan. Että ihan musiikilta kuulosti!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Neon Angel - Love Addiction 10.01.2022

Neon Angel - Love Addiction
Mukavaa rokkia, vahvoista vokaaleista tuli kiva fiilis. Soundimaailma tuntui istuvan biisin tyyliin kuin nyrkki silmään.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fiona's Scarlet Swan - Liars 10.01.2022

Fiona's Scarlet Swan - Liars
Rouheaa kitarointia, ja napakasta lopetuksesta plussaa. Laulu kappaleen loppua kohden särähti korvaan tosin, tuli epävireinen vaikutelma. Liekö ollut tarkoituksellista vai ei, särähti silti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Yksinäinen kulkija 10.01.2022

P. M. Kostiainen Project - Yksinäinen kulkija
Mukavan kesäinen tunnelma tuli tästä, joskin omaan makuun biisin pituutta olisi voinut viilata hieman lyhyemmäksi. Tai sitten joku äkkiväärempi osa rikkomaan sen tasaista poljentoa jonnekin loppupuoliskolle. Mutta nää nyt on toki makuasioita.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Marian Jamit - Al Pacino 17.03.2013

Marian Jamit - Al Pacino
Tämä oli muuten kivempi biisi kun se toinen joka tullut vastaan, missä rakastettiin sitä miestä kovasti. Mutta kertsi. Se oli tarttuvampi siinä toisessa. Ei nyt ehkä tämäkään ihan omaa lempigenreä ole, mutta tuo lauluääni ja lausunta on jotenkin.. hottia. Tykkäilen. Ja soundit soundaa hyvältä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Saatanan Marionetit - New Lucifer 17.03.2013

Saatanan Marionetit - New Lucifer
Kovvoo kammoo. Tämäkin. Tuli kommenttiringissä vastaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lahkonen / Pena - Koukkuniemi 17.03.2013

Lahkonen / Pena - Koukkuniemi
Hyvin jää soimaan päähän tuo "para paikka uimiseen" fraasi. :) Mielenkiintoinen twisti loppupuolella, tykkäsin. Ei rasittanut korvaa musiikillisestikaan, vaikka sanoillahan tämä etenee.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Slivers of Silence - Collapsing Towers (older mix) 17.03.2013

Slivers of Silence - Collapsing Towers (older mix)
Hyvät soundit, mutta muuten en löytänyt tästä oikein tarttumapohjaa. Jotain kipale kaipaisi lisää, jonkin koukun tai vähemmän ennalta arvattavaa laulua tai jotain.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sound of Wood - Roosterista Rosendahliin 17.03.2013

Sound of Wood - Roosterista Rosendahliin
Letkeää. Tuli mieleen vanhat Sierran seikkalupelit ja niiden soundtrackit.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Peloukoufa - Ei 17.03.2013

Peloukoufa - Ei
Tykkäsin veikestä laulusoundista ja paikoittain äkkiväärästäkin sanojen tahdituksesta. Muuten biisi oli aika paikallaan rullailevaa, mutta se lienee tässä genressä pointtinakin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Ukon Mahti 17.03.2013

Kaarnekorpi - Ukon Mahti
Soundit oli hyvät, ja ihan tiukastihan tuo on soitettu.. laulutyyli ja koko sovitus vaan särähteli omaan korvaani. Tuntui että erilaisia osia ei ollut kovin montaa ja ne oli tarpeettoman pitkiä. Osan tuosta fiiliksestä voinee laittaa laulun piikkiin, jäin kaipaamaan jotain variaatiota tai koukkua sille suunnalle. Kertsin(?) synasoundi oli kanssa turhan läpitunkeva omaan makuuni.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Unia (pre-band) - Kotona 23.02.2013

Unia (pre-band) - Kotona
Vilkkumaalaista laulantaa. Ihan kiva rytmitys vokaaleissa, vaikka biisi itsessään ei tarjoillut mitään kovin uutta ja nokkelaa mun korvaan. Hyvä toteutus silti.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Klawie - They're Coming Back 23.02.2013

Klawie - They're Coming Back
Aivan mahtava pätkä. Jylhää ja muhkeaa. Fiilikseltään vähän vanhan Mortiisin henkeen, mikä lämmittää omaa syndäntäni kovasti. Meni seurantaan.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nihil Mortum - Cursed Decade 23.02.2013

Nihil Mortum - Cursed Decade
Paikoittain jää vähän ohueksi kitarasoundi, omaan korvaani maistuisi muhkeampi murina. Laulu on tyylissään kerrassaan erinomaista!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Save The Fallen - Tide 23.02.2013

Save The Fallen - Tide
Tästä ei oikein saanut tartuttua kiinni mistään, vaikka teknisesti olikin hyvän kuuloista matskua.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Atomin imaginäärinen rakenne - Gluoni 23.02.2013

Atomin imaginäärinen rakenne - Gluoni
Aika klassista omassa genressään, mutta hyvin toteutettuna! Tulee paikoittain vanhat Jarren oxygenit mieleen peräti, mikä on vaan positiivinen kokemus.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aava - Circle 23.02.2013

Aava - Circle
Taustan kellopelipimputtelut oli veikeät. Rentouttava biisi.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Apus - John Doe 23.02.2013

Apus - John Doe
Argh, raivostuttavan tarttuva kertsi. :D Ei vaan, kova biisi kaikin puolin. Teknisesti hyvin soitettu ja miksattu, oli helppo kuulla mitä biisissä tapahtuu eri soittimilla.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Crookmachine - Hypoxia 23.02.2013

Crookmachine - Hypoxia
Tiukkaa shittiä! Tykkäsin! Soundi vaeltelee ja kertoo ihan oman tarinansa jonka hypnoottisuuteen voi hukkua.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Snacken kisa-arkisto - Loskaa 23.02.2013

Snacken kisa-arkisto - Loskaa
Kivasti meni, mutta jotenkin aika hajuton ja mauton kappale. Ei oikein ollut mitään sanottavaa eikä mitään kummempia koukkujakaan. Hyvälle tuulelle tuosta silti tuli, ehkä se riittää.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Slivers of Silence - We Raised the Storm (older mix) 23.02.2013

Slivers of Silence - We Raised the Storm (older mix)
Örinäosuudet oli maukkaan raskaita, tykkäilin. Soundit oli hyvät. Kirkkaat lauluosuudet taas oli melko meh, ei sinänsä mitään vikaa mutta mielikuvituksettomia ja niistä puuttui minkäänlainen tunnelma. Kyllä niillä silti varmaan heruu livenä siltä yleisöltä joka ei ole ennättänyt 90-luvun tämmöisiä kipaleita kuulemaan. :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deliverance (fin) - Leper's Hand That Feeds 23.02.2013

Deliverance (fin) - Leper's Hand That Feeds
Laulu ei toiminut, mutta muuten biisi kylläkin. Sopivaan mittaan tuupattu ralli, ja itselle ainakin kuului vahvasti 90-luvun vaikutteita tuolta.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lahkonen / Pena - Huutomyrsky 23.02.2013

Lahkonen / Pena - Huutomyrsky
Vähän J Karjalaismaista laulantaa, ihan toimiva biisi omassa genressään. Vähän jotain musiikillista koukkua oisin jäänyt kaipaamaan johonkin kohtaan biisiä, jotain yllättävää tai äkkiväärää tai sen semmoista.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Saatanan Marionetit - Satanick Zombie Attack 23.02.2013

Saatanan Marionetit - Satanick Zombie Attack
Tulipas kommenttiringissä vastaan, on se kova ralli. Joka kerta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sakka - Lapsuuden kesät 23.02.2013

Sakka - Lapsuuden kesät
Laulut kaipaisi hiomista, mutta biisin kuvauksen mukaan ne on menossa uusiksi tulevaisuudessa joka tapauksessa joten ei siitä sen enempää. Tuli kyllä kesäinen landefiilis kun tätä kuunteli, aika mataa pitkin taivaan kantta ja sitä rataa. Toimii!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Marian Jamit - Sellaisia hetkiä kuin nyt 23.02.2013

Marian Jamit - Sellaisia hetkiä kuin nyt
Tästä lauluäänestä tuli mieleen useampikin Fallout 3:n soundtrackin biiseistä, ja mielikuvat painui jatkuvasti sinne. Mikä teki tämän biisin kriittisen tarkastelusta hiukan epäreilua. Mutta kyllähän tuo meni, jotenkin tuntui että aikalailla oli toistoa tuon miehen rakastamisesta. Tosin ei ole ihan omalla tuntemusalueellani tämä musiikkigenre, ehkä se kuuluu asiaan.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Kenttärataa koilliseen 23.02.2013

P. M. Kostiainen Project - Kenttärataa koilliseen
Biisin teema ja kieli oli mielenkiintoista, mutta jotakin tässä jäin kaipaamaan. Ehkä joku äärisimppeli kattilarummuttelu olisi lisännyt tunnelmaa. Paikoittain laulu tuntui menevän siinä määrin epäharmoniassa kitaran kanssa että särähti korvaan. Mutta pienellä työstämisellä tästä voisi saada ihan messevän rallin.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Death Generation - Blackout 22.01.2013

Death Generation - Blackout
Perustarkalla otteella vedetty, tässä oikeastaan kaikki tuntui toimivan; Stoner Metalliltahan se kuulosti!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Unohdus 22.01.2013

Kaarnekorpi - Unohdus
Propsit onnistuneesta suomenkielisestä laulannasta! Biisi itse ei oikein iskenyt, lähinnä sitä jäi kuuntelemaan lauluja eikä soitannasta tarttunut juuri koukkuja mieleen. Ehkä hitusen lyhyempänä veisuna olisi toiminut mun korvaan paremmin. Mutta eipä silti, hyvän kuuloista menoa, otaksun että saattaisi iskeä livenä kovempaakin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kode & M. N. - Lasiin emme sylje 22.01.2013

Kode & M. N. - Lasiin emme sylje
Olihan ralli, aluksi kitarasoundi jotenkin särisi ikävästi korvaan mutta siihen tottui nopeasti. Oikeastaan eniten kiinnitti huomiota siihen että varsinkin alkupuolen laulut kuulosti jotenkin pakotetuilta ja sanoituksen soljuvuudessa / laulumelodiassa olisi ehkä ollut vähän hiomisen varaa paikoittain. Fiilispuolelta kyllä ehtaa wanhan ajan maaseutuhuoltsikkabaarin meininkiä!
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Apus - Kuuleeko kukaan? 08.12.2012

Apus - Kuuleeko kukaan?
Kokonaisuus toimii huomattavasti paremmin kuin ensihetkien perusteella arvasinkaan.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Gunnerluv - FAQ 08.12.2012

Gunnerluv - FAQ
Kyllähän tuo klubin tanssilattialla toimisi. Vähän ehkä kaipaisi hiomista vielä paikoittain, pientä hapuilua olin kuulevinani vaihdoissa.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sound of Wood - Words Can't Describe 08.12.2012

Sound of Wood - Words Can't Describe
Ryhdikäs poljento ja hyvä että uskallettu jättää biisi tuohon kolmeen minuuttiin - muuten tällainen helposti alkaisi toistamaan itseään liikaa ilman jotain äkkiväärää koukkua.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Crookmachine - Crooked Deeds 08.12.2012

Crookmachine - Crooked Deeds
Soundi on tosiaan iso, ja kyllähän tämmöinen taustalla rullailee... Tulee mieleen jonkun hollywood-nyyhkyn loppumontaasi.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Death Generation - Clown 08.12.2012

Death Generation - Clown
Mitäpä tähän. Basso oli eeppinen, laulu särki korvia. Biisissä oli siisti fiilis.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tapez Productions - Kabaka Pyramid - Be Wise 08.12.2012

Tapez Productions - Kabaka Pyramid - Be Wise
Letkeä biisi, tosin mikään osa ei jäänyt varsinaisesti mieleen erottuvuudellaan. Taustamusiikkina toimisi.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Irkutsk 08.12.2012

P. M. Kostiainen Project - Irkutsk
Ihan kivan kuuloinen veto, miellyttävän painostava tunnelma. Laulu tosin kuulosti mun korvaan vähän pakotetulta. Tai joku siinä särähti.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kraavilohi - Hehkutus (feat. Sonik Pedophile) 05.09.2010

Kraavilohi - Hehkutus (feat. Sonik Pedophile)
Vähän munakkaampaa poljentoa tähän olisi ehkä kaivannut, muuten tuli melodioista mieleen kultainen 80-90 -lukujen vaihde (mikä on vaan positiivinen juttu).
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Exoar - Identity 04.09.2010

Exoar - Identity
Vanhasta koulukunnasta kiitettävästi ammentevaa kamaa, joskin omaan korvaani aika puuduttavaa. Enpä mä kyllä tästä mitään valittamisen aihetta löydä, ei kai vain istu omaan lempparimusiikkihaarukkaani.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sunset Boulevard - Love Eruption 04.09.2010

Sunset Boulevard - Love Eruption
Mukavastihan tuo rullaili, vaikkei ihan lempparimusiikkiani edustakaan. Syntsasoundit toi nostalgiasta aiheutuvan hymyn huulille. :)
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Freshco - Haunting 04.09.2010

Freshco - Haunting
Tasapaksua, ei pudonnut meikäläiselle. Laulua kun toisi enemmän esille ja ottaisi sillä enemmän biisiä haltuun, voisi ehkä toimia. Nyt tuntui että kaikki instrumentit laulut mukaan lukien oli taustaroolissa.
5

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rope Too Tight - Nameless 04.09.2010

Rope Too Tight - Nameless
Kovasti tuli mieleen vanha kunnon Sentenced, niin hyvässä kuin pahassa. Aavistuksen verran verkkaisesti polki tämä kipale allekirjoittaneen makuun, joko olisi pitänyt olla mielenkiintoisempaa soitannon kulkua tai sitten jotain rakenteellista äkkivääryyttää tuomassa väriä ja pitämässä mielenkiintoa yllä loppuun asti.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Zomby Woof - The Great Wheel (colony of dragonskull) / Helliconia 04.09.2010

Zomby Woof - The Great Wheel (colony of dragonskull) / Helliconia
Laahavasti kulkee, nimensä mukaisesti. Mielikuva biisistä jäi vähän tasapaksuksi, mutta mukavalta taustamusiikilta kuulostaa. Luulisin että livenä tämmöinen matsku kuulostaisi aikalailla voimakkaammalta ja raskaammalta, joten jos se on päämäärä niin varmaan miksauspöydän ääressä saisi tallenteellekin sitä fiilistä korostettua.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalashnikov - Kaikki päättyy kun kuolemme 04.09.2010

Kalashnikov - Kaikki päättyy kun kuolemme
Muuten kiva rauhallinen tunnelma, mutta laulu meni monessa kohtaa aivan liian eteeriseksi omaan makuuni, ja kuulosti siltä kuin olisi ollut muutamassa korkeammalta menevässä kohtaa jotenkin epäsynkassa tai nuotin vieressä.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele TOB - My Babe Won´t Let Me Go 04.09.2010

TOB - My Babe Won´t Let Me Go
Hyvin groovaa, joskin jotain pientä äkkivääryyttä tuovaa koukkua jäin kaipaamaan.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fillari - Häähumppa 04.09.2010

Fillari - Häähumppa
Ihan kiva kevyt kipale, mutta ei kyllä varsinaisesti tunnu tuovan mitään uutta genreen. Soundit hinkattu hyväksi ja muutenkin tasapainoinen kokonaisuus.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Raakku - Aberrance 14.09.2006

Raakku - Aberrance
Ei lainkaan paskempaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Obscureness - KÄPÄ 07.06.2007

Obscureness - KÄPÄ
Perkeles, koska tulee uutta matskua? Oottex studiossa vai kui o ollu niin hiljasta?
10