Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Aloititko musisoinnin hyvillä kamoilla?


rawhead
3117 viestiä

#1 kirjoitettu 27.10.2008 19:06

Fast Tracker I:llä ja 286 aloittelin. Äänikorttina itsetehty Covox-äänikortti. Ensimmäinen kitara oli joku venäläinen akustinen ja sähköisenä Santana-merkkinen stratokopio. Mikäs siinä, hauskaa oli silloin ja on edelleen harrastella musiikin kanssa.


Kyllähän nyt esim. tuo Line6 POD:n myötä saa aina erillaisia inspiraatioita, kun soundien ruuvaamista siinä riittää. Ja kun pitäisi siihen vielä hankia kolme lisämallinnuspakettia.


rawhead muokkasi viestiä 19:07 27.10.2008

^ Vastaa Lainaa


Disintegr8
11309 viestiä

#2 kirjoitettu 27.10.2008 19:12

Aikamoinen riski se on (taloudellisesta tilanteesta toki riippuen) ostaa heti kalliit kamat jos ei ole aivan varma että kuinka paljon niillä jaksaa vääntää, että eipä juuri ollut härpäkkeitä alussa. Mutta ainakin itselläni se mielenkiinto pysyy paremmin yllä kun silloin tällöin hankkii jotain softia tai vimpaimia.

^ Vastaa Lainaa


Putte
6659 viestiä

#3 kirjoitettu 27.10.2008 19:18

Mulla oli aiemmin hyvät vehkeet, mutta oon jatkuvalla syötöllä vaihtanu paskempiin.

^ Vastaa Lainaa


rawhead
3117 viestiä

#4 kirjoitettu 27.10.2008 19:20

wiren kirjoitti:
Joitain hirmu paskoja keppejä oli, Cimar ja Marlin sekä joku aivan kammottava neuvostoliittolainen akustinen jossa kielet olivat tuuman korkeudella otelaudasta.


Tälläisiä valmistavassa tehtaassa voisi olla mielenkiintoista vierailla. Kitaran suunittelijalla on varmaan mallikitara, josta alkavat sitten työstämään esinettä, joka näyttää kitaralta. Soittotaitoistahan koko tehtaassa ei varmaan olekkaan, vaan kitarannäköinen esine pakataan suoraan pakettiin.

^ Vastaa Lainaa


accent
10930 viestiä

#5 kirjoitettu 27.10.2008 19:27

no en todellakaan, paska tietokone ja jotain antiikkisia ilmaisia härösoftia ja kaupallisten softien demoja mulla oli silloin muutama vuosi sitten. Oho, niin on muuten nykyäänkin... Ei siihen ole oikein muuta tullut parannusta kuin midikeyboardi ja pari halpissynteesivehjettä.

^ Vastaa Lainaa


JM
18460 viestiä

#6 kirjoitettu 27.10.2008 19:38

kama on olul aina hyvää..

Laitteet on ollut 128ram 600mhz 2000-vuosimallin pc ja johtoja, joita välillä uusin, sitten joku kitara minkä ostin baarissa, se on ihan "keskitasoa" ja tietysti halvimpia mahdollisia efektejä paljon.

No oli mulal joskus rm1x, ea-1, er-1 ja kaikenlaistta kasarikilkutinta.. Ja tietysti useammankymmenen kilon yleisradion vanha mikseri 80-luvulta..

Ja vaikak mitä Nyt on uus kone, uudet piuhat ja mikit, mutta kun tässä en oo saanu nauhotusta toimimaan, pitäs ostaa usb-äänikortti. kitarakamat on sitä samaa..

..Mutta ennenkaikkea kama on ollu hyvää alusta asti..

JM muokkasi viestiä 19:38 27.10.2008
Softana on olul aina reason waretettuna ja audacity muuhun nauhoitteluun.

^ Vastaa Lainaa


MKDELTA
11907 viestiä

#7 kirjoitettu 27.10.2008 19:50

Parhaalla mahdollisella: kotitietokone ja Psycle, joka vaihtui nopeasti FL Studion demoon. Niillä sitten nitquettelin paskaa jotain puolisen vuotta tjsp...

^ Vastaa Lainaa


Goatsemencommando
18200 viestiä

#8 kirjoitettu 27.10.2008 20:43

En ollut lainkaan kamoissa silloin kun aloitin musisoinnin.

^ Vastaa Lainaa


Maucca
511 viestiä

#9 kirjoitettu 27.10.2008 21:49

wiren kirjoitti:
Joitain hirmu paskoja keppejä oli, Cimar ja Marlin sekä joku aivan kammottava neuvostoliittolainen akustinen jossa kielet olivat tuuman korkeudella otelaudasta. Vahvistimena kotistereot. Niillä oli mentävä.


Tuosta muistui mieleeni, että kahdeksan vuotiaana sain vanhemmiltani ensimmäisen kitaran, jonka he olivat ostaneet Leningradista. Se oli neuvostoliittolais valmisteinen Sonja-merkkinen kitara. Tämä metallikielinen akustinen oli valmistettu ristiin liimatusta pajuvanerista ja sitä oli aivan mahdoton soittaa, sillä todellakin oktaavin kohdalla kielet olivat parin sentin korkeudella otelaudasta.
Kynnet verillä opettelin soittamaan Smoke on the waterin riffiä, eikä itku todellakaan ollut kaukana.

Nuoruudessani, kun aloittelin basistin hommia, ensimmäinen basso oli itse kyhätty ja nimikin sillä oli erittäin osuva: Rebales.
Siis aivan hirveä. Otelaudan ja rungon väliin sopi kaksi markan kolikkoa ihan helposti päällekkäin ja siinä oli jatkuva vire ongelma, joskin se ei niin haitannut.

Näillä vehkeillä mentiin, sillä parempiakaan soittovehkeitä ei ollut silloin saatavilla, johtuen ainaisesta rahapulasta.

^ Vastaa Lainaa


Epoche
5248 viestiä

#10 kirjoitettu 27.10.2008 22:30

Aloittelin kitaroinnin varsin kohtuullisella Yamahan nailoniakustisella, sen jälkeen soiteltiinkin sitten aivan paskalla rikkinäisellä sähkiksellä..

Rummuttelua harrastin alkuun todella paskalla ja simppelillä kokoonpanolla, toisaalta samaan aikaan sain myös nauttia ihan perus Tamalla soittelusta..

Paju- ja kukkopillit ovat aina olleet heikkolaatuisia..

Venäläinen piano oli mukava soittaa ja pysyi vireessä hyvin, Yamahan kiippari huonommin - myös sain soittella nuorempana oikeilla kirkkouruilla ja harmoonilla jossa oli pikkuvikaa..

Viulu oli tietääkseni aika halpa mutta toimiva..

Huilut nokalla ja ilman ovat olleet varsin laadukkaita, en vain koskaan oikein oppinut soittamaan..

Softana toimi jokin trackeri alkuun, kunnes ilmestyi hieno ScreamTracker 3! Ja sitten vielä mahtavampi ImpulseTracker!! Sampleja oli käytössä monta disketillistä..

Et joo, oli aika erilaista tavaraa käsillä ja kaikkea piti kokeilla..

^ Vastaa Lainaa


veezay
bassofriikki
7643 viestiä
Luottokäyttäjä

#11 kirjoitettu 27.10.2008 23:12

Sunt1o kirjoitti:
Kysymys on osoitettu niille ketkä jo tietävät että ovat saaneet musiikista elinikäisen harrastuksen tai ammatin tai muuten vaan vuositolkulla vääntäneen sen parissa.

1) ~1996: tein amigan mukana tulleella amigabasic-musaohjelmalla jotain omia tiluliluja ja sitä ennen soitin nassikkana isoilla yamahan kaksitasouruilla paskaa.
2) 1999: pc tuli taloon ja aloitin vähän vahvemmin impulse trackerin kera.

Kun aloitit, otitko selvää mitkä laitteet/ohjelmat ovat erityisen hyviä?

1) en voinut, kun nettiin ei päässyt ja alan kirjallisuutta ei tullut kotiin ja kirjastoon ei viitsinyt mennä kun amigan kanssa oli hauskempaa.
2) altavistailin ja googlasin kaikkea mahdollista ja testailin ohjelmien demoversioita ja luin kaikkia mahdollisia arvosteluita ja oppaita.

Hankitko aloittelua varten erikseen maksullisia laitteita tai ohjelmistoja?

1) en.
2) en. ensimmäinen maksullinen laite tuli 2002 talvella midikiipparin muodossa reasonin kaveriksi.

Oliko laitteistosi/ohjelmistosi hyvä kun aloitit musiikinteon? Oliko se silloin mielestäsi hyvä?

1) amiga oli kiinni perinteisessä 15" matkatelkkarissa ja äänet tulivat sen monokaiuttimesta. silloin en vielä oikein edes osannut vaatia ääneltä mitään laatua. lisäksi biisit piti koodata amigabasicilla, ei tainnut voittaa käytännöllisyyspalkintoa. hauskaa tosin oli!
2) impulse tracker tuntui mahtavalta! äänentoistona ibm:n paketti-pc:n purkkikajarit. vuonna 2001 reason tuntui vielä mahtavammalta! äänentoistona philipsin minihifit jotka tuntuivat mielettömältä parannukselta purkkikajareihin verrattuna.

Onko hyvä laitteisto/ohjelmisto sinusta kuinka hyödyllinen tai tarpeellinen aloittelijalle?

ei välttämättä, mutta elleivät välineet kehity samaa tahtia, innostus voi lopahtaa.

Tahdotko kertoa muuta?

hauskaa on ollut joka vaiheessa!

^ Vastaa Lainaa


Tusina Immonen
10508 viestiä

#12 kirjoitettu 27.10.2008 23:27

Kun aloitit, otitko selvää mitkä laitteet/ohjelmat ovat erityisen hyviä?
- Ei todellakaan. En tiennyt käytännössä mitään mistään.


Hankitko aloittelua varten erikseen maksullisia laitteita tai ohjelmistoja?
- En.


Oliko laitteistosi/ohjelmistosi hyvä kun aloitit musiikinteon? Oliko se silloin mielestäsi hyvä?
- Ei todellakaan. Mielestäni se oli ihan mainio, mutta ei se kyllä tuo FT2 niin kovin mainio ole kun on vähän perspektiiviä asiaan saanut.


Onko hyvä laitteisto/ohjelmisto sinusta kuinka hyödyllinen tai tarpeellinen aloittelijalle?
- Hyödyllinen ehkä, tarpeellinen ei missään nimessä.


Tahdotko kertoa muuta?
- Tahdon kertoa, että innokkaalle ja ihan oikeasti konemusiikin teosta kiinnostuneelle ehkä pitäisikin ensin tarjoilla hieman huonompi aamiainen, ennenkuin päästetään lihapatojen ääreen.

harrastusinto ei mielestäni kyllä mene ihan noin kuten sanoit.

Zitru muokkasi viestiä 23:28 27.10.2008

Ei ei ei, korjaan! Enhän mä FT2:lla alottanut, vaan MSDOSsin .bat-tiedostojen editoinnilla. Sinne sai niitä piippauksia jotka tulee pc speakerista.

^ Vastaa Lainaa


Tusina Immonen
10508 viestiä

#13 kirjoitettu 27.10.2008 23:32

Putte kirjoitti:
Mulla oli aiemmin hyvät vehkeet, mutta oon jatkuvalla syötöllä vaihtanu paskempiin.


Pitäähän muusikon jostain repiä ne cräkkirahat.

^ Vastaa Lainaa


-HypnotiC-
1541 viestiä

#14 kirjoitettu 28.10.2008 12:32

BVR kirjoitti:
Kun aloitit, otitko selvää mitkä laitteet/ohjelmat ovat erityisen hyviä?
-En oikeastaan, oli vaan pakko saada kitara ja velipuolelta ostin sitten talomaalilla maalatun Williamsin 150 markalla, se kiinni stereoihin ja menoksi. Toki olin hienoistakin vehkeistä tietoinen, mutta ei se laatu, vaan se meno.

Sama vika. Enstee akustinen ja sen jälkeen sähkis. Sillon tuntu perkeleen hienolta kehuskella kavereille kuinka mul on Williams. Nytku jälkeenpäin ajattelee niin ois kannattanu silti ostaa edes suht siedettävä kitara aluksi.

Kun aloitit, otitko selvää mitkä laitteet/ohjelmat ovat erityisen hyviä?
Ei todellakaan, ei siinä muuta aatellu ku että jos vaikka pääsis pussaamaan tyttöä.

Hankitko aloittelua varten erikseen maksullisia laitteita tai ohjelmistoja?
Williamssin kitarasetti. Pari uutta skebaa ja marsu on tullut ostettua mut ei vieläkään mitään järin ihmeellistä.

Oliko laitteistosi/ohjelmistosi hyvä kun aloitit musiikinteon? Oliko se silloin mielestäsi hyvä?
Olihan se silloin

Tahdotko kertoa muuta?
Kyllä sitä tähän mennessä on jo hieman oppinut harkitsemaan ja vertailemaan että minkälaiseen paskaan rahansa laittaa.

^ Vastaa Lainaa


christoart
288 viestiä

#15 kirjoitettu 28.10.2008 13:12

Vuosia meni aivan surkeilla välineillä. Toisaalta isot pojat silloin jo selittivät että hyvä soittaja kyllä osaa soittaa millä kepakolla vain. Ymmärsin ajan kanssa tämän.

^ Vastaa Lainaa


SaastanenHippi
4225 viestiä

#16 kirjoitettu 28.10.2008 13:18

Kun aloitit, otitko selvää mitkä laitteet/ohjelmat ovat erityisen hyviä?

- Rummut: Ei ollut oikeastaan minkäänlaista tietoa rummuista etukäteen. Ensimmäiset pöntöt kuitenkin olivat ihan suhkot hyvät Taman Rockstarit, jotka paikalliselta rokkipändiltä isäni minulle puolenvuoden kerjäämisen jälkeen osti (siis minä kerjäsin isältä rumpuja..). Pellit olivat aika randomit, mutta pari aarretta sekaan mahtui mm. 18 tuuman paiste 3000 power crash ja ziljdjian K 16 dark crash. Pellit meni hajalle alle kk

- konemusa: Ei ollut mistään mitään tietoa tästäkään aiheesta. Oikeastaan aivan tyhjältä pöydältä lähdin.
Kaveri antoi cd:n miltä löytyi fruity loops 3.4. Kaverikaan ei ollut sillä muuta tehnyt kuin metronomeja bändinsä nauhoituksiin. Pari kertaa olin jollakin kaverilla rämpännyt jotakin Ejaytä tai music 2000:aa ennen fruity loopsia.

Hankitko aloittelua varten erikseen maksullisia laitteita tai ohjelmistoja?


- En.


Oliko laitteistosi/ohjelmistosi hyvä kun aloitit musiikinteon? Oliko se silloin mielestäsi hyvä?


- En oikeastaan ajatellut asiaa ennenkuin sen verran osasi fl studiota käyttämään, että kone alkoi säveltäessä pätkiä (paljon efektejä ja kokeellisuutta jne..)


Onko hyvä laitteisto/ohjelmisto sinusta kuinka hyödyllinen tai tarpeellinen aloittelijalle?


- No konemusiikissa kannattaa kyllä aluksi vähän vaan tutkia jotakin fl studio demoa ja jos siihen sitten jää koukkuun pahemmin niin ei hyvässä laitteistossa silloin mitään vikaa ole. Tarpeiden mukaan. Ainakin PC/Mac -laitteisto pitää olla ajan tasalla.

- Rummuttelussa ja kitaroinnissa ja muussa on mielestäni tärkeätä, että ensimmäisestä instrumentista alkaen laatu olisi edes kohtalaista, ettei paskan soittimen takia mene into musiikkiin.


Tahdotko kertoa muuta?

- Oikeastaan vasta vuosi sitten aloin päivittämään laitteistoani oikein urakalla. Eli uusi tietokone, aktiivimonitorit, "studio" -tilat, syna, mikseri, mikkejä jne. Stereomikrofoneja lukuunottamatta kaikki laitteet ovat varsin aktiivisessa käytössä.

SaastanenHippi muokkasi viestiä 13:26 28.10.2008

^ Vastaa Lainaa


HW
ärsyttävä
7228 viestiä
Luottokäyttäjä

#17 kirjoitettu 28.10.2008 13:31

Aloitin musiikinteon isin 486lla ja FastTrackerIIlla. Lienee sanomattakin selvää että oli hiukan traumatisoivaa, joskin kokemus opetti että huonoillakin tavaroilla leikkiminen on kivaa.

Eikä miulla vieläkään ole hyviä laitteita. Äänikorttikin on vain integroitu p***a.

Mutta. Vaikka miulla olisi ollut miten hyviä ja laadukkaita leluja, en olisi tämän parempi. Laatu ei koskaan korvaa taitoa (tuon ei ollut tarkoitus kuulostaa omahyväiseltä).

^ Vastaa Lainaa


SleeperXxX
1023 viestiä

#18 kirjoitettu 28.10.2008 14:05

Kun aloitit, otitko selvää mitkä laitteet/ohjelmat ovat erityisen hyviä?
- Jos tietokonemusiikista puhun niin en aivan aluksi, aluksi runkkasin jotain ProTracker Versio -700miljoonaa ennen kehitystä (VALTAVAT 4 ääniraitaa) Kunnes se kehittyi hieman monipuolisempaan muotoon. Sitten serkkupoika alkoi kettuilla kun en käyttänyt Octamedia ja lopulta päätin sitäkin koittaa ja otinhan sen sitten loppujenlopuksi käyttöön hetkeksi kunnes tuli aika siirtyä pc:n ihmeelliseen maailmaan ja FastTrackeriin... siitä sitten pikkuhiljaa erilaisilla kokeiluilla eteenpäin.

Hankitko aloittelua varten erikseen maksullisia laitteita tai ohjelmistoja?
- Tavallaan, ostin serkulta tietokoneen jossa oli ProTracker.

Oliko laitteistosi/ohjelmistosi hyvä kun aloitit musiikinteon? Oliko se silloin mielestäsi hyvä?
- Vastasinhan tähän jo, eli 4 raitaa ja paska träkkeri... eli surkeitahan ne. Mutta olihan se siihen aikaan uutta ja mahtavaa. Neljä raitaakin oli mulle WAU!

Onko hyvä laitteisto/ohjelmisto sinusta kuinka hyödyllinen tai tarpeellinen aloittelijalle?
- Aloittelijalle suosittelen jotain ilmaistrackeriä, niillä minäkin aloitin.

Tahdotko kertoa muuta?
- Voisin mä kertoa siitä että kuitenkin muiden vehkeiden soitto kuten piano, kitara sun muut eivät lähteneet alkuunsa omilla soittimilla vaan muiden omilla. Kitara mulle sitten ostettiin josta en osaa sanoa mitään, ehkä hieman turhan leveät välit kielissä aloittelijalle mutta kyllä se siitä lähti. Rumpuja opettelin soittelemaan kun kaverien kanssa oli pieni bändi johon kerättiin sitten rumpusetti kasaan sieltä sun täältä, tulihan niitä sitten hakattua itsekkin vaikka kitaraa bändissä soitinkin kun bändikämppä oli täälä mun luona. Sitten bänditouhut loppui ja rummut jäi mulle joten, pampam. Nyt oon purkanu ne ja vieny tuonne ylös odottamaan että keksisi niille jonkin paremman paikan. No mutta ketjun pointtiin, aloitin musisoinnin niillä kamoilla mitä vaan oli saatavilla. Nykyisin maksaa artisti (ja kamat on perhanan kalliit), mutta alunperin maksoi artistin vanhemmat jotka päättivät mitä artisti saa.

...idea on vaan siinä että kun hyvän laitteiston pitäisi kai periaatteessa lisätä harrastusintoa niin onko meistä koukkuun jääneistä kuinka moni aloittanut mitenkään pätevillä vehkeillä? Ensi arvaukseni on että harvempi, mutta kertokaa te.
- Jos se musisointi löytyy sydämmestä niin sillä ei ole paskankaan väliä munkälaiset laitteet on, sellainen ihminen tekee musiikkia vaikka pahvilaatikosta. Kattilat, kupit, laatikot sun muut on paukuteltu. Ja ennen tietokonetta tein miksauksia kolmella paskalla radiolla (C-kaseteilla). \o/ Kyllä muusikonretale keinot keksii toteuttaa itseään.

^ Vastaa Lainaa


_SP_
704 viestiä

#19 kirjoitettu 31.10.2008 17:34

Kun aloitit, otitko selvää mitkä laitteet/ohjelmat ovat erityisen hyviä?

- En tiennyt mitään mistään laitteista, soittimista, tai ohjelmista.

Hankitko aloittelua varten erikseen maksullisia laitteita tai ohjelmistoja?

- No koneesta joutui jonkun satkun (mk) maksamaan.

Oliko laitteistosi/ohjelmistosi hyvä kun aloitit musiikinteon? Oliko se silloin mielestäsi hyvä?

- Aloitin Amiga 600:lla, joka joskus 13v sitten taisi olla hätäisesti riittävä aloittelijallekaan. Kyllähän sillä melkein siedettävää soundia sai aikaan sen ajan mittapuulla.

Onko hyvä laitteisto/ohjelmisto sinusta kuinka hyödyllinen tai tarpeellinen aloittelijalle?

- Tuo on aika suhteellista. Se mikä on hyvä ohjelma riippunee siitä, mitä henkilö odottaa ohjelmalta. Aikanaan tracker-softat tuntuivat mielestäni hyviltä, ja riittäviltä, toisin on nykyään.

^ Vastaa Lainaa


Pohjois-Korea
10911 viestiä

#20 kirjoitettu 31.10.2008 20:34

Bassomies kirjoitti:
Goatsemencommando kirjoitti:
En ollut lainkaan kamoissa silloin kun aloitin musisoinnin.


Nyt olet sitten senkin edestä kun alottaessasi et ollut.


[facepalm]

Ittelläni on ollut tuo Harley Bentomin basso jo yli 2 vuotta ja nyt olen herännyt siihen tosiasiaan, että saatana, se on ihan hyvä basso, vaikka onkin Bentom :O

Koko ajan olen voivotellut, että "mie olisin nii iloinen, mut ku mie oon niin surullinen" ja sit huomaankin, että vittu; enhän mä löydä siitä mitään haukuttavaa. Ja soundikin on suht hyvä.

^ Vastaa Lainaa


-HypnotiC-
1541 viestiä

#21 kirjoitettu 01.11.2008 13:30

BVR kirjoitti:
-HypnotiC- kirjoitti:
Sama vika. Enstee akustinen ja sen jälkeen sähkis. Sillon tuntu perkeleen hienolta kehuskella kavereille kuinka mul on Williams. Nytku jälkeenpäin ajattelee niin ois kannattanu silti ostaa edes suht siedettävä kitara aluksi.


Täh, tuohan on tiukka vehe. Se on vieläkin tallella, tosin hiottuna, ja kasaamista odottavana, mutta tallella. Jahka jaksan niin laitan vehkeen kasaan ja rokkaan kaikki kumoon.

Tai sitten en.

...




No kyllähän sillä saunan sytyttää.
No ei vaan, en mä sun kitarasta tiedä mut mun oma ei pitäny virettä viittä minuuttia kauempaa, paukku ja poksahteli milloin mistäki syystä.

^ Vastaa Lainaa


hapou
21350 viestiä

#22 kirjoitettu 01.11.2008 18:17

Kun aloitit, otitko selvää mitkä laitteet/ohjelmat ovat erityisen hyviä?
Kyllä joitain juttuja itse otin selvää. En tosin tiennyt mistää mitää joten mun veljeni tuli valitsemaan kitaraa.

Hankitko aloittelua varten erikseen maksullisia
laitteita tai ohjelmistoja?

e

Oliko laitteistosi/ohjelmistosi hyvä kun aloitit musiikinteon? Oliko se silloin mielestäsi hyvä?
Kyllä oli hyvä. Nykyäänkin käytössä.

Onko hyvä laitteisto/ohjelmisto sinusta kuinka hyödyllinen tai tarpeellinen aloittelijalle?
Huonoilla laitteilla ei kovinkaan pitkälle pötkitä. Tosin jos on huonot laitteet ja kunnostelee niitä jatkuvasti oppii myös kuunostelemaa laitteita. Hyvillä vehkeillä sitä ei opita.


Tahdotko kertoa muuta?
Kyllä tahtoisin mut ne ei liity tähän asiaan mitenkäl.

^ Vastaa Lainaa


Jamsteri
1054 viestiä

#23 kirjoitettu 01.11.2008 22:55

Kun aloitit, otitko selvää mitkä laitteet/ohjelmat ovat erityisen hyviä?

Enpäs tainnut... Halusin vain soittaa.

Hankitko aloittelua varten erikseen maksullisia laitteita tai ohjelmistoja?

En. Otin ensin lainaan eräältä tuttavalta akustisen kitaran ja myöhemmin koululta (rikkinäisen) saksofonin. Kitaranlainaajalta sain itselleni myös Encoren, jolla säveltelin (kauheita) midipilputuksia.

Oliko laitteistosi/ohjelmistosi hyvä kun aloitit musiikinteon? Oliko se silloin mielestäsi hyvä?

Akustinen kitara (Kay merkiltään) oli/on ihan hyvä, mutta lainaamani koulun saksofoni oli aivan kamalassa kunnossa. 9 alinta ääntä soi vain oktaavia korkeampaa kuin pitäisi (eikä välttämättä sieltäkään) ja suukappaleen kiinnityskohdan korkkiosa oli jäänyt kiinni suukappaleeseen.

Kitara sen sijaan oli hyvä, mutta nuori Jamsteri ei osannut olla lempeä kitaralle, vaan viritti sitä. Sitten viritti lisää. Ja vielä vähän, kunnes talla ei kestänyt jännitystä ja kaikki kielet päättivät lähteä kerralla irti. Muistan vieläkin tämän kuin eilisen: Istun sohvalla olohuoneessa vanhempien kanssa. Kitara on suorastaan "täydellisessä vireessä", otan D-duurisoinnun ja sitten "Tjong". Tätä seuraa puolen minuutin täydellinen hiljaisuus ja sitten isä alkaa tivaamaan, mitä tein. Myöhemmin korjasin kitaran (sain sen jostain syystä omaksi, vaikken edes kertonut tallasta) ja nyt se on varmaan jo antanut minulle anteeksi kun soi ihan kivasti.

Onko hyvä laitteisto/ohjelmisto sinusta kuinka hyödyllinen tai tarpeellinen aloittelijalle?

Kyllähän sitä ehjillä soittimilla ja laitteilla paremmin soitto ja tekeminen onnistuu. Tosin harmittaa enemmän jos menee rikkomaan kalliita vehkeitä.

Tahdotko kertoa muuta?
Hirvipaisti on hyvää.

^ Vastaa Lainaa


har
7706 viestiä

#24 kirjoitettu 01.11.2008 23:53

En aloittanut.

Ja olen edelleen aloittelija.

^ Vastaa Lainaa


KyberJan
9 viestiä

#25 kirjoitettu 22.07.2009 16:00

Kun aloitit, otitko selvää mitkä laitteet/ohjelmat ovat erityisen hyviä?

1987 Yritin säveltää C64:lla, jollain C-lehden ohjeiden mukaan koodatulla trackerillä, joka kaatuili jatkuvasti. Amigan protrackerillä alkoi tietsikkamusiikin teko sujumaan paremmin.

Samoihin aikoihin perustettiin kavereiden kanssa rock bändi, jossa tapailin Morris merkkisellä "gibson kopio" bassolla.

Niillä soitettiin ja sävellettiin mitä käsillä oli. Tosin Amigan halusin juuri siitä syytä että siinä oli protracker. Vuosia myöhemmin alkoi FutureMusic lehden selaaminen ja kuolaaminen parempien laitteiden perään.

Hankitko aloittelua varten erikseen maksullisia laitteita tai ohjelmistoja?

Enpä juuri. Budjetti oli tiukka ja on sitä edelleenkin.


Oliko laitteistosi/ohjelmistosi hyvä kun aloitit musiikinteon? Oliko se silloin mielestäsi hyvä?

Ei tuollasta jannuna liiemmin miettinyt. Musiikin tekemisen halu oli kovempi, kuin joku laitteistolla brassailu. Riitti että softa ei kaatunut liian usein ja että bassossa oli ehjät kielet.

Onko hyvä laitteisto/ohjelmisto sinusta kuinka hyödyllinen tai tarpeellinen aloittelijalle?

Riippuu aloittelijasta. Enemmän se halu tehdä musiikkia ratkaisee, kuin se saako kaverit kateellisiksi kalliista laitteista ja softista. Voihan olla että harjoittelu into lisääntyy jos on riittävän hyvät laitteet.

Tahdotko kertoa muuta?

Ei taida olla muuta kerrottavaa.






^ Vastaa Lainaa


Funereal
2858 viestiä

#26 kirjoitettu 22.07.2009 16:43

Kun aloitit, otitko selvää mitkä laitteet/ohjelmat ovat erityisen hyviä?

En. Selvää oli vain, että sähkökitara pitäisi hommata, ei muusta väliä.


Hankitko aloittelua varten erikseen maksullisia laitteita tai ohjelmistoja?

No sen kitaran. Seuraavan maksullisen laitteen hankkimiseen menikin sitten kolmisen vuotta, kun pari vuotta sitten ostin efektiprosessorin.

Oliko laitteistosi/ohjelmistosi hyvä kun aloitit musiikinteon? Oliko se silloin mielestäsi hyvä?

No oli mulla se kitara, vahvistin, tietokoneen mukana tullut mikki ja Windows soundrecorder sekä jokin softa, jolla vääntää general midi -taustoja. En tiennyt paremmasta, joten kyllä se ihan kelpasi. Jo oman musiikin nauhoittaminen kasetille oli tuntunut hienolta.

Onko hyvä laitteisto/ohjelmisto sinusta kuinka hyödyllinen tai tarpeellinen aloittelijalle?

Jos soittoinnostus riippuu laitteiston hyvyydestä, jotain on mielestäni pielessä. Tietenkin nyt jokin minimitaso on ylitettävä.

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#27 kirjoitettu 22.07.2009 16:45

Outo Tuttava kirjoitti:

Itse tein ensimmäiset elektroniset sävellykset Q-Basicilla

[...]

Sitten sain kaverilta korpulla Scream Trackerin ja sampleja.


Sama, vaikka välissä oli oma AdLib kokeilukausi vielä mukana tulleella "composer" ohjelmalla. Itseasiassa yksi niistä ST biiseistä on oikeasti vieläkin minusta hyvä.

Haava täsmensi viestiä 16:48 22.07.2009

^ Vastaa Lainaa


Rambleon
454 viestiä

#28 kirjoitettu 22.07.2009 19:27

Soittohommat aloitin v.1996 Epiphonen Les Paulilla ja Peaveyn combolla. Olivat, ja ovat yhä, hyvää tavaraa. Kitaroista tiesin sen verran, että niissä on kuusi kieltä ja että niitä pitää virittää. Äänityssysteeminä oli vuosia "halpismikki vahvarin eteen, piuha kiinni kotistereoihin ja kasetti recille". Persaukisella kun ei ollut varaa edes 4-raituriin:(

Digitaalisen 8-raiturin ostin 2003, ja vuotta myöhemmin siirryin uuden läppärin myötä tietokonemaailmaan sikäli, että äänitin raiturilla ja miksasin/editoin koneella. Ohjelmina olivat Kristal ja Audacity.

Nykyisessä setissä maksullisia ohjelmia ovat Traction2, ja FL Studio8 jonka hankin kun oli tarvetta ohjelmoiduille taustoille ym. sälälle.

Kitaroita, syntikoita ym. tavaraa on vuosien myötä kertynyt sitä mukaa kun on ollut tarvetta ja varaa.
Olen etsinyt uusia ohjelmia, ja laitteita testailemalla demoja ja seuraamalla nettifoorumeita.

^ Vastaa Lainaa


Patrick Park
480 viestiä

#29 kirjoitettu 05.08.2009 15:08

Kun aloitit, otitko selvää mitkä laitteet/ohjelmat ovat erityisen hyviä?

En pahemmin. Aloitin ACID 1.0:lla joka aikoinaan riitti ihan sellaisenaan.

Hankitko aloittelua varten erikseen maksullisia laitteita tai ohjelmistoja?

Ensimmäinen investointi kamoihin harrastuksen aloittamisen jälkeen oli vissiin midikiippari ja sen mukana tuli Cubasis.

Oliko laitteistosi/ohjelmistosi hyvä kun aloitit musiikinteon? Oliko se silloin mielestäsi hyvä?

Noh sain silloisen tietokoneeni kierrätyskeskuksesta 60 eurolla, aika palikka se oli mutta kyllä se riitti pyörittämään niitä softia joita käytin.

Onko hyvä laitteisto/ohjelmisto sinusta kuinka hyödyllinen tai tarpeellinen aloittelijalle?

Laitteistolla ei ole mitään tekemistä luovuuden kanssa ylipäätään, sinänsä paskalla setillä saa hyvää jälkeä jos tietää mitä tekee, aloittelijan ei tarvitse kyhätä mitään isoa studiota.

...idea on vaan siinä että kun hyvän laitteiston pitäisi kai periaatteessa lisätä harrastusintoa...

Hyvät puitteet on aina tietenkin plussaa mutta ei tae innolle tehdä musiikkia, tai varsinkaan hyvälle tuotannolle. Sekin on sitten lopulta makuasia mikä on hyvää ja mikä ei.

^ Vastaa Lainaa


lavascale
648 viestiä

#30 kirjoitettu 05.08.2009 23:42

Goatsemencommando kirjoitti:
En ollut lainkaan kamoissa silloin kun aloitin musisoinnin.


Ja tämähän osui kuin nyrkki silmään, samat kävi itselle, tai siis pikemmin jätti käymättä eli parempiaki kamoja olis saanu olla!

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu