Kirjoitin jotakin tänään sitten.

Miksi minä pelkäisin kuolemaa? Tietysti minä pelkään. Pelkään kuolemaa niin kuin suurin osa kaikista muistakin ihmisistä. Pelkään niin kuin muutkin eläimet, joista evoluutio on suosinut omaa eloonjäämistään arvostavia yksilöitä. Mutta loogisesti ajateltuna, jos kuolema on kaiken loppu, kuolema on myös subjektiivisten kokemusteni päätepiste. Ihminen elää koko tietoisen olemassaolon noin sekunnilla jäljessä nykyhetkeä. Synapseilla ja neuroneilla, joiden monimutkaisesta kudelmasta syntyy ajattelu ja tietoisuus, kestää noin sekunti käsitellä kaikki informaatio joka sähköimpulssien muodossa kulkee hermoratoja pitkin ihmisyyden pyhättöön - kuhunkin luiseen pääkalloon piiloutuvaan hermokimppuun, jonka syövereihin kätkeytyvät toiveemme ja pelkomme. Jos elämä, tämä minun elämäni jonka niin itsestäänselvyytenä hyväksyn, loppuisi juuri tällä hetkellä, tuo sekunti kuoleman ajankohdan ja kokemani nykyhetken välillä jäisi minulta iäksi tiedostamatta. Tavallaan on lohdullista tietää ettei kuolemaansa tarvitse tiedostaa enää sillä viimeisellä hetkellä. Sillä hetkellä jolloin kaikki ne hellästi vaalitut ajatukset ja unelmat - kaikki toivo, kaikki pelko - joista kukin on itselleen koonnut verkon uskoa jonkinlaiseen todellisuuteen ja jatkuvuuteen, katoavat kuin tarinat joilla ei enää ole kertojaa.
Uskonnot jakavat ihmisille toivoa siitä että tuon viimeisen hetken jälkeen kaikki jatkuu; kuolema on vain siirtymä tästä olemisen tilasta toiseen, joissain tapauksissa samanlaiseen, joissain erilaiseen, tapaan olla olemassa. Uskonnot auttavat ihmisiä pääsemään yli siitä kauhusta jota ajatteleva, tunteva ja itsensä tiedostava kokija tuntee saavuttaessaan tietoisuuden siitä että kaikki se mikä hänelle on merkityksellistä ja tärkeää, kaikki mikä on arvokasta, tulee tuntemattoman ajanhetken päästä muuttumaan tomuksi ja katoamaan entropiaan. Ihmisen psyyke ei ole rakentunut kestämään niin mahdotonta olemassaolon tilaa; tilaa jossa ei ole enää mitään ratkaisua, ei mitään ratkaistavaa, ei mitään ratkaisijaa. (Huomattakoon myös että toisille yksilöille uskonnot tarjoavat kehykset samanmieliselle ajattelulle ja ryhmäytymiselle, eikä kuolemanpelko sinällään ole ainoa motiivi uskonnolliselle vakaumukselle.)

Ja nyt kyllästyin kirjoittamaan aiheesta, eihän tätä ees kukaan lue, perkele.

Haistakoon paavi vitun. 666

- Mikko