373. Eihän kukaan kuule sinua..!, 3vv, 3 gui, bass, drums;

6:45

Biisi v. 2018-2019, versio luonnollisesti v. 2019. Kirjoitin aikoinaan tällaisen johdannon tälle biisille: "Aktiivimallin vihaajana tein tällaisen sävellyksen siitä. Tajusin, että 2019 säveltämäni aktiivimallia vastustava kappaleeni onkin yhä edelleen ajankohtainen sävellys. Tämä on sisällöstä huolimatta tuohon musiikkiini kiinteästi liittyvä kirjoitus, ei pelkkä provokaatio. TE-toimiston nainen sanoi, että nyt on käytössä pohjoismainen järjestelmä; 4 hakemusta kuukaudessa ja sitä seurataan hyvin tarkasti, että ne ovat asiallisia hakemuksia, ja että työtön osittaa olevansa aktiivinen. V***u! Olen ollut pätkätöissä 2017 lähtien, ja ollut ylpeä siitä, että edes joku tarvitsee vielä minuakin työelämässä. Mutta tänään jäi kuva, että en ole tarpeeksi aktiivinen, kun en saa työnantajaa antamaan väkipakolla vakipaikkaa minulle, jo lähellä eläkeikää olevalle raakille, vaan suostun siihen, että saan edes välillä olla oikeassa työssä - kovassa työssä, jota moni ei edes suostuisi ottamaan. Alle vuodessa jo 2 leikkausta takana, ja taas tutkimuksiin... Myös jäi kuva, että nämä p****päät usuttavat meitä työttömiä eräällä lailla toistemme kurkkuun, koska meidän tulisi kilpailla siitä, kumpi on aktiivisempi työnhakija, kannattavampi riskinottokohde työnantajille. Haaveeni on pitkään ollut, että ehtisin eläkkeelle, ainakin vähäksi aikaa, että voisin sitten säveltää musiikkiani ilman TE-toimiston roikkumista niskassani, ehkä ilman asuntovelkaa, ilman, että taas hajoaa jotain tästä vanhasta talosta, että olisi varaa käydä hammaslääkärissä, jne., jne. No - pointti on se, että haluan varoittaa, että aktiivi(paska)mallia vastaava systeemi on taas käytössä, ja että tämä silloin tekemäni työ on edelleen - huomaan - ajankohtainen. Tietenkin minä syytän myös hyväosaisia, jotka haluavat taas lyödä meitä maan matosia, ja viedä vähästämmekin vielä hieman enemmän (kuten laulussani kirjoitan). Ehkä tämä poistetaan, mutta minun oli tämä kirjoitettava... / Aktiivimallia vastustava työni. / Pari tuntia sitten valmistui uusimman biisini nauhoitus ja samalla tein siihen stemma- ja 'kuoro'-osuudet lennosta. Kiitän tässä Sipilän porukoita. P.S.: ei kai voi sanoa, etten suhtautuisi musiikkiin vakavasti ja antaumuksella; tuon nauhoituksen puolivälissä (n. 8 h, klo 9-17) alkoi olla kipuja vatsassani, ei koko aikana mitään muuta, kuin laulua, soittoa ja funtsimista. Jatkoin vain ja lopulta, kun olin biisin tännekin laittanut, piti ihan kippurassa ja varovasti liikkua täältä pois. Seuraavana päivänä sitkeänä jurrikkana vasta Polille ja 8 päivän sairasloma tällä hetkellä + antibiootit. Eikö siis ole sydänverellä syntynyttä musiikkia? Sellaista... Taisi vaikuttaa aivoihinkin minulla - 10 pv. sairaslomaa."

0.00   27 kuuntelua

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään