Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Mitä lukemiseen liittyviä tapoja / maneereja / pakkomielteitä sinulla on?


Free-Soul
12 viestiä
Luottokäyttäjä

#1 kirjoitettu 26.06.2013 05:51

- Jos en saa kirjaa luettua loppuun, saan morkkiksen. Sama kuinka huono ja tylsä kirja on kyseessä. Mutta kirjoja voi olla "työn alla" monia kerrallaan - kaikki kirjanmerkkini ovat käytössä eikä riitäkään. Keskeneräisiä kirjoja vain kasaantuu yöpöydälle ja muille tasoille.

- Jos en saa kirjaston lainakirjoja luettua määräaikaan mennessä, voin pitkin hampain palauttaa kirjat joita en ole edes vielä aukaissut. Mutta jo aloitetut kirjat on pakko lukea loppuun ennen palauttamista. Sama mitkä sakot niistä rapsahtaa.

- Luettua omaa kirjaa jota ei halua säilyttää ei voi ikinä ikinä ikinä heittää paperinkeräyslaatikkoon. Mutta sen voi jättää kahvilan tai baarin pöytään tai puistonpenkille aurinkoisena päivänä.

- Ostan enemmän kirjoja mitä ehdin saada luetuksi. En tiedä miksi, se ei ole lainkaan järkevää. Jo nyt kotonani on ihan liikaa kirjoja käytettävissä olevaan tilaan nähden.

Bonuslinkki - oletko kirja-addikti?

^ Vastaa Lainaa


Sunt1o
10 viestiä
Luottokäyttäjä

#2 kirjoitettu 26.06.2013 13:41

Tosiaan lukea aloitetut kirjat loppuun vaikka se lukeminen menisi selailuksi josta ei jää mitään mieleen.

Myös ryhmitellä kirjoja hyllyyn sen mukaan onko ne luettu vai ei.

Yleensäkin omistaa kirjoja joista pidän.

Kerätä Terry Pratchettin koko tuotanto.

^ Vastaa Lainaa


accent
10 viestiä

#3 kirjoitettu 01.07.2013 13:33

En voi lukea päivällä. Lukeminen on nukkumaan menemisen osa. Siihen pystyy keskittymään vain silloin. Tämä tarkoittaa sitä, että lomilla jos yöt eivät mene tietokoneen ääressä, niin ne menevät kirjan kanssa sängyssä. Aina on pakko lukea vielä vähän lisää.

Lukemistahan ei voi keskeyttää ihan mihin tahansa kohtaan. Mielellään luvun loppuun, mutta jos sinne on vielä pitkälti ja nukuttaisi jo paljon, niin hätätilassa jonkin kappaleen loppu sopivassa kohtaa käy. Sellainen kohta, missä olisi mainostauko jos kyseessä olisi elokuva.

^ Vastaa Lainaa


Night Child
44 viestiä

#4 kirjoitettu 02.07.2013 15:16

Kirja pitää lukea loppuun, oli se kuinka tylsä tahansa. Poikkeuksena kirja Mirkka, lukiolainen, jota yritin lukea yläasteen loputtua. Kesken jäi.

Yleensä en pysty keskittymään kuin yhteen kirjaan kerrallaan, mutta nyt niitä on kesken kolme. Aktiivisesti luen silti yhtä kirjaa.

Aukeama pitää ehdottomasti lukea loppuun ja lopettaa viimeistään seuraavan aukeaman ekan sivun ensimmäisen kappaleen loppuun. Jos luen seuraavankin kappaleen, on luettava taas koko aukeama.

^ Vastaa Lainaa


uninen runoilija
47 viestiä

#5 kirjoitettu 03.07.2013 12:47

- Aloitettu kirja pitää lukea loppuun

- Luen yhtä kirjaa kerrallaan

- Jos rahatilanne sallii, ostan kaikki haluamani kirjat, vaikka ei sallisikaan, ostan silti

- Kirjahyllyssäni täytyy olla yksi lukematon Coelhon kirja pahan päivän varalle

- Lukiessani kirjaa, aina välillä luen takakansi tekstin, vaikka muistan sen hyvin

- Luen kirjaa ilman kansipapereita, ne häiritsevät vain lukiessa

- Kirjoilla on tarkka järjestys hyllyssäni

^ Vastaa Lainaa


Haava
Ylläpitäjä

#6 kirjoitettu 03.07.2013 13:06

uninen runoilija kirjoitti:

- Lukiessani kirjaa, aina välillä luen takakansi tekstin, vaikka muistan sen hyvin


Miulla on tähän liittyvä.

Jos mitenkään mahdollista, niin en lue takakannen tekstiä enennkuin olen lukenut kirjan kokonaan. Hirveää shaibaa ja paljastelua ne takakannen tekstit, jotka on tehty vain myymään kirjaa eikä kertomaan soveltuvia asiita sen sisällöstä.

^ Vastaa Lainaa


uninen runoilija
47 viestiä

#7 kirjoitettu 03.07.2013 13:33

Haava kirjoitti:
uninen runoilija kirjoitti:

- Lukiessani kirjaa, aina välillä luen takakansi tekstin, vaikka muistan sen hyvin


Miulla on tähän liittyvä.

Jos mitenkään mahdollista, niin en lue takakannen tekstiä enennkuin olen lukenut kirjan kokonaan. Hirveää shaibaa ja paljastelua ne takakannen tekstit, jotka on tehty vain myymään kirjaa eikä kertomaan soveltuvia asiita sen sisällöstä.


Seuraavan kirjan kun ostan, ostan kirjan vain nimen perusteella enkä lue takakansi tekstiä, vaan peitän sen hyvin. Ja alan lukemaan. (JES, nyt mulla on hyvä syy ostaa ensi kuussa uusi kirja)

^ Vastaa Lainaa


Free-Soul
12 viestiä
Luottokäyttäjä

#8 kirjoitettu 03.07.2013 19:01

Haava kirjoitti:
uninen runoilija kirjoitti:

- Lukiessani kirjaa, aina välillä luen takakansi tekstin, vaikka muistan sen hyvin


Miulla on tähän liittyvä.

Jos mitenkään mahdollista, niin en lue takakannen tekstiä enennkuin olen lukenut kirjan kokonaan. Hirveää shaibaa ja paljastelua ne takakannen tekstit, jotka on tehty vain myymään kirjaa eikä kertomaan soveltuvia asiita sen sisällöstä.

Samaa mieltä. Silti sorrun usein luemaan sen, ja useimmiten kadun sitä aina.

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#9 kirjoitettu 04.07.2013 18:32

Miulla ei ole oikein muita lukemiseen liittyviä tapoja kuin se, että kesken luvun ei lopeteta. Eli lukeminen keskeytetään joko luvun päättyessä, tai hätätapauksessa tähtien kohdalla.

Lukemistapojen puuttuessa suhtaudun kirjoihini mustasukkaisesti varjellen: pokkarit päällystetään ennen lukemista, sivujen kulmia ei taitella hiirenkorviksi, eikä sormenpäitä varsinkaan nuolla sivua käännettäessä. Jos lukiessa syödään tai juodaan, suoritetaan yhtäaikaista toimintoa sievästi pöydän ääressä.

Tästä johtuen en lainaa kirjojani. Ainakaan vapaaehtoisesti.

^ Vastaa Lainaa


Sunt1o
10 viestiä
Luottokäyttäjä

#10 kirjoitettu 05.07.2013 10:07

accent kirjoitti:
Lukemistahan ei voi keskeyttää ihan mihin tahansa kohtaan. Mielellään luvun loppuun, mutta jos sinne on vielä pitkälti ja nukuttaisi jo paljon, niin hätätilassa jonkin kappaleen loppu sopivassa kohtaa käy. Sellainen kohta, missä olisi mainostauko jos kyseessä olisi elokuva.


Joo, luvun loppu tai 5:llä jaollinen sivunumero.

^ Vastaa Lainaa


Myotess
31 viestiä

#11 kirjoitettu 27.01.2016 12:41

*Tietenkin, jos mahdollista (eli on aikaa/en nukahda kesken) luen aina luvun loppuun. Jos se ei ole mahdollista, luen seuraavan sivun ensimmäisen tekstikappaleen loppuun (mikä sen nimi nyt olikaan, en tahdo muistaa).

*Mullakin oli joskus ennen pakkomielle lukea kaikki numerosarjat yms kirjan alusta jne, mutta se on jäänyt pois.

*Pyrin aina pitämään mielessä kirjan alkuperäisen nimen.

*Saan pahoja omatunto-ongelmia jos en palauta kirjastonkirjaa ajoissa tai jos vahingossa vähänkään sotken tms toisilta lainaamiani kirjoja

*Olen tarkka myös omista kirjoistani ja haluan säilyttää ne mahdollisimman hyväkuntoisina

*Keräilen vanhoja klassikoita mahdollisimman varhaisina painoksina

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu