Äiti lasta uneen tuudittaa.
Lapsi vaan ei millään unta saa.
Yön hiljaisuuden rikkoo ääni pommikoneiden,
ei äiti ääntä pois saa laulaen.
Lapsi miettii äänet kuullessaan,
nouseeko aurinko ollenkaan.
He oottavat vain isää jostain kotiin palaamaan
ja rauha laskeutuisi päälle maan.

Yön pimeydestä saapuu lauma pommikoneiden,
mennessään kaiken kauniin tuhoten.
Ei tiedä kuka uuden aamun valon nähdä saa
ja kenen sielu ylös kohoaa.

Soturi tuo maataan puolustaa.
Yön pimeydessä silmät ummistaa.
Taas pommikoneet saapuvat, ei saisi nukahtaa,
vaan pelko saa taas silmät avaamaan.

Yön pimeydestä saapuu lauma pommikoneiden,
mennessään kaiken kauniin tuhoten.
Ei tiedä kuka uuden aamun valon nähdä saa
ja kenen sielu ylös kohoaa.

Viimein kodin ovi aukeaa,
vaan tuttu mies ei sieltä tullutkaan.
Toi viestin karun tullessaan, ei isä palaakkaan,
jää äiti yksin lasta hoitamaan.

Vaan äiti yksin jaksa ei, hän lapsen nukuttaa
ja pian talo liekkiin leimahtaa.
Käy taivaalla tuo suuri lauma pommikoneiden,
on perhe vihdoin saanut vapauden.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu