Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Kirjoituskilpailu - Osa 2 - Yksinäinen


tinu
2833 viestiä

#1 kirjoitettu 22.03.2005 15:20

Tyhjyys

Katseeni oli kiinnitetty rautaiseen oveen, joka esti pääsyni maailmaan. Olin ollut sen takana muistaakseni kolme vuotta. En ollut nähnyt valoa koko tänä aikana.

Kukaan ei ollut käynyt katsomassa minua. Ruokaa sain ovessa olevasta luukusta. Se ei maistunut miltään.

Lapset oli viety pois ennen kuin he telkesivät minut tänne. Olin itkenyt heidän kohtaloaan oman aikansa. Enää en muistellut.

Riisuin paidan päältäni ja sidoin sen tiukasti tummennetun ikkunan kaltereihin. Sidoin kaulani sen varaan ja hyppäsin.

^


Twight
3600 viestiä

#2 kirjoitettu 22.03.2005 18:04

En vain voi


Mitä mä tekisin? En kysy sitä, vaan huudan itselleni, että "Miksi et tee mitään!" En jaksa, enkä pysty. Sen sijaan tyydyn itseeni ja istun yksin huoneessani joka päivä. Hakkaisin nyrkein seinää mutta naapurit kuulisivat ja tekisivät valituksen. Itkisin ja huutaisin ja kiroisin kohtaloani. Miksi en voi tehdä mitään! Miksi hyväksyn itseni tällaisena! Vituttaa tämä samanlainen päivä. Onneksi pääsen huomenna töihin niin tapaan ihmisiä. Ja kävinhän eilen ostoksillakin. Kauppiaan kanssa on kiva jutella.

^


Valium for Van Gogh
11142 viestiä

#3 kirjoitettu 22.03.2005 21:32

ihmismielenloputonyksinäisyys

Tämä on se tunne, jonka tuntee vain täällä, missä ruoho on vihreää, rivitalot identtisiä ja perheet ydinperheitä. Missä jokaiseen parkkiruutuun on parkkeerattu kallis perheauto, tai urheiluauto, jota ei koskaan ajeta. Missä jokaisesta kirjahyllystä löytyy raamattu ja tuorein Ikea-kuvasto.
Missä äidit valmistavat ateriat ja isät lukevat ruokarukouksen ääneen. Missä luonteenviat korjataan botox-ruiskeella.

Tämä on se tunne, jonka saavuttaa 20 vuoden raskaalla työllä uskoen, että raataminen lopulta palkitaan.
En ole koskaan tuntenut itseäni näin yksinäiseksi.

^


sadomatti
1891 viestiä

#4 kirjoitettu 22.03.2005 21:48

Tyhjä

Elämän kolhut ja pään tyhjyys kohtaavat mielen syövereissä. Tuntuu paskalta. Itselääkitys hoituu viinan ja musiikin avulla, mutta tämä tilapäinen onni kestää vain seuraavaan aamuun. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, vieressäni istuu ihminen josta välitän. Kaiken pitäisi olla hyvin. Kuitenkin sisältäni kumpuaa synkkyyttä ympäristön hämärtyessä mekityksettömäksi. Kuinka olo voi olla näin yksinäinen ja orpo, vaikka maailma sykkii elämää, valoa ja rakkautta?

^


Urjala
500 viestiä

#5 kirjoitettu 22.03.2005 22:32

Analyysikierteen päiväkirja:

Olenko todella niin sisäinen tapahtuma, etten usko puolisojani kun he tekevät mitä ihmeellisimpiä taikatemppuja silmieni edessä? He puhuvat todella vakuuttavasti, ihan kuin olisin aina tiennyt niin heidän luonteensa kuin heidän hetki hetkeltä paljastuvat salaisuutensakin...
Lisäksi he osaavat varsin hyvin ajoittaa nolostumisensa, kun heille mainitsee kuulleensa tempun suoritustavan joltakulta ystävältä joka luki jonkin kirjan.

Jospa he kirjoittivat sen kirjan? Miksi minä näen vain tuloksia?

Seisomme vierellämme, emmekä voi taivutella ajantekijöitä puolellemme.

^


Kaurismaki
1141 viestiä

#6 kirjoitettu 23.03.2005 00:59

Idiootti Blues

Kevättaivailla voidaan nähdä joitain enkeleitä, okei. Mutta öisin yksinäisyys nussii kuuta latvusten suojissa (suokaa minulle ainakin se!).

Lumi ritiratisee sorassa. Märkä linnun kuvajainen tukehtuu sohjoon.

Jospa... kun heitän haarukan kohti kyyristelevää enkeliä kun näen haarukan tököttävän seinässä varjonsa päässä ja se on lävistänyt jonkun ruskean kangasnauhan joka tuntuu nyt laskeutuvan hitaasti (ehkäpä vedessä) vasten seinää: aina vasten seinää: vasten seinää huoneen nurkassa. Sen huoneen nurkassa. Sen huoneen nurkassa olen ollut taas tämän aamun.

^


r-source
68 viestiä

#7 kirjoitettu 23.03.2005 05:56

Metsän elukat

Kameli, mursu, karhu ja kissa, metsässä tallustaa.
Ystävää vailla majava suuri, housussa pissa ja puhelin luuri.
Majava yksinäinen puuta nakertaa ja karhu hunajaa iloisesti mussuttaa. Karhulla masu täynnä herkkuja, mursu lähetti kissalle terkkuja.
Majava surullinen on, on, on, omena.
Kissa majavan leivän vei, majava sanoi "Voi vittu homo kei!"
Mursu ilmaa haistelee, orava käpyään maistelee.
Karhun käpälä suuri on, on, on, orava.
Kissan pään käpälä vei, karhu hyvästelee ja sanoo "Hei hei!"

^


Salminen
I'm back!
2527 viestiä
Ylläpitäjä

#8 kirjoitettu 23.03.2005 12:46

Kaappikello

Kaappikello alakerrassa lyö yksitoista kertaa. Ärsyynnyn, sillä ääni on kova ja oikeasti on keskiyö. Eikö naapurini tiedä kesäajasta? Aamutakissa ja tohveleissa soitan alakerran ovikelloa. Kukaan ei avaa, mutta huomaan ettei ovi ole lukossa, joten päästän itseni sisään.

Asunnossa on outo haju. Olohuoneessa palaa valo, joten suuntaan sinne. Asunnon asukas makaa sohvalla alastomana, turvonneena ja puoliksi kärpästen syömänä. Säädän kellon oikeaan aikaan. Se lyö kaksitoista kertaa. Sammutan valot ja poistun. Nyt voimme molemmat levätä rauhassa.

^


Airola
6416 viestiä

#9 kirjoitettu 23.03.2005 15:00

Ennustuskissa

Epäilemättä olin liikaa kiintynyt menneisyyteeni, mutta sitä minulta sopikin odottaa. Olinhan jo kerran kuollut. Henkisesti ja fyysisesti. Tulevaisuus pelasti minut. Heillä oli kone. Kone, jolla voi pelastaa henkisesti ja fyysisestikin kuolleen ihmisen. Ironista, että minut piti herättää henkiin, jotta voisin pelastaa tulevaisuuden.

Minulla pidettiin sankarina. Tulevaisuuden pelastajana. Nykyään olen vain mukamas hullu. Minkäs minä sille voin, että peiliin katsomalla näen kissan...?Salaperäisen, nokkelan ja ketterän kissan. Ansaitseeko minun kaltaiseni mukamas tällaisen kohtelun? Miauuu!

^


[ sam ]

#10 kirjoitettu 23.03.2005 16:33

Nörtti

Vedän käteen. Vetelen käteen koko yön latauksessa olleen pornoleffan tahtiin, tuolini alkaessa haista paskalle jatkuvan pakarajännitystilani kirvoittaman hikivirran takia. Housut on laskettu nilkkoihin ja kyrpä on otettu koko päivän näppäimiä hakanneisiin käsiin, kovaan kohteluun. Silmät iloitsevat, mieli iloitsee, koko kroppa iloitsee kauniiden naisten ottaessa lounaan jälkiruoaksi syödyn banaanin kokoista meisseliä anaaliin, kajaalin valuessa poskella. Heitän mällit, sotken paikat, pyyhin sotkut sukan varteen, puen ja päätän lähteä kotiin. Ei näitä toimistohommiakaan koko päivää jaksa tehdä.

^


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#11 kirjoitettu 23.03.2005 19:39

Kevätaamu

Mikko kävelee kohti välituntipihaa. Pakkaslumi narskuu kenkien alla. Kello lähestyy puoli yhdeksää. Mikko on etuajassa. Kävellessään välituntipihan vieressä olevan puutarhavajan ohi, hän tuntee pienen hetken kuvotusta ja hapanta nestettä nousee vatsalaukusta Mikon suuhun. Eilinen välitunti jomottaa sinertävänä läiskänä käsivarressa, mutta Mikko on jo tottunut siihen. Näin on ollut jo kolme vuotta. Ensimmäisestä luokasta lähtien. Tänään asiaan tulee muutos. Mikko tuntee kylmän teräksen taskussaan ja se tuntuu hyvältä.

Yksinäisyys saa luvan päättyä.

^


Jario

#12 kirjoitettu 23.03.2005 20:39

Olet yksin

Elämä ei vain sovi kaikille, se on aivan liian monimutkaista…
Eräänä aamuna heräät, huomaat joutuneesi hylätyksi, olet yksin, niin yksin…
Puolet läheisistäsi ovat paenneet jo taivaaseen, toivot että sinäkin olisit siellä.
Kyyneleesi pitävät sinut hereillä, elossa,
mutta mieti, kukaan ei vuodata enää kyyneltäkään sinun vuoksesi.
Olet turha, et kuulu kenenkään elämään, sinua ei tarvita, sinua ei enää rakasteta…
Satuta itseäsi, tunne kuinka elossa olet. Kuinka säälittävä olento oletkaan..?
Olet vain niin yksin…

^


Jauho

#13 kirjoitettu 23.03.2005 21:07

UGA

Uga asuu pienellä saarella keskellä merta.
Uga on apina ja Uga pitää hyppimisestä.
Uga tietää että saarella asuu Ugan lisäksi
marakatti Mikko. Uga haluaa tutustua Mikkoon.
Uga yllättää Mikon ja hyppää puusta Mikon niskaan.
"BÖÖ!" sanoo Uga. "NAKS!" sanoo Mikon selkä.
Mikko ei enää sano mitään. Uga on kovin yksinäinen.

^


Olavio

#14 kirjoitettu 23.03.2005 22:43

Työ voimaton.

Miksi tänne yleensäkin rakennettiin kerrostaloja?

Niin, kukapa olisi voinut ennalta arvata, että
joku palkkaisi töihinsä mielummin halvalla
töitä paiskivan naapurin, kuin antaisi töitä
oman talon väelle.

Tuotanto jätti kylän ja matkusti menolipulla
kaukomaille. Jäljelle jäi ihmisiä ja niiden
katoksi rakennettuja harmaita laatikoita.

Ihmisiä liikutti.
Toiseen paikkaan,
odottamaan seuraavaa
muuttoa.

Siksi täällä on kerrostaloja.

^


Hombre Muerto
3489 viestiä

#15 kirjoitettu 25.03.2005 22:34

Virhearvio

Ei sen näin pitänyt mennä.

Potkaisin ja hän vieri. Kolisteli. Taisi huutaakin, en saanut selvää. Saavuttaessaan alakerran, kolistelunsa loppui. Niin myös huutonsa.

Mutta ei sen näin pitänyt mennä.

Kahdeksannella kuulla ei aborttia saa enää tehdä. Ei silti, että hän olisi siihen aiemminkaan suostunut. Mielestäni saan itse päättää elätänkö jotain ihmiseksi kutsuttua pikku-parasiittia. Lain mielestä en.

Ja nyt taisin tuosta ihmiskasvaimesta eroon hankkiutuessani päästä sen kantajastakin.

Ei sen pitänyt mennä lainkaan näin.

^


Tusina Immonen
10508 viestiä

#16 kirjoitettu 28.03.2005 16:27

Erilainen Joulupukki

Maa kylmä, luminen.
Ilma pureva, pakkanen.
Vain yksi tuomittu kulkee läpi sen.
Yksin kohtalonsa saa mies kantaa taakkanaan,
silti sielussaan tulta jumalten.

Ovelta ovelle vaeltaa,
kaunista ajatusta kantaa.
Niin kauan sitten unohdettu rauha mukanaan.
Vain takan lämpö, rakkaus
ja tuoksu ruokien.
Hetken aikaa hän muistaa voi sen.

Piispa vanha jälleen kävelykeppiin nojautuu.
On vanhan askel vakaa, silti jotain puuttuu.
Vuosituhansien taa tapaa sielu kaipuun,
yksi kyynel ja taas selkä taakan alle taipuu.

^


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#17 kirjoitettu 30.03.2005 15:13

Kiitos elämä


Tiskaamattomia tiskejä, pari tölkkiä kaljaa, tyhjiä pitsalaatikoita, äidin tuoma kuollut hyasintti, kuivunutta oksennusta lattialla, tyhjä viskipullo, Spiderman nukke, likaisia alushousuja, Pehmonalle, tupakan tumppeja, äärimmäinen vitutus, raamattu, isoa hevon vitun paskaa pää täynnä, punainen herätyskello, pölynimuri, vapisevat kädet, televisio, paskahätä ja vaaleansininen Ikeasta ostettu pöytälamppu

Haistakaa kaikki iso vittu!

^


Diend

#18 kirjoitettu 04.04.2005 14:41

Kuitenkin niin nolla.

Koti-ovi auki, tiskit odottavat pöydällä. Hiljaisuus kaikuu korvissani, Tietokone hurisee yksin, ja masentaa minua. Tyhjä patja lattialla, ja sen vieressä sänky jota ei ole pedattu, muistikuva välähtää. Ulkona hämärtyy, puhelinkaan ei soi. Vesi polttaa käsiäni, yksinäinen palava lamppu tekee pahan olon. musiikki soi, mutta iloinenkin biisi on iloton, iloiset sanat ovat onnettomia. Pimeä talvi-ilta, hiljaisuus kiduttaa minua. muistot satuttavat ja yksinäinen sohva kutsuu lepoon. silmät sulkeutuvat, mutta mieli ei ole uninen..

-FaM

[I]FaM poisti ylimääräiset sanat ja pahoittelee häiriötä.

Kiitos ja anteeksi.

^


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#19 kirjoitettu 17.04.2005 17:57

Tässäkin olis jo tuo deadline mennyt umpeen...

^

Ketju on lukittu.

Aloita uusi keskustelu