Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Cantawierre tuli tänne, kehittyy kovaa

Lisäsin tuossa vähän aikaa sitten projektin tänne, nimeltänsä Cantawierre. Olen tähän mennessä joitakin vuosia soittanut siinä, ja nyt olemme cover-bändistä vauhdilla siirtymässä omiin juttuihin. Äänitimme omia kappaleita ja laitoin ne tännekin. Jonkun aikaa tässä noiden äänittämisien jälkeen olemme saaneet uudempaakin materiaalia harjoiteltua, ja yhtyeen koko tyylikin on sen mukaan hahmottumassa.

En ole itse koskaan tiennyt aikaisemmin, mitä meissä on jotain sellaista, mitä muissa ei ole. Siis jotain persoonallista, mikä voisi auttaa meitä menestymään alalla. Nyt sen tiedän. Meissä ei ole mitään persoonallista. Havahduttuani kotimaisen nykyrokin maailmaan olen huomannut, että siinä se on. Meidän ei pidäkään olla mitään.
Se, mitä radiosta kuulee ja mitä aloittelevat rock-yhtyeet tekevät, on suurimmaksi osaksi toistensa kopioimista. On goottityylistä perusrokin poljentoa, on uuskasarirokkia ja meikkaavia poikia, on thrash-metallia ja huutoa (örinä on poissa muodista, mutta kulttisuosio on ikuinen), ja musiikinkuuntelijoiden keskuudessa proge elää nykyään hyvin hevimmästi päivitettynä. Yhteistä näille jalustalle nostetuilla akteilla on se, että heillä on joku tyylisuunta, useimmiten myös pukeutumiskoodi. Toisin sanoen, KATU-USKOTTAVUUTTA. Meillä ei semmoista ole. Jos me menestytään näinä aikoina mahdollisimman äkkiä, se on meidän persoonallisuutemme.
Meillä on jokaisella omat halumme ja makumme, mutta yhdessä meidän musiikki on sellaista ns. maalaisrokkia. Yllätys yllätys, mehän tullaan vittu Elimäeltä. Suurelta osin sellaista, mutta kokeilunhaluni takia tulemme varmaan koittamaan vaikka mitä. Me voimme, ja meidän täytyy, tehdä perussointujen ja kivojen melodioiden ja rytmien avulla mahdollisimman laajalla skaalalla musiikkia. Kuunneltuani jonkun aikaa Weeniä huomasin, että sitä tämä voisi ollakin. Mahdollisimman toisistaan eriäviä kappaleita, ettei haeta tarkoituksellisesti mitään tiettyä suuntaa. Kunhan treenataan enemmän, uskoisin, että me voimme soittaa vaikka mitä, ilman että kukaan odottaa meiltä mitään. Kunhan päästään eteenpäin treenauksessa.
Me voimme keikalla soittaa vaikka työhaalareissa, kunhan ollaan tarpeeksi pierussa, eikä oteta itseämme tosissamme, paitsi jos kappale vaatii niin. Tähän asti ne kappaleet on tehty asiaan paneutuen, mutta harvemmin mitään visiota noudattaeni. Eli ei olla tiedetty, minkälaista tehdään. Tehdään vaan sitä mikä kuulostaa kivalta, ja pyritään ottamaan jokaisen jäsenen mieltymykset huomioon. Mutta sanoituksissa kerrotaan joitain asioita, mihin ei nykyrokissa kiinnitetä usein huomiota. Niissä puhutaan elämisestä, sen vaikeudesta, sen monimuotoisuudesta jne. Ei siitä, kun vituttaa, eikä siitä kun on kivaa. Ei pelkästä rakkaudesta, eikä sanaleikeistä, eikä missään tapauksessa jostain ihan vitun mystisestä asiasta niinku hengistä tai mietiskelystä. Mieluummin vaikka pulkkailusta, mutta niin, että siinä on jotain järkeä.
Toisaalta, jos tahtoisi nousta oikein rock-järkäleeksi, niin voisihan sitä ruveta uskomaan Jeesukseen ja kirjoittamaan käsittämättömän isoja kappaleita. Ja pukeutua hassusti ja saada kovan jätkän maine. Mutta minusta on kivempaa tehdä hyvää musiikkia.

Silti se kuulostaa keikalla hyvältä, mutta nyt olisi tarkoitus tehdä lisää niitä kappaleita, joita on myös mielenkiintoista kuunnella levyltä. Yksinkertaista rock-musiikkia, mutta rakkaudella tehtyä. Vain sinulle, beibi. Ja siskolles.

Kirjoitettu Wednesday 03.08.2005

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: