Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja "Nuorten lisääntynyt pahoinvointi"


JM
18460 viestiä

#1 kirjoitettu 21.11.2008 16:51

joo, nuorten väkivaltaisuus ainakin väkivaltarikoksista vakavimpien, eli henkirikosten osalta on suorastaan romahtanut.

Nuoret miehet tekivät esimerkiksi 20 ja 30 luvuilla yli 5 kertaisesti henkirikoksia nykyiseen verrattuna.
Nykyään myös lievempään väkvialtaan, esim. koulukiuaaamiseen puututaan aiempaa kovemmin ja siihen ylipäätään reagoidaan. Kun minua kiusattiin koulussa ala-asteella, isän ja isäpuolen asenne oli "no miksi etä lyö takaisin?" (vaikak oltas porukalal tultu kimppuun) ja he pitivät "poikien nujakointia" ihan tavallisena meininkinä. Vaikak siis porukalal yhtä löytiin päivittäin.

nykyään pikkusiskojen puheista olen saanut käsityksen, että jo nimittelyyn puututaan ja lyöminen on suorastaan skandaali koululla ja siitä tulee varmasti seuraamuksia.

Niin, sisi ihmisillä on varmaan joku harha, että väkivalta olisi nykyään yleisempää, koska siihen puututaan, siitä puhutaan ja etenkin media nostaa asian esille tehokkaasti.

^ Vastaa Lainaa


Twight
3600 viestiä

#2 kirjoitettu 21.11.2008 17:53

nujakointi on, kuten jm sen muotoili, tavallista. eläimetkin nujakoi koko ajan kun pitää selvittää kuka on alfauros.

se illuusio, että pahoinvointi on mukamas lisääntynyt, johtuu vaan siitä että tätä "pahoinvointia" kannustetaan näyttämään. ennen jos vitutti niin se peitettiin. nykyään täytyy näyttää kaikille että katsokaa kuinka huonosti mulla menee.

^ Vastaa Lainaa


Goatsemencommando
18200 viestiä

#3 kirjoitettu 21.11.2008 18:36

Itse voin joskus nuorena pahoin jos jouduin olemaan pitkiä matkoja auton takapenkillä.

Sain siihen lääkitystä enkä voinut enää pahoin.

^ Vastaa Lainaa


Jules Varjola
2537 viestiä

#4 kirjoitettu 21.11.2008 18:51

Nykyään on vain kaiken maailman kermaperseitä jotka masentuu kun niitä päin katsoo ja nauraa. Kaikille pitäs antaa kunnolla remmiä kersana ni tietäis mikä se maailma on.

^ Vastaa Lainaa


rawhead
3117 viestiä

#5 kirjoitettu 21.11.2008 21:02

quafka kirjoitti:
Sweetie kirjoitti:
Nykyään on vain kaiken maailman kermaperseitä jotka masentuu kun niitä päin katsoo ja nauraa. Kaikille pitäs antaa kunnolla remmiä kersana ni tietäis mikä se maailma on.

Aika yksiselitteisesti on kyllä osoitettu, että ruumiillinen kuritus on huonoin mahdollinen kasvatusmuoto. Rajat tietysti kersoilla täytyy olla.


Ja tässkin on hyvä miettiä millaisissa asioissa. Varsinkin vanhemmiten. Se, jos vanhempi itse ei ole kiinostunut joistain asioista, ei kiellä täysin lastaansakaan. Tärkeää mielestäni on kuitenkin, että lapsi pääsee toteuttamaan omia unelmiaan, mutta kuitenkin vahingoittamatta muita.

^ Vastaa Lainaa


GxBx
4644 viestiä

#6 kirjoitettu 21.11.2008 21:18

Internet, väkivaltapelit, televisio, elokuvat, luokaton lukio yms. ovat SYYPÄITÄ.

^ Vastaa Lainaa


GxBx
4644 viestiä

#7 kirjoitettu 21.11.2008 22:04

wiren kirjoitti:
GxBx kirjoitti:
Internet, väkivaltapelit, televisio, elokuvat, luokaton lukio yms. ovat SYYPÄITÄ.


Vitut. Positiivisten roolimallien ja auktoriteettien puute se syy on.


Meinaat että sotaveteraanien lapsilla oli noita??

^ Vastaa Lainaa


Jules Varjola
2537 viestiä

#8 kirjoitettu 21.11.2008 22:41

quafka kirjoitti:
Useammassa tutkimuksessa. Tässä pieni artikkeli niistä.


Toi on just niitä kukkahattutätein motkotuksia. Raippoja amerikkalaisille, tädeille ja alaikäisille!

^ Vastaa Lainaa


Chadonna
Lesbian Pain
5655 viestiä

#9 kirjoitettu 22.11.2008 01:51

Nuorten lisääntymisestä seuraa pahoinvointi. Ainakin naispuoliselle osapuolelle. Varsinkin, jos ei ole sitä ehkäisyä pidetty kunnossa! MUISTAKAA NUORET! KÄYTTÄKÄÄ SITÄ KONDOMIA NIIN PAHOINVOINTI VÄHENEE!!

Niijoo 01:52 22.11.2008

Mitenniin tähän aiheeseen ollaan jo kyllästytty?

^ Vastaa Lainaa


MKDELTA
11907 viestiä

#10 kirjoitettu 23.11.2008 11:49

Naisten lentopallo kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi seksin puutetta.


+

Twight kirjoitti:
se illuusio, että pahoinvointi on mukamas lisääntynyt, johtuu vaan siitä että tätä "pahoinvointia" kannustetaan näyttämään. ennen jos vitutti niin se peitettiin. nykyään täytyy näyttää kaikille että katsokaa kuinka huonosti mulla menee.


+

Vieraantuminen reaalimaailmasta ja erilaisiin pikkuriikkisiin kummajaisryhmiin on eirttäin helppoa nykyään. Skitsoideilla elementeillä maustettu individualismi jyllää, eivätkä ihmiset osaa olla toistensa kanssa jos ne kuuntelee väärää musaa tai ajattelee väärin. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin ja kärsii siitä jos sillä ei ole kontakteja. Tämä lienee iso tekijä niissä tapauksissa joissa nuorten pahoinvointi on oikeasti lisääntynyt, ja tämä pahoinvointi huomataan ei ainoastaan kaiken maailman naturalselektroien vuoksi vaan myös sen takia että pahoinvointi ei ole enään narkkaavien punkkareiden ja väkivaltaperheiden lapsien etuoikeus vaan se on levinnyt voittajamateriaalia olevien perheiden lapsiin joilla on vähän tai ei ollenkaan kavereita, tyttö tai poikaystävästä nyt puhumattakaan. Nämä uudet pahoinvoijat eivät halua olla tekemisissä muiden kanssa eivätkä muut halua olla tekemisissä heidän kanssa.

^ Vastaa Lainaa


Coivisto
8780 viestiä

#11 kirjoitettu 23.11.2008 14:06

quafka kirjoitti:

Onko nuorten pahoinvointi lisääntynyt? Jos on, niin miksi?

Ei voi tietää. Helvetin hankalaa on tietää että onko joskus jäänyt paljonkin tapauksia raportoimatta ja jääkö nykyäänkin. Tuntuu että vertaispaineen aiheuttama pahoinvointi on tullut entistä enemmän esille.
Ne pakotiet sille pahoinvoinnille on minusta muuttuneet entistä rajummiksi. (todella nuorena juomisen aloittaminen, viiltely jne) Juuri tästä voi myös johtua miksi nuorten pahoinvointia toitotetaan kovemmalla äänellä kuin koskaan. Mitä kovempaa lapsi huutaa sitä varmemmin joku tajuaa että on jotain vialla.

^ Vastaa Lainaa


JM
18460 viestiä

#12 kirjoitettu 23.11.2008 21:12

No jos nyt sitten siitä kirjaimellisesta pahoinvoinnistakin puhutaan, niin veikkaampa, että paska tv-ohjelmisto ja heikkolaatuiset huumeet aiheuttaa pahoinvointia.

Lisäksi rahan vähyys tai viinan hinta korreloi siihen, jos ei ole varaa ostaa kunnon viinaa, niin voi paha olo yllättää kaikenmaailman sotkuja juodessa.

Esimerkiksi 80-luvulla kun punkkarit ei saanu kunnon viikkoraa, niin juotiin kaikenmaailman pullahiivamäskejä ja kun alkot oli palvelutiskillisiä, niin ihmiset osasi ehkä sen yhden halvan viinin nimen. Lisäksi ykkösoluella oli nuorison silmissä jonkinlainen asema, sitä kun myytiin tuohon aikaan kaikille, joten jos hakija kusetti, kiljut epäonnistu ja muuta niin sitten vedettiin koritolkulla pilsneriä. Paha olohan siitä tulee.

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#13 kirjoitettu 27.11.2008 15:06

Jukka91 kirjoitti:

Liian tiukat säännöt saattavat aiheuttaa nuorissa negatiivista mieltä.


Säännöt luovat turvallisuutta. Sopivan tiukat säännöt ehkäisevät pahoinvointia.

^ Vastaa Lainaa


Disintegr8
11309 viestiä

#14 kirjoitettu 27.11.2008 16:29

Sunt1o kirjoitti:

Tosin en nyt tiedä onko nuorison pahoinvointi edes nro 1 ongelma suomessa tällä hetkellä. Paitsi luulen että päihteiden osalta nuorten pahoinvointi on aika poikkeavan suurta tällä hetkellä ja kohoamaan päin.


Eikös juuri ollut uutisissa että suomalaisten alkoholinkäyttö on laskussa, tiedä sitten noista muista päihteistä. Tiedä vaikka siirtyisivät alkoholista piriin. Ainakin piri toimii.

Vai tarkoititko että nuoret voivat pahoin kun ei ole tarpeeksi päihteitä?

^ Vastaa Lainaa


Free-Soul
Soldier of Love
9011 viestiä
Luottokäyttäjä

#15 kirjoitettu 27.11.2008 16:50

quafka kirjoitti:
Onko nuorten pahoinvointi lisääntynyt? Jos on, niin miksi?

Mitä tämä "pahoinvointi" oikeastaan on?


Ne on kaikki raskaana! :O

^ Vastaa Lainaa


Disintegr8
11309 viestiä

#16 kirjoitettu 27.11.2008 17:02

Original Free Soul kirjoitti:

Ne on kaikki raskaana! :O


Noniin, tuota minä olen aina sanonut mutta kukaan ei ole uskonut. Esimerkiksi oikeasti pidän persiljasta mutta en liiemmin syö sitä koska pelkään että se aiheuttaa keskenmenon.

^ Vastaa Lainaa


Caca
727 viestiä

#17 kirjoitettu 27.11.2008 19:39

Sanoisin, että kyllä...koska maailmanmeno on kiihtynyt ja esmes vanhempien loistaessa poissaolollaan (kun pitää sitä leipää pöytään saada) niin perusmeininki, mitä kersalle jää, on tylsistyminen mahdollisten kavereiden kanssa - eihän siinä mitään, mutta se lähipiiri eli perhe ei tunnu enää perheeltä juurikin siitä syystä, että "ken ei työtään tee, sen ei syömänkään pidä". Lapset yhä useammin näkee vanhemmistaan, ettei he enää jaksa samalla tavalla kuin aiemmin - ja lapsia pelottaa se, mitä heidän varalleen on tulevaisuudessa; tuleeko heistäkin vanhempiensa kaltaisia?

"Sixteen tons an' whaddaya get/
Another day older an' deeper in debt...
"

Ja kaikkeen tähän lörpötykseen ja tuuliajoon vaikuttaa tieto meitä ympäröivästä maailmasta eli media ja sen mukanaan tuomat 'kivat uutiset' . . .

Se, että kovat arvot ovat jälleen nostaneet päätään, ei helpota asiaa - kun dehumanisaatio ei nyt vaan ole kiva juttu.

Caca hämmästelee...

Nottamitä vittua? Kirjaudun ulos ja siltikin olen kirjautuneena?!? Häh?

^ Vastaa Lainaa


MKDELTA
11907 viestiä

#18 kirjoitettu 27.11.2008 19:51

Disintegr8 kirjoitti:
Original Free Soul kirjoitti:

Ne on kaikki raskaana! :O


Noniin, tuota minä olen aina sanonut mutta kukaan ei ole uskonut. Esimerkiksi oikeasti pidän persiljasta mutta en liiemmin syö sitä koska pelkään että se aiheuttaa keskenmenon.

^ Vastaa Lainaa


dbgirl
4818 viestiä

#19 kirjoitettu 27.11.2008 20:00

Joka vuosi käydään sama keskustelu, miten pahoinvointi on lisääntynyt. Mahdetaan olla todella pahoinvoivia kun jo raamatun aikoinakin sanottiin samaa...

^ Vastaa Lainaa


Barbara Stewart-Baxter
2490 viestiä

#20 kirjoitettu 27.11.2008 22:06

Slaitila kirjoitti:

Media voi pahoin.



Pöh. Se vaan soitti ja valehteli pomolle, että on kipeenä.

^ Vastaa Lainaa


Disintegr8
11309 viestiä

#21 kirjoitettu 28.11.2008 03:58

Minusta pahoinvoinnille voisi asettaa SI-järjestelmään yksikön "jtuk", jolloin voisi luotettavammin mitata että kuinka paljon se pahoinvointi oikeasti lisääntyy, että selviäisi onko se esim. lineaarista vai asymptoottista.

^ Vastaa Lainaa


n:skalaukaus

#22 kirjoitettu 29.11.2008 14:23

nuorten lisääntynyt pahoinvointi? Voi jumalauta mitä paskaa.Tähän sopii edesmenneen pommiradion lausahdus

"Jos vituttaa, ammu itsesi."

^ Vastaa Lainaa


Pohjois-Korea
10911 viestiä

#23 kirjoitettu 30.11.2008 10:59

Kyllä mua ainakin vähän ahistaa.

^ Vastaa Lainaa


n:skalaukaus

#24 kirjoitettu 30.11.2008 12:02

Hyppymiina kirjoitti:
Kyllä mua ainakin vähän ahistaa.


angst viil höyl

^ Vastaa Lainaa


har
7706 viestiä

#25 kirjoitettu 02.12.2008 12:42

Vähän aikaa kun on ollut masennuksen takia hoidossa niin jo kohta alkaa tehdä mieli pimppiä.


Okei. Mä en ole nuori.

^ Vastaa Lainaa


Emma69
41 viestiä

#26 kirjoitettu 03.12.2008 17:08

BluesWoman kirjoitti:
quafka kirjoitti:


Mitä tämä "pahoinvointi" oikeastaan on?


Nuoret pojat eivät ole saaneet tarpeeksi pillua!


Ja tytöt eivät mulkkua?

^ Vastaa Lainaa


MKDELTA
11907 viestiä

#27 kirjoitettu 03.12.2008 17:26

n:skalaukaus kirjoitti:
nuorten lisääntynyt pahoinvointi? Voi jumalauta mitä paskaa.Tähän sopii edesmenneen pommiradion lausahdus

"Jos vituttaa, ammu itsesi."


Taitanet pahoinvoida kun viestit noin agressiivisesti. :_

^ Vastaa Lainaa


karman hardon
1994 viestiä

#28 kirjoitettu 03.12.2008 20:06

Back in the day, kun nuorimies ei saanut tarpeeksi piparia, se meni häpeissään ostamaan sekatavarakaupan Jormalta kiiltäväpaperisen Ratto-aikakausilehden ja hipsi aitan taakse masturboimaan ja varoi totisesti ettei naapurin uhkea Elina vaan sattunut huudeille näkemään. Silloin oli ainakin jännitystä elämässä, vaikkei pillua niinkään.

nykyään kun nuorimies ei saa tarpeeksi piparia, se avaa tietokoneen, katsoo hetken saksalaisia käsityövideoita ja sitten se voi taas pahoin. Tylsistyy lisää, katsoo lisää teutonien maalla tuotettua scheissepornoa ja kun tätä kierrettä on jatkunut tarpeeksi kauan, se liitty paikalliseen tarkkuusammuntakerhoon, hankkii pienikaliiberisen käsiaseen ja kyllä te tiedätte mitä se sitten tekee.

^ Vastaa Lainaa


har
7706 viestiä

#29 kirjoitettu 04.12.2008 10:20

karman hardon kirjoitti:
Back in the day, kun nuorimies ei saanut tarpeeksi piparia, se meni häpeissään ostamaan sekatavarakaupan Jormalta kiiltäväpaperisen Ratto-aikakausilehden ja hipsi aitan taakse masturboimaan ja varoi totisesti ettei naapurin uhkea Elina vaan sattunut huudeille näkemään. Silloin oli ainakin jännitystä elämässä, vaikkei pillua niinkään.

nykyään kun nuorimies ei saa tarpeeksi piparia, se avaa tietokoneen, katsoo hetken saksalaisia käsityövideoita ja sitten se voi taas pahoin. Tylsistyy lisää, katsoo lisää teutonien maalla tuotettua scheissepornoa ja kun tätä kierrettä on jatkunut tarpeeksi kauan, se liitty paikalliseen tarkkuusammuntakerhoon, hankkii pienikaliiberisen käsiaseen ja kyllä te tiedätte mitä se sitten tekee.





Tässä oli oikeasti tarkkaa näkemystä!

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu