Mikseri.net

LauriT
1293 viestiä
Luottokäyttäjä

#1 kirjoitettu 03.12.2003 22:12

Ajattelin, että vaikka nyt musa-aiheisella foorumilla ollaan, niin kyllähän sitä muusikotkin leffoja joskus katselee, joten ehkä tällainenkin topikki voisi saada osakseen jonkinlaista myönteistä huomiota. Tarkoituksena olisi siis pohtia David Lynchin elokuvataiteen syvällisempiä viestejä. Näin alkajaisiksi lainaan mietteitäni päiväkirjastani koskien Lynchin ensimmäistä täyspitkää elokuvaa, Eraserheadia, vuodelta 1977. (Samalla promotoin luvattomasti julkista päiväkirjaani.)



Kumipää

Kävin maanantaina Tampereen Niagarassa nauttimassa hieman indie-elokuvataiteesta. Niagara olikin pitkästä aikaa loppuunmyyty: ohjelmassa oli David Lynchin "Eraserhead" (1977). Kyseessä on Lynchin ensimmäinen täyspitkä elokuva (häneltä on aiemmin ilmestynyt neljä lyhytelokuvaa). Elokuva on filmattu kokonaisuudessaan mustavalkoisena. Soundtrack koostuu enimmäkseen eritasoisista suodatetuista kohinoista ja dialogi on äärimmäisen niukkasanaista. Eli kunnon taide-elokuvan aineksethan tässä jo on...

Elokuvan jälkeen olin kuin nuijalla päähän lyöty - en ollut aiemmin tätä elokuvaa nähnyt. Tiesin tosin entuudestaan, että Lynchin tuotokset ovat yleensä melko "omaperäisiä" ja "vaikeasti ymmärrettäviä". Tämä oli kuitenkin totaalinen "mindfuck". Olen tässä nyt pari päivää jo kuumeisesti miettinyt elokuvan tarkoitusta ja juonta, ja en ole pohdinnoistani vielä juurikaan viisastunut. Audiovisuaalisesti tämä elokuva kuitenkin oli erittäin nautinnollinen ja melko pelottava kokemus.

Eraserhead kuvaa amerikkalaista keskiluokkaa edustavaa Henry Spenceriä ja hänen esiaviollisesta suhteestaan seuraavia tapahtumia. Henry seurustelee Mary X:n kanssa ja Mary tulee raskaaksi, jonka johdosta Maryn vanhemmat (Mr. ja Mrs. X) pakottavat Henryn naimisiin Maryn kanssa. Lapsi syntyy keskosena ja on kammottavalla tavalla epämuodostunut. Tämä juoni tuntuu kuitenkin olevan vain tekosyy elokuvan muille tapahtumille jotka seuraavat toisiaan unenomaisina näkyinä.

Alussa näytetään jotain pyöreää planeetan tapaista tyhjyydessä kelluvaa esinettä ja epämuodostuneen näköistä mieshenkilöä, jonka vääntäessä erilaisia vipuja Henryn suusta tulee napanuoran pätkä (tässä on käytetty materiaalina oikeaa ihmisen napanuoraa istukkoineen), joka pudotetaan johonkin altaannäköiseen paikkaan, missä on valkoista nestettä. Tämä ilmeisestikin kuvaa Henryn seksuaalista suuntautuneisuutta, joka tunnelmasta päätellen on varmaankin jollain tapaa kieroutunut. Tähän johtopäätökseen tulin sen nojalla, että vipuja vääntelevä mieshenkilö on erittäin ruma ja epämuodostunut (=seksuaalinen perversio?) ja napanuoran tippuminen valkoiseen nesteeseen kuvaa varmaankin lapsen alulle panemista.

Tämän lisäksi elokuvassa näytetään outo pulloposkinen ja lyhytkasvuinen naishenkilö, joka ilmestyy näkyinä Henrylle hänen asunnossaan lämpöpatterin takaa. Eräässä kohtauksessa tämä naishenkilö tanssii eräänlaisella näyttämöllä ja kulissien yläpuolelta alkaa yhtäkkiä sataa samaisia napanuoran pätkiä, joita alussa tuli Henryn suusta. Nainen ryhtyy tallomaan napanuoria liiskaksi hymyillen samalla viattomasti. Nainen ilmestyy Henrylle useamman kerran elokuvan aikana. Eräässä kohtauksessa nainen esittää laulun "In Heaven everything will be fine", mikä on eräs elokuvan aavemaisimpia kohtauksia. Elokuvan lopussa Henry ja pulloposkinen nainen syleilevät toisiaan (ikuisessa?) kirkkaudessa. Tämä sai minut ajattelemaan kuolemaa ja itsemurhaa eräänä mahdollisena tulkintana näille näyille.

Eräs piirre joka myös herätti huomiota outoudellaan on Henryn ja Maryn suhtautuminen epämuodostuneeseen lapseensa. He eivät ikäänkuin ole tietoisia tämän olemassaolosta tai tarkemmin sanoen siitä, että tämä on heidän vauvansa. He eivät esimerkiksi kertaakaan ota häntä syliinsä tai yritä lohduttaa häntä. Muutenkin päähenkilöt tuntuvat ikäänkuin elävän omassa maailmassaan, kuin autistiset potilaat. Eräs elokuvan ideoista onkin todennäköisesti kritisoida vajaaälyisten ja vammaisten ihmisten oikeutta saada lapsia. Henryn vähämielisyyttä vielä tuodaan alleviivatusti esille kohtauksessa, jossa hänen irtonaisesta päästään valmistetaan pyyhekumeja (elokuvan nimi viittaa juuri tähän kohtaukseen). Kaiken lisäksi Henryn ja Maryn lapsi ei edes muistuta ihmistä vaan pikemminkin E.T:tä.

David Lynchin oma elämä tuo elokuvaan mielenkiintoista taustatietoa. Hänen naisystävänsä oli nimittäin esiaviollisesti raskaana elokuvan syntymisen aikoihin (sen tekeminen kesti 5 vuotta) ja David pakotettiin menemään naimisiin naisystävänsä kanssa raskauden seurauksena. Elokuvassa Henryn ja Maryn suhde on kaikkea muuta kuin onnellinen. Mary jättää Henryn kahdesti ja hylkää vielä lapsensakin. Lopussa Henry tappaa vauvan ja pulloposkinen nainen ilmestyy hänelle vielä viimeisen kerran täydessä kirkkaudessaan, joka on elokuvan edetessä jokaisella ilmestymiskerralla tullut voimakkaammaksi.

Mieleeni juolahti ajatus, että vauva onkin itse asiassa Henry itse ja hän tappaakin todellisuudessa itsensä. Tällöin pulloposkinen nainen voitaisiin tulkita kuolemaksi, jonka kutsun Henry kokee kerta kerralta voimakkaampana. Itse surmatyö on kuvattu erittäin visuaalisella tavalla ja herkemmät katsojat kokevat tämän todennäköisesti erittäin vastenmielisenä katsoa. Samalla näytetään kuinka tuo alussa näytetty planeetan tapainen räjähtää rikki ja epämuodostuneen miehen kääntelemät vivut juuttuvat kiinni aiheuttaen tälle suurta tuskaa. Vaihtoehtoinen tulkinta itsemurhateorialle voisi olla, että Henry voittaa perverssit taipumuksensa, joita epäihmismäinen vauva, epämuodostunut mies ja yksinäinen planeetta edustavat. Pulloposkinen nainen edustaisi tällöin positiivisesti suuntautunutta seksuaalisuutta.

Oman lisänsä soppaan tuovat vielä Mary X:n vanhemmat Mr. ja Mrs. X. Henryn ollessa X:ien luona päivällisellä X:t tarjoavat hänelle "ihmistekoisia kanoja" (=man-made chicken). Nämä ovat suurinpiirtein nyrkin kokoisia broilereita. Mr. X pyytää Henryä leikkaamaan kanan, koska hän ei itse siihen pysty tunnottoman kätensä vuoksi. Kun Henry aikoo ryhtyä työhön käskettyyn niin broileri alkaakin yllättäen elää ja se heiluttelee siipiään ja koipiaan sekä siitä pulppuaa verta, vaika Henry ei edes ole vielä ehtinyt siihen koskea. Samassa Mrs. X saa jonkinlaisen friikkikohtauksen ja ryhtyy vaikertamaan ja lipomaan kieltään. Mary vie Mrs. X:n keittiöön toipumaan, mutta Mr. X vain hymyilee leveästi ikäänkuin mitään kummaa ei olisi tapahtunutkaan. Seuraavaksi Mrs. X tiukkaa Henryltä hänen mahdollisesta esiaviollisesta kanssakäymisestään Maryn kanssa ja ahdistelee Henryä samalla seksuaalisesti. Tämän seurauksena Henry suostuu menemään naimisiin Maryn kanssa.

Päivälliskutsut sisältävät monia kuvainnollisia elementtejä, jotka vaativat jonkinlaista järkevää selitystä. Kanan leikkaaminen voidaan mahdollisesti tulkita niin, että Henry vie Maryn neitsyyden (kanan leikkaaminen voidaan tietääkseni käsittää melko yleismaailmalliseksi neitsyyden riistämisen symboliksi). Tällöin voitaisiin ajatella, että Mr. X tarjoaa tytärtään Henrylle, joka kuitenkin on kyvytön hoitamaan saamaansa vastuutaan. Tämä taas saa Mrs. X:n pois tolaltaan. Olen toisaalta kuullut joidenkin olevan sitäkin mieltä, että Mrs. X käyttäytyminen Henryä kohtaan viittaisi jonkinlaiseen perverssiin oidipus-kompleksiin Henryn puolelta. Tällöin Mr. X:n kyvyttömyys leikata kanaa viittaisi Henryn isän kyvyttömyyteen hoitaa velvollisuutensa aviomiehenä. Nämä velvollisuudet siirtyisivät tämän johdosta Henryn vastuulle. Tällöin Mary X ja Mrs. X olisivatkin todellisuudessa vain saman henkilön eri puolia ja lopussa tapahtuva vauvan surmaaminen kuvaisikin Henryn kääntymystä pois luonnonvastaisesta seksuaalisuhteesta äitiinsä.

Lisäksi elokuvassa kuvataan Henryn ja hänen naapurissaan asuvan naisen välistä seksuaalista suhdetta. Tämä johtaa ilmestykseen, jossa pulloposkinen nainen paljastaa osan kirkkaudestaan. Tämän jälkeen näyttämölle, jossa pulloposkinen nainen on aiemminkin ilmestynyt, saapuu eräänlainen vaunu. Vaunussa on iso kankaalla peitetty multakasa, josta pistää esiiin täysin lehdetön puu. Visuaalinen allegoria tuo mieleen Henryn yöpöydällä olevan multakasaan istutetun lehdettömän risun. Multakasan ympärillä ei sivumennen sanoen ole minkäänlaista ruukkua vaan se vain yksinkertaisesti on yöpöydällä pitsiliinan päällä. Tämä ilmestys kuitenkin jatkuu siten, että Henry perääntyy näyttämön vasempaan reunaan, jossa hän alkaa hypistelemään kuiskaajan sermin yläosassa olevaa metalliputkea. Tätä toimintaa alleviivataan kuuluvalla metallinkirskunnalla. Samassa Henryn pää lennähtää lattialle ja kaulan tyngästä työntyy esiin epämuodostuneen vauvan pää.

Tangon hypisteleminen viittaa mahdollisesti masturboimiseen ja vauvan pään ilmestyminen Henryn pään tilalle tukee sitä tulkintaa, että vauva edustaakin Henryä itseään. Tässä herääkin ajatus, että seksuaalisuhde naapurin naisen kanssa kuvaa Henryn seksuaalifantasioita vieraista naisista. Vauva on Henryn kaikkien seksuaalisten kieroutumien ja halujen ruumiillistuma, jotka hän symbolisesti voittaa lopussa surmaamalla oman lapsensa. Tästä sitten seuraa mielen lopullinen kirkastuminen. Eli elokuva voitaisiin tulkita myös puhtaasti anti-seksistiseksi julistukseksi. Pulloposkinen nainen edustaisi tällöin anti-seksuaalisuutta, joka ilmenisi konkreettisimmillaan napanuorien tallomiskohtauksessa.

Elokuvan suhtautuminen avioliittoon on myös varsin kyyninen. Avioliitto kuvataan elokuvassa madoksi, joka on aluksi pieni, mutta kasvaa ajan kuluessa ja lähtee sitten omille teilleen kaivaen koloja parisuhteeseen. Elokuvassa Henry saa kirjeenä sormusrasian. Rasiassa on sormuksen sijaan pieni mato, joka muistuttaa muodoltaan vihkisormusta. Henry laittaa madon pieneen kaappiin. Kun Mary on jättänyt Henryn toistamiseen, Henry näkee näyn, jossa Mary ensin pyörii unissaan varastaen itselleen kaiken tilan sängystä. Tämän jälkeen Henry ryhtyy kiskomaan napanuoria Maryn sisältä ja paiskaa ne sitä mukaa seinään. Tämä ilmeisesti viittaa seksuaalisiin ongelmiin aviosuhteessa. Tämän jälkeen zoomataan kaappiin, jossa mato on. Kaapin ovet avautuvat ja mato näytetään tällä kertaa huomattavasti alkuperäistä isompana. Mato lähtee liikkeelle ja alkaa kaivamaan käytäviä Henryn yöpöydällä olevaan multakasaan. Eli avio-onni alkaa rakoilemaan.

Nämä ovat joitain ajatuksia, joita minulla heräsi katsottuani elokuvan ja pohdittuani sitä pari päivää. Nämä eivät vielä selitä kaikkia symboloita, mutta tuovat esiin mielestäni joitain loogisia selityksiä. Toisaalta Eraserhead voidaan myös tulkita puhtaasti audiovisuaaliseksi teokseksi, joka luo oman surrealistisen todellisuutensa, mutta minulle tämänkaltainen selitys on kuitenkin riittämätön, sillä uskon, että ohjaaja on ainakin alitajuisesti hakenut jokaiselle symbolille jotain merkitystä. Ei kai hän muuten olisi kuluttanut kokonaista viittä vuotta tämänkaltaisen elokuvan valmistamiseen. Pienenä varoituksena sanottakoon, että tämän kaltaiset elokuvat eivät todellakaan sovi kaikille ihmisille ja jotkut ihmiset vastustavatkin tätä ja muita Lynchin töitä kiivaasti. Heille elokuva on vain yksinkertaista tarinankerrontaa vailla sen syvällisempiä merkityksiä. Tässä elokuvassa tarinankerronta ei kuitenkaan ole pääosassa vaan tämä on enemminkin taideteos - mustavalkoinen surrealistinen maalaus, jossa kuva liikkuu ja pitää ääntä.



Toivoisin, että jos joku tähän aiheeseen vaivautuu ottamaan kantaa, niin tekisi sen myös asian vaatimalla vakavuudella, eikä postaisi mitään tyhjänpäiväisiä "Ei hitsi, David Lynch on iha sairas!!" -kommentteja.


LauriT muokkasi viestiä 22:12 03.12.2003


LauriT muokkasi viestiä 22:13 03.12.2003


LauriT muokkasi viestiä 22:14 03.12.2003