Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 55 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Arpikudos - Halo (Finnish Version) 31.07.2015

Arpikudos - Halo (Finnish Version)
Rhodes toimii. Soundimaailma kaikkiaan upea. Kitarat kutovat säveliä loistavasti. Hieno sävellys ja täysillä toimiva kokonaisuus. Missä päin lie vaikutatte. Jos tätä kuulisi Oulussa livenä, niin tulisin paikalle.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Tapiolan valtias 31.07.2015

Kaarnekorpi - Tapiolan valtias
Tässä oli yhdistelty aika paljon vaihtelevia elementtejä, jotka olivat omissa tyyleissään hyvin toimivia. Hieman sulattelua vaativa kokonaisuus ja kovasti kontrasteja. Tykkäsin kovasti eteerisistä lauluista ja näissä kohdissa ilmavammasta äänimaailmasta. Tähän verrattuna nuo kuivemmat, junttaavat osat tuntuvat olevan eri maailmasta. Toisaalta parilla kuuntelulla kokonaisuus alkoi jännästi nivoutua yhteen kappaleen edetessä. Lopulta kokonaisutenakin jollain lailla yhtenäinen, mutta äänimaailman muutokset omaan makuun turhan jyrkkiä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kode & M. N. - Olen juonut 31.07.2015

Kode & M. N. - Olen juonut
Jännän skaalan läpi kävi tämä kappale edetessään. En tiedä mitä sanoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Yötä vasten aamunkoittoon 17.11.2012

P. M. Kostiainen Project - Yötä vasten aamunkoittoon
Rujo meininki, ainakin kitarasoundissa ja soittotyylissä. Kertsin taustariekunnat oli hyviä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele T.Rautakari - Kaksoisrooli (Tahtoisin Niin) 27.10.2012

T.Rautakari - Kaksoisrooli (Tahtoisin Niin)
No onpas kevät vienyt haikeisiin tunnelmiin. Sovitus oli varsin monipuolinen ja auttoi pitämään mielenkiintoa yllä. Laulussa hieman sävelpuhtaus notkuu, mutta toisaalta sekin luo omanlaistaan tunnelmaa tähän. Itselleni tästä tuli mieleen sellainen viehättävän kotikutoinen kasarifiilis.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Melodica Finlandia - Nirvana 27.10.2012

Melodica Finlandia - Nirvana
Tässä oli mukavasti haettu kunnianhimoisempaa lähestymistä sävellykseen. Sävellajit vaihteli melko tiuhaankin sointujen mukana, mutta välillä mentiin vähän metsäänkin sen verran, että jotkin sointuvalinnat tuntuivat melko sattumanvaraisilta ja rikkoivat pahasti harmonisten linjojen eheyttä. Vaatii varmaan vielä harjoittelua ja paneutumista, että tuollaiset monipuoliset ja hieman koukeroisemmat soinnutukset saa soljumaan luonnollisesti. Soundipolitiikaltaan tämä oli vakuuttava esitys ja sovituksen monipuolisuuteen oli selvästi nähty paljon vaivaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele R-iQ - Angels 27.10.2012

R-iQ - Angels
Mukavan tumma mutta ilmava äänimaisema. Salaperäinen ja rauhoittava tunnelma, joka vie ajatukset öisiin maisemiin, vaikka ulkona on aurinkoinen alkutalven pakkaspäivä. Basso on selkeästi etualalla tässä. Noin voimakkaasti esillä oleva sävellyksellisesti staattinen elementti yhdistettynä enemmän taustalle jääviin runsaisiin yksityiskohtiin saa aikaan hypnoottisen vaikutuksen. Mielestäni basso oli kuitenkin soundiltaan turhan staattinen ja olisi vaatinut pientä vaihtelevaa "tekstuuria" pintaansa. En tiedä miten tuollaisen sitten voisi toteuttaa. Ehkä esim oikeasti soitettuna siinä olisi ollut luonnollista soittajan sormista lähtevää vaihtelua. Tai jollain hiuksen hienolla efektoinnilla, joka olisi elänyt kappaleen edetessä, mutta ei olisi liian selkeästi muokannut soundia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Infinia - Break And Bleed 26.10.2012

Infinia - Break And Bleed
Mielenkiintoinen kappale. Kokonaisuus on monipuolinen mutta kuitenkin ehjän oloinen. Tässä taisi paikoitellen kuulua vaikutteita Devin Townsendin tuotoksista, vai kuvittelinko vain? Akustiset kitarat soivat erittäin miellyttävästi. Varsinkin tuo kappaleen puolessa välissä alkava osio toimi helvetin hyvin, jossa akustiset kitarat valtasivat tilaa äänimaailmasta. Tuossa kohdassa myös laulun ja liidikitaran yhteensulautuminen tuotti mielihyvää. Plussaa myös siitä, että laulajalta tuntuisi löytyvän oikeasti laulutaitoa. Eipä tätä oikein osaa mennä kritisoimaankaan vaikka rakentavaa kritiikkiä aina pyrinkin antamaan. Jätkillä on homma hyvin hanskassa!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Rug Harness - Forever Alone 08.10.2012

The Rug Harness - Forever Alone
Aika hyvä. Alussa tuumailin, että aika perus tänttäränttää. No sitähän se periaatteessa olikin, mutta kappaleen loppupuolella pakaralihakset jo nyki musiikin tahtiin :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dropsy - Reinkarnaatio 08.10.2012

Dropsy - Reinkarnaatio
No olihan HIRVIän kämäinen esitys. Plussa rummuista jotka oli nakutettu johonkin pöydän kulmaan tai vastaavaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jusuf Julma - Seezen Bög 08.10.2012

Jusuf Julma - Seezen Bög
Tämmöistäkö 80-luvun diskoissa soitettiin?! Aika hektinen tikutus ja parissa kohdassa nousi hymykin huulille. Hieman yksipuoliseksi tämä kuitenkin kävi, kun tuo sama liidisoundi dominoi kappaletta pikku taukoa lukuunottamatta alusta loppuun saakka. Rakenteestakaan en oikein löytänyt johdonmukaisuutta tai mitään laajempia kaaria.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Faro - Gonna Be OK 08.10.2012

Faro - Gonna Be OK
Tämäpäs groovasi mukavasti. Soitto rullasi oikein hyvin. Erityisesti pidin tuosta 0:17 alkavasta riffistä. Tuohon paikkaan olisi voinut ehkä laulussa olla hieman enemmän voimaa ja iskevyyttä. Ehkä tämä kokonaisuudessaankin oli hieman varovaisen oloinen veto. Laulajalla on hyvä ääni ja laulutaitoa tuntuisi löytyvän. Vielä kun saisi lisää rohkeutta ja pikku revittelyä, niin biisin menevyys nousisi ihan toiseen potenssiin. Mutta täytyy sanoa että hyvä biisi!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele T.Rautakari - Siipirikko (Final) 08.10.2012

T.Rautakari - Siipirikko (Final)
Olikos tässä nyt taustat tehty kokonaan midi-instrumenteilla? Vähän tulee sellaista halvan keinotekoista fiilistä soundimaailmasta. Sävellyksenä tämä on kuitenkin oikein sujuva tuotos. Laulu on sopivan hillittyä tällaiseen rauhalliseen esitykseen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Finite Earth Project - Pale Blue Dot 08.10.2012

Finite Earth Project - Pale Blue Dot
Mukavan kevyesti rullaavaa fiilistelyä. Helppoa ja rauhoittavaa kuunneltavaa. Tykkäsin tästä, mutta genre-ehdotuksia en osaa antaa. Olikos nuo puhesamplet jotain Carl Saganin juttuja?

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Naamapalmu 08.10.2012

P. M. Kostiainen Project - Naamapalmu
Yllättävän hyvän kuuloinen tuo kitara kännykällä äänitetyksi. Kertosäkeen laulumelodiaan olisi voinut ehkä kokeilla hakea hieman erilaista melodiaa, eikä vain seurata orjallisesti sointujen perussäveltä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dog Full Of Acid - Hengitä 07.10.2012

Dog Full Of Acid - Hengitä
Tässä oli räp-biisiksi mukavasti vaihtelua taustoissa ja vokalistin ulosanti vaihteli tunnelman muutosten mukana. Tästä ehdottomasti plussaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Klawie - IBM Excursion 07.10.2012

Klawie - IBM Excursion
No tämähän oli kummallinen keitos. Vähän elokuvaklassista sekoitettuna lopun pop-kertosäkeen tyyliseen kiertoon ja sitten jotain ihan muutakin. Ja päälle heitetty vielä rummut. Hyvin tuossa oli haettu omia melodialinjojaan eri instrumenteille, mutta joissain kohti alkoi himpun verran instrumentit mennä ristiin ja riitelemään toistensa kanssa. Rakenteessa oli hyvin kasvatusta loppuun asti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele 4 Eyes Only - Fading fast 07.10.2012

4 Eyes Only - Fading fast
Sävellys oli melodioiltaan ja soinnutuksiltaan oikein hyvä. Tylsimmät perusratkaisut oli vältetty ilman että kappaleen sujuvuus kuitenkaan kärsii. Hyvä hyvä. Synaosastolla oli kivan kuuloisia nuo moog-tyyliset soundit. Päällimmäisenä kauneusvirheenä tässä on ehkä laulut, joissa ei mitenkään pahasti menty metsään, mutta hiomisen varaa olisi sävelpuhtaudessa. Varsinkin noissa stemmoissa sävelkorkeuden huojuminen tuo väliin ikäviä riitasointisia vivahteita.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fillari - Junttakone (rakennusmiehen rakkauslaulu) 07.10.2012

Fillari - Junttakone (rakennusmiehen rakkauslaulu)
Tämä oli varsin sujuva pop-rallattelu. Ehkä vähän liikaa toistettiin samaa melodialinjaa osasta toiseen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele EREKTIO NOLLA ULTRA 666 - Uuden Jerusalemin sammunut kajastus 07.10.2012

EREKTIO NOLLA ULTRA 666 - Uuden Jerusalemin sammunut kajastus
Painostavaa tunnelmaa tässä oli varman haettu ja siinä myös onnistuttu. Hieman raskasta tätä oli kuunnella, kun tietyt taajuudet porasi korvaan aika ikävästi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele R-iQ - M706-8073421 07.10.2012

R-iQ - M706-8073421
Soundit toimii, mielenkiintoisia rytmejä ja mukavasti on saatu surrealistista tunnelmaa varsinkin alkuun. Kelpo pätkä vaikkei ihan osu minun musiikkimakuun.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Anna Sipilän Lapsi - Välitilassa 07.10.2012

Anna Sipilän Lapsi - Välitilassa
Ah, upea laulaja. Taitavaa ja sujuvaa laulua ja soundissa mukava ripaus persoonallisuutta. Kokonaisuutena oikein kypsän oloinen tuotos: soundit toimii ja sävellys polveilee miellyttävästi olematta kuitenkaan epäjohdonmukainen. Tykkäsin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nihil Mortum - Praised Be I 07.10.2012

Nihil Mortum - Praised Be I
Sävellyksessä oli paljon hyvä juttuja ja myöhempien aikojen Norjabläkkikset on taidettu kuunnella. Kokonaisuutena sävellyksessä oli kuitenkin mielestäni ongelmia. Kappale koostui intron lisäksi selvästi kolmesta erillisestä osasta, eikä myöhemmistä osista löytynyt viittauksia aikaisempiin osiin tai palattu takaisin aikaisempiin teemoihin. Näin sävellys kokonaisuutena kärsii sellaisesta "riffikokoelma-syndroomasta". Huomion arvoista on myös, että vaihdos uuteen osaan on aina kuin uusi kappaleen alku. Jos tällaisia alkaa kertyä samaan kappaleeseen useampia, niin kannattaisi jo siinä vaiheessa miettiä, että pitäisikö tämä riffi käyttää suosiolla eri kappaleeseen. Mutta positiivisena huomiona sanottakoon, että jokainen osa sisälsi erittäin hyvän kuuloisia riffejä. Varsinkin tuo hitaampi väliosa oli maukas. Rumpalille plussaa hyvistä komppi-ideoista, mutta miinusta introsta kun ei nuo rummut oikein sopineet siihen akustiseen näppäilyyn. Se saattoi kyllä osaksi johtua myös rumpujen soundipolitiikasta mikä ei oikein tuntunut sallivan pehmeämpää soittoa, mitä introon olisi kaivattu. Varsinkin tomit jytisi ihan väärällä tavalla. Vokaalit oli hyvin toteutettu. Soundit kokonaisuudessaan on harmillisen tuhnut. Hieman enempi voimaa olisi voinut olla keskitaajuuksilla. Kaiken kaikkiaan erittäin potentiaalisen oloinen tapaus, jonka suurimpana ongelmana mielestäni kappalekokonaisuuden muodostaminen.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jorma Kanki & Vallankumousveljekset - Kapitalistin joulu 07.10.2012

Jorma Kanki & Vallankumousveljekset - Kapitalistin joulu
Sovituksen mietintään on taidettu käyttää aikaa, kun siellä tuntui tapahtuvan aika paljon kaikenlaista. Näin ensikuulemalta jäi kyllä melko hajanainen ja poukkoileva kuva kappaleesta. Nuo äkkijyrkät muutokset fiiliksessä ovat monesti hyviä tehokeinoja, mutta tässä niitä oli mielestäni viljelty ihan liikaa. Noita muutoksia olisi voinut pehmentää siten, että siellä joku soitin tai muu elementti ennakoi muutosta ja hieman loiventaa sitä shokkiefektiä. Laulusovituksiinkin oli haettu aika paljon kaikenlaista yksityiskohtaa, mutta valitettavasti laulutaidot eivät aivan riittäneet ideoiden sujuvaan toteutukseen.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Unia (pre-band) - Kotona 07.10.2012

Unia (pre-band) - Kotona
Hyvän kuuloinen aloitus, kun kitara kerrallaan tuli mukaan. Muutenkin kappale kasvoi edetessään sujuvasti. Tykkään tällaisesta akustisesta fiilistelystä, jossa kokonaisuus on koottu useammista kerroksista, varsinkin kun sävellys ja sovitus on tehty hyvin. Kokonaissoundissa on mielestäni liikaa korostettu yläkeskiääniä ja jäin kaipaamaan hieman enemän pehmeyttä soundiin. Ehkä laulusoundillakin oli osansa asiaan. Varsinkin matalemmalta lauletut osuudet ovat hieman ikävällä tavalla nasaalit ja "kovat". En tiedä onko syynä pyrkimys saada miksaukseen selkeyttä vai eikö laulajan soundille sopiva mikrofoni ole löytynyt vielä. Laulaja on kuitenkin taitava ja valittamisen varaa jäi tosiaankin vain äänitteelle tarttuneeseen soundiin. Eli mielestäni jatkossa olisi hyvä käyttää aikaa noiden laulusoundin ylämiddlejen pohdintaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele 1MA - Ready to Rock - 1MA - Viimeinen rukous 07.10.2012

1MA - Ready to Rock - 1MA - Viimeinen rukous
Laadukaat soundit ja mukava sointukierto. Jotenkin tuo räppäyksen flow ontui. Ymmärrän kylä tällaisen vapaamman rytmityksen, mutta tuntui että monin paikoin oltiin jo täysin irrallaan muun musiikin rytmistä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele TOB - My Babe Won´t Let Me Go 06.10.2012

TOB - My Babe Won´t Let Me Go
Sujuvaa bluesrokkia. Kyllähän tätä baarissa tuopin ääressä fiilistelisi. Kitaratilutukset meni paikoitellen hieman yli, kun kappaleessa ei muuten sellaista kaahausfiilistä ollut. Mutta ehkäpä nekin olisi toiminut paremmin siellä baarin puolella pikku kaljoissaan kuunnellessa.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Pääjärvi 06.10.2012

P. M. Kostiainen Project - Pääjärvi
Tunnelmassa karua harmautta ja jokapäiväisen krapulan pakoilun tuomaa haparointia, niinkuin taitaa asiaan kuuluakkin. Omaan makuuni ehkä turhankin karua meininkiä. Sävellyksenä hieman mitäänsanomaton. Ei uponnut kympillä vaan jäätiin alle keskitason.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Soraa ja mursketta 06.10.2012

P. M. Kostiainen Project - Soraa ja mursketta
Romuluista rouhintaa! Ensimmäisten sekuntien aikana säikähdin, että onpas epävireistä ja sinne päin roiskittua roskaa. Taisi ensireaktio johtua vain siitä, että juuri tätä ennen kuuntelin viimeisen päälle sliipattu ja tuotettua musiikkia. Tämähän olikin varsin vakuuttavaa louhintaa. Rytmi huojuu ja elää, mutta kokonaisuus rullaa eteenpäin kuin katujyrä. Jännä laahaava mutta itsepintaisesti eteenpäin runnova fiilis tulee noista rytmityksistä. Rumpukomppi on loistava. Mukava jännite syntyy tuossa säekierron alkupuoliskossa, kun basso soittaa itsepintaisesti säveltä, joka ei alkukuulemalta muka sopinut kitaran kanssa yhteen. Loppupuoliskolla jännitettä puretaan ja basson sävelvalinta saa oikeutuksensa. Lopun toistoissa hieman häiritsee tuo pikku pätkäisy aina kun uusi kierto alkaa. Vähän aikaa piti miettiä mikä tuosta kertosäkeestä tulee mieleen, mutta sehän oli Moottorilintujen Elävien hautausmaa. Arvosanaksi 8,5 joka pyöristyy siis ysiin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Takalo & Turunen - Teurastamon pakastealtaisiin kätketty morsian 09.12.2006

Takalo & Turunen - Teurastamon pakastealtaisiin kätketty morsian
Odottelin melko pitkään, että milloin biisi alkaa kunnolla, mutta sitten tajusin, että se oli jo alkanut. Eipä ollut minun makuuni tällainen. Kai tämäkin olisi parempi kätkeä sinne teurastamon pakastealtaaseen ja unohtaa sinne.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tyylisekous - Psygedelix 06.12.2006

Tyylisekous - Psygedelix
Öö.. melkoisia polyrytmejä siellä taisi olla. Aika vaikea tuota oli seurata kun nuo rytmitykset oli aika erikoisia. No eipähän ollut mitään peruskauraa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SOULTRAY - My name on your stone 05.12.2006

SOULTRAY - My name on your stone
Aika jees junttausta noin niinkuin yleisilmeeltään. Jonkin verran häiritsi tuossa viimeisessä kertosäkeessä mukaan tuleva kitaramelodia, kun se kuulosti menevän eri sävellajissa kuin kompit. Paremmin olisivat sopineet yhteen jos kertsin sointukierrossa toinen sointu soitettaisiin puolikkaan sävelaskeleen alempaa.. tai jotain.. Oli miten oli, soitossa ei kuulu hapuilua vaan homma etenee varmoin ottein. Vokalistilla lähtee tosi hyvää huutoa. Juuri oikeanlaista saundia tällaiseen asennejunttaukseen. Kertosäkeen lauluista nyt voisi nillittää sen verran, että jos lauluun haetaan hieman melodiaa, niin se olisi hyvä mennä sitten sen nuotin mukaan eikä vierestä. Pienellä hiomisella tuo kertosäekin olisi mennyt vokaalien osalta nappiin. Laulusovitukset olivat kertosäkeessä kuitenkin kohdallaan. Soundeista nyt voisi myös nillittää mutta enpä taida viitsiä. Joka tapauksessa, jos kappaleen hyvät ja huonot puolet lasketaan yhteen, jää tämä tuotos reilusti plussan puolelle.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele LeijonaHarja - Oma Juttuu, Sitä Tuttuu 05.12.2006

LeijonaHarja - Oma Juttuu, Sitä Tuttuu
Öö.. nyt jäi aika sekava ja poukkoileva kuva tästä piisistä. En tiedä olisiko tätä kannattanut noin pätkivänä tänne kuunneltavaksi vielä laittaa. Tuo pätkintä kuitenkin vaikuttaa tuohon biisin yleisilmeeseen, vaikka sen kuinka yrittäisi ottaa huomioon. Noh, saundit olivat selkeät ja laadukkaan kuuloiset.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tyylisekous - Kitara Huvi 11.12.2006

Tyylisekous - Kitara Huvi
Tämä ei mielestäni kuulostanut oikein biisiltä vaan ennemminkin tuli mieleen bänditreenien alku, jossa kaikki soittelevat vain omia juttujaan muista välittämättä, kun ei tässä mikään instrumentti oikein mennyt toisen kanssa yhteen. Ideana tässä on ilmeisesti ollut laittaa satunnaista kitaran näppäilyä rauhallisen rumpukompin päälle. Ehkäpä tämä joillekin toimii, mutta itse jäin kaipaamaan jonkinlaista sävellystä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Zippy Wackos - The World 07.12.2006

The Zippy Wackos - The World
Tämä biisihän alkoi mukavan kuuloisesti. Ja jatkuikin samoilla linjoilla. Täytyy sanoa, että aika hyvä sävellys. Särökitaroiden aikana olisi kaivattu lauluun lisää potkua.. pikku hippunen sellaista räyhäkkyyttä. Hiljaisempiin kohtiin tuollainen laiskemman tyylinen ulosanti sopi hyvin. Hieman epävarman oloista laulu kuitenkin meinasi paikoitellen olla, mutta hyvin laulaja osasi kuitenkin äänensä dynamiikkaa käyttää. Kuulosti siltä, että lisäkokemuksen myötä hänestä voisi kehkeytyä todella hyvä laulaja. Soitto oli kaikin puolin varman oloista, joten mitään valittamista ei siltä alueelta löydy.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Urban B2 - Nothing But You 19.11.2006

Urban B2 - Nothing But You
Taustoissa soundit on kohdallaan. Kuulostaisi sen verran laadukkaalta, että ainakin taustojen osalta on luultavasti päästy siihen, mitä on tavoiteltukin. Suurin miinus laulusta. Lisää laulureeniä ja voimaa ääneen varsinkin jos rokimpaa menoa haetaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tyylisekous -Sekotus Mitä? - Street Banks 19.11.2006

Tyylisekous -Sekotus Mitä? - Street Banks
No tässä ei nyt kovin paljoa tapahtunut. Jälleen kerran jäi sellainen maku suuhun, että nyt on ideaa venytetty vähän turhankin pitkälle. Olisihan tuossa voinut olla jokin B osa, joka ei olisi ollut tuota samaa pätkää, mitä tämä kappale muuten oli. Noh, ehkäpä tämä on tarkoitettu enemmänkin taustamusiikiksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tyylisekous -Sekotus Mitä? - Move That Up 19.11.2006

Tyylisekous -Sekotus Mitä? - Move That Up
Hmm.. Kuulostaa siltä, niinkuin tässä olisi tehty noin 10 sekunnin mittainen pätkä, jota soitetaan uudestaan ja uudestaan ja samalla valikoidaan mitkä raidat soivat milläkin hetkellä. Ei tehnyt vaikutusta minuun, mutta enpä ole pahemmin tämän tyylistä musiikkia muutenkaan kuunnellut.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tyylisekous -Sekotus Mitä? - Final Sound 17.11.2006

Tyylisekous -Sekotus Mitä? - Final Sound
Ihan mukava pikku ralli, mutta idea ei ehkä ihan jaksa kantaa loppuun saakka. Jossain vaiheessa alkoi tuntua niinkuin kuuntelisi jotain lyhempää biisiä repeatilla uudestaan ja uudestaan. Hieman lisää vaihtelua niin toimisi ainakin minulle paremmin.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tyylisekous - Scartch The Music 23.11.2006

Tyylisekous - Scartch The Music
Tässähän on aika mukavan kuuloinen soundimaailma ja hyvänkuuloisia sointuja. Tuo leadisaundi kun olisi hieman pehmeämpi vielä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Soul Trip - Soul Trip 07.12.2006

Soul Trip - Soul Trip
Tästä jäi nyt hieman sellainen vaikutelma niinkuin olisi otettu valtava läjä sampleja ja sitten lätkitty niitä puolihuolimattomasti pitkin piisiä. Jatkossa kannattaisi ehkä pyrkiä keskittymään vähän pidemmäksi aikaa yhteen ideaan ja pyrkiä kehittelemään sitä eteenpäin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Kaunis poika 19.11.2006

Routaraja - Kaunis poika
Tässähän oli mukavasti hieman erilaista otetta, mihin suomalaisessa rokissa on yleensä tottunut. Taitaapa olla hieman iskelmän puolelle kallellaan tämä. Soundit olivat hyvää keskitasoa; pientä viilausta vaatisi sieltä sun täältä, mutta ajavat kuitenkin asiansa sellaisenaankin. Rumpali tuntui välillä soittavan hieman eri kappaletta kuin muu yhtye. Eli mielestäni hieman rauhallisempi rummutus olisi sopinut paremmin yhteen muun soiton kanssa. Hyvin tämä on kuitenkin vedetty.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pyromaniac - LÄPI 29.11.2006

Pyromaniac - LÄPI
Speediä ja punkkia. Soitto rulla hyvin ja meno pysyy hektisyydestä huolimatta perkeleen tiukasti kasassa. Soundit ovat autotallimaiset mutta selkeät. Ei mikään kovin helposti saavutettava yhdistelmä, mutta toimii. Riffit eivät monipuolisuudellaan tai omaperäisyydellään juhli, mutta eipä tarvitsekkaan, kun kokonaisuus toimii ja mielenkiinto säilyy kappaleen loppuun saakka. öö.. kauniit sanat.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Metaplasm 646a - The Chicagoans 29.11.2006

Metaplasm 646a - The Chicagoans
Hmm.. Melodisestihan tämä perustuu hyvin pitkälle yhteen ideaan. Eli tässä taidetaan painottaa saundien variointia ja sitä kautta pyritään rakentamaan kappaleelle jonkinlainen rakenne. Äänimaailma onkin täynnä kaikenlaista pientä sälää ja erilaisia filttereitä on taidettu käyttää roppakaupalla. Soundeiltaan aika ammattimaisen kuuloinen tekele. Enpä nyt osaa tästä mitään sen kummempaa arviota antaa, kun en taida ihan tällaisen musiikin kohderyhmään kuulua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Honey Mober - Uzbeck re-tool 09.12.2006

Honey Mober - Uzbeck re-tool
Teknisesti laadukkaan kuuloista kamaa, mutta musiikillisesti ei ihan minua saavuta. Kohdasta 2:29 eteenpäin tuo delay ei oikein toimi. Menee jotenkin ontuvan kuuloiseksi, mutta sitten 2:57 jälkeen alkaa taas toimia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Ride - 4. Getaway (demo 2006 draft) 17.11.2006

The Ride - 4. Getaway (demo 2006 draft)
Mukavan kuuloista grungehtavaa rokkia. Todella hienot soundit ja sovitus. Kuulostaa aika valmiilta paketilta tämä yhtye.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Ride - 3. Gotta Let It Out (demo 2006 draft) 19.11.2006

The Ride - 3. Gotta Let It Out (demo 2006 draft)
Laulu toimii erittäin hyvin. Huomaa että laulusovituksien miettimiseenkin on maltettu uhrata aikaa ja lopputulos kuulostaakin mainiolta. Muutenkin tähän kappaleeseen on viljelty mukavasti pieniä koukkuja sinne tänne varmistamaan että mielenkinto säilyy. Ja niinhän se säilyikin. Eli ehdottomasti plussaa monipuolisesta sovituksesta. Sounditkin tuntuisivat olevan kohdallaan, enkä keksi mitään erityisempää kritisoitavaa tästä osa-alueesta. Täytyy sanoa että tämä on Mikseri.netin parhaimmistoa. Ainakin sen perusteella mitä olen täällä parin viikon aikana kuullut.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lepakkotiimi - Kohti Sydäntä 17.11.2006

Lepakkotiimi - Kohti Sydäntä
Tämähän on ihan hyväntuulista menoa. Taustat kuulostaa ihan laadukkailta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Radio Pohmelye - A Sunday Morning Workout 05.12.2006

Radio Pohmelye - A Sunday Morning Workout
Ohoh, olipas aika vekkuli piisi. Pitikin muutaman kerran kuunnella ennen kuin tästä uskalsi mitään sanoa. Nuo kohdat kuulostivat aivan huipuilta missä on kitaraliidejä flangerisoundilla. Aika proge-fiiliksissä välillä mentiin, ja nämä progemmat elementit olivatkin tässä kappaleessa ehdottomasti parasta. Soundimaailma on aika mielenkiintoinen. Bassosaundi on rujo, mutta kuulostaa siitä huolimatta (tai ehkä juuri sen vuoksi) hyvältä. Tuo bassosaundi on jotenkin tutun kuuloinen, mutta en millään osaa yhdistää sitä nyt mihinkään. Myös kitarasaundit ovat kerrassaan maukkaat ja todella hyvän kuuloisia juttuja tässä kitaralla soitetaankin. Yleissaundi on hyvällä tavalla vanhahtava. Kappale tuntuu harmillisesti loppuvan hieman kesken, niinkuin tämä olisi vain näyte jostain pidemmästä biisistä. Tätä mielikuvaa vahvistaa entisestään tuo todella nopea fadeout. Mutta täytyy sanoa, että mielenkiintoinen sekasotku tämä on.. suorastaan hämmentävä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele superdurak - Coup d'état in Sissyville 17.11.2006

superdurak - Coup d'état in Sissyville
Olipas kumma loppu tässä biisissä. Aika letkeää menoa. Välillä meinasi kyllä tulla sellainen fiilis, että eteneeköhän tämä biisi tästä johonkin suuntaan, mutta onneksi tätä ei ollut yritetty venyttää tämän pidemmäksi. Miksauksesta sen verran että diskantit kuulostaisivat unohtuneen kokonaan pois.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mood Science - Camel Caravan 29.11.2006

Mood Science - Camel Caravan
Teemassa hyvä melodia trumpetilla ja bassokuvio myös hieno. Aika hauskat rytmit tässä on. Taitaa kamelilla olla hikka, joka välillä helpottaa, mutta palaa aina taas takaisin. Enpä kuitenkaan yrittäisi kamelia säikäyttää vaan nautin nikottelevasta kyydistä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mood Science - Silence Makes Us Wanna Use Words 17.11.2006

Mood Science - Silence Makes Us Wanna Use Words
Mukavan utuista tunnelmointia ja jännä salaperäinen fiilis saatu tähän biisiin. Bassosaundissa olisi ehkä hieman toivomisen varaa ja rummut tuntuisivat olevan himpun verran turhan pinnassa (ainakin riden osalta). Kyllähän tätä kuitenkin kehtaa kuunnella.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mood Science - True! Nintendo 23.11.2006

Mood Science - True! Nintendo
Hihii! Oikein menopiisi. Olihan tuossa aistittavissa jonkin verran nintendomusiikkien henkeä. Trumpettissa oli kyllä aika kalsea saundi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - Metalmen 17.11.2006

DIRTY CLUB - Metalmen
Ohhoh. Melkoinen Udo-meininki laulussa. Asiallista meininkiä perinteitä kunnioittaen. Kertosäkeessä olisi ehkä voinut olla hieman enempi menoa.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Oreia - Silver Forest 17.12.2006

Oreia - Silver Forest
Oi, tämähän on mielenkiintoisen kuuloista. Ei todellakaan sitä mitä normaalisti kuuntelen. Todellakin tulee joku veden alainen tunnelma tästä.. paratiisi laguuni tai jotain. Aika rankalla kädellä käytetty delayta, mutta se toimii tässä oikein hyvin. Hieman levotonta(rumpujen/percussioiden puolesta), mutta silti rauhoittavaa. Soundit huippulaatua. Kappale tällä rakeenteellaan soljui oikein sujuvasti alusta loppuun saakka. Tykkäsin.
9