Mikseri.net

#2 kirjoitettu 14.07.2005 02:19

- Operaatio O.O.P.P.E.R.A -

"Avaruusaika 28-084612", huomautti automaattimuistutusjärjestelmä komentaja Selgorvia.
Hän oli juuri saanut frekvenssimoduloidun viestintäradionsa putsattua loisviruksista.
"Mainiota", mietti hän itsekseen kävellessään pääliikennekannella kohti ohjaushuonetta. "Aika on viimeinkin tullut."
"Tervehdys komentaja Selgorv! Olemme saapuneet avaruusakselipoikkeaman magneettikenttään. Voimme aloittaa käskystänne."
"Aloittakaa operaatio Ooppera!"
Aluksi kuului vaimeaa metallista huminaa epämääräisestä suunnasta. Sitten aluksen runko alkoi tärähdellä, kun kymmenet lasertykit aloittivat yhtäaikaisen tulituksen kohti outoa vääristymää keskellä ikkunasta avautuvaa näkökenttää. Sadat pulssiammukset repivät tuntematonta esinettä. Sokaiseva vihreä valo täytti huoneen. Selgorvin vatsassa muljahti. Hän oli urakoinut vuosia tämän hetken vuoksi.
"Lukemat ovat päätähuimaavia, se näyttäisi toimivan, herra Selgorv!"
Yhtäkkiä kaikki aluksessa sammui ja täydellinen hiljaisuus loi pelonsekaisen tunnelman. Uusi välähdys täytti huoneen, tällä kertaa paljon voimakkaampi. Aluksen tuulilasi särkyi ja kuljettajat saivat välittömästi surmansa. Vääristymästä levisi valtava räjähdys, jota Selgorv sai hetken ihastella, ennen kuin se nieli hänet aluksensa mukana avaruuden ikuiseen unohdukseen.

#3 kirjoitettu 14.07.2005 14:37

Federaation Juhlahetki

On toukokuun kahdeksas, 2512. Viisi sataa vuotta on kulunut maapallolla alkaneesta ydinsodasta. Aavikoitunut planeetta on nyt, tapahtuman puolivuosituhat-päivänä, taas elinkelpoinen.

Federaation lippulaiva, U.S.S. Benson, ja Liittoutuneiden lippulaiva A.S. Tomga siirtyvät planeetan kiertoradalle.
Yhtäkkiä Tomgan perä leimahtaa kirkkaaseen loistoon siihen osuneen ohjuksen räjähdyksen seurauksena.
Toinen ohjus tuhoaa komentosillan. Tomgasta on jäljellä vain savuava, avuton hylky.

U.S.S. Bensonin kommunikaatiokeskuksen kaijuttimista kuuluu viesti: "Surrender or die!" Samaan aikaan näköpiiriin ilmestyy maapallon suunnasta Viper-hävittäjien laivue.

Avaruuspiraatteja.

Bensonin miehistö ei kuitenkaan lannistu. Ensimmäisten ohjusten lähestyessä he kytkevät ohjustentorjuntajärjestelmän päälle ja kaikki ohjukset tuhoutuvat. Se ei kuitenkaan auta, sillä usean hävittäjän yhtäaikainen lasertulitus on jopa viiden megatonnin Bensonille ylivoimainen. Federaationkin alus alkaa savuten putoamaan kohti aavikoitunutta Maata.

Avaruus"merirosvot" ovat ottaneet Maan asuinpaikakseen, ja heitä on asunut siellä jo pitkään kenenkään tietämättä.
He ovat selvinneet maanalaisissa luolissa ja tukikohdissa.

Aurinkokunnasta tulisi nyt anarkistinen tähtijärjestelmä. Suuri takaisku ihmiskunnalle.

#4 kirjoitettu 18.07.2005 20:38

Pakollinen itsemurha

Katsoessaan Bonechadnessawilaisen avaruusaluksen hitaampaakin hitaampaa ohikiitämistä, Kapteeni Cormak vittuuntui syvästi. Ei edes elokuvissa homma voi toimia noin hitaasti. Luulisi että modifioidut kvanttikiihdyttimet saisivat eloa jopa vainajaan, vaikka suunta onkin musta aukko, mutta ei. Tahtomattaan hänen mieleensä täytti Stanley Kubrickin avaruusraina "Space Odyssey: 2001". Hänen selkänsä takana monotonisella äänellä numeroita alas laskeva kone, HAT-9001, ei edesauttanut häntä saamaan mieltä käännettyä johonkin miellyttävämpään. Kohta olisi aika kuolla.

Alustaan Cormak ei kuitenkaan jättäisi, ei vaikka villit nekrosaurukset vauhkoontuisivat hänen selkänsä takana. Tehtävä oli epäonnistunut, eikä muuta ollut tehtävissä kuin suorittaa kunniakas itsesurma hävittäjä-pataljoonansa kanssa. Paluuta ei olisi, sillä Bonechadnessawin valtaistuimen haltijat eivät anna armoa epäonnistujille. Se hän oli, epäonnistuja, eikä mikään muu kuin kuolema voisi palauttaa hänen kunniaansa. Cormak käänsi stereonsa nupit kaakkoon - Slayerin "Mandatory Suicide" pauhaisi taustalla Kapteeni Cormakin pataljoonan syöksyessä ikuiseen kadotukseen...

sadomatti vaihtoi yhden sanan 23:46 20.07.2005

#5 kirjoitettu 18.07.2005 21:28

Karkuruus

Aliluutnantti Otiam Tyvek oli jo ensimmäisenä päivänä hermostunut tuohon helvetilliseen hermoja raastavaan piipitykseen. Suojattu hätämajakan oli piipittänyt yhtäjatkoisesti jo toista viikoa. Hätämajakan tehtävänä oli toimia singnaalina pelastusaluksille, jotka olivat joutuneet lähtemään emoaluksistaan pakoon tukikohtaan. Ironista oli, että samoja kahdentoista hengen pelastusaluksia käytettiin joskus myös vankien siirtämiseksi aluksilta tukikohtaan.

Khiksien kaapparilaivasto oli iskenyt valtavalla voimalla risteilijä Amledehin kimppuun.
Kun ensimmäisien päälle tulleiden alusten tulivoima oli lyönyt Amledehin Vasempaan kylkeen, tuhoten vgs-puolustusjärjestelmän, oli tappio jo välttämätöntä. Tyvek oli paennut Amledehilta yksin, jättäen muut kuolemaan.

Tvek tiesi itsensä pelkuriksi. Hän oli pelännyt lähteä liian kunnianhimoisen komentajan mukaan, epätoivoiseen manööveriin, hän oli pelännyt jäädä käskyjen mukaisesti alukselle taistelemaan ja hän pelkäsi tulevaa kuolemanrangaistustaan karkuruudesta. Hätämajakan piipittäessä hän päätti tehdä ainoan rohkean tekonsa, joka oli jäävä myös hänen viimeisekseen.

Aliluutnantti Tyvek laittoi syanidikapselin suuhunsa ja tunsi vaipuvansa kylmään pimeyteen.

#6 kirjoitettu 18.07.2005 23:59

Karita Mattila

Olen intergalaktisten madonreikien tukkija, työskentelen iltavuorossa Magan Kentuckyn kanssa.
Kuljeskelen vetyperoksiidin kyllästämänä käytäviä pitkin tutkien isosta hologrammina heijastamista kuvista vääristymiä Konolos-yhdistymän avaruus-alueesta. Pisteen alkaessa vilkkua suuressa hologrammissani lähetän reflektorit siihen pisteeseen palauttamaan kordinaatit lähtöpisteeseen. Madonreikä tukittu.

Hengitän hitaasti, plasma keuhkoissani vapauttaa hapen hitaammin kuin maan ilma. Kuljen hartaasti, siis tarvitsen kaiken tarvitsemani lähelläni jotta pystyn toimimaan nopeasti tarvittaessa. Kuulen heikosti, värähdysanturat eivät pysty samaan kuin ilmallinen tila ja tavallinen puhe. Miksei teknistä kehitystä tapahdu nopeammin?

Vuoro loppuu, kuljen teatteriin missä Karita Mattilan replikaatio laulaa Figaron Häät. Istun alas nauttimaan esityksestä, valot himmenee ja tähti tulee lavalle.

"Blubb grogg graa blubb grogg graa"

Niin kaunista että itkettää, mikään ei vapauta työn aiheuttamaa stressiä kuin kunnon vanhanaikainen viihde.

#7 kirjoitettu 19.07.2005 18:05

AVARUUSROMUA


-


Avaruusromu, missä olet?
Lyö minua päälakeen.
Laitokseen.

#8 kirjoitettu 19.07.2005 18:34

Kuudestoista maaliskuuta 2269


Hei taas, päiväkirja. Kulunut viikko on ollut tylsä. Keskustelin kavereiden kanssa, katselin vanhoja uniani, kuuntelin 2100-luvun musiikkia ja pelasin aivopelejä. Olen päässyt unissani nyt vuoteen 2263.

Olen edelleen mietiskellyt, millaista olisi asua Maassa. Isoisoisäni muutettua ensimmäiseen avaruusasuinjärjestelmään se ei ole enää mahdollista. Harmittaa, ettemme me avaruuskansa voi koskaan kokea Maapalloa ja painovoimaa.

Tekisi mieli syvänukkua mutten voi, koska olen yksin. Muut lähtivät kolme päivää sitten Oopperaan bilettämään ja päihtymään. He ovat nyt jo perillä, sain viestin. Minä jäin tänne "vartioimaan". Taas. Minäkin haluaisin päihtyä. Olisinpa jo 19,3-vuotias. (SAL hutiloi aikuistumisikätestin, siksi aikuistun noin myöhään.) Olen päättänyt, että ensimmäinen päihteeni on Hymiö. Se tarkoitti ennen maapallolla 'iloista'.

LISÄYS
Selailin äsken Google Internetin arkistoa ja sain kyyneleet silmiini. Löysin nimittäin ikivanhan kotisivun (2018). Ote:

"Harrastan jalkapalloa, uimista, valokuvausta ja irkkausta."

Voisinpa minäkin uida ja pelata vanhanajan jalkapalloa.. Olen nähnyt unta painovoimasta. Käveleminen tuntuu jännältä. Tai mistä minä sen tiedän.

#9 kirjoitettu 19.07.2005 21:06

Suunta

Herään outoon surisevaan paukkeeseen. Aivan kuin joku hakkaisi suurella mehiläisellä vaimennettua gongia. Avaan itsepintaisesti kapinoivat silmäluomeni ja huomaan olevani vihreän ja ruskean sävyillä sisustetussa huoneessa jonka katossa on ovi. Suriseva pauke yltyy ja tunnen painautuvani lattiaa vasten, lattiaa johon on ripustettu taulu. Taulussa mies jonka toinen silmä on graniittia nostaa silinteriään ja hymyilee viekkaasti. Kysyn häneltä missä olen.

Silinterihattuisen miehen hymy leviää ja hän iskee minulle silmää.
"Egron Pehkon omistamassa maisemahotellissa sviitissä numero 14. *CLICK*", taulu vastaa.
Kiitän sitä kohteliaasti ja käännän sivusilmällä huomaamani paineentasauskytkimen ON asentoon.

Herään täydellisen äänettömyyden kiusalliseen painostukseen. Käsken sitä lopettamaan mutta se ei ole millänsäkään. Mitähän ihmettä ne nykyään tarkoittavat 'paineen tasaamisella', mietin. Huomaan makaavani aiemmin näkemäni oven päällä, lähinnä siitä että vasemmassa kyljessä tuntuvan kivun paikallistamisyritys johti kiistatta messinkiseen ovenkahvaan.
Käännän kahvasta.

WHIUUU!

Leijailen keskellä suurta aulaa kymmenien nukkuvien pummien keskellä ja yritän paikallistaa taskustani magnetisoijaa.
Löydän magnetisoijan mutta patterit ovat loppu.
Liityn joukkoon.

#10 kirjoitettu 19.07.2005 23:04

Aika ja Avaruus=suuravA aj akiA

Synnyin vuonna 1969 , myöhemmin kun alan tiedostaa itseni ja ympäröivän ajan ja avaruuden huomaan jonkun menneen vikaan; olen syntynyt väärään aikaan, aion haastaa vanhempani oikeuteen että he ovat tehneet minut kysymättä lupaani.Havahdun unesta vuonna 2069 purppuran väriseen valoon, avaruusaluksemme nimeltä EXP lähestyy 9;ttä Universumia tajunnan korkeinta tasoa, paikkaa jota johtaa kosmisen purppuran valtias ;Jimi Hendrix ..hän ottaa meidät lämpimästi vastaan ja sanoo; where is the graz, where is my god damn grazzzzaa....(sisäpiirin vitsi)..sama mies vuodesta toiseen hymähdän,laitan päähäni asennettuun plugiin johdon ja käyn nopeasti menneessä korjaamassa kirjoittamaani avaruusooppera kilpailua. Terveisiä vuodelta 2069.Huomatkaa alkuperäinen aika ja muokattu aika.

makes69 muokkasi viestiä 18:10 19.07.2005

#11 kirjoitettu 20.07.2005 02:08

Unelmien täyttymys

Star Trek on lopullisesti pilalla.

Enterprisen seikkailut olivat aikanaan se syy, miksi pestauduin astronauttikoulutukseen. Pikkupojasta olin halunnut urheasti mennä sinne, minne kukaan ei ollut vielä mennyt, ja sinne pääsinkin - lähes.

Kun Scottie sädetti kapteenin miehistöineen planeetan pinnalta takaisin alukseen, näin itseni radalle nousevassa sukkulassa kokemassa erittäin epämiellyttävien g-voimien puristusta. Kirkin astellessa ylväänä komentosillalle näin itseni ujuttautumassa kapeaa käytävää pitkin venäläisen hapankaalipierun hajuiseen komentomoduliin. Bonesin korjaillessa haavoittunutta miehistönjäsentä näin lääkintäupseeri Collinsin ujuttamassa suppoa majuri Schwartzkopfin karvaiseen takapuoleen.

Astronautin uran lisäksi haaveilin ottavani selville, mitä oli erään luokkatoverini hameen alla. Hän haaveili ryhtyvänsä malliksi. Miestenlehti täytti meidän molempien haaveet. Tavallaan.

#12 kirjoitettu 20.07.2005 22:18

Neil Amstrongin kohtalo...

Kuuluisat sanat:

- Pieni askel ihmiselle, suuri ihmiskunnalle!

Mukanaan hän piti pirtua ja pontikkaa, jos polttoaine loppuu. Päästyään kuun päälle, hän hymyili olemattomille paparatseille. Myöhemmin kun kuvaukset loppuivat, hän löysi tunnelin, joka vei kuun sisään. Hän otti varapolttoaineen (t) ja matkusti kohti tuntematonta. Sisällä häntä odotti jotakin... Meinaan tyhjä ''huone''. Sinne hän sitten perusti baarin, ja polttoainekin (pontikka, pirtu) oli mukana. Kas, asiakkaitahan ei tullut, joten hän oli myyjä ja asiakas, ja joka päivä (tietenkin) promillet olivat n. 5 % (Wow!!!). Tästä lähtien kuun matkaajat kuulevat oudonlaatuista laulua, sekä oopperaa.. hmm..

#13 kirjoitettu 20.07.2005 23:00

Avaruusooppera

-Nuori Camnosilainen poika Sueco istuu asteroidin reunalla ja mietti...

Että osaakin olla tylsää, taas vanhemmat pakottavat minut mukaansa muka sivistymään. Ei ooppera ole mielestäni, kuin telluslaisten hirveää määkimistä. Mitä ihmettä he siinä oiken kuulevat?

Mielummin kuuntelisin kotona kunnon Camnosilaista Seminemiä. Hän on sentään universaalin äänitaiteen kuumin nimi linnunradan länsipuolella. Olen itsekkin yrittänyt tehdä klip-klop:ia, mutta se on osoittautunut hieman hankalaksi, eikä minulla ole edes kunnollisia välineitä, että voisin säätää tuotokseni kelvoiksi. Ainakin kunnollinen makrofoni ja 4d-muunnin puuttuvat, eikä äiti anna niihin rahaa.
Hän sanoo, että klip-klop ei ole oikeaa musiikkia. Siksi he yrittävät tyrkyttää minulle omia mieltymyksiään. Koulukaveritkin nauravat minulle, kun siedän moista pistämättä vastaan. Ei ole helppoa olla 73-vuotias Camnosilla.

-Poika saapuu perille asteroidillaan ja vanhemmat odottavat jo paikalla kärsimättöminä. Yhdessä he menevät sisälle suureen rakennukseen, jossa ooppera-esitys on jo alkamassa...