Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Millä tavalla tahtoisit tulla tapetuksi?


JM
18460 viestiä

#1 kirjoitettu 25.09.2006 00:41

kun nyt itsemurhatapaa kysyttiin, niin otetaanpas sitten niin, että sinut ollaan tappamassa, muttasaat itse päättää tavan (ihan mitä mielikuvituksellisimman) jonka tappajasi sitten toteuttavat.
mitäs laitettais?
Räjäytystä, puukotusta, hirttämistä, yliajamista.. kaikkea löytyy..

^ Vastaa Lainaa


accent
10930 viestiä

#2 kirjoitettu 25.09.2006 01:09

Kivellä päähän.

^ Vastaa Lainaa


Airola
6416 viestiä

#3 kirjoitettu 25.09.2006 01:37

Periaatteessa yllättäen ja pikaisesti esimerkiksi aseella ampuen niin etten ehtisi huomata mitään.

Toisaalta taas en haluaisi kuolla aivan yllättäenkään, vaan haluaisin jättää edes vähän paremman mielen joillekin, kuin mitä heidän mielensä sitten olisi, jos en ehtisi jotain asiaa kertoa heille.

Ehkä sellainen olisi paras, että saisin aikaa hyvästellä läheiseni ja että saisin luotua heihin uskoa huomiseen. Voisi olla vaikka päivä (tai viikkokin, miten vain) aikaa ja sitten minut tapettaisiin. Ehkä en kuitenkaan haluaisi yllättävää ja pikaista asekuolemaa sittenkään, vaan joku sellainen rauhallinen nukutus ja kivuton kuolema tämän jälkeen olisi se kaikkein "mieluisin" tapa.

Airola muokkasi viestiä 01:37 25.09.2006

Sinänsä kyllä mahdollisesti sadistisellekin tappajalle tylsä homma, mutta mitäs antoi vapauden valita. Ei voi syyttää siitä ketään muuta, kuin itseään.

^ Vastaa Lainaa


JM
18460 viestiä

#4 kirjoitettu 25.09.2006 01:41

Minä olen ajatellut, että tuntuisi jotenkin turhamaiselta kuolla niin helposti. Itsemurhassa tietty siisti olisi joku lumikelkalla suohon. Muutenkin suohon upottaminen tuntuisi jännältä. Toinen olisi hirttäminen johonkin hienoon paikkaan, esim. Mustanvaaran päälle, johonkin takarinteen avohakkuille, ettei heti löydettäisi, vaan korpitkin saisivat osansa. Sittne soinen olisi vuotaa kuiviin puukkotappelun jäljiltä. Sillai, että se tappelu ois ohi ja näyttelis ensin kuollutta, mutta matkalla kotiin/hälyttämään apua sitten vuotaisi kuiviin. siinä olisi kuitenkin sellaista yrittämisen makua. Tuossa mustanvaaran hommassa olisi vain komeat maisemat. Kun ruskan aikaan roikkuisi kelossa kasvot kohti mustansuota, niin ainakin siinä saisi roikuskella hienoissa maisemissa ..

JM muokkasi viestiä 01:41 25.09.2006
niin oletetaan nyt, että ne tappajat voisivat järjestää sinulle "viimeisenä toiveena" tavan/paikan/ajan (aika raja 1v jonka viettäisit vankeudessa, jos tahtoisit esim. odottaa jotain vuodenaikaa) milloin/miten kuolet.

^ Vastaa Lainaa


Airola
6416 viestiä

#5 kirjoitettu 25.09.2006 01:48

Ei mulla ois kanttia tollasiin harkittuihin extremekuolemiin. Siististi ja kivuttomasti. Se on se mun juttuni.

Nössö mikä nössö.

Airola muokkasi viestiä 01:49 25.09.2006

Mutta kyllähän sitä aina tollasia erikoisia tapoja keksiä voi. Joku macho vois vaikka ensin katkasta isovarpaan irtipoikki pelkillä käsivoimillaan. Sitten se tökkis jollain ruostuneella ja muutenkin likaisella rautatikulla siitä poikkasukohdasta sisälle niin kauan, että tulisi tulehdus, joka hoitamattomana ja jatkuvasti ärsytettynä leviäis hitaasti, mutta varmasti koko keholle. Ja siltikin kuolis lopulta vasta nälkään.

^ Vastaa Lainaa


SleeperXxX
1023 viestiä

#6 kirjoitettu 25.09.2006 03:33

Tappelussa... ilman aseita. Eli siis kunnon yhteen otto
"vihollisen" kanssa nyrkin ja jaloin... ja jos mun siinä pitäisi kuolla
niin sitten niin. Vaikka nenäluu aivoihin tai jotain.
Tietäisin ainakin yrittäneeni parhaani selvitäkseni.
Eli jokin tämmöinen "takapiha"-ottelu jossa otellaan
kuolemaan asti.

^ Vastaa Lainaa


[ sam ]

#7 kirjoitettu 25.09.2006 09:09

Muinaisten jujutsu-mittelöiden tyyliin armottoman taistelun häviävänä osapuolena. Sen verran rankkoja olivat nuo väännöt, että voittajaksi selvinnyt jäi nipin napin eloon, mutta halvaantuneena.

^ Vastaa Lainaa


ArseAssassin

#8 kirjoitettu 25.09.2006 09:43

LSD-tripin jälkimainingeissa. Happoa kun en vedä, niin tuossa vaiheessa olisi hyvä aloittaa. Sitten kyllä vituttaisi, jos nirri menisi ennen kuin pyhä lehmä tulee vastaan.

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#9 kirjoitettu 25.09.2006 12:52

JM kirjoitti:
sinut ollaan tappamassa, muttasaat itse päättää tavan (ihan mitä mielikuvituksellisimman) jonka tappajasi sitten toteuttavat.
mitäs laitettais?


Jos valinnan tekemättömyys johtaisi johonkin epämieluiseen tapaan, niin toivoisin että minun heitettäisiin alas jostain erittäin korkealta. Pääsisi vielä viimeisenä tekona sen ilmalennon kokemaan, jonka jälkeen kuolema olisi harvinaisen kivuton.

^ Vastaa Lainaa


Sandman
2360 viestiä

#10 kirjoitettu 25.09.2006 13:18

Työnnettäisiin alas vuorenhuipulta. Siinähän kerkeää aikansa ilmassa liidellä. Ois aikas coolia!

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#11 kirjoitettu 25.09.2006 13:39

Kheldar kirjoitti:

Joutuisi


Pääsisi suhteessa muihin vaihtoehtoisin.

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#12 kirjoitettu 25.09.2006 13:40

Sandman kirjoitti:
Työnnettäisiin alas vuorenhuipulta. Siinähän kerkeää aikansa ilmassa liidellä.


Aika lyhyen aikaa loppujen lopuksi liidellä. Enemmänkin vieriä.

^ Vastaa Lainaa


Caca
727 viestiä

#13 kirjoitettu 25.09.2006 19:13

Edelleenkin morfiiniyliannostus.

^ Vastaa Lainaa


Chadonna
Lesbian Pain
5655 viestiä

#14 kirjoitettu 25.09.2006 19:42

Rituaalisesti. Kynttilät ympärill ja hymisemällä. Uhrattuna myrkyllä jollekkin olemattomalle jumalhenkilölle.

Neitsyenä, eli ei enää.

^ Vastaa Lainaa


Valium for Van Gogh
11142 viestiä

#15 kirjoitettu 25.09.2006 19:48

Sillain, että unohdan safety wordin ja sattuu pikku vahinko.

^ Vastaa Lainaa


Hombre Muerto
3489 viestiä

#16 kirjoitettu 25.09.2006 20:08

Kuolleet Kekkoset kirjoitti:
Sillain, että unohdan safety wordin ja sattuu pikku vahinko.


Honey... Honey! Why didn't you say "blue dolphin"?

Honey?

^ Vastaa Lainaa


buranaC
5116 viestiä

#17 kirjoitettu 25.09.2006 20:29

Joku palkattu tappaja ampuu sniperilla jostain korkealta paikalta.
Koska suurmiehet kuolevat niin.

^ Vastaa Lainaa


jmm

#18 kirjoitettu 30.09.2006 09:33

Veri kirjoitti:
Sodassa kaatua.


Tämä vois olla hienoa. Saada täysosuma tykistä...

Tai sitten Reservoir Dogsin poliisin kohtalo. Tosin mieluiten niin että tuli sytytettäisiin...

^ Vastaa Lainaa


iskujuuri
4869 viestiä

#19 kirjoitettu 30.09.2006 15:56

Sillätavoin, että tietäisin tulevani tapetuksi, jotta saisin tokaista jotain oikein terävää viimeisiksi sanoikseni. Mieluiten kuolisin luotiin, joka päräyttää aivoni tuhannen päreiksi ympäristöön.

"Tiedän että olet tullut tappamaan minut. Ammu, pelkuri! Tapat vain miehen." - Che Guevara

toisaalta...

"Tohtori, haluatteko sanoa viimeiset sananne, jotta voin kirjoittaa ne muistiin?"
"Sopii minulle. Tässä tulee. Viimeisiä sanoja lausuvat typerykset, jotka eivät ole sanoneet tarpeeksi."
- Karl Marx

^ Vastaa Lainaa


Metachrist

#20 kirjoitettu 30.09.2006 17:14

Hyvällä porukalla Mikseriläisten kanssa olemme ottamassa viinaksia. Pohdimme tapoja tappaa toinen, joten ilmoittaudun vapaaehtoiseksi. Vereni imetään parin bar:n paineella kaulavaltimosta suoraan pöydän päädyssä sijaitsevaan tarjoiluastiaan muiden iloksi(ei tauteja vain AB+:aa). Olemme hankkineet pienehkön subwooferin ja piezot. Suppari kiinnitetään jeesusteipillä leatherman:lla avattuun mahalaukkuuni. Piezot asetetaan silmäkuoppiin. Kuoltuani muut kuuntelevat kauttani Turmion Kätilöitä ja Haava:n "Paholaisen parjattua pianoa" ennen kuin jatkavat baareihin.

Yksi otollinen vaihtoehto heittää henkensä.

^ Vastaa Lainaa


Taakka

#21 kirjoitettu 01.10.2006 00:12

Jokin nopea ja kivuton tapa.. kenties räjäytys voisi olla hyvä vaihtoehto, mieluiten vielä niin, että vähintäänkin kotipaikkakunta päätyy tuhkaksi siinä samalla.

^ Vastaa Lainaa


Taakka

#22 kirjoitettu 01.10.2006 00:14

SleeperXxX kirjoitti:
Tappelussa... ilman aseita. Eli siis kunnon yhteen otto
"vihollisen" kanssa nyrkin ja jaloin... ja jos mun siinä pitäisi kuolla
niin sitten niin. Vaikka nenäluu aivoihin tai jotain.
Tietäisin ainakin yrittäneeni parhaani selvitäkseni.
Eli jokin tämmöinen "takapiha"-ottelu jossa otellaan
kuolemaan asti.


Hyvä idea, tuo ainakin antaisi aihetta edes yrittää jäädä henkiin, eikä kuolemasta tulisi sellainen ahdistava miettimisen aihe.. "viiden päivän ja kahden tunnin päästä jysähtää.. mitä sitä tekisi viimeisillä hetkillä?"

^ Vastaa Lainaa


Hurricane

#23 kirjoitettu 01.10.2006 13:29

No ei tämä nyt tappamista ole, mutta haluaisin olla korkealla paikalla kun meteori tippuu niskaan.
Tai olla jossain aukealla paikalla kun tornado heittää minut jonnekkin kuolemaani.

Mutta jos pakko olisi tulla tapetuksi ihmisten toimesta niin haluaisin, että minut tiputetaan korkealta liekehtivään tulivuoreen.

^ Vastaa Lainaa


Jules Varjola
2537 viestiä

#24 kirjoitettu 02.10.2006 01:37

Voisi olla siistiä mennä jollain hienolla raketilla, missä olis tarpeeksi ruokaa, juomaa ja viihdykkeitä aurinkoon. Paistattelis siinä hetken ennen sulamista.

Tosiasiassa menisin kyllä varmaan jonnekin korpeen mätänemään kaiken kansan juhlapöydäksi minäkin. Tavalla ei nyt ole niin väliä, lopputulos on tärkein.

^ Vastaa Lainaa


NiiloN
508 viestiä

#25 kirjoitettu 02.10.2006 11:15

Jättäisin itselle max. 360 päivää elinaikaa ja käskisin palkkatappajien salamurhata minut tämän ajan kuluessa, niin etten itse tietäisi tarkkaa ajankohtaa. Siitä sitten maailmalle rellestämään ja odottelemaan innoissaan, milloin osuu kohdalle myrkytettyä ruokaa, myrkkynuoli turkkilaisbasaarissa tai silkka pistoolinlaaki.

^ Vastaa Lainaa


Rojola
2394 viestiä

#26 kirjoitettu 14.10.2006 01:52

ajaisin bensarekkaa moottoritiellä vastaantulevaa bensarekkaa päin.

^ Vastaa Lainaa


HeidiJ

#27 kirjoitettu 27.11.2006 20:46

No jos joku nyt välttämättä haluaisi minut tappaa, niin toivon että hän ampuisi tai löisi kirveellä (hamarapuolella) päähän. Hirttäminen olisi myös yksi mieluisa vaihtoehto. Parasta ehkä olisi jos minut tyrkättäisiin junan alle. Jos siis päätät tappaa minut niin ole ystävällinen ja ota toiveeni huomioon, kiitos.

^ Vastaa Lainaa


buranaC
5116 viestiä

#28 kirjoitettu 27.11.2006 21:15

Bassomies kirjoitti:
Eihän sinulla ole sitten mitään hätää

YOU DON'T KNOW ME

^ Vastaa Lainaa


Valandir

#29 kirjoitettu 27.11.2006 23:54

Juuri sellainen yllätyksellä tuleva laukaus aseesta missä kuolisikin silmänräpäyksessä eikä ehtisi tuntea mitään.. Aika nössöä mutta anyway.

^ Vastaa Lainaa


jmm

#30 kirjoitettu 28.11.2006 00:21

Mites se Frank Drebin aikonaan sanoikaan!? Haluaisin kuolla niin että lappalainen purisi munat irti

^ Vastaa Lainaa


DjLime
2918 viestiä

#31 kirjoitettu 28.11.2006 01:17

Tätä on kysytty joskus aikasemminkin ja vastaan taas kerran, että Nus-nus.. kuten futuramassa.

^ Vastaa Lainaa


HeidiJ

#32 kirjoitettu 28.11.2006 13:19

impronen kirjoitti:
wiren kirjoitti:
Tosin teloitusryhmän edessä luodin odottamisen kihelmöivää jännitystä ei voine mikään tunne korvata.


Nimimerkillä "Kokemusta on"?


Et tainnut huomata yhtä olennaista juttua: sana voine ei tarkoita jonkun tietävän asiaa varmaksi.

^ Vastaa Lainaa


Makkaraperunat

#33 kirjoitettu 28.11.2006 18:14

Hmmm.. Yks kova vaihtoehto ois että ekaks huumattas niin umpitunneliin ettei enää tunne mitään ja sen jälkeen sytytettäs napalmilla ja sitten lähtis soihtuna juoksentelemaan pitkin maailmaa Se vois olla aika siistiä.

Toinen sitten olisi kappaleiksi repeäminen jollakin nopealla tavalla. Eli vaikkapa räjähdyksessä tai joku muu nopea silpoutuminen tunnistamattomaksi mössöksi.

No tätä nyt ei varmaan tappamiseksi voi laskea mutta itsemurha ainakin ois ehkä hauskin tehdä niin että jois ittensä hengiltä. Niin pitkän ryyppyputken vaa pitäs että jossain vaiheessa kuolis johonkin.

^ Vastaa Lainaa


Maaku
715 viestiä

#34 kirjoitettu 29.11.2006 09:43

jaa-a..jossain tutkimuksessa oli todettu että hukkumiskuolema on kaikista "nautinnolisin" ..Miten lie olivat sitä tutkineet, mutta mulle sopis, kun on tuo uimataito vähän hakusessa.
Lankulta mereen kävelyttäminen ois siistiä, merirosvotyyliin.
Tai jossain oikein kunnon miekkatappelussa kuoleminen.Vihollinen ois just saanut lyötyä mut maahan ja luulis että oon kuollut.Sit se kääntäis selkänsa ja mä kerkeisin just survasta miekkani sen läpi, ennenkuin silmissä alkais pimetä...
Taisin vähän innostua.

^ Vastaa Lainaa


RajoitettuYdintuho
1489 viestiä

#35 kirjoitettu 19.01.2007 17:23

mummo hakkaisi minut kaulimella kuoliaaksi

^ Vastaa Lainaa


Siddhartha
883 viestiä

#36 kirjoitettu 19.01.2007 17:29

elämässä on ihan tarpeeks kitumista, pidänkin sitä kaikkein extremeimpänä tapana.
hitaasti mutta varmasti

^ Vastaa Lainaa


makes69
1587 viestiä

#37 kirjoitettu 19.01.2007 18:41

No ekana viikko erirotuisia naisia iältään 18-45 yötäpäivää, viagraa ja kaikkee että varmasti jaksaa, sitten kolmekymmentä vuotta täydellistä ylläpitoa ;hierontaa naiset 6 kätisesti ruokaa, lapsenlapsia rahaa.Sitten kokonainen vuosi naisia sitten 10 vuotta miljönäärinä ja siihen taas kierto alusta tonne 90 vuoteen asti. Sitten sopiva annos farmaseuttista pollea viikon verran ja kuti otsaan Ukko-Pekalla silloin kun ei itse sitä tajua.

Kerran kysyttiin

^ Vastaa Lainaa


poppanaattori
969 viestiä

#38 kirjoitettu 19.01.2007 19:09

Niskalaukaus jonkun ylvään aatteen vuoksi. Tai ihan muuten vaan.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu