Mikseri.net

#1162 kirjoitettu 15.08.2023 12:47

The Who: WHO (2019)

Poimin tämän kylkiäisenä muutamalla eurolla huutonetistä. Hyvin vahvoja setämäisiä viboja. Ehkä jopa pientä vaarimaisuutta oli ajoittain havaittavissa tukevista soundeista huolimatta...tai just niiden vuoksi?

Tämä albumi on vahvasti leimaantunut bändin parhaaksi sitten Quadrophenian (1973) (mikä ei sinällään hirveän kova saavutus olisi). Paha sanoa, mutta kolmen kuuntelukerran jälkeen en muista levyn biiseistä oikeastaan yhtään mitään.

#1163 kirjoitettu 15.08.2023 14:08

Alan Sparhawk - Solo Guitar (2006)

Piiitkästä aikaa kuuntelin tämän Sparhawkin (toistaiseksi?) ainoan soololevyn, ja edelleenkin sekalaisin tuntein. Olihan se aikoinaan yllätys, että Lown, Black Eyed Snakesin ja Retribution Gospel Choirin ohessa tulee tällaista kamaa. Nyt kuunneltuna voisi päätellä että tämä oli aikaansa edellä: nykyään kai tehdään enemmän tällaista "ääntä jossa melodia ei ole ihan keskiössä", kauniisti sanottuna. Livenä tätä voisi ehkä seurata, haltioituneenakin?
No, MistyFestiä odotellessa.

#1164 kirjoitettu 16.08.2023 00:25 Muok:16.08.2023 00:26

art074 kirjoitti:
Hyvin vahvoja setämäisiä viboja. Ehkä jopa pientä vaarimaisuutta oli ajoittain havaittavissa tukevista soundeista huolimatta...tai just niiden vuoksi?

Tämä albumi on vahvasti leimaantunut bändin parhaaksi sitten Quadrophenian (1973) (mikä ei sinällään hirveän kova saavutus olisi). Paha sanoa, mutta kolmen kuuntelukerran jälkeen en muista levyn biiseistä oikeastaan yhtään mitään.

Kiitos vahvistamisesta entisestään, että sinä ja minä emme kerta kaikkiaan ymmärrä mitään vitun musiikkia samalla tavalla. Itselleni Who (2019) oli iloinen ylläri nimenomaan siksi, että se oli yllättävän ajanmukainen levy. Toki Roger Daltreyn laulussa on enemmän bluesia kuin silloin ennen alkuperäistä hajoamista, mutta mikäs siinä, asia on varsin ymmärrettävä ja blues on bluesia. Heti ensikuuntelulta jäi mieleen yhtä jos toista, kuten All This Music Must Fade, Detour, Hero Ground Zero ja This Gun Will Misfire, ennen kaikkea.

Oma viimeisin koko albumin kuunteluni on Doobie Brothersin kasarin alun livetupla(vinyyli) Farewell Tour, joka hämmästyttävää kyllä on minusta edelleen kaikkien aikojen paras livealbumi. Oletan toki, että se on sinusta ihan tyhjänpäiväinen ilmestys.

#1165 kirjoitettu 16.08.2023 18:19

Tom Verlaine - Around (2006)
Enpä ollut aikoihin tätäkään kuullut. Kuusitoista pientä ja näppärää, melko sovinnaisen kuuloista kitaravetoista instrumentaalia. Tämäkin todistaa, että Verlaine oli enemmän lauluntekijä kuin revittelijä-kitaristi. Mukavaa kuunneltavaa, mutta sittenpä muistin, että tämä levyhän oli follow-up 14 vuotta aikaisemmin ilmestyneelle levylle Warm & Cool (1992), jonka kuuntelun sainkin juuri loppuun. Tämä olikin osittain aika kokeellinen, rajuja irrotteluja chillailujen välissä, eli varsin myönteinen yllätys.

#1166 kirjoitettu 16.08.2023 20:45

aurinkoP kirjoitti:

Kiitos vahvistamisesta entisestään, että sinä ja minä emme kerta kaikkiaan ymmärrä mitään vitun musiikkia samalla tavalla.




No tiedetäänpä ainakin hivenen paremmin mihin kannattaa tutustua ja mitä vältellä kun seuraa tätä ketjua. Doobie Brothersin diabetesrockin olen tosin laittanut tukevasti jäteosastoon jo vuosikymmeniä sitten, eli tämä tieto ei nyt tällä kertaa sitten hyödyttänyt yhtään mitään.

Ja juuri sopivasti kuuntelin tuoreen PJ Harvey albumin 'I Inside The Old Year Dying' ties kuinka monennennnenen kerran. En laita maistiaisia kun ei tällaisen omituisen artsy-fartsy-pläjäyksen päälle täällä kuitenkaan kukaan ymmärrä, paitsi ehkä cedarbear,
joka varmaan on tämän jo läpi kuunnellut.

10/11 heittämällä. Saattaa nousta yhteentoista lähikuukausina.

#1167 kirjoitettu 16.08.2023 22:47

art074 kirjoitti:
aurinkoP kirjoitti:

Kiitos vahvistamisesta entisestään, että sinä ja minä emme kerta kaikkiaan ymmärrä mitään vitun musiikkia samalla tavalla.



ei tällaisen omituisen artsy-fartsy-pläjäyksen päälle täällä kuitenkaan kukaan ymmärrä, paitsi ehkä cedarbear,
joka varmaan on tämän jo läpi kuunnellut.

Kyllä on joo, muutaman kerran.

#1168 kirjoitettu 17.08.2023 15:55

Kovin paljon ihan uutta kiinnostavaa en löydä, joten turvaudun vanhoihin:

Haunted House - In Flames (1999)

Periaatteessa Loren Mazzacane Connorsin projekti, mukana toinen kitaristi, persialaisen daf-kehärummun soittaja ja vaimo laulelemassa siellä täällä. Aivan tajuttoman hienoa, kylläkin suurta kärsivällisyyttä vaativaa ja samalla jotenkin superyksinkertaista soitantaa. Jos pystyy kuuntelemaan levyn kolmesta kappaleesta ensimmäisen 23-minuuttisen Been So Long, ehkä sitten menee toinenkin 23-minuuttinen Blue Ghost Blues.
Niin, tämä on silkkaa bluesia, ja pisteytyksestä viis, mutta tämä on 5/5.

Kokoonpanon toinen levy oli muuten nimeltään Blue Ghost Blues (2011), ja sillä tuo nimikappale supistui 12-minuuttiseksi. (Seuraavaksi taidan palauttaa sen mieleen.)

#1169 kirjoitettu 17.08.2023 22:42

Limbonic Art - Moon In The Scorpio

#1170 kirjoitettu 18.08.2023 02:05

art074 kirjoitti:
Doobie Brothersin diabetesrockin

No ainakin tietää, ettet ole kuunnellut tuota livelevyä. Toisaalta, väliäxillä?

Viimeisin kuunteluni on The Crashin vuonna 2001 ilmestynyt Wildlife (se Lauren Caught My Eye on edelleen sikahyvä biisi, muusta albumista en ihan hirveästi jaxa innostua), mutta jostain syystä höpöttäisin mieluummin sitä ennen kuuntelemastani Leevi and the Leavingsin Rakkauden planeetta -albumista (1995), joka on jotenkin rouheampi ja ennakkoluulottomampi plätty kuin olisi voinut kuvitellakaan. Ja kyse on vieläpä levystä, jonka yhdestätoista biisistä seitsemän tunsin jo etukäteen.

#1171 kirjoitettu 20.08.2023 02:12

Neil Young - Chrome Dreams (1977/2023)

Olisko tämä nyt seitsemäs Young-julkaisu vuoden sisään?? Tarinan mukaan Wanha Tuuliviiri hyllytti tämän "Lost Albumin" viime metreillä vuonna -77. kun joku random kollega naureskeli että onpas melkoinen sekasoppa ihan erilaisia biisejä.. No niin onkin, mutta sanoisin että on myös paras Neil Young-albumi ikinä.

Mitään uuttahan tässä ei sinällään ole. Bootlegina levy on ollut liikenteessä jo vuosikymmenten ajan, ja useimmat biisit löytyvät myös myöhemmiltä levyiltä.

11/11

Like A Hurricane
Powderfinger
Look Out For My Love

#1172 kirjoitettu 22.08.2023 01:13

Santanan vuonna 1985 ilmestynyt Beyond Appearances. Jotenkin kiinnostavampi levy tämä kuin Santanan muutama edellinen, tavallaan jopa siksi, että musiikillisesti kyseessä on harvinaisen epäsantanamainen lätty. How Long -kappale kuulostaa laulua ja laulajaa myöten hämmentävän paljon Phil Collinsilta tai Phil Collins -kauden Genesikseltä. Mutta mikäs siinä, sehän on hyvää muzakkia, niin tämäkin biisi. Itse asiassa Genesis oli minusta parhaimmillaan silloin, kun se ei enää ollut niin progea. Proge on vitun hyvä renki, mutta siihen nähden omituisen huono isäntä. No, Santana ei ollut parhaimmillaan 1980-luvulla, tykkään yhä enemmän niistä hämylevyistä, joilla oli vähän (tai aika paljonkin) jatsia ja muuta hämmentävää menoa. Mutta kuunteleehan tätä.

#1173 kirjoitettu 23.08.2023 13:47

Kingston Wallin ekan. Oli edelleen riemastuttavaa sekoilua. Joskus siitä kierteli huhu että Kuoppis olis ollu 19 kun se äänitettiin ja se soitteli ne legendaariset Firen fillit ja muut, tämähän ei siis ole totta mutta ei se niitä yhtään huononna. Ja kaikkihan ne oli suht. nuoria sillon, ykköslevyn julkaisuvuonna Walli täytti 23, Jylli käsittääkseni 22 ja Kuoppis 21 mut kaikki kolme oli jo marinoituneita soittajavelhoja.

Haava on sanonut että lemppari Kingston Wall -levy on se joka on sillä hetkellä soimassa, ja kyllä se mullakin menee niin.

#1174 kirjoitettu 23.08.2023 15:18

Bob Dylan - Oh Mercy
Ainoa Dylanin levy, joka koskaan on päätynyt omaan levyhyllyyn ja sekin lähinnä Daniel Lanoisin tuotannon takia, koska aikanaan moni kyseisen hepun tuottama levy kolahteli. Eräässä FB-ryhmässä oli keskustelua tästä levystä ja siitä innostuin pitkästä aikaa kuuntelemaan ja pakko on todeta, että edelleen kuulostaa hyvältä. Lanois on sen luokan velho, että hänen tuottamana edes Dylanin huuliharppu ei riivi korvia. Soundimaailma siis kunnossa ja kestänyt aikaa. Biisitkään eivät ole hassumpia, seassa muutama helmikin. Hyvä levy, ellei jopa erinomainen.

#1175 kirjoitettu 23.08.2023 21:50

Pink Floyd - Wish You Were Here

Ihan jees levy. Turhaan tämä on jätesäkkiin pakattu.

#1176 kirjoitettu 24.08.2023 13:58

Michka kirjoitti:
Bob Dylan - Oh Mercy

Eikös jossain tämän albumin kappaleessa esiinny henkilöhahmo nimeltä Sun Pie? En siis napannut artistinimeäni Dylanilta, vaan sen jo hyvinkin käyttöön otettuani googlailin nimeä ja löysin tällaisen asiayhteyden. Oh Mercyä en ole sittemmin kuunnellut, koska muistan etten innostunut levystä. Kaksi ekaa biisiä muistan jotenkuten, loppuja en.

Oma viimeisin kuunteluni on mielestäni maailman paras Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolella tehty albumi, eli Pizzicato Fiven vuonna 1993 julkaisema Bossa Nova 2001. Aaaiiiivan mahtimeininkiä. Melodiaa, rytmiä, groovea, vauhtia ja söpöyttä löytyy huikeasti sopivassa suhteessa.

#1177 kirjoitettu 24.08.2023 19:28

Alla dessa minnen - Det bästa av Mikael Wiehe (3 CD)

Kuuntelin vain triplan kaksi ekaa levyä, sillä kolmas oli joitain turhia covereita. Onhan nuo hienoja, nuo muutamat klassikot. Niin kaunista ruotsin eli Skånen kieltä, sykähdyttäviä tekstejä, mukana myös muutama pakahduttava. Vai mitä kertovat biisit Titanic, Flickan och kråkan, Lindansaren, En sång till modet ja erityisesti Sevilla? Basin Street blues, sitä en ollut aiemmin kuullut: tosi kaunis sekin. Vad snackar jag om? Vem vågar lyssna?

#1178 kirjoitettu 27.08.2023 01:36

Fine Young Cannibals: The Raw & the Cooked (1989). Paraatiesimerkki aiheesta: levy voi olla tunnistettavasti hyvä alusta loppuun mutta silti jättää tosi miedon vaikutelman. Suoraan sanoen olen kuunnellut albumin varmasti vähintään 10 kertaa läpi ja yhä muistan vain puolet biiseistä. Merkittävin poikkeus on Good Thing, joka on tosiaan hyvä asia eli mahtiklassikko. She Drives Me Crazy on tietysti umpituttu, ja Ever Fallen in Love, paitsi ettei välttämättä tänä versiona. Senhän levyttivät Nouvelle Vague ja... Buzzcocks, niin tosiaan, se oli Buzzcocksin biisi.

Aiemmin tänään kuuntelin samana vuonna tehtyä The Primitivesin Pure-albumia, joka on huvittava tapaus, kun vinyylin A- ja B-poski ovat ihan eri maata. Ja kumpikin hyvää maata. Toki.

#1179 kirjoitettu 29.08.2023 12:20 Muok:29.08.2023 14:08

Cavalera Conspiracyn Psychosis. En ollu aiemmin kuullu. Tiukkaa kohkaamista, tykkäsin.

#1180 kirjoitettu 29.08.2023 13:27

Eikös jossain tämän albumin kappaleessa esiinny henkilöhahmo nimeltä Sun Pie?


ei esiinny. Dylanin Chronicles-omaelämänkerrassa on tuon niminen henkilöhahmo.
.......

Savolainen postietana eksyi tänne meidän hiekkatielle ja laatikossa oli uusi Alice Cooper-albumi "Road". Alicen albumijulkaisut menee mulla yleensä tämän kaavan mukaan.

1- voi ei, Alicelta tulee uusi levy. Pakko ostaa kun on kaikki muutkin hyllyssä.
2- levy osoittautuu varsin positiiviseksi yllatukseksi
3- mutta muutaman läpisoiton jälkeen jää hyllyyn pölyttymään

Nyt siis naatiskellaan kakkosvaiheesta sen aika mitä pystytään.

Hyvin rouhevaa perus hard rokkia. Sinänsä harvinainen Alice-levy että pitkään ukon kanssa tahkonnut tiukka livebändi on otettu mukaan myös biisien tekoon ja studioon.

Blu-ray bonuksella on viime kesänä livenä striimattu Hellfest-keikka. 74-vuotiaan ukon lavakuntoa täytyy kyllä ihailla ja ihmetellä, vaikka show on ihan samanlainen kuin mitä livenä nähty vuosikymmenten ajan.

#1181 kirjoitettu 30.08.2023 00:41

art074 kirjoitti:
ei esiinny. Dylanin Chronicles-omaelämänkerrassa on tuon niminen henkilöhahmo.

Ok. Olen siis tajunnut asian silloin aikoja sitten alun perinkin väärin.

Oma viimeisin kuunteluni: Sophie Ellis-Bextor – Wanderlust. Olen kyllä tykännyt SEB:n tanssillisen kauden parhaimmistostakin, mutta kiinnostavampi artisti hänestä tuli 2014, kun hän alkoi tehdä levyjä indiemies Ed Harcourtin kanssa. Jylhiä ja slaavilaisiakin sävyjä sisältävä Wanderlust on minusta parempi kuin sitä seurannut Familia. Nythän Sophielta on tullut uusikin levy, jolla on edelleen Harcourt yhteistyökumpparina, saapa nähdä pian, miltä se kuulostaa.

#1182 kirjoitettu 31.08.2023 13:58

Slum Village - Fan-Tas-Tic, Vol. 2 (2009)

J Dillan tuottama platta. Tämä on siis hiphoppia. Sopii kyllä myös jazzin ja funkin ystäville. Ei liiemmin mitään piereskelyläppää tai gangsta matskua.

Oli tarkoitus tutustua Dillan saundiin lisää. Slum Village toki on vanhastaan tuttu. Mut J Dillaa halusin lisää. Tämä levyhän sitä tosiaan tarjoaa.

Jos et tiedä yhtään, kuka oli (R.I.P.) J Dilla, niin...ehkä sun pitäis kuunnella tää levy, vai?

#1183 kirjoitettu 31.08.2023 15:36

Dinosaur Jr - Puke & Cry (4CD)

Kirjaston valikoimista boxi bändin 90-luvun tuotannosta, ja minulle nämä ovat mieluisimmat ja ne lähes klassiset levyt. Lisäksi joka levyllä on B-sides, Singles ja Bonus Stuff -lisät, joten musiikkia on 4t 47min ja 71 kappaletta. Riittävästi, sanoisin, ja juuri sain urakan valmiiksi. Kaikki kappaleet oikeastaan läpikotaisin tuttuja, siitä huolimatta tai siksi juuri niin innostavaa kuunneltavaa.
”Green Mind” on noista vanhin ja siinä on vielä eniten jäljellä alkuaikojen päätöntä kaahausta, josta esimerkkinä How’d You Pin That One on Me, mutta mukana on myös lähes progemainen Thumb huiluineen ja hienosti kehittyvine kitarasooloineen.
”Where You Been” - aah, sillä on niin monta hienoa biisiä, esimerkkinä vaikka What Else Is New, On The Way, ja omituinen falsettiballadi Not The Same.
Kolmoslevy ”Without A Sound” on ehkä näistä paras. Aloitusbiisissä Feel The Pain on kuolematon laini ’I feel the pain of everyone, and then I feel nothing’ ja Even You on …ylittämätön. Biisistä Get Out Of This on kolme eri versiota, eli kitaranvingutusta todella riittää. Siitähän tässä kaikessa on kyse, ja toinen pääpointti on J Mascisin nariseva ja valittava vokalisointi. Over Your Shoulder on levyn hallittu lopetus.
”Hand It Over”, neloslevy, jäi aikoinaan vähemmälle kuuntelulle, mutta tässä jos missä ovat soundit kohdallaan. 8-minuuttisessa biisissä Alone on valitus huipussaan ja definitiiviset kitarat. Kappaleessa Loaded on komea orkestraatio, ja Bonus Stuff -osastolta löytyy thereminiä, herkkiä balladeja ja Richard Thompson -cover I Misunderstood.

Olihan siinä savottaa; tehkää perässä.
Ehkä seuraavaksi kuitenkin slowcorea, shoegazea, dronea tai jazzia…

#1184 kirjoitettu 01.09.2023 01:55

cedarbear kirjoitti:
Dinosaur Jr

Kiitti muistutuksesta, tähän bändiin on ollut aikomus tutustua lopultakin tarkemmin.

Itse kuuntelin viimeisimpänä Midnight Oilin vuonna 1996 ilmestyneen albumin Breathe. Tämä on grungeversio bändistä, joka teki ne Beds Are Burningit ja Blue Sky Minet ja kumppanit. Tykkään meiningistä, joka on oikeastaan aika lo-fi. Ihan hyviä biisejäkin erottui jo ensimmäisellä kuuntelulla, vaikkei niin hyviä kuin edellisellä, Earth and Sun and Moon -albumilla kuultu Outbreak of Love, joka on kirkkaasti oma lempparini Keskiyön Öljyn tuotannossa. Tämän albumin jälkeen ehdin kyllä kuulostella uudelleen samana vuonna -96 julkaistua Deep Purple -biisiä Sometimes I Feel Like Screaming, jonka emoalbumin (Purpendicular) olin kuunnellut aiemmin tänään. Kutsukaatten ihmeessä minua pyhänhäpäisijäksi, mutta omaan korvaani kyseessä on ilman muuta paras ikinä Deep Purple -nimen alla julkaistu musiikkikappale.

#1185 kirjoitettu 03.09.2023 00:47

Keksin vittumaisuudessani taas kirjoitella tänne niin, että pääsen höpöttämään kahdesta vasta kuunnellusta levystä. Nimittäin aiemmin lauantaina kuuntelin Räjäyttäjien Räjä Elektrik Millenium -albumin, joka on minusta edelleen ihan tolkuton klassikko, vaikka viime vuosikymmenen underground olisikin sittemmin menettänyt hohtonsa. Onhan se aika mahtavaa, että levy on aikanaan herättänyt puristien vihat syntikoillaan ja sille on myös onnistuttu taltioimaan sellaisia mahtihämybiisejä kuin Mies joka vei rock'n'rollin Moskovaan, Itään tai ei mitään, Krapularobotti, Lö Capitaine n'a Rien Pigé ja Saunan jälkeen. No joo, mutta nyt on soimassa (ja kohta kuunneltuna) INXS:n livealbumi vuodelta 1991, Live Baby Live, ja onhan tämäkin ihan mahtikuunneltavaa. INXS:llä oli paljon hyviä biisejä, vaikka osa niistä ehkä vaivasikin kasarin soundituotanto, ja Michael Hutchence oli ihan killeri – killed tosin, en oikein tiedä miten kuolema oikeasti tapahtui, huhuja riittää.

#1186 kirjoitettu 04.09.2023 19:50

yellow6 - Civil Twilight

Tänään ilmestyi, ja täytyihän se heti bandcampista kuunnella. Jon Attwood on julkaissut kai satamäärin levyjä, ja ihan virallisiakin älpyköitä on (discogsissa) 66. Ambienttia, post-rockia ilman rockia tai jotain ihan muuta, äärettömän yksinkertaista, repetitiivistä (huh?) ja kaikin puolin minimaalista kitaramusiikkia. 65 minuuttia äänimattoa, joka soi tuolla taustalla ja josta ei jää mitään mieleen, mutta kuitenkin jotenkin äärimmäisen mukavaa kuunneltavaa. Kai se on rauhoittavaa, vaikka en tiennyt sellaista tarvitsevani.

#1187 kirjoitettu 05.09.2023 04:57

Arvostelurieskoina on tässä ollut kuuntelussa pari täysin eri tyylistä albumia, mut kumpikin paljastui sit omassa lajissaan aivan huikeaksi:

Blut Aus Nord: Disharmonium - Nahab
Silent Skies: Dormant

Toi ensinmainittu on psykedeelistä bläkkistä ranskasta, ja levy on... miten sen nyt sanois... melkoista laittoa! Bändi oli kyl entuudestaan jonkin verran tuttu, mut silti toi lätty yllätti, mut positiivisesti. Ei sovi ehkä kauniin kesäpäivän taustamusaksi rannalle, mut intensiivisydessäänkin aika pirun hieno pläjäys! Toi toinen on sit aivan toista ääripäätä: tunnelmallista himmailua duolta Tom Englund (Evergrey) ja Vikram Shankar (Lux Terminus). Paikoin kuulostaa aika samanhenkiseltä taidepopilta kuin edesmenneen Ruyichi Sakamoton ja David Sylvianin kollaboraatiot tuolta vuosien takaa - esimerkiksi sellaiset biisit kuin "World Citizen (I Won't Be Disappointed)" tai "Forbidden Colours", jotka kumpikin taitavat olla leffamusaa. Eikös toi eka oo Babelin soundtrackilta ja jälkimmäinen oli siinä kasarileffassa Merry Christmas Mr. Lawrence, jossa Sakamoto itsekin näytteli David Bowien kanssa.

Myös Skindredin ja Sevendustin uudet levyt olivat aika jees.

#1188 kirjoitettu 05.09.2023 20:02

Bob Mould - Black Sheets Of Rain (1990)

Tuoreessa Brooklyn Vegan -nettilehdessä J Mascis listasi 10 suosikkikitaristiaan, kärjessä tietenkin Vipersin Greg Sage ja kymmenentenä sentään Rory Gallagher. Välissä tavanomaiset, ja myös Bob Mould, ja koska tämä levy sai erikoismaininnan, se täytyi kuunnella. Onhan tätä aikoinaan paljonkin pyöritetty, sen verran tuttuja olivat kaikki biisit. Alun epäröinnin jälkeen alkoi avautua - hei, tämähän on helvetin hyvä. Hüsker Dün jälkeen ja ennen Sugar-yhtyeen perustamista, olisko Mouldin toinen soololevy? Todella tarttuvia kappaleita useampikin, Mouldin äänestä ja äänenkäytöstä vain en ole koskaan kovasti pitänyt. Levyn päättää kerrassaan hieno veto Richard Thompsonin biisistä Turning Of The Tide.
9/10

#1189 kirjoitettu 05.09.2023 22:27

MANAS with N R Safi - Alone We Are Alone As Far Down As The Sediment

Afganistanilaistaustainen kitaristi ja duo (Tashi Dorji, gtr & Thom Nguyen, dr), amerikkalaisia kaikki tyynni, ja oikein pirteä levyuutuus, avantgardea, noisea ja mitävielä. 27 minuutin teos, jonka kuunteli mielellään. Voisin kuunnella toistekin.

#1190 kirjoitettu 06.09.2023 11:18

Giant Robotin Crushing You With Style. En muista milloin olisin aikaisemmin kuunnellu tsaiant robottia ja olihan siinä sellanen hieno 90-luvun lopun soundi mutta ei pelkästään nostalgiahöyryjä vaan tykkäsin myös musasta aika paljonkin. Heti kun aloin tätä kirjottaa ni alko soida päässä Small, Medium, Large, Extra Large. Kova meno. Kävin Kuudennella Linjalla kattomassa pari vuotta sitten sen comeback-keikan ja olihan se nyt hyvä.

#1191 kirjoitettu 06.09.2023 15:35

cedarbear kirjoitti:
Bob Mould - Black Sheets Of Rain (1990)

Hei kiitos. En ollut ajatellutkaan, että Mould saattaisi olla tehnyt soolohommia Hüsker Dün ja Sugarin välissä, vaikka totta kai siinähän kului vuosia. Voisihan tuohon joskus ottaa tutustuakseen.

VNS kirjoitti:
Giant Robotin Crushing You With Style.

Löytyy vinyylinä hyllystä. Oikein hyvä plätty. S, M, L, XL on omakin lempparini, Ignition myös varsin vahva veto.

Edellinen on tietysti vuodelta 1999 ja niin on myös minun viimeinen kuunteluni, Supperheadsin Supperheads. Rollolaisbändi alkoi käyttää koneita ja moninkertaisti efektiarsenaalinsa. Aika jees.

#1192 kirjoitettu 07.09.2023 13:14

The Sundays: Static & Silence. Jaa-a, olisikohan tätä nyt sitten pitänyt kuunnella sunnuntaina, kun minun makuuni Sundays on hieman liian staattista ja hiljaista musaa, mutta sellaiseksi tietenkin aivan ok. Harriet Wheelerin lauluääni on kyllä minun makuuni, ja hän on myös kitaristi David Gavurinin kanssa tehnyt ja tuottanut kaikki levyn biisit. Basisti on statisti ja rumpali myös, tosin heidän soittonsa on ihan jees. Sunnuntaiorkesterin debyyttialbumi Reading, Writing and Arithmetic on viihtynyt hyllyssäni jo aikamoisen tovin, tosin pääasiassa siellä hyllyssä – muutama vuosi sitten Can't Be Sure sattui kuulumaan radiosta ja kaivoin tietysti vinyylin esiin. Keskimmäistä, ensilevyn ja Static & Silencen välissä ilmestynyttä Blindia en ole kuullut laisinkaan. Syy hitaanpuoleiseen tutustumiseen lienee selvä, tykkään Sundaysista, mutta laimeasti.

#1193 kirjoitettu 08.09.2023 15:19

Bushman’s Revenge - All the Better for Seeing You

No niin, tänään se ilmestyi, yhtyeen 11. levy. Onko se pettymys, en tiedä, ei varmaankaan, mutta…
Liioittelematta levyllä on äärettömän kauniita ja herkkiä, suorastaan lyyrisiä hetkiä, mutta se toinen puoli (=~all-out fucking noise) - joka on triosta tehnyt sen astetta-paremman-kuin yksikään-toinen-bändin - on jäänyt tällä kertaa vähemmälle. Pääpaino on siis enemmän kevyen jazzin kuin raskaan rockin puolella. Kuvittelenko vain että levyn tunnelma on jotenkin haikea, sillä levynjulkistamiskeikalla olin ymmärtävinäni, että basisti on ehkä jättämässä bändin?
Kappaleiden nimet noudattavat edellisiltä levyiltä tuttua absurdia huumoria, kuten myös maininta, että E. H. Hermansen soittaa Drittkaster-kitaroita. Dritt on norjan kieltä ja tarkoittaa vähän samaa kuin shit tai crap. Muuta selitystä en keksi.

9/10

#1194 kirjoitettu 10.09.2023 23:41

Michael Jacksonin Bad. Jostain syystä kasarin lopun ja ysärin alun Jacko on viime vuosina ruvennut maistumaan minulle. Thriller ja Off the Wall ovat aina ennen olleet minulle selvästi tärkeämpiä levyjä, eivätkä nekään kovin tärkeitä. HIStory-albumin (1995) uusi osio on kyllä ihan hyvää myös. Ylipäänsä olen ruvennut tykkäämään Jackosta enemmän. Hän oli kuitenkin ihan vitun funky jätkä. Moni ei tajua tätä, koska kuvittelee, ettei niin androgyyni tyyppi voi olla yhtä jonkin sellaisen kanssa kuin funk. Lisäksi Jacko taitoi crossover-hommat, jotka tietysti ovat minun mieleeni. Bad-albumilla on I Just Can't Stop Loving You ja Dirty Diana peräkkäin. Aika jees.

#1195 kirjoitettu 15.09.2023 21:39

Tesseract: War of Being
Bruce Soord: Luminescence
Damnation Plan: The New Horizon
Brian Setzer: The Devil Always Collects

Arvostelupromoja tietty kaikki; tuo Bruce Soord ilmestyy vasta viikon päästä. Tesseractin tosin menin ennakkotilaamaan Äxästä heti kun sellaiseen tuli mahdollisuus; rieska tipahti postiluukusta tänään, promon sain kuunteluun vasta eilen ja sitä tulikin aika myöhään yöllä fiilisteltyä - vuoden progepläjäys! Meikäläisen mietteet aivan tuoreeltaan voi tsekkailla vaik täältä.

Silent Skies: Dormant

Tää on myös yks tän vuoden kovimpia lättyjä; en ois ehkä muuten tullut tutustuneeksi, mut sain promon arvosteluun ja rieska osoittautuikin niin kovaksi, että se pitää tietysti hommata myös fyysisessä formaatissa omaan levyhyllyyn! Jos sellainen Sakamoto/Sylvian-kollaboraatioiden tyylinen atmosfäärimeininki napostelee niin tuosta koppi!

#1196 kirjoitettu 16.09.2023 00:39

Samanna-yhtyeen toinen albumi Itsetunto, julkaistiin 2019. Samanna on tamperelainen, laulaja-lauluntekijä-kosketinsoittaja Anna Pesosen luotsaama popjazzbändi, jonka kaikki kolme levyä ovat hyviä. Näistä kolmesta Itsetunto on ehkä se suurin lempparini. ABCD:tä kuunnellessa voi vain taivastella mahtavaa soinnuttelua ja soitinsovitusta (Rhodes, foni, rummut ja basso -yhdistelmä hedelmällisimmillään). Aika jazzpunkkia on Musta lista, jonka kertosäkeessä Anna laulaa olevansa Nasan mustalla listalla ja planetaarinen sabotööri. Naurattaa, kun tiedän, mistä teksti on saanut alkunsa, heh.

#1197 kirjoitettu 19.09.2023 13:05

aurinkoP kirjoitti:
Nythän Sophielta on tullut uusikin levy, jolla on edelleen Harcourt yhteistyökumpparina, saapa nähdä pian, miltä se kuulostaa.

Hurraa, pääsen narsistisesti lainaamaan itseäni. Olen näet kuunnellut nyt Sophie Ellis-Bextorin uutta HANA-albumia useamman kerran, vaikkei se teknisesti ajatellen olekaan viimeisin kuuntelemani (mikähän on? Status Quon Just Supposin'? 3 hyvää hittibiisiä ja muu aika täytettä). Täytyy sanoa, että Sophien levyllä kaikki biisit ovat hyviä ja useampi jopa tosi hyvä, ja saattaapa olla sattunut niin, että HANA on hänen kaikkien aikojen paras albuminsa. Vuonna 2023! Kaikkea sitä.

#1198 kirjoitettu 22.09.2023 00:40

Broadcastin, siis sen suomalaisen bändin (en muista olenko ikinä saanut aikaiseksi kuunnella samannimistä brittibändiä) vuonna 1996 ilmestynyt Handcrafted. Tämän levyn ilmestymisestä on muistikuva, se oli olevinaan comeback. Broadcastin vanhemmat levythän ovat aika leimallisesti minua vanhemman ajan musaa - teknisesti ajatellen olin olemassa, mutta siihen se jääkin. Tätä plättyä kuunnellessani totesin, että Talk to Joe oli jonkinmoinen Radiomafia-hitti, Wikipedian mukaan myös Everybody Knows That Girl oli single, mutta siitä ei ole muistikuvia. Harmi sinänsä, se on hyvä biisi, ja sitä albumilla edeltävä Heart 'n' Soul ensikuuntelun perusteella vielä parempi. Ylipäänsä levy on ihan mukavaa musakkia, 90-luvulle tyypillisiä rouheita kitarasoundeja on käytetty mukavasti ja ylipäänsä soittomeininki on hyvää. Kim Lönnholm ei todellakaan kuulosta "Minä olen muistanut" -nyhveröltä, Edu Kettunen ei kuulunut kokoonpanoon. Mikäs tätä on kuunnellessa, voisi itse asiassa piakkoin kuunnella bändin 1987 julkaiseman Step on It -albuminkin, se tästä ymmärryksestäni vielä puuttuu.

Kuuntelin tänään myös Pelle 1000000:n tuotantoa, ja totean nyt itseänikin ihmetyttäen ääneen, että minusta Moottoritie on kuuma on hiukan yliarvostettu biisi. Pellellä oli noihin aikoihin kivempiakin (sic) biisejä. Että silleen.

#1199 kirjoitettu 28.09.2023 19:06

Infinite River - Space Mirror (2023)

Detroitin seudulta Michiganista ponnistaa tämä pohjimmiltaan veteraanimuusikoiden ja pohjimmiltaan trio, jonka dronet luo tanpuralla (eli tamburalla) ja harmonilla Warren Defever. Seitsemän nimetöntä kappaletta, hillittyä ja hallittua tunnelmointia, vähän tulee mieleen SUSS. Mielenkiintoinen fakta on, että toinen (tai ensimmäinen?) kitaristi Gretchen Gonzalez Davidson on myös ”chair of the Michigan Council of Arts and Cultural Affairs”. Ei siis mikään turha täti?

#1200 kirjoitettu 29.09.2023 13:47

Kaksikin tälle päivälle kuunneltuna, ensin New Orderin ihmebasistin Peter Hookin sivuprojektin eli Monacon albumi Music for Pleasure (1997) ja sitten Astrud Gilberton itse tuottama Now (1972). Itse tuottama? Juupajuu, João Gilberton keittiössä lauleskellut vaimo, jota João ei edes halunnut hänen ja Stan Getzin yhteiselle levylle, kehittyi ensin itsenäiseksi artistiksi, sitten itsepäiseksi artistiksi joka marssi omista sessioistaan kesken ulos ja lopulta itselliseksi artistiksi, joka tuotti itse levynsä ja kirjoitti huomattavan osan biiseistään. Aika jees. Hyvä levy. Monacon albumi on kirjavampi tapaus, parhaat biisit (käytännössä levyn hittibiisit, Sweet Lips, Shine ja What Do You Want From Me) ovat toooodella hyviä (Sweet Lipsiä tunnustan tanssahdelleenikin tässä samalla), mutta loput pikkuisen unohdettavaa. Paitsi onhan siinä se Oasis-kappale... ai mikä Oasis, täh, Peter Hook... kappale nimeltään Buzz Gum. Ihan jees.