Mikseri.net

#682 kirjoitettu 10.07.2022 13:22

Uppe kirjoitti:
cedarbear kirjoitti:
Pan American - Patience Finder (2021)

Muutaman kuukauden tauon jälkeen palasin tämän mestariteoksen ääreen, ja samalla palasin Deezerin (Free) pariin, kun se toimii ’paremmin’ kuin Spotify (Free) ’eräillä alustoilla’. Mark Nelson on tullut aika pitkän matkan Labradfordin ja Pan Americanin alkuajoista ja elektronispainotteisesta musiikista.
Niin, tämä levy on parasta musiikkia mitä maa päällään kantaa, sanoisi joku, en minä. Mutta jos kärsivällisyyttä löytyy (!), niin tämä kyllä palkitsee, ainakin jokusen yrittäjän.

Tarkoititko Patience Fader? Sellaisen löysin.

Kyllä tosiaankin! Taidan olla vähän sekaisin välillä. Ja ilmestymisvuosikin on 2022.

#683 kirjoitettu 10.07.2022 13:29

Papir - 7 (2022)

No nyt huolellisesti…: Mulla näyttää olevan nyt tällainen klassikkoputki päällä. Tämä tanskalaistrion viimeisin on kans (ullattaen?) seesteistä kitarapainotteista kamaa, joka sopii sunnuntaipäivälle, Tour de Francen etapin alle.

Fun fact: Näin kitaristi Niklas Sørensenin käppäilevän Sønder Boulevardilla la 7.5.2022. Oltiinko menossa samaan konserttiin, sitä en tiedä.

#684 kirjoitettu 10.07.2022 14:03

Kuuntelin tuossa jo eilen taas kaksi Jukka Tolosta: The Hook ja Tolonen!

Aika erilaisia levyjä nuo kuin aiemmin kuuntelemani Hysterica. Hyviä levyjä nuokin on, mutta tuo Hysterica on vahvasti kitaravoittoinen ja svengaavampi.

#685 kirjoitettu 10.07.2022 23:26

Bushman’s Revenge - Jazz, Fritt Etter Hukommelsen (2016)

Norjalaista musiikkia, vapaasti suomennettuna Jatsia ulkomuistista, tai jotain sinne päin. Kun muistelen aikoja taaksepäin, vaikkapa vain kymmenisen vuotta, niin tämän yhtyeen levytetty tuotanto on sinä aikana herättänyt minussa eniten niitä voimakkaimpia tuntemuksia akselilla ”miten helvetissä voikin sähkökitara kuulostaa näin hienolta”.

Kuulostaa edelleenkin.

#686 kirjoitettu 11.07.2022 09:37

cedarbear kirjoitti:
Bushman’s Revenge - Jazz, Fritt Etter Hukommelsen (2016)

Norjalaista musiikkia, vapaasti suomennettuna Jatsia ulkomuistista, tai jotain sinne päin. Kun muistelen aikoja taaksepäin, vaikkapa vain kymmenisen vuotta, niin tämän yhtyeen levytetty tuotanto on sinä aikana herättänyt minussa eniten niitä voimakkaimpia tuntemuksia akselilla ”miten helvetissä voikin sähkökitara kuulostaa näin hienolta”.

Kuulostaa edelleenkin.


Tämä oli/on muuten hel***n kova. Täysin uusi tuttavuus minulle. Hienoa löytää uutta kuunneltavaa. Kiitos!

#687 kirjoitettu 11.07.2022 10:01

Frank Zappa - Jazz from hell

Siinäpä meille kuolevaisille ihmeteltävää. Ostin tämän levyn -86 heti ilmestyttyään. Siinä oli kyllä sulattelemista 15v. skloddille. Loistava levy kertakaikkiaan.

#688 kirjoitettu 12.07.2022 10:05

curved kirjoitti:
Frank Zappa - Jazz from hell

Siinäpä meille kuolevaisille ihmeteltävää. Ostin tämän levyn -86 heti ilmestyttyään. Siinä oli kyllä sulattelemista 15v. skloddille. Loistava levy kertakaikkiaan.


Kuuntelin. Vissiin suurimmaksi osaksi Synclavier DMS-syntetisaattorilla toteutettua. Mikä ettei, helvetistä tulevana ok. Joukkoon oli "eksynyt" kitarabiisi St. Etienne, siinä sai hengähtää hetken, vaikka aika "helvetillistä" sekin on ...

#689 kirjoitettu 12.07.2022 10:53

cedarbear kirjoitti:
Bushman’s Revenge - Jazz, Fritt Etter Hukommelsen (2016)

Norjalaista musiikkia, vapaasti suomennettuna Jatsia ulkomuistista, tai jotain sinne päin. Kun muistelen aikoja taaksepäin, vaikkapa vain kymmenisen vuotta, niin tämän yhtyeen levytetty tuotanto on sinä aikana herättänyt minussa eniten niitä voimakkaimpia tuntemuksia akselilla ”miten helvetissä voikin sähkökitara kuulostaa näin hienolta”.

Kuulostaa edelleenkin.

Kuuntelin. Hyvälle rytmiryhmälle myös tunnustus, basso ja rummut pitää hyvin hommaa kasassa, silloin on ilo kitaristilla fiilistellä.

#690 kirjoitettu 12.07.2022 13:03 Muok:12.07.2022 13:05

Ei nyt varsinaisesti levy, mutta kokonainen keikkataltiointi kuitenkin.

Aerosmith - Woodstock '94, löytyy Youtubesta: https://www.youtube.co...

Tämä konsertti tuli tuolloin ihan Suomen TV-kanavilta ja siitä sain sen nauhoitettua VHS:lle. Oli aivan tajunnanräjäyttävä keikka silloin ja hyvin on kestänyt aikaa, toimii vieläkin.

ex4 muokkasi viestiä 13:05 12.07.2022 - kevyt kielenhuolto

#691 kirjoitettu 12.07.2022 14:43

curved kirjoitti:
Frank Zappa - Jazz from hell

Siinäpä meille kuolevaisille ihmeteltävää. Ostin tämän levyn -86 heti ilmestyttyään. Siinä oli kyllä sulattelemista 15v. skloddille. Loistava levy kertakaikkiaan.

Kuuntelin minäkin. Uskaltaisinko taas sanoa että liian jatsia tai vääränlaista sellaista? Liian vaikeaa yksinkertaisille korvilleni? Ei mutta ihan mielenkiintoista kuitenkin!
Minun Zappan kuunteluni keskittyi (rajoittui?) aikoinaan omistamaani triplavinyyliboksiin ”Shut Up And Play Yer Guitar” (1981), joka oli minulle tarpeeksi simppeliä, pelkkää kitarasooloa ja -improvisaatiota.

#692 kirjoitettu 12.07.2022 16:58 Muok:12.07.2022 17:00

cedarbear kirjoitti:
curved kirjoitti:
Frank Zappa - Jazz from hell

Siinäpä meille kuolevaisille ihmeteltävää. Ostin tämän levyn -86 heti ilmestyttyään. Siinä oli kyllä sulattelemista 15v. skloddille. Loistava levy kertakaikkiaan.

Liian vaikeaa yksinkertaisille korvilleni?

Myös korvien välin tyhjentäminen ennen Zappa-performancea voi ehkä edistää tämän musan kokemista. Ymmärtämisen voi jättää viisaille. Hyvä työnjako. Tällä metodilla voi kokea mitä tahansa. Vaikka tyhjän katiskan.

#693 kirjoitettu 12.07.2022 22:20

First Aid Kit - Stay Gold

Kyllä nuo "naapurit" vaan osaavat.

#694 kirjoitettu 12.07.2022 22:42

hallikettu kirjoitti:
Ghost B.C.
Opus Eponymous

Laulaja haastaa kuulijansa kisaan, jossa mitataan mitä kaikkea uskallat julkisuudessa tehdä. Aivan kuin laulaja nauraisi kuulijoilleen ylemmyyttään. On kuin olisin katsonut hulluimpia vitsejä, joita olen koskaan nähnyt. Todella viihdyttävää, jos tykkää sairaammasta huumorista. Yrittää etsiä jotain kauan kadonnutta, surullisuutta havaittavissa paljon. Minusta tämä mies on kertakaikkisesti nero. Olisin kaivannut erilaisia koristuksia ja uskaliaampaa tyyliä lauluun lisää. Tämä mies pystyisi jo tässä vaiheessa hulluttelemaan äänellänsä, lähtemään improvisoimaan ja laittaen melkein kaiken peliin. Inspiroiva henkilö jota on kyllä arvostettava. Ja ilmeisesti aika tarkasti käy soittajat läpi, haluaa vain parasta. Metallityypit ovat nopeita kehittymään. Tämä tyyppi tykkää puzzleista, ja niitä löytyykin hyvin. Tämä tyyppi on melkein masteroinut häpeän. Häpeän ja kuolen, häpeän ja kuolen aina uudelleen. Joka levy tulee olemaan edellistään suurempi häpeätesti.



Oho. Parasta analyysia mitä olen Mikserissä lukenut vuosiin.

Surullisuudesta... Tobiaksen erittäin läheinen isoveli menehtyi hieman ennen tämän albumin nauhoituksia, mutta kummittelee kyllä selvästi bändin jokaisella albumilla. Ainakin myöhemmin julkaistu "He Is" kappale on kirjoitettu hänen muistolleen.

#695 kirjoitettu 13.07.2022 09:32

hallikettu kirjoitti:
Ghost B.C.
Opus Eponymous

Laulaja haastaa kuulijansa kisaan, jossa mitataan mitä kaikkea uskallat julkisuudessa tehdä. Aivan kuin laulaja nauraisi kuulijoilleen ylemmyyttään. On kuin olisin katsonut hulluimpia vitsejä, joita olen koskaan nähnyt. Todella viihdyttävää, jos tykkää sairaammasta huumorista. Yrittää etsiä jotain kauan kadonnutta, surullisuutta havaittavissa paljon. Minusta tämä mies on kertakaikkisesti nero. Olisin kaivannut erilaisia koristuksia ja uskaliaampaa tyyliä lauluun lisää. Tämä mies pystyisi jo tässä vaiheessa hulluttelemaan äänellänsä, lähtemään improvisoimaan ja laittaen melkein kaiken peliin. Inspiroiva henkilö jota on kyllä arvostettava. Ja ilmeisesti aika tarkasti käy soittajat läpi, haluaa vain parasta. Metallityypit ovat nopeita kehittymään. Tämä tyyppi tykkää puzzleista, ja niitä löytyykin hyvin. Tämä tyyppi on melkein masteroinut häpeän. Häpeän ja kuolen, häpeän ja kuolen aina uudelleen. Joka levy tulee olemaan edellistään suurempi häpeätesti.



Kuuntelin. Progempi, bluesista riisuttu versio Black Sabbathista ... tällainen tuli mieleen. (Ok. Ei pitäisi vertailla mihinkään, ihminen on vain oman mielensä vanki ...) Toki tämä musa on omintakeisesti ja hyvin tehty.

Häpeästä en tässä kohtaa osaa sanoa muuta kuin sen yleisesti, että halu esittää pitää olla suurempi kuin esitystä jarruttava tai jopa estävä häpeän tunne. Silloin voi saada jotain aikaankin.

#696 kirjoitettu 13.07.2022 12:12

Jatkumona Tolosen soololevyille Tasavallan Presidenttiä:

- Tasavallan Presidentti (vuoden 1971 levy)
- Lambertland
- Milky Way Moses

Mielenkiintoisia levyjä. Ja mitä muuta pitäisi sanoa? No vaikkapa että kyl' ny on resitentillinen olo!

#697 kirjoitettu 16.07.2022 21:09

Bloodbath - Resurrection Through Carnage

Takuuvarma stressinpoistajani soi taas läpi..loud as fuck!

Laulajan moni-ilmeinen tunnetila tässä viehättää. Siinä kuuluu jonkinlaista syvää kaipuuta ja tuskaa, mutta samalla kipinän verran Toivoa paremmasta huomisesta. Jonkinlainen trauma on selvästi käyty läpi kauan sitten. Häntä on satutettu joskus. Voisi revitellä äänellään enemmän. Nyt mennään tutun turvallisia polkuja, ilman riskejä. Voimakkaat kitarat tukevat ja luovat melodista kokonaisuutta. Rumpali kuulostaa hyvin kiireiseltä. Luulee ehkä itsestään liikoja.

10/11

#698 kirjoitettu 16.07.2022 23:24 Muok:16.07.2022 23:25

Even juttuja on kiinnostavaa lukea. Hyvää settiä. Kakka-hädän kiltin punkin arvostelusta tulee vähän pöljästi mieleen, mitähän mieltä hän olisi omasta punkinsukuisesta vetäisystäni, erityisesti siksi, että minunkin anarkiani jää aika usein siihen viinanjuontiin ja sekoiluun interwebsissä. Höhö.

Itse kuuntelin vähän aikaa sitten Little Stevenin albumin Freedom, No Compromise. Ihan penikkana muistan kuulleeni vähän Little Steveniä ja olleeni ihan riemuissani, että hirviän hyvä kappale. Joskus lukioon asti selvittyäni pengoin kirjaston musiikkiosaston hyllyjä ja löysin sieltä Voice of America -albumin, jolla epäilemättä oli kuulemani biisi(t?). Siinä vaiheessa vain tuon tyyppinen soundi ja soittomeininki alkoi olla passé ja homma puolittain unohtui. Törmäsin pari vuotta sitten samaan vinyyliin, ostin halvalla ja tykkäsin yllättävän paljon. Freedom, No Compromise on Pikku-Teuvon seuraava albumi. Kasarisoundi on alkanut kuulostaa siedettävältä, koska nykyaikaan verrattuna senkin ajan meiningissä oli sentään elämää. Niinpä tätä pykälää uudempaa levyäkin kuunteli suht' mielikseen, vaikka se tuntuikin edeltäjänsä ideoitten kierrätykseltä. Levyn otsikko on tietysti meikälle just eikä melkein. It's only boomer rock, but I kind of like it, yes I do.

#699 kirjoitettu 17.07.2022 16:48

Kassu Halosen Halonen albumi tais olla viimeisin!

#700 kirjoitettu 17.07.2022 20:25

hallikettu kirjoitti:
Kappale [THE REVOLUCIFER (ANARCHY IN THE W.C.)] kuulostaa siltä, että se on näytelmä, tarkoituksellisesti tehty taiteellinen näkemys asiasta. Sinun oikea punk puolesi olisi erilainen, jos vaan saisit aukaistua sen. Kakkahädän ja sinun vertailu on turhaa, koska sinulta uupuu se kiltteys joka Kakkahädällä on; näkymä maailmaan pienen ikkunan läpi. Ikkunan, jonka takana sinun tarpeistasi huolehditaan jatkuvasti ja tunnet olevasi turvassa osaavien henkilöiden avustamana. Kyllä tuossa äänessä on riittävää pahuutta tuohon kappaleeseen mutta jätän purkamatta sinua liikaa. Punkiksi kyllä outoa, ehkä lasten TV-ohjelman aloitusmusiikiksi sopivaa.

Äh... *nieleksintää* ...tämä oli ihan vitun hyvä! Kyllähän se on performanssi, joskin tehty sisimmistä kerroksista kumpuavista aineksista. Mutta silti performanssi. Olen musiikillis-kulttuuris-taiteellisesti enemmän Bowien ja Madonnan kuin Rottenin ja Biafran kasvattilapsi – paitsi että jälkimmäisetkin olivat aina performanssitaiteilijoita, mutta sentään julkiselta lähtöpisteeltään punkkeja. Ja ehkä se kiltteys tosiaan lähtee olemisesta sosiaalisesti turvassa ja siksi minusta puuttuu... paitsi, taas, että "onko täällä kilttejä lapsia?" joten päädymme lapsiin ja lasten TV-ohjelmiin, eli käytännössä naivismiin. Ilmaisin toisaalla, että The Revoluciferin musiikilliset vaikuttajat ovat Sex Pistols ja 22-Pistepirkko. Anarchy in the UK, mutta vähän pilipaliurkua ja utajärveä...

Ai niin, viimeisin kuunneltu levy. En meinaa muistaa, mutta nyt soi Daisyn Daydream. Poppirokkia, rokkipoppia, ehkä tämä on sitä powerpop-nimisen heimon musaa mursuisesta ihmemaasta nimeltä Suomi. EIKU NIIN, Hendrixiä kuuntelin iltapäivällä! (The Cry of Love. Postuumi albumi ja omasta epäortodoksisesta mielestäni luultavasti Henkan paras!)

#701 kirjoitettu 17.07.2022 21:06

aurinkoP kirjoitti:
EIKU NIIN, Hendrixiä kuuntelin iltapäivällä! (The Cry of Love. Postuumi albumi ja omasta epäortodoksisesta mielestäni luultavasti Henkan paras!)


hah....en tiedä sen ortodoksisuudesta, mutta kuuntelin eilen taas First Rays of the New Rising Sun-tuplan (eli Cry of Loven jatkettu versio) ja ajattelin että onhan tämä vaan paras Henkan levy, ei voi mitään.

#702 kirjoitettu 19.07.2022 01:19

Stone Temple Pilots: No. 4. En ollut jostain syystä aiemmin tähän tutustunut, vaikka bändin edellinen albumi Tiny Music on minusta aina ollut oikein hyvä. STP:lle (joo) tyypillisesti musiikki on aika kaksijakoista. On räyhäkkäät grunge/alt-rock-vetäisyt ja toisaalta sitten ne melodisemmat biisit, jotka mielestäni ovat paljon antoisampia. Huonoja biisejä albumilta ei löydy, mutta minusta bändi on parhaimmillaan Sour Girlin tyyppisessä lähelle Teenage Fanclubia tulevassa ilmaisussa. Church on Tuesday ja Glide ovat myös hyvää settiä. Scott Weiland on niitä tyyppejä, joihin valitettavasti kokee pientä samastumisen tunnetta.

#703 kirjoitettu 19.07.2022 07:40 Muok:19.07.2022 07:41

Kävelylenkille lähdettäessä Spotify tiesi että pitäisin Vesterinen yhtyeineen - Meissä asuu elämä albumista. Ja mikäs minä olen tekoälyn kaikkitietäviä algoritmeja kyseenalaistamaan, joten napit korviin ja levy soimaan.

Vesterinen yhtyeineen on tietysti tuttu, silloin tällöin tulee heidän biisejä vastaan ja muutamaa eniten radiosoittoa saanutta kappaletta pystyn ainakin kertosäkeiden osalta hoilottamaan mukana. Mutta en ole koskaan erityisesti heidän musiikkia kuunnellut. Tällä levyllä kaikki biisit oli ihan uusia tuttavuuksia, väitän etten ole kuullut näistä ensimmäistäkään aikaisemmin.

Äänimaailman puolesta Meissä asuu elämä oli tosi tunnistettava, Vesterinen yhtyeineen on luonut oman tunnistettavan soundin. Eikä siinä, oikein korvanmukainen soundi, studiossa on ääniteknikko viettänyt epäilemättä aikaa hyvän tovin ja viilaillut säröt pois - hyvässä ja pahassa. Laulut on kauniita, ja teemat useinmiten vähän surullisia. Lyriikoissa on aika ajoin kivoja oivalluksia vaikkei ihan Juicen tasolla ollakaan.

Omaan makuun levyn paras kappale - ainakin ensikuuleman jälkeen - oli kolmannella raidalla (oikeaoppisesti?) asustava "Nena laulaa ilmapalloistaan". Mä pidän tästä tavasta ottaa laulun nimeksi yksi oikeastaan aika merkityksetön lause keskeltä lyriikkaa. Laulu ei kerro sen enempää Nena nimisestä henkilöstä kuin ilmapalloista tai niistä laulamisestakaan.

Seuraava biisi "Älä lopu yö" kumartaa teemojen ja lyriikan puolesta Samuli Putron suuntaan. Zen Cafe on aina maistunut, joten tämäkin menee ensikuulemalta levyn parhaiden kappaleiden joukkoon.

Noin kokonaisuutena levy oli miellyttävä, mutta mitään sellaista tunneryöppyä jonka musiikki parhaimmillaan saa aikaan ei nyt tullut. Tietysti kokemus on erilainen kun levyn kuuntelee kuulokkeista samalla kun koittaa olla kävelemättä autojen alle kuin hämärässä olohuoneessa kunnon äänentoistolaitteilla. Mutta tekoäly oli oikeassa, pidin kuulemastani.

ex4 muokkasi viestiä 07:41 19.07.2022

#704 kirjoitettu 23.07.2022 18:13 Muok:23.07.2022 19:11

Alkoi snadisti kiinnostaa Even kuvauksen perusteella tuo BoyWithUke. Minähän olen tietysti man with uke, en tiedä miten sen kaikki huomaavat, mutta musiikissani kuuluvat kitaraa muistuttavat äänet ovat useimmiten sähköukuleleja ja bassokin on ukulelebasso (kumpikin aitoa Thomann-laatua, Harley Benton). Ja tietysti olen itseäni etsivä keski-ikäinen, joka kaipaa hyväksyntää ja haluaa aitoutta. Harmi vain, että olen ihan eri sukupolvea enkä voisi kuvitellakaan tekeväni albumia tai biisiä nimeltä "melatonin dreams" tai "serotonin dreams", medikalisaatio hyi vittu yäk.

Viimeksi kuuntelemani albumi? Oasis – Standing on the Shoulder of Giants. Ihan turhaan hyljeksitty levy, minusta lähellä heidän parastaan. Tosin Oasis ei ikinä ole ollut lempibändini ja tykkään enemmän noelgallagherittoman Oasiksen eli Beady Eyen 2010-luvun alkupuolen levyistä. Tässä vaiheessa (2000) Oasis oli selvästi jo ohittanut terävimmän suosiohuippunsa ja etsi itseään, tietysti, mistä johtuen Standing on the Shoulder of Giants on yhdistelmä uusia ehkä tässä yhteydessä yllättäviäkin sävyjä ja perus-Oasis-kliseitä. Mutta ihan toimiva yhdistelmä. Fuckin' in the Bushes, Who Feels Love, Sunday Morning Call ja Roll It Over muodostaisivat aika sikahyvän EP:n. Ei loppulevykään mitään paskaa ole.

#705 kirjoitettu 23.07.2022 21:25 Muok:23.07.2022 21:27

Black Sabbath - Vol. 4

Sisältää mielibiisini Supernaut, jota kuunnellessa tulee pyörivät fiilikset, aivan kuin olisi pesukoneen rummussa, tai vaihtoehtoisesti on pyörivä spiraali, joka poraa kuuntelijan sieluun.

#706 kirjoitettu 23.07.2022 23:46

Uppe kirjoitti:
Black Sabbath - Vol. 4

Sisältää mielibiisini Supernaut, jota kuunnellessa tulee pyörivät fiilikset, aivan kuin olisi pesukoneen rummussa, tai vaihtoehtoisesti on pyörivä spiraali, joka poraa kuuntelijan sieluun.


Oma suosikki tuolla on tietysti Snowblind, mutta sieluun poraaminen loppui kun hokasin ettei tuijota näiden Vertigon vinyylien keskiötä.

#707 kirjoitettu 24.07.2022 00:12

art074 kirjoitti:
Uppe kirjoitti:
Black Sabbath - Vol. 4

Sisältää mielibiisini Supernaut, jota kuunnellessa tulee pyörivät fiilikset, aivan kuin olisi pesukoneen rummussa, tai vaihtoehtoisesti on pyörivä spiraali, joka poraa kuuntelijan sieluun.


Oma suosikki tuolla on tietysti Snowblind, mutta sieluun poraaminen loppui kun hokasin ettei tuijota näiden Vertigon vinyylien keskiötä.


Muistin tuon kyllä. Unohdin mielikuvissani värin: keltainen, hulluuden väri, eikä se poraa sieluun, vaan se keltainen spiraali on omatunto.

#708 kirjoitettu 24.07.2022 13:31

Janis Joplin - Pearl
Jumalauta että tämä nainen sitten osasi laulaa.

#709 kirjoitettu 24.07.2022 17:49

Eve: kiitän. Itse päädyin ukuleleen yksinkertaisesti siitä syystä, ettei minusta ikinä tullut oikeaa kitaristia. Osaan jotenkuten soittaa, kyllä noissa meikän Gestapo Summer -biiseissä sähkökitaraakin on, mutta lähinnä mausteena. Komppisoitin on ukulele. Kun eräiden hupaisien sattumien jälkeen törmäsin vähän "parempaan" ukuleleen, aloin ihan vain tunnustella että jaahas, tässä on tällainen sointu ja tuossa toinen, ja nämä ovat tämmöisessä suhteessa toisiinsa joten näillä voi soittaa sen ja sen biisin... ja muistaakseni samana vaiko seuraavana päivänä rämpytin sillä hemmetin ukella jo Dylanin biisiä Tangled Up in Blue. Se oli käsittämätöntä: osaan kompata melkein minkä hyvänsä biisin kielisoittimella joutumatta hampaat irvessä yrittämään. Wow vitun WOW! Seuraavana vuonna minulla oli oma konserttiukulele ja parin vuoden päästä sähköukulele, piakkoin ukulelebassokin, ja olin niin hurahtanut ukeen, etten ajatellut tarvitsevani kitaraa enää laisinkaan. No, olen tarvinnut sittemmin, mutta hauska oli tuokin vaihe läpikäydä...

spaussi: Janis Joplin on ihan paras! Musiikkinsa on ok, välillä enemmänkin kuin ok, mutta Janis itse on ihan silkkaa terästä. Pearl on hieno plätty, samoin sitä edeltävä I Got Dem Ol' Kozmic Blues Mama, kumpikin löytyy meikäläisen pursuilevasta levyhyllystä.

Mutta itsepä kuuntelin Liekin albumia Magio, ja se on valtaosin ihan s a a t a n a n hyvä! Valtaosin sikäli, että yksi neljästätoista biisistä ei kuulosta minusta yhtään miltään (tai ainakaan hyvältä), mutta parhaimmisto on erittäin mahtimusaa ja ne väliin jäävätkin aika perinpohjaisen jees. (Ja juuei, en tykkää Korppi-albumista ollenkaan näin paljon. Hieno albumi sekin, mutta Liekin ekaan ja kolmoseen verrattuna hieman tosikkomainen.)

#710 kirjoitettu 24.07.2022 18:46

sorry to interrupt but:

Mienakunaru - Strato Arcology (2022)

Tässäpä oikein virkistävää menoa, brittirytmikaksikon ja japsikitaristi Junzo Suzukin toimesta. Ikävää vain että "In early February 2022, Junzo fell from a train platform in Tokyo and was rendered unconscious. Junzo suffered intracerebral hemorrhage and subarachnoid hemorrhage. He regained consciousness about nine days later and was moved to a rehabilitation hospital several weeks after".

Vaikka tuore levy onkin, nauhoitukset on siis ymmärrettävästi tehty aiemmin.

#711 kirjoitettu 24.07.2022 21:22

hallikettu kirjoitti:
cedarbear kirjoitti:
Mienakunaru - Strato Arcology (2022)

Kuulostaa siltä kuin olisivat jossain kamoissa… …Tämä musiikki aukeaa vain harvoille ja valituille… ….Tämä musa tekee sekopäiseksi…

- Eve


No joo, niinku kiteytettynä.

#712 kirjoitettu 25.07.2022 23:32

hallikettu kirjoitti:
Tämän tahtiin olisi varmasti helppo opetella tanssimaan, varsinkin kun keho jo valmiiksi alkaa vähän jo huojumaan oikeille kohdille. Ja se kai se seksielämää parantaa, jos ihmiset tanssisivat enemmän. Jokaisella kappaleella on omat koreografiansa. Kuulen erittäin syvää surua. Hän haluaa ihmisten ymmärtävän, että on tehnyt itsestään sellaisen, jotta muutkin voisivat olla tahoillaan erilaisia ja nauttien elämästä sellaisena kuin sen näkee sekä kokee. Lohduttavaa. Ja tuo ääni tuskin hänen tuhonsa oli, koska tuo tunne kuulostaa yllättävän aidolta.

Tämä tässä aika vahvasti sanottu. Peukku.

Seksiaiheeseen liittyen: viimeisin kuuntelemani albumi on ehkä 1970-luvun seksuaalisen musiikin tiivistymä. Marvin Gaye: Let's Get It On. Toimii vain omassa lajissaan aika sikamaisen hyvin. Ihan erityisesti nautin kappaleesta You Sure Love to Ball, josta nainen nimeltä Sylvia on tehnyt vielä eroottisemman tulkinnan, näin tiedoksi ihmisille jotka jostain syystä tykkäävät kyseisestä ominaisuudesta musiikista ja etsivät sitä. Minä en? No totta kai kyllä. Siksi kai tuon Sylviankin albumin omistan, ja Roberta Flackin levyjä ja Spice Girlsin. Spice Girlsin? Well, never mind.

#713 kirjoitettu 26.07.2022 23:18 Muok:26.07.2022 23:18

^ Eve, vaikken olekaan samaa mieltä tai samoilla linjoilla, kirjoitelmasi on taas erittäin nautittavaa luettavaa.

Seuraa valheellinen foorumipostaus! Oikeasti viimeinen kuuntelemani levy on Teenage Fanclubin Bandwagonesque, mutta väitän nyt, että se viimeisin on Belle and Sebastianin uusin albumi A Bit of Previous. Näin pääsen kirjoittamaan vuoden 2022 toistaiseksi parhaasta levystä. Belle & Sebastianin ysärilevyt (Tigermilk, If You're Feeling Sinister, The Boy With the Arab Strap) ovat indiehipstereiden väkevässä suosiossa, mutta itseeni ne eivät (enintään viimeksi mainittua lukuun ottamatta) ole ikinä iskeneet. Tykkään enemmän siitä vaiheesta Belle & Sebastianin uralla, kun musiikkiin tuli vauhtia ja tietynlaista... määräävyyttä. Ettei enää oltu pelkkiä hissukoita, joiden nynnyys kuului nostaa kunniaan, vaan oltiin voimaantuneita nynnyjä. Nynnyjen kosto. Erittäin samastuttavaa. The Life Pursuit (2006) on ihan vitun hyvä levy, ja ilokseni pääsen toteamaan, ettei tämä uusin häviä sille hirveästi. Ne mokomat ovat yhä voimissaan. Poppänpoll!

#714 kirjoitettu 27.07.2022 14:31

”Jostain” syystä palautin mieleeni tämän levyn:

Arab Strap - The Red Thread (2001)

Pohjimmiltaan multi-instrumentalisti Malcolm Middletonin ja persoonallisen vokalistin Aidan Moffatin skottiduon tämä levy ei ollut edes Arab Strap -mittapuulla mikään menestys, vaan why should I care?
En kai ole bändin muita levyjä liiemmin kuullut mutta tästä pidin aikoinaan suuresti, ja hienolta se kuulostaa vieläkin. Etenkin kappaleet The Long Sea ja Haunt Me ovat aivan erinomaisia, ja myös Last Orders, The Devil-Tips ja Screaming In The Trees ovat tosi kovia.
Wikipediassa bändin šaandret ovat post/indie/alternative rock ja slowcore, Discogsissa myös downtempo, joten revi nyt siitä.
Skotlannista on tullut monta hyvää bändiä, vaikka ehkä Mogwai onkin ainoa vielä voimissaan oleva…

#715 kirjoitettu 27.07.2022 21:13

Archgoat - Worship the Eternal Darkness

Viime vuoden liki vallattomin julkaisu black metallin saralla omasta mielestäni. Levyllä on hyvällä maulla käytetty syntikoita, sekä saundit ovat enempi kuin kohdallaan. Levy tulee kuin huomaamatta kaivettua tasaisin väliajoin vinyylihyllystä soimaan.

#716 kirjoitettu 28.07.2022 13:20

hallikettu kirjoitti:
Yleensä monet ovat jo aikoja sitten vetäneet pelin poikki, osaan olla aika ovela sanavalinnoissani.

Joskus aikojen alussa toissa vuosikymmenellä tutustelin yhden tyttöihmisen kanssa, lähettelimme viestejä ja hän kertoi olevansa innoissaan, koska kirjoitan vielä oudommin kuin hän. En tiedä, oliko minulla silloin mitään kilpailuhenkistä näyttämisenhalua tai näyttämisenhaluista kilpailuhenkisyyttä, mutta ainakaan enää ei ole ja niinpä lähden pontiuspilatusmaisille linjoille, "minkä kirjoitin, sen kirjoitin" – tai preesensissä: minkä kirjoitan, sen kirjoitan. Minusta on erittäin jees, että sinä Eve kirjoitat tänne ne villeimmät jutut ja meitsi sen sijaan sekoilee menemään milloin milläkin tyylillä, mutta joka tapauksessa omalla tyylillä.

hallikettu kirjoitti:
Mielenkiinnolla odottelen seuraavaa kappalettasi [hymyilee]

Hmm, viittaako tämä nyt "kappaleeseen" keskustelumme avoimessa kirjassa vai siihen, minkä tähden täällä ollaan, eli musiikkikappaleisiin? Jälkimmäisiä minulla riittää, viimeisimpänä vähän hassuna kesäisenä sivupolkuna People of the City, Music of the World.

cedarbear kirjoitti:
Skotlannista on tullut monta hyvää bändiä,

Ai, Arab Strap on siis skotlantilainen bändi, The Boy With the Arab Strap -albumin tekijä Belle & Sebastian on tietysti myös skotlantilainen. Hämmentävää.

Oma viimeksi kuunneltu albumini on, yllätys yllätys, The Doorsia. En ole ikinä fanittanut kyseistä bändiä (Jim Morrisonin persoonasta huolimatta ja riippumatta) mutta parhaimmillaan musiikkinsa oli oikein nautittavaa. L.A. Woman -albumi soi täällä tänään aamupäivällä. Nimikappale on hieno ja groovaa mahtavasti, Riders of the Storm on tietysti myös maittavaa settiä, samoin Love Her Madly ja Hyacinth House toimivat hyvin ja pari muutakin on kohtalaista tavaraa. En vain käsitä, miksi loput levystä on pitänyt täyttää ihan tuiki tavanomaisella bluussinränkytyksellä. Ei bluesissa sinänsä mitään vikaa ole, mutta musiikillisesti nämäkin jutut on tehty ja kuultu sadat kerrat ennen ja jälkeen ("Sadat vailla asuntoa Egyptissä" –toim. huom.)

#717 kirjoitettu 28.07.2022 19:29

Frööbelin Palikat - Jee jee 30-vee

Osa biiseistä oli tosi kivoja ja toi paljon vanhoja muistoja mieleen. Hyvin pysty laulamaan mukana ja aktivoivat tanssiliikkeet toivat musiikkielämykseen mukaansatempaavuutta ja mielekkyyttä. Jotkut uudet versioinnit vanhoista hyvistä biiseistä jäivät vähän uudelleenlämmitetyn makuisiksi, mutta osa uusista biiseistä oli oikein mieluisia!

Kaikkinensa sanoisin 4/5

#718 kirjoitettu 28.07.2022 23:37 Muok:28.07.2022 23:38

pitkästä aikaa Dylanin masterpiissit, eli

Highway 61 Revisited (1965)
Blonde On Blonde (1966)

Omat bluestäytteensä näissäkin. Toki tekstit on vähän mielenkiintoisempaa tavaraa kuin mitä Morrisonilla oli tarjota.

Mielenkiintoista kyllä miten usein ihastellaan 60-luvun artisteja ja bändejä, jotka julkaisivat aina vähintään sen kaksi klassikkolevyä vuoden sisään. Tosi asiassa kuitenkin melkein kaikilla noin tehneillä oli aina ne pakolliset 12-baariset bluessit ja rokettirollit siellä täytteinä . Beatles taisi olla viimeiset vuotensa niitä harvoja poikkeuksia joilla riitti oikeita (ja yleensä hemmetin hyviä) omia sävellyksiä aina koko levyllinen.

niija 11/11 molemmille levykäisille tietenkin. Kuinkas muuten.

#719 kirjoitettu 29.07.2022 18:20

Sync24 - Comfortable Void

Tää on nykyään mun go-to levy, kun haluun kuunnella jotain rauhoittavaa (nyt kun CBL:n tuotanto on puhki kulutettu). Tosi kivoja saundeja ja äänimaisemia. Tuntuu, että tämä sooloprojekti jää CBL:n varjoon, vaikka toisaalta tuntuu, että projekti kristallisoi sen, mikä on hyvää CBL:ssä.

Ps. kämppiterveiset Härmälästä

#720 kirjoitettu 29.07.2022 19:44

art074 kirjoitti:
pitkästä aikaa Dylanin masterpiissit, eli

Highway 61 Revisited (1965)
Blonde On Blonde (1966)

Jaha, tämä Nobel-muusikkomme. BoB löytyy hyllystäni (kiinnostavaa, että valitsit juuri leopardinnahkapillerilaatikkohatun esimerkiksi lyriikoista). Highway 61:llä on tietysti se laiköröulingstöun, muutoin en ole levyn masterpiisi-arvoa käsittänyt. Meikä on sen verran hankala tyyppi, että kaikkien arvostusta tai suosiota edes nähneiden artistien tuotannossa törmään aina siihen paljon melua tyhjästä -albumiin. Dylanilla se on... no juu, John Wesley Harding. Kyllä Highway 61 on ihan okei! Ei vain sytytä ihan niin kuin BoB tai valtaosa Piitleksien albumeista.

Oma viimeiseni on aika erilaista musankkia, nimittäin Scissor Sistersin debyyttialbumi. Vuosiluku on 2004. Joskus aina yllättyy oivaltaessaan, miten hyvin sateenkaarevalla ja queer-porukalla groovasi joskus aikanaan. Nykyään siltä suunnalta törmää useammin nirppanenäiseen tosikkomaisuuteen. Njoo. Tämä on ihan hyvä ja tarpeellinen oma juttunsa, vaikkei Scissor Sisters olekaan "songwriting"-mielessä ihan maailman paras akti.