Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 88 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Exoar - Brutal Crime 20.04.2009

Exoar - Brutal Crime
Nyt ollaan jossain 80-luvun lopun tai 90-luvun alun bänditapahtumassa selvästikin, välittömästi tuli tällainen mielikuva, vaikkakin olen vähän St Angeriakin kuulevani. Alkuosa biisistä on pikkaisen tyypillinen, ja minä pitäisin enemmän melodisemmasta laulusta, jotenkin jatkuva örinä ei vain vakuuta. Mutta biisi paranee loppua kohti kummasti, ja instrumentaaliosuudet ovat erittäin toimivia, hyviä riffejä. Kitarasoolo on mainio, ollaan perusasioiden äärellä. Väliosa (siellä 4 minuutin tienoilla) on hyvä. Toivotaan, että sopiva rumpali löytyy, sillä kyllä nuo konerummut hyvin tehtynäkin ovat rasittavaa kuunneltavaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Marccus - Talk 20.04.2009

Marccus - Talk
Ei paha, ei ollenkaan. Oivaltava sovitus (soittimilla on hyvin tilaa) ja lirutus tinapillillä on kyllä jotain. Lauluhomma käy mieheltä edelleen ja soittokin on erinomaisen hyvää. Lopun jousisyna on vähän karkea. Onko basso soitettu oikealla bassolla? Tykkään kovasti tästä biisistä, vaikka minun ei ehkä pitäisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Evolution (2002 - 2010) - Damned 20.04.2009

The Evolution (2002 - 2010) - Damned
Hyvää heviä. Soitossa ei ole moitteen sijaa, ja laulusta tulee mieleen Judas Priest (se on hyvä asia). Biisi on hyvä, erityisesti a-osa hyvine sovituksineen. Kertsi on pikkaisen turhan tyypillinen minun makuun, mutta kitarasovitukset ovat siinä erittäin hyvät. Valmiin kuuloista tavaraa. Onnea valitsemallenne tielle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fillari - Päivätyö 20.04.2009

Fillari - Päivätyö
Nyt ei kyllä iske minulle. Taustat ovat turhan muoviset, ja melodia on liian tavallinen. Oikean bändin kanssa reilusti rankemmin vedettynä voisi toimiakin. Toki tällaista on ihan kiva kuunnella välillä, mutta ei jatkuvasti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fillari - BMW 07.04.2009

Fillari - BMW
Huumorimusiikki pelottaa aina, mutta kyllähän tämän ainakin kerran kuuntelee mielikseen. Tosiaan Einarin polkupyörä tulee mieleen, vaikka ei tämä yksi yhteen samanlainen olekaan. Pakko saada BMW tulee myös mieleen sanoituksesta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pate Nykänen - Landella 20.04.2009

Pate Nykänen - Landella
Huumori on vaikea laji, ja nyt ei naurata. Pahoittelen. Ihan hyviä riffejä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mukelo - Zingled 21.03.2009

Mukelo - Zingled
Biisistä tulee mieleen vanhat tietokonepelit, mikä ei ole välttämättä pelkästään huono asia. Rytmissä on ihan kivaa ideaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Needless Live - Witch(27.2.09) 25.03.2009

Needless Live - Witch(27.2.09)
Ei ollenkaan huono biisi. Jotain omaleimaista, mutta kuitenkin kumarretaan selvästi idolien suuntaan. Tehkää hyvälaatuinen demo, ei näitä jaksa kuitenkaan pidemmän päälle kuunnella.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Needless Live - Pig Is On The Run(27.2.09) A 20.04.2009

Needless Live - Pig Is On The Run(27.2.09) A
Tiedän, että pitäisi kommentoida biisiä eikä soundeja, mutta kun ei saa oikein selvää. Soitto tuntuu olevan kuosissaan, mutta laulu kuulostaa jotenkin oudolta (voi johtua siitä kun se on kovin pinnassa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele TOB - Mystery of Life 09.03.2009

TOB - Mystery of Life
Blues on vaikea laji pitää mielenkiintoisena omassa suppeassa viitekehyksessään. Tämä kuitenkin tekee sen hyvin. Laulajalla on uskottavuutta äänessään, kitarasoundit ovat mainiot ja rumpali ja basisti pitävät taustan yksinkertaisen toimivana. Kitarasoolot ovat sitä mitä bluessoolon pitääkin. Tällaista voisi itsekin olla kiva soitella välillä. Säkeistön viimeisten rivien melodia (ajassa 1:07->) tuo kovasti mieleen jonkun Peer Güntin kappaleen, jonka nimeä nyt en saa päähäni. Olisikohan ollut Handful of sand?

Kommentti kappaleesta Kuuntele Zomby Woof - Black Cat Witchcraft 12.03.2009

Zomby Woof - Black Cat Witchcraft
Erehdyin melkein tuomitsemaan nimen perusteella. Mutta eihän tämä huono ollutkaan. Sävellyksenä tässä on erittäin hyviä oivalluksia, alusta ja väliosasta tuli mieleen Porcupine tree kovin. Ei tämä kuitenkaan täysillä jysähdä, ehkä taitavan bändin kanssa esitettynä iskisikin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Somnam - Deeper Surrealism 16.03.2009

Somnam - Deeper Surrealism
Ensiksi ihmetyttää, että miksi on laitettu masteroimaton kappale jo julkiseen kuunteluun. Ilmeisesti en ole ainoa, jolla on ongelmia mielensä maltin kanssa. Biisistä tulee alussa mieleen Pink Floyd, enkä ilmeisesti ole yksin mielipiteeni kanssa. Tunnelmaa luodaan hienosti, elokuvamaisia sävyjä. Minun makuuni tässä saisi kuitenkin tapahtua enemmän, ja kappale saisi kasvaa valtaviin sfääreihin myös sovituksensa puolesta. Tunnelmanluomiselle thumbs up.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Red Light Fever - Hangover 16.03.2009

Red Light Fever - Hangover
Sanat kokeellisuus ja improvisointi biisin esittelyssä laittaa hälytyskellot vähintään valmiustilaan. Tässä tapauksessa osin turhaan. Kokeellinen tämä todella on, välillä ehkä itsetarkoituksellisesti mutta pääasiassa osat natsaavat ihan mukavasti keskenään. Stemmat ovat mainioita, ja tekijän työstään nauttiminen antaa toki aina lisäpontta arviointiin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalashnikov - Nihilisti 09.03.2009

Kalashnikov - Nihilisti
Ei paha ollenkaan. Puolen minuutin kohdalla jännitti, että huono laulaja voisi pilata tämän lupaavasti alkaneen popin, mutta näin ei onneksi käynyt. Sovituksessa on käytetty sopivasti mielikuvitusta. Mukavaa poppia, soolopätkälle erityismaininta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AlfaKalle - Carnival In Grave 21.03.2009

AlfaKalle - Carnival In Grave
En ymmärrä kokonaisuutta. Laulu on hyvä ja melodia on myös kiva, mutta kokonaisuus on jotenkin vaillinainen. Ehkä jotain jyhkeämpää kasvua olisin odottanut. En haluaisi kuunnella tätä krapulassa kuulokkeilla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele TÄDÄÄ - Hangover Sympathy? 12.03.2009

TÄDÄÄ - Hangover Sympathy?
Biisihän on elektronista musiikkia. En ole genren tuntija, jotta voisin arvioida oikeastaan biisin hyvyyttä mihinkään suuntaan. Jotenkin genrelle leimallista on minun korvaani junnaavuus, ja se sama on tämänkin ongelma. Tosin jossain kohtaa on piristävää vaihtelua. Kokonaisuutena ei jotenkin päädytä mihinkään. Biisin nimi on hyvä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele TOB - Wallpaper Screaming 12.03.2009

TOB - Wallpaper Screaming
Kas, jälleen teidän kamaa kommenttiringissä. Mutta en valita, en lainkaan. Tämä on yksinkertaisesti parhaita mikseristä kohdalleni osuneita biisejä. Sävellys on oiva, tunnelma on erinomainen ja sounditkin toimivat. Mainio kitarasoolo. Jotain tästä tulee jälleen mieleen, mutten osaa sanoa mitä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rope Too Tight - Rise and Shine 16.03.2009

Rope Too Tight - Rise and Shine
Tämä pääsi yllättämään positiivisesti, ehdottomasti. Melodic metal on viime vuosina niin kuluttu genre, että siinä pitää olla omaa otetta. Ja tällä bändillä on progresiivista otetta, joka ei kolahda pikkunäppäryytenä omaan nilkkaan. Soittopuoli on ihan jees, laulussa olisi ehkä vähän hiomista (ehkä sävellajien mulkkaamista?), mutta kokonaisuutena jää selkeästi plussan puolelle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kylmän Raudan Sepät - Pato 09.03.2009

Kylmän Raudan Sepät - Pato
Ei tämä ihan minuun iskenyt, jostain syystä. Periaatteessa hyvä biisi ja perusriffissä on kyllä iskevyyttä. Samoin kertosäkeistössä on jotain todella hyvää. Ehkä miksaamisessa olisi voinut vielä panostaa jyhkeämpään kokonaissoundiin ja äänityksissä taustalauluihin. Hyvin esitetty kappale kuitenkin, ja tässä on jotain kovin omaa, mistä aina plussaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dismay - Trust in Vain 12.03.2009

Dismay - Trust in Vain
Genressään kelpo esitys. Soitosta ja laulusta en juuri huomautettavaa keksi, mutta perusbiisi on hieman tavallinen, erityisesti kertsi kuulostaa jotenkin tutulta. Väliosassa kuitenkin nousi kuulijan suu vehnäselle, biisihän osoittautuikin huomattavasti monisyisemmäksi ja tasokkaammaksi. Ja lopun tunteilu toimii myös. Nousujohdanteinen mielikuva biisistä lopulta jäi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Marccus - Tara 16.03.2009

Marccus - Tara
Introsta tulee vahvasti mieleen 90-luku, vaikken osaa mitään artistia eritellä. Hyvä rauhallinen kappale. Ei tässä juuri rosoa ole, mutta en minä tällaiseen kaipaakaan. Laulusuoritus on mainio, pidän tuosta tyylistä että ei ylitulkita. Samoin kitarat ovat hyvät, mutta soolon loputtua fiilis on vähän turhankin kevyt kitaran kaikottua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Petey - Tulikirjaimet 08.07.2008

Petey - Tulikirjaimet
Ohhoh. Aika mukavaa kuultavaa. Hieno kitara, ja muutenkin hyvin tehtyä kamaa. Loppu on todella mainio.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AlfaKallen vanhat - Kukkanen Kedolla 05.05.2008

AlfaKallen vanhat - Kukkanen Kedolla
Autotunerin käyttö on merkityksetöntä. On tässä jotain hyvää, minulle liian kevyttä poppia. Laulujen vuorottelu on hieno. Soundeissa on jotain sympaattista, mutta kun genre ei iske niin vaikea tästä on paljoa sanomista keksiä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele 666 Pirstaletta - Osa 14: The Demonic Headache 05.05.2008

666 Pirstaletta - Osa 14: The Demonic Headache
Ei ole ensimmäinen kerta että en tajua. Tunnelmaahan tässä on, mutta miellän tämän enemmän äänimaisemaksi kuin biisiksi. En todella haluaisi yöllä kuulla tällaista, ainakaan pääni sisältä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Raiwo - Fragor Maximus 05.05.2008

Raiwo - Fragor Maximus
Kuulostaa pitkälti YUP:lta, ajoin. Ehkä välillä häiritsevänkin paljon. Laulu on ehkä turhan hiljaisella ja en tiedä onko efektit tarpeellisia kun ei laulajan antamassa informaatiossa mielestäni mitään vikaa ole. Mukavaa kansanlauluhenkeä välillä mukana.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Crimson Dawn - Astral Burden 2008 17.05.2008

Crimson Dawn - Astral Burden 2008
Onhan tämä ihan taidokkaasti soitettua ja biisikin on varsin kelpo. Kitarat ja laulut päällekkäin toimivat erinomaisen hyvin. Rauhallinen soolo on loistava, mutta vielä hieman omaperäisempää otetta tähän jään kaipaamaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lapsivesivärit - YO 23.04.2008

Lapsivesivärit - YO
Huumorina tämä ei naurata ja hip-hoppina ei vakuuta. En kyllä genrestä juuri mitään tajuakaan, enkä välttämättä koskaan tulekaan ymmärtämään. Jatkakaa toki valitsemallanne tiellä, itsellehän musiikkia tehdään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lapsivesivärit - El paso 26.04.2008

Lapsivesivärit - El paso
Kitara on kieltämättä hyvä. Ehkä tämä vähän vähemmän liioiteltuna versiona voisi naurattaakin. Edelleen jos itsellä on hauskaa, se on pääasia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Piecemaker - Words Inside 21.04.2008

Piecemaker - Words Inside
No mites se nyt saman illan aikana toisen teidän biisin jo kommenttirinkiin tarjoaa. Ei siinä, kyllähän tätä kehtaa kuunnella. Parempi biisi kuin edellinen kommentoimani ja laulajalla pysyy nyt väline paremmin hallussa. Hyvä groove, hyvä soundi, hyvää soittoa, hyvä sovitus. Hävyttömän hyvä kitarasoolo. Jos Joensuussa päin satutte keikkailemaan, niin mielellään katsastaisin livenä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Love Factory - 1 4 23.04.2008

Love Factory - 1 4
Onpa hyvä akustisen soundi. Biisissä on tunnelmaa, mutta melodisuutta kaipaisin hieman lisää. Lopun sähkökitara on hyvä, mutta ehkäpä ralli olisi voinut kasvaa siinä enemmänkin. Kuitenkin varsin kelpo kamaa.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele AlfaKallen vanhat - Vain hetken loistaa valo viaton... 21.04.2008

AlfaKallen vanhat - Vain hetken loistaa valo viaton...
Kuvailu sattuu varsin hyvin kohdalleen. En ymmärrä tästä oikein mitään, tunnelmaa toki on. 2½ minuutin kohdalla lähestytään Twin Peaks -henkisyyttä, mikä on aina etu. Enemmän tämä mielestäni on kuitenkin jotain scifilyhärin soundtrackia kuin itsessään kantavaa musiikkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele MAP - Hearts Answer 17.04.2008

MAP - Hearts Answer
Klassinen megafonialku sopii tällaiseen musiikkin nakutetun lailla. Biisissä on ideaa, virvelikomppi a-osassa on ideana vallan hyvä, joskin jyrä vähän katoaa. Basso saisi olla lujemmalla minun makuuni. Hitaamman kompin kohdat toimivat hyvin ja soitto on kautta linjan hyvää.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dreamcase - A dream in a dream 2 17.04.2008

Dreamcase - A dream in a dream 2
Kitara ja bassot ovat hyvin soitettu, ja midirumpali soittaa kuin kone. Olen väärä ihminen kommentoimaan tällaista musiikkia, mutta genressään tämä on varmastikin onnistunut esitys.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Geremys Junction - Darlinston 17.04.2008

Geremys Junction - Darlinston
En oikein saa biisistä kiinni vaikka selkeästi tässä jotain on. Taitavaa kitarointia, mutta itseäni hieman nuo konetaustat tökkivät. Tiukalla triolla soitettuna tällainen olisi hienoa kuultavaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric Freak - Oh, that thing again... 21.04.2008

Electric Freak - Oh, that thing again...
Modernia jazzia. En ole sitä koskaan ymmärtänyt, eikä tämäkään kappale auttanut asiaa. Taustoissa on selkeää yhdenmukaisuutta mutta en löydä esimerkiksi melodiaa lead-kitaran soitosta lainkaan. Olen ehkä väärä ihminen arvostelemaan, joten en anna arvosanaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele My tribe - Heart cry 19.05.2008

My tribe - Heart cry
Onpas hyvä kappale ja erityisesti hienoa kitaransoittoa. Mukavasti jätetty myös tilaa a-osissa, jolloin puhdas kitara on oikeuksissaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cruel Persuations - Retarted 26.04.2008

Cruel Persuations - Retarted
Ollaan perusasioitten äärellä. Kertsi on vakuuttava, laulussakin on jopa uskottavuutta jossain määrin. Perus hard rockia, jolle on aina tilausta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele KATARA - Minä olen tie 23.04.2008

KATARA - Minä olen tie
Muuan lemiläinen orkesteri tulee kovin mieleen. Rauhallinen osuus toimii äärimmäisen mukavasti raivareitten välillä ja urut ja taustalaulut luovat oivaa tunnelmaa. Urkusoolot ovat kuin eri biisistä, samoin bassokuviot sen taustalla, mutta kyllä ne tähän hyvin sopivat. Rytminen kikkailu on makoisaa kuultavaa. "Mihin vittuun" tökkäisee korvaan. Ehdottomasti kuuntelun väärti, jo vaikka tunnelmanvaihtelun vuoksi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Beautiful Betrayal - Crown of Briar 26.04.2008

Beautiful Betrayal - Crown of Briar
Taitavaa soittoa, hyvää tuotantoa. Kaikinpuolin biisikin on hyvä. Jostain syystä tämä kuulostaa kuitenkin liian tutulta minun korvaani, ehkä hieman omaperäisempää otetta kaipaisin. Hieno loppu.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Red Light Fever - Millionaire 05.05.2008

Red Light Fever - Millionaire
Tämä odotti ylitykset aivan täysin. Kertsi on melko lailla aika huippu. Bassolla sooloilu laulun ollessa taustalla ei ole maailman eniten käytetty kikka, toimii kyllä. Kaikessa kotikutoisuudessaan aivan mainio esitys.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nauticus - Forbidden Borders of the Known World 17.04.2008

Nauticus - Forbidden Borders of the Known World
En oikein saa otetta tästä. Tunnelmassa on jotain uhkaavaa, mutta ehkä tämä on liian vaikeaa minun makuun. 4½ minuutin kohdalla lähtevä monimutkainen riffittely on erinomainen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalashnikov - Sherpa 17.04.2008

Kalashnikov - Sherpa
Varsin hyvät soundit. Kitarasovituksissa on ideaa, joskin ajoittain niistä tulee mieleen Mamba, samoin kuin torvista. Kitarasoolo on selkeästi biisin parasta antia. 3:14 soiva piano on vallan mainio ja biisi kulkee mukavalla groovella. Menevää poppia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Exoar - Satan's Libido 16.03.2009

Exoar - Satan's Libido
Nyt ollaan alueella, mistä en voisi vähempää ymmärtää. Soitto on nopeaa, mutta muuta en oikeasti osaa sanoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Re-Pulse - Eyes Of Fire 21.04.2008

Re-Pulse - Eyes Of Fire
Ohhoh. Kun naislaulu lähti, niin olin ymmyrkäisenä, mutta hommahan toimii hienosti. Hyvää soittoa, hyvä biisi ja hyvä soundi. Kitaransoitto erityisen tarkkaa. Vahva ja kaunis lauluääni. Valmista kauraa!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele electrichaos - Nasty Little Devil 26.04.2008

electrichaos - Nasty Little Devil
Aijaijai. Genre on minulle tuikituntematon, joten vaikea on antaa mitään rakentavaa kommenttia. Soundeissa on jotain kivaa, tosin se jatkuva pörinä lähinnä häiritsee.

Kommentti kappaleesta Kuuntele TOB - My Rainy Day 05.05.2008

TOB - My Rainy Day
Biisin nimestä tulee heti mieleen Spinal tap, mistä aina plussaa! Kitarariffi on erinomainen. Vähän saisi kuitenkin olla vielä jyrää tai rullaavutta lisää. Nyt soitto on hieman junnaavaa, vaikkakin eteenpäin kyllä kulkee. Livenä pitäisin kyllä, valitettavasti siihen ei taida olla mahdollisuutta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Grazy Mama & Sidekixx - Suru ansa 21.04.2008

Grazy Mama & Sidekixx - Suru ansa
Suomenkielistä naislaulua kuulee liian harvoin. A-osa on aivan priimaa, kertsin melodia on myös hieno. Erityismaininta a-osan kitaroinnista ja nokkelasta soinnutuksesta. En tiedä toivotaanko tätä, mutta a-osasta tulee Ultra bra mieleen kitarasta ja laulumelodiasta. Ehkä kertsiin olisi voinut vielä ladata enemmän jytinää tai vaikka lauluntuplausta. Samoin lopussa voisi irroitella rajumminkin. Radiosta voisin kuvitella kuulevani, jopa ehkä toivoisinkin enkä taatusti vaihtaisi kanavaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Metalshit - Get Wasted In Da Club (feat. MC Ville K from Pleasure Hazard) 14.11.2007

Metalshit - Get Wasted In Da Club (feat. MC Ville K from Pleasure Hazard)
Voi olla hyväkin, jos tykkää tällaisesta. Minä itse en tajua tällaista musiikkia. Paitsi huomaan kitarasoolon taustalla olevan hitaan riffin olevan varsin mainio.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Marccus - Liar 14.11.2007

Marccus - Liar
Suosittelen jatkamaan kitaran rääkkäämistä. Kohtuulliisen onnistunut soolo. Biisistä tulee laulua myöten mieleen Von Hertzenin veloset. Hyvää materiaalia, myös yksinkertaisimpien asioitten ystävälle.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Uncle Foe - Sack of Mush 21.04.2008

Uncle Foe - Sack of Mush
Onpas rapea laulusoundi. Kitarariffeissä on kyllä meininiä ja kulkevat laulun kanssa mukavasti yksiin. Soundi saisi olla läskimpi, toki sähkörummutkin vaikuttavat tähän. Biisi on varsin hyvä, hieman tulee suomalainen Monsteriser mieleen paikoin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ever Since The Day - It All Went Wrong 17.11.2007

Ever Since The Day - It All Went Wrong
Oikein mukava kappale. Väliosa oikeinkin hyvä ja lauluääni sopii tällaiseen nakutetun lailla. Riffissä on myös jotain tarttuvaa. Tästä tulee mieleen jotain, mutta en saa päähäni mitä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Art Alta - 9 to 5 Murderer 17.11.2007

Art Alta - 9 to 5 Murderer
Ei huono ollenkaan. Mukavan kepeä ralli, ehdottomasti mikserin parhaimmistoa, mitä on sattunut eteeni.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Liian kaunis 12.03.2009

Routaraja - Liian kaunis
Nyt pääsi biisi yllättämään. Eihän tämä ole Routarajaa? No ei todella olekaan, kuten pian selvisi. Viatonta poppia, mikä ei aiheuta tuntemuksia juuri mihinkään suuntaan. Hyvä bassolinja kertsissä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Metaplasm 646a - Baikonur 26.04.2008

Metaplasm 646a - Baikonur
Nyt ollaan jälleen kommenttiringin ainoassa huonossa puolessa. Jos ei tunne genreä lain, on vaikeaa antaa kommentteja. Tosin siinähän sitä tutustuu. Ihan kivoja soundeja tässä on. Voisin kuvitella että sopivassa elokuvassa sopivan kovalla olisin vaikuttunut biisin tenhosta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Re-Pulse - Moment In Ecstasy 26.04.2008

Re-Pulse - Moment In Ecstasy
Enkö minä jo kommentoinut tämän? Ilmeisesti en. Eu juuri pahaa sanottavaa. Kaikin puolin valmista materiaalia. Laulajan ääni on aivan ihastuttava ja soitto tarkkaa. Mainitaan vielä että pistin kaverille linkin ja hän kyseli että miksei ole levyä tehty.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele TOB - Therapy Office Blues 23.04.2008

TOB - Therapy Office Blues
Kyllä tämä minun mielestä bluesia on edelleen vaikka suoralla biitillä louhitaankin. Lauluäänessä on mukavaa karheutta ja kitaraosuuksissa ollaan perusasioiden äärellä, niinkuin sietääkin. Rytmiosasto kuljettaa mukavasti biisiä eteenpäin, mutta ehkä sinne kaipaisi jotain pientä koukkua. Mutta hyvää rokkia/bluesia kuitenkin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele TÄDÄÄ - Yehat 21.03.2009

TÄDÄÄ - Yehat
Mitä voin sanoa genrestä, josta en tajua hittojakaan. Onhan tämä huolellista työtä, mutta unohdin biisin kokonaan sen loputtua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dreamcase - Crazy Sliding On The Ice 09.03.2009

Dreamcase - Crazy Sliding On The Ice
Pääosin koneella tehty musiikki on aina vaikeaa, erityisesti instrumentaalina. Sävellyksenä tämä ei minua vakuuta, mutta tunnelma voisi sopia elokuvaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Radio Pohmelye - The Spaghettification of Dr Vostok 14.11.2007

Radio Pohmelye - The Spaghettification of Dr Vostok
Ymmärrystäni koitellaan. En tajua oikein tuosta biisistä mitään. Ihan kivoja soundeja ja sointukulkuja, mutta ei vain ole minun musiikkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Takalo & Turunen - Kyynelvirta karjatilalla 26.04.2008

Takalo & Turunen - Kyynelvirta karjatilalla
Nyt en taas tajua. Ei tätä minua varten ole tehty. Tai minua ei ole tehty tätä varten. Äänimaisemaksi minä tämä miellän, en niinkään kappaleeksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SOULTRAY - My name on your stone 14.11.2007

SOULTRAY - My name on your stone
Vaikea genre. Tässä on niin paljon tekijöitä, että vaikea erottua edukseen. Kitarasovitukset ovat välillä aivan priimaa. Kiva kappale, mutta ei kuitenkaan jää sen suuremmin soimaan päähän. Jatkakaa valitsemallanne tiellä, laulajalla on otetta.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalashnikov - Pyhäpäivä 14.11.2007

Kalashnikov - Pyhäpäivä
No mikä ettei. Ihan asiallista materiaalia, vaikka ei juuri minun suosikkimusiikkia olekaan. En oikein saa tyylilajista kiinni, se lienee tarkoituskin. Syntikoitten roolia voisin kyseenalaistaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Piecemaker - Creme Brulee 21.04.2008

Piecemaker - Creme Brulee
Minä pidän. Näppärää rokkia ja shuffle kulkee mallikkaasti. Soundit ovat myös erittäin kohdallaan. Progetausta kuuluu sooloissa ja soittotaidossa. Sovituksissa ideaa ja mielikuvitusta. Hienot koskettimet lämmittävät aina mieltä. Biisissä on hyvä koukku, kun komppi putoaa puoleen ja muutenkin biisi pitää otteessaan. Laulajan ääni kestää hämmästyttävän hyvin. Kuuntelen toistamiseen.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kylmän Raudan Sepät - Setä Samulin öljyinen käsi 17.04.2008

Kylmän Raudan Sepät - Setä Samulin öljyinen käsi
Urkusoundi vakuuttaa heti alussa. Tarkkaa kitaransoittoa löytyy kautta linjan. Hyviä riffejä on myös yhden biisin tarpeiksi. "Aa-aa-a-a-aa" -laulut ovat hienot. Biisi on varsin hyvä, a-osa ei ihan muun biisin tasolla. Kertsissä on tarttumapintaa.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kylmän Raudan Sepät - Ukonvasama 14.11.2007

Kylmän Raudan Sepät - Ukonvasama
Kööreistä tulee mieleen jopa Lapinlahden linnut, sitä tuskin on kuitenkaan haettu. Muutenkin tässä on jotain perinteistä ja vanhaa, mikä on vain hyvä asia. On tässä jotain, mutta ehkä vähän rankempaa otetta kaivattaisiin. Alkuhämmennyksen jälkeen saadessani kappaleen ideasta kiinni lähes lauloin mukana. Kuuntelemisen väärti ehdottomasti.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Jouni Tiainen - Posket (Radio Edit) 20.04.2009

The Jouni Tiainen - Posket (Radio Edit)
Laulu kuulosta keskinkertaiselta Pelle Miljoona -imitaattorilta. Biisissä on ihan kohtuullinen sointukierto, mutta eihän tästä nyt paljon voi sanoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Supreme Court - Murder 05.04.2006

Supreme Court - Murder
Raskaanpuoleista. Todella hyvät kitarat kautta linjain. Laulajallakin on tarpeeks asennetta tällaiseen lauluun. Kompin vaihdokset toimii mainiosti. Sopivan mittainen viisu, kun monesti tällaiset hevirallit ovat ylipitkiä. Kaiken kaikkiaan hyvää agressiivista mättöä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele ...as Jy Sê Haan - Coffee Beans 15.03.2006

...as Jy Sê Haan - Coffee Beans
Biittihän jyskyttää kyllä. Yökerhoon varmasti sopisi, mutta en kyllä itse tajua tällaisesta musiikista mitään. Ihan mukava soundi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Routaraja 14.03.2006

Routaraja - Routaraja
Kitarasoolo vanhan liiton meiningilllä. Ihan tarttuva yksinkertainen riffi, mutta muuten ei oikein jää kappaleesta mitään mieleen, vaikka a-osa toimiikin oikein mainiosti. Stemmalaulut olisi aivan loistava lisä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Plastic Tree 15.03.2006

Kalkutan Konepaja - Plastic Tree
Olen tainnut jo kerran kommentoida, mutta kommenttirinki ei anna uutta biisiä jos en kommentoi. Samaa mieltä olen edelleen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cold Shot - Mr. Madman 07.02.2006

Cold Shot - Mr. Madman
Luotettu perinteisiin. Eihän joka biisiin tarvitse keksiä mitään uutta. Laulajalla on otetta, mutta vähän ehkä ujostelee. Ääni on kyllä hyvä. Oletan, että melko livenä on soitettu purkkiin eikä hiottu kyllästymiseen asti, sen verran raikkaalta kuulostaa. Biisi kuulostaa hämärästi tutulta, mutta toimii omassa genressään. Soolo yllätti luonteellaan. Ei niin perinteistä kuin muu ralli. Kaiken kaikkiaan hyvää huttua!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - Shout Salute For Pussygram 31.01.2006

DIRTY CLUB - Shout Salute For Pussygram
Heh. Laulaja ilmeisesti tavoittelee AC/DC-mäistä otetta. Biisi on ihan kiva kasariheviralli. Ennen kertsiä olevat laulut melko kovalla. Suvantointron jälkeen lähtee kyllä ihan aidolla kasarifiiliksellä, mutta laulu pääsee yllättämään. Hyviä pikkujuttuja, esim iskuja. Sävellajin nousu vähän liikaa lopussa, samoin kuin falsetti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele GARM - Fuck The Grace 28.02.2006

GARM - Fuck The Grace
Laulajalla on hyvä tatsi. Ei huuda huutamisen ilosta, vaan lausuu huutamalla melodiaa. Soitto kulkee komeesti, erityisesti kitarastemmat monimutkaisissa väliosissa. Pikkaisen ehkä lipeää korniuden puolelle välissä, mutta hyviä kitarasovituksia kuitenkin, eikä muussakaan ihmeempää vikaa ole. Hyviä koukkuja ympäri kappaletta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Bad Excuse - Out of Control 28.02.2006

The Bad Excuse - Out of Control
Perustavaa laatua olevaa rokkia. Kitara minun makuun liian kovalla introssa. Muuten intro on kyllä tosi mainio. Hyvä riffi. ZZ-top tulee mieleen välillä, välillä taas vähän monimutkaisemmat orkat. Loistava kaahaus välissä!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Masquerade 16.03.2006

Celestial Aeon Project - Masquerade
Fine waltz. Nice feeling. Glockenspiel sounds great, and this is like made to some movie. I had to listen it twice. Great.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bitch So Sweet - Burn Alive 01.02.2006

Bitch So Sweet - Burn Alive
Kornia mutta komeaa! Periaatteessa tutuilla kaavoilla, mutta toimii kun tauti omassa lajissaan. Lordi ja Tarot tulee mieleen ainakin ensi alkuun. Laulussa on otetta. Ei jäädä piipittämään, vaan lauletaan tunteella. Kompin muutokset ja köörit on juuri niinkun pitää. Itse biisikin on hyvä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - totta vai fantasiaa 15.03.2006

POLTE - totta vai fantasiaa
Kivaa perusrokkia. Hyvä riffi. Toivoinkin kuulleeni Popeda-vaikutteet ja oikeassa olin. Tällaista kaivataan. Toivottavasti olette kova livebändi. Ainakin kappaleissa olisi ainesta liveen. Todella hienoa, että soolon taustalla on virvelikomppi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - kesä 96 15.03.2006

POLTE - kesä 96
Kivaa. Popeda tulee vahvasti mieleen, ei vähiten kitaratilujen ansiosta. Oikein mainio kappale. Livenä melkein tahtoisin teidät kuulla. Mieltä oikein lämmittää, että tehdään tällaista.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Honolulu Mankii - Sudenkuoppia 07.02.2006

Honolulu Mankii - Sudenkuoppia
Alkaa hyvin. Tosi mainio kitara. Dramaattinen fiilis ja laulu vähän yllättää. Tulee mieleen CMX:n ja Absoluuttisen nollapisteen tyyli laulaa matalammalta mitä olisi oikeastaan edes syytä. Itse nostaisin sävellajia. Laulu toimii kuitenkin kun tottuu. Rytmi on aika jännä kautta linjan. Soolot toimii hyvin. Erityisesti huilu. Biisi on ihan mainio. Kivasti kikkailua.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Reflecting Black - PyroIncarnation 15.03.2006

Reflecting Black - PyroIncarnation
Alku yllätti. Oikein hyökkäsi. A-osa vähän liian suttuinen. Jää kappale pimentoon. On tässä kyllä progressiivisuudesta huolimatta ideaa, eikä ole vain soitettu monimutkaisesti pätemisen ilosta. Ei karaokebiisi. Stratovarius ja Nightwish tulee todella voimalla mieleen 3:20 minuutin kohdalla. On kyllä niin paljon osia, että eiköhän tästä jo pari eri biisiä saisi ajoiksi..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Jerry Kevlar 05.05.2008

Kalkutan Konepaja - Jerry Kevlar
Ohhoh. Tämähän on hyvä. Sopivat soundit, hyvää fiilistä ja taitavaa soittoa. Jollain tavalla hurmoksellista meininkiä parhaimmillaan. Vielä kun tähän hyvän vokalistin saisi laulamaan sopivia sanoja hyvällä melodialla niin ai että. Elokuvamaista kamaa, sanoisin. Erityismaininta ennen 1:33 oleva nostatus.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - ..makes me horny 17.04.2008

DIRTY CLUB - ..makes me horny
Huumori on vaikea laji. Lauluääni ei miellytä allekirjoittaneen korvaa, biisissä on jotain koukkua, mutta en minä tästä ihmeemmin mitään fiiliksiä saa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele electrichaos - redlights & lipsticks 12.03.2009

electrichaos - redlights & lipsticks
Termi electric yleensä kammoksuttaa. Sehän johtuu siitä, että tämä genre on tehty muita ihmisiä varten. Eikä tämäkään minua vielä käännytä. Jotenkin sekavaa, mutta kyllä tämä kuitenkin biisistä käy. Ja kyllä tuo hokema voi muutaman hetken kummitella aivolohkossa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Taxi 28.02.2006

Kalkutan Konepaja - Taxi
Laulajalla on miellyttävä ääni ja biisissä on kyllä ideaa. Rumpusovitusta muuttaisin vähemmän peittäväksi. Tahtoo muut jäädä haikan alle. Muuten kappaleessa on kyllä otetta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - Dirty club 28.02.2006

DIRTY CLUB - Dirty club
Laulu ei oikein iske, vaikkakin allkaa lupaavasti, mutta sitten ei oikein kyllä toimi. Itse biisi on ihan jees kyllä. Glam rock on ehdottoman oikea genre. Vaikea kuvitellakaan tällaista biisiä ilman mascaraa. Yleisöä olisi kiva käskeä taputtamaan ennen sooloa livenä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - 2nd Spring 15.03.2006

Kalkutan Konepaja - 2nd Spring
Mukavan rauhallinen a-osa. Ei aina ole kiire. Hyviä pieniä juttuja rytmiosastolla. Tuovat luonnetta. Laulajalla on kyllä miellyttävä ääni. Kappale kasvaa mukavasti, mutta ei teennäisesti. hyvä tatsi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Bim Boulevard Band - If You Need a Friend 28.11.2004

The Bim  Boulevard Band - If You Need a Friend
Todella letkeä biisi. En edes pidä countrysta mutta tämä on hieno. Taitava orkesteri ja loistava laulaja. Tosin loppulailatus kuulostaa vähän turhalta, mutta voin kuvitella livelaulatukseksi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele kohina. - Lattialla 22.11.2004

kohina. - Lattialla
Vaikka oma lehmä onkin vähän ojassa (isoveljen miksaus), niin täytyy myöntää, että oikein mainio poppikappale. Kertosäe jää päähän. Välillä laulussa jotain outoa, mutta toimii kuitenkin.
8