dbgirl

#1 kirjoitettu 16.04.2008 16:50

Lankesin jälleen samaan vanhaan kepposeen, minkä vanha kunnon Mato oli minua varten suunnitellut. Nousin haudan syvyyksistä ja ravistelin multakokkareita vaatteistani, menettämättä lainkaan hermojani sillä olin jo tottunut tähän.

Nostin päätäni ja silmäilin ympäröivää maisemaa. Joka kerran kun nousin haudasta, huomasin saapuneeni eri ulottuvuuteen. Tällä kertaa, onnekseni, hauta sattui olemaan ei-kenenkään-maalla ja iloitsin siitä ettei minua heti ensimmäiseksi tulitettu kanuunan kuulilla tai raahattu roviolle. Palaminen ei ole kovin mukava juttu, varsinkin kun siinä rupeaa käristymään kuin makkara nuotiossa. Satun olemaan vegaani eikä lihankäry jostain syystä miellytä lainkaan aistihermojani.

Surullista, ulottuvuuden tässä kolkassa tuntuu asuvan vain toisia kaltaisiani haudastanousijoita. Lähden hieman jaloittelemaan tuhkaisessa ja tylsäntasaisessa maastossa. Hienoisen sumun seasta erotan mustekalanpäisen lapsen kultainen kirves kädessään. Tyttö puhaltaa kirveestä pölyt, sylkäisee siihen ja hinkkaa kiiltävänpuhtaaksi. Tyttö huomaa minut kun ohitan hänet ja hymyilee irvokkaasti.

Valtava tuulenpuska yllättää minut ja hiukseni peittävät näkyvyyden. Jatkan matkaa sokeasti eteenpäin, hiusten riuhtominen pois silmiltäni olisi turhaa sillä ne peittäisivät näkyvyyteni jälleen kerran.

Jostain mieleni perukoilta pulpahtaa esiin ajatus, että tuhka olisi peräisin poltetusta kristallista. En tiedä mistä kyseisen tiedon olisin saanut, mutta harmaat aivosäikeeni sitkeästi kertovat asian olevan niin. Enkä jaksa väitelläkään asiasta itsekseni joten jatkan matkaa eteenpäin.

Pelästyn kun yht’äkkiä käsieni tilalle kasvavat korpin siivet ja käteni rapisevat maahan kuin rapakivet. Ne sulautuvat maahan, maa imee ne itseensä, ja pian niitä ei enää erota.

Päätän hyödyntää tilannetta ja lennän pehmeähiekkaiselle rannalle. Rannan hiekka on sietämättömän kuumaa ja päätänkin kastaa itseni suurensuuressa järvessä joka tuntuu kiertävän koko aluetta.

Se oli virhe. Jos hiekka oli sietämättömän kuumaa, vesi oli helvetillistä. Kiiruhdan takaisin rannalle ja huomaan siellä olevan šaalin. Istahdan sille ja asetun mukavaan asentoon lepäilemään.

Juuri kun olen löytänyt oikean asennon, huomaan yksinäisen pään kelluvan vedessä päämäärätietoisen näköisesti. Sillä on nenä hyvin etäällä suusta, lähes päälaella. Kaikki hampaat on revitty sen suusta ja suusta valuu edelleen verta. Tästä kaikesta huolimatta pää näyttää kauniilta jollain omalla, kierolla tavallaan. Huomaan sen näyttävän kovin tutulta.

Pohdittuani asiaa hetken, tajuan sen kuuluvan mustekalanpäiselle tytölle. Jokin kuitenkin asiassa hiertää minua suuresti. Päätän lähteä tutkimaan päätä tarkemmin ja kävelen lähemmäs rannalla. Sivusilmällä katsahdan veteen ja näen heijastukseni vedestä. Säikähdän suuresti ja pyörryn.

Heijastuksessa näkyi mustekalanpää.