Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 108 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Someenjärvi Monosound - Raakatimantti 13.04.2008

Someenjärvi Monosound - Raakatimantti
Tälläisellä määrällä elementtejä (aika vähän) on aika tärkeää, että kaikki olisivat jotenkin olennaisia ja sopivia kokonaisuuden kannalta. Bassopuolella onkin kiva siisti soundi ja myös myöhemmin tuleva (ikävä kyllä miksauksessa haudattu) pörinä on miellyttävän kuuloista. Sen sijaan ylempänä soiva melodiaosasto kärsii hieman halvasta ja ontosta soundista, pieni lisäkirkastus/raikkaampi reverb saattaisi toimia, sekä hitunen säröä kun sitä ei filtteristä näköjään hirveästi löydy. Rakenteesta voisin todeta, että se on periaatteessa ihan jees tähän genreen, mutta vaihdoissa osista toiseen voisi hakea vähän reilumpaa dynamiikkaa, koska nyt tapahtuu kyllä sitä mitä odottaakin muttei erityisen tyydyttävällä tavalla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Wårpath - Extinction 24.04.2007

Wårpath - Extinction
Sehän oli mielenkiintoista. Alussa mennään vahvassa 90-luku hengessä mukavan tarttuvalla kirkonpolttoriffillä. Sen jälkeen tulevissa nopeissa juoksutuksissa rumpujen soundi ei ihan pidä ja muutenkin keskivaiheilla on kappaleessa ehkä turhankin kiire. Viimeisessä osuudessa siirrytäänkin sitten eteenpäin loistavan marssiriffittelyn saattelemana, tämä osuus saattaisi toimia vielä paremmin mikäli sen päälle rakennettaisiin vähän enemmän esim. soolo tms. Yleisesti ottaen tuli mieleen, että vokaaleista voisi miksata enemmän esiin sitä luonnollista "kuivaa" soundia, koska nyt vokalisointi syö hieman samaa leipää kitaroiden kanssa vaikka soundit muuten selkeät ovatkin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Byproduct - Vector 01.05.2007

Byproduct - Vector
Tässä on nyt ehkä eniten sellainen ongelma, että vanhat pelisoundit on kivoja joo, mutta minusta niiden viehetykseen liittyy myös sellainen minimaalinen tuotanto. Biisi on jotenkin aivan tukossa reverbiä joka myös syö nyanssit ja tehon sinänsä ihan kulkevista melodioista. Bassopää ei myöskään erotu oikein mitenkään ja rytmiosasto onkin pääasiassa tuon varsin ummehtuneesti soivan basarin varassa. Konsepti sinänsä on hyvä ja ideat toimivia, mutta nyt ne tylppääntyvät liikaa reverbin-käyttöön ja miksauksen sotkuisuuteen.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele SOULTRAY - My name on your stone 07.02.2007

SOULTRAY - My name on your stone
Todella tarttuva ja tiukasti soitettu biisi. Idea on yksinkertainen, mutta koko soundi vyöryy päälle sellaisella voimalla, että se riittää yksinään hyväksi syyksi kuunnella toistamiseenkin. Erityisesti pidin vokaaliosaston "isosta" soundista.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele LeijonaHarja - Maailman Meno 20.09.2006

LeijonaHarja - Maailman Meno
Semmoinen fiilistely. Huilulla olisi voinut soolotella vähän pidempäänkin. Pohjaloopista kuitenkin pidin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mind's Pressures - Winter & Us 20.09.2006

Mind's Pressures - Winter & Us
Paikoin mielenkiintoista, mutta jää liikaa nojaamaan tuohon yhteen riffiin. Toisekseen basari on jäänyt nyt kokonaan jonnekin miksauksesta ja muutenkin tuo rumpuosasto kuulostaa suhteettoman heikolta verrattuna kitaroihin ja vokaaleihin. Toteuttamatonta potentiaalia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Urban B2 - Tahdotko? 21.09.2006

Urban B2 - Tahdotko?
Vahvoja osa-alueita olivat idea ja sanoitus. Vähemmän vahvaa oli soundit, hiukan persoonallisemmalla soundilla tästä saisi pienen klassikon varmasti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kylmän Raudan Sepät - Setä Samulin öljyinen käsi 01.10.2006

Kylmän Raudan Sepät - Setä Samulin öljyinen käsi
Pari oikein hyvää riffiä, mutta jotenkin alkoi hieman puuduttaa loppupuolella, enkä tuosta sanoituksestakaan löytänyt mitään kovin pitkään muistettavaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Microtheft - The Last Days 03.09.2006

Microtheft - The Last Days
Oikein miellyttävää. Tätä olisi tosin parempi kuulostella muutaman tunnin aggressiivisen saksapesukoneen jälkeen chill-outin lattialta käsin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Zippy Wackos - Flowers 03.09.2006

The Zippy Wackos - Flowers
Onpas omituista mikserirokkia, biisissä on kiva sävellys, laulaja osaa laulaa ja muutenkin meininki kuulostaa ei-niin-kauhean suomalaiselta. Oikein hyvä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cold Shot - When lights turn off 20.09.2006

Cold Shot - When lights turn off
Tässähän oli erittäin hyvällä otteella toteutettu teos. Tälläiset biisit ovat hirveitä laskuhumalassa ja juuri siksi niin hienoja. Vaikuttavaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Karateadonis - Where do we go 03.09.2006

Karateadonis - Where do we go
Leppoisaa kuin kesäinen iltapäivä. Eihän tämä mitään jälkeä historiaan jätä, mutta kuulee, että fiilis on ollut hyvä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele FEL - Itämainen kullinmyyjä 03.09.2006

FEL - Itämainen kullinmyyjä
Alku ei pistä odottamaan paljoa, mutta sitten biisi iskeekin sivustasta niskaan muutamalla hyvällä melodialla ja koukulla. Lopussa huomaa, että pää nytkyy ja jalka hakkaa lattiaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Metalshit - R.F.S.L.B.D.A.D.C.W.B.E.F.I.H. 28.06.2006

Metalshit - R.F.S.L.B.D.A.D.C.W.B.E.F.I.H.
Kitarointi ei edes ole kovin toivotonta. Paikoin jopa aika menevää. Vokaalien tuottamiseen kannattaa vielä perehtyä. Lisää ilmaa äänitykseen ja keuhkoihin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Grosal - Elä enää 30.05.2006

Grosal - Elä enää
Vokalistista lähtee vaikuttavia ääniä ja biisissä on hyvin massiivinen meininki. Soitto ei tosiaan ole ihan aina täysin kohdillaan, mutta eipä tuo minua mitenkään erityisesti haitannut.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Wårpath - Purification Ritual 04.08.2006

Wårpath - Purification Ritual
Tässähän oli mukavasti toteutettu kaikki aiheen vaatimat asiat. Soundit oli sopivan rouheat ja riffeissä miellyttävän 1990-luvun alun ote. Lisäpisteitä kunnianhimoisesta pituudesta ja riffien määrästä, hyvin saatu lihaa tuon peruskaahausriffin ympärille. Tuota keskivaiheilla esiintyvää melodista kehittelyä olisin kuunnellut enemmänkin (koska se muistuttaa mukavasti samasta bändistä mistä logonnekin) ;)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stab Happy - Medical Monkey 03.09.2006

Stab Happy - Medical Monkey
Hyvä tuotanto, reipas biisi ja sopivasti jotain mitä voisi kutsua asenteeksi. Ottaen huomioon, etten yleensä tästä genrestä pahemmin välitä, oikein kelpoa rokkia sille kokonaiselle perheelle.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele teemu t vs human dextroid - epiloque I-II (ambient mix) 22.05.2006

teemu t vs human dextroid - epiloque I-II (ambient mix)
Tässä oli todellakin hyvin rentoja fiiliksiä. Kävi niin kuin hyvän ambientin kanssa käy ja unohdin, että winampissani soi jokin biisi ja siitä tuli vain luonnollinen osa fiilistäni ja tekemisiäni hetkeksi. Erinomaista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Underground Groovement - Driver 19.05.2006

Underground Groovement - Driver
Kiva fiilis. Laulu yllätti positiivisesti. Yksinkertainen kappale, mihin ei ole lähdetty tunkemaan mitään pakonomaista. Soundikin on miellyttävän lämmin ja likainen. Kuuntelin toisenkin kerran.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Satakätinen - Elizan sääli 16.05.2006

Satakätinen - Elizan sääli
Alun riffi lupailee hieman rankempaa meininkiä kuin itse biisi lopulta tarjoilee. YUP:maisuus on yksi asia mikä tulee mieleen. Tosin tässä on syleilty enemmän metallisia soundeja. Kertsiosiossa on aistittavissa potentiaalia, mutta se ei nyt oikein pääse vapautumaan näillä soundeilla. Lopun soolo ja nopea osuus kuulostavat erittäin hyvältä, elementti jota voisi käyttää tässä kappaleessa enemmänkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Belz Krov - Toisessa unessa 19.05.2006

Belz Krov - Toisessa unessa
Alku herättää mielenkiinnon, sitten seuraa ihan mielenkiintoista draivia tuossa komppiosuudessa. Jäin hieman kaipaamaan jotakin elementtiä mikä nousisi tuolta likaisemman soundin keskeltä. Sinänsä erittäin tunnelmallisia ääniä ja teemoja.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Belz Krov - Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen katedraali 17.05.2006

Belz Krov - Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen katedraali
Mielenkiintoista kolinaa. Erittäin päällekäyvä tunnelma. Jossakin hyvin sankassa metsässä vaeltaa tämä kappale.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Satakätinen - Seittemän saatanaa 20.05.2006

Satakätinen - Seittemän saatanaa
Introriffissä on tunnelmaa. Biisi kääntyilee ja vääntyilee, säilyttäen kuitenkin jonkinlaisen sisäisen logiikan. Riffit ovat aika kekseliäitä ja soundissa jotakin "saatanallista". Vokaalikohtiin voisi keksiä ehkä vähän sovituksellisia temppuja niin vastaisivat musiikin monimuotoista luonnetta.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Superhero Sex Organs - Scifi Nerds (version +) 15.05.2006

Superhero Sex Organs - Scifi Nerds (version +)
Taustat on aika vanhaa koulua, mutta ongelman on nyt se, että tuo rap-musiikin sydän rap hukkuu nyt jonnekin aivan liian taustalle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Raha on valtaa 16.05.2006

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Raha on valtaa
Tässähän on kiva meininki, mielenkiintoinen yhdistelmä suomirokin ja jenkkilän isompaa soundia. Tuotanto voisi olla huomattavasti isompi tämän tyylisessä kappaleessa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Westis - troniq house 15.05.2006

Westis - troniq house
Pientä rätinää ja pörinää havaittavissa soundeissa, liekö aseena ollut mahdollisesti pro53 kun hieman tutulta surinalta kuulostaa. Kivan kohtalokkaat melodiat houseksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Antipope - To Bring Down the Blessed Mother 21.05.2006

Antipope - To Bring Down the Blessed Mother
Hieman erilaiset soundit kuin muissa viisuissa, ei kuitenkaan häiritse biisiin keskittymistä. Jälleen paljon vaihtelua riffeissä ja soittopuoli hyvin kunnossa. Jotenkin minulle tulee vokaalienkin takia mieleen tästä hieman CoF:in varhaiset demot. Biisistä puuttuu ehkä sellainen euforinen kertsiriffi tms. kohta, joka nouisisi tuolta seasta lisäämään biisin dynamiikkaa.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Satakätinen - Hakija 14.05.2006

Satakätinen - Hakija
Soundissa ei tosiaan mitään koristeita ole, mutta mihin sellaisia tarvitaan. Hieman tulee mieleen jotkut CMX:n ensiäänitteistä. Paljon elementtejä, paljon tempoja, ehkä jotain voisi jättää poiskin dynaamisemman kokonaisuuden luomiseksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Satakätinen - Yksiöelämää 15.05.2006

Satakätinen - Yksiöelämää
Tässä on nyt varmaankin keksitty uusi genre: Kerrostaloasumis-death metal. Sanoitukset ovat hersyviä ja riffeissä riittää potkua. Vokaaleihin vielä vähän tuskallisempia tuplauksia ja alkaa olla kyseessä klassikkosoundi. Hyvä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cravestoalytuzum - Sota 16.05.2006

Cravestoalytuzum - Sota
Jonkinlaista alt rockia varmaan. Tuo peltinen reverb koko biisissä nyt vie vähän huomiota itse biisimateriaalista. Akustiset kitarat soivat aika nätisti ja on tuo pääriffikin aika hyvä. Lauluja voisi vähän tarkistaa ja rumpuohjelmointia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Her Wickedness - See Me 15.05.2006

Her Wickedness - See Me
Sanoitus ja vokaalit itseasiassa toimivat erittäin hyvinkin. Taustat ovat hyvin ohuet ja viitteenomaiset. Tästä kappaleesta olisikin hauska kuulla pidemmälle tuotettu versio, sillä potentiaali mielenkiintoiseksi biisiksi selkeästi on.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - chicks,chicks,chicks (hot summer night) 14.05.2006

DIRTY CLUB - chicks,chicks,chicks (hot summer night)
Alkaa isoilla soundeilla, jatkuu isoilla soundeilla. Vokalistin soundi toimisi ehkä paremmin hieman sumuisemmassa musiikissa, mutta siitä kuitenkin plussaa.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Loudrunner - Call My Name 14.05.2006

Loudrunner - Call My Name
Miellyttävää kuunneltavaa kaikin puolin. Tuotanto on kirkas, biisi tuntuu kulkevan luontevasti ja vaihteluakaan ei puutu. Eipä tässä nyt mitään aivan hirveän mieleenpainuvaa ollut, mutta erittäin kelpo kappale silti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - Kossu pakkasessa 15.05.2006

POLTE - Kossu pakkasessa
Thrash-komppi ja rokkikitarat. Kyllähän se näinkin menee. Miksaus on aika rumpupainotteinen, mutta sanoitukselliset teemat ovat sen verran vetoavia, että se annettakoon anteeksi. Aika hyvä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - Lennetään taivaalla 15.05.2006

POLTE - Lennetään taivaalla
Ei kyllä kiinnostakaan. Nimittäin tämä kappale. Äärimmäisen tasaista ja kulmatonta radiorockia kaikin tavoin. Soundeissakaan ei ilmene mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Miksi näin tavallista, missä on vaara, jännitys ja seksi.
5

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalaforn - Endless voyage 15.05.2006

Kalaforn - Endless voyage
Tunnelmallista. Jotain suurta matkalla halki valottoman avaruuden. Ehkä kyseessä onkin kerran matkaan lähetetty retkikunta, jonka alus on nyt ikuisesti matkaava hautakammio. Lopetus hieman kummastutti kun signaali niin sanotusti katkeaa vain keskeltä.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Janei - Melanko 16.05.2006

Janei - Melanko
Mielenkiintoinen biisi, yhdestä riffistä tulee mieleen duke nukem 3d ja seuraavasta joku progemetalliherkistely. Laulu varmaankin antaisi biisille kasvot.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dream X Project - The Ancient Machine 22.05.2006

Dream X Project - The Ancient Machine
Suorastaan minimalistista. Saa kuuntelemaan tarkasti rakennetta ja melodioita. Oikein hyvät soundit ja fiilis.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dream X Project - Last Wish of a Dying Man 15.05.2006

Dream X Project - Last Wish of a Dying Man
Mielenkiintoisia piipityksiä, genre on tosiaan vähän vaihteleva osasta toiseen. Kappale sisältää kyllä hyviä ideoita, mutta jonkinlainen punainen lanka tekisi hyvää niiden yhdistelylle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Soundslay - The Step Over The Edge pt.2 16.05.2006

Soundslay - The Step Over The Edge pt.2
Kivoja melodioita ja ihan selkeää tyyliäkin mukana. Miellyttävät soundit myös.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aresti - Käärmeenkieli 14.05.2006

Aresti - Käärmeenkieli
Soundien puolesta aika perustavaraa. Suomenkielikään ei jostain syystä ärsyttänyt tämän kappaleen kohdalla. Soolojen puutetta jotenkin jäin hieman ihmettelemään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Incendium - Stim Of Misery 16.05.2006

Incendium - Stim Of Misery
Tunnelmallista. Rikkaat soundit ja laulajalla poikkeuksellisen hyvä ja persoonallinen soundi. Tätähän kuuntelee jo mielikseen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Soundslay - Terrordome 16.05.2006

Soundslay - Terrordome
Tuossa A-riffissä on ihan hyvä ote ja nuo rauhallisemmat kohdat tuolla välissä miellyttävät myös. Rakenne voisi olla hitusen selkeämpi ja eihän tässä hirveän persoonalliset sounditkaan ole.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Tämän kylän Elvikset 22.05.2006

Routaraja - Tämän kylän Elvikset
Alussa on kiva wahwah, mutta sitten ei olekaan muuta. Ehkä se johtuu siitä, ettei ole karvanoppia tai corollaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cranky - Mind Games 15.05.2006

Cranky - Mind Games
Letkeää nestemäistä musiikkia parilla vähän isommalla aallolla. Pari oikein purevaa riffiä. Erittäin selkeät soundit ja luonnollisen kuuloinen meininki.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele superdurak - Coglioni brutti 15.05.2006

superdurak - Coglioni brutti
Kivaa rullailua. Letkeää kitaraa ja ajankuvaan sopivat soundit. Vähän voisi kappaletta pistää kasaan vielä kompuralla, että basso alkaisi todella hyväilemään korvia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Me kaistapäät - Bass Crasher 15.05.2006

Me kaistapäät - Bass Crasher
Bassorummun alkulähteillä. Tämä taitaa olla se minimimäärä asioita, mitä kappaleessa täytyy olla, että sitä voi kutsua tranceksi. FL-core määrää taloa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Masa B - Pickwick samba 15.05.2006

Masa B - Pickwick samba
Ei naurattanut kyllä hirveästi, vaikka piti olla huumori kyseessä. Ei kyllä itkettänytkään, että se olkoon tämän teoksen plussa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Eki Pop - Maa vaikeroi 16.05.2006

Eki Pop - Maa vaikeroi
Ei ollut nyt kyllä minun genreäni tämä kappale, mutta sanottakoon silti, että kivoja liidisoundeja välillä ja soundimaailma hyvin tasapainossa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele jm8k - Korppi 11.04.2006

jm8k - Korppi
Tämmöinen. Miellyttävän ennalta-arvaamaton biisi, josta löytyy paljon tavaraa. Metsä-fiilis välittyy hyvin. Jonkinlainen selkeämpi "full-on" osuus saattaisi tehdä terää. Teknisellä osastolla ottaisin enemmän esille komppia ja muutenkin perkussioita tuon basson kustannuksella.

Kommentti kappaleesta Kuuntele OverdrivE - The Serpent Lord 15.05.2006

OverdrivE - The Serpent Lord
En laittaisi styrkkaria myyntiin ihan vielä, tai sitten tämä muovinen liidisoundi on tyylikysymys. Henkilökohtaisesti kaipaan hieman enemmän särmää. Biisissä sinänsä peruasiat kunnossa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sigil - Holy Water 15.05.2006

Sigil - Holy Water
Ei kyllä jäänyt tästäkään käteen oikein mitään. Vaikea genre erottua, jos sitä halutaan. Jos tarkoituksena oli tehdä vain taas yksi rokkiviisu niin sitten meni ihan hyvin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Posse Giwipaska - #tiilisikivi.net on Rendo 15.05.2006

Posse Giwipaska - #tiilisikivi.net on Rendo
Ei näin pojat. Ei vaan yksinkertaisesti näin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Lisko 16.05.2006

Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Lisko
Ainakin kuulostaa juuri niin jakomieliseltä kuin mielentila voi kunnon darrassa ollakin. Miksaus ei ole ihan tasapainossa vaan vokaalit puskevat hieman päälle ja nuo lisko-elementit eivät ihan sulaudu muuhun äänimaisemaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Afar a Bird - Sam's Centenary Song 15.05.2006

Afar a Bird - Sam's Centenary Song
Tunnelmaikasta ja tyylikästä. Eri osat istuvat hyvin yhteen ja kappale sopii erittäin hyvin valvotun yön jälkeiseen aamuun jonka auringonkajosta tätä biisiä kommentoin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele -CSPR- - Kuun Valoon 16.05.2006

-CSPR- - Kuun Valoon
Energiaa tuntuu löytyvän soitannasta. Sanoitusten tyyli ei ole ihan ehyt, mutta toisaalta sekin on yksi tyyli tehdä asiat. Häiritsevin piirre on ehkä tuo turhan kuuluvasti lätkyvä basari.

Kommentti kappaleesta Kuuntele rewind - Moodswing (Rewind Remix) 16.05.2006

rewind - Moodswing (Rewind Remix)
Miksaus tosiaan potkii hyvin. Melodioista löytyy jännitettä ja biisi toimii muutenkin hyvin. Happosoundi kasvattaa entisestään plussaosastoa. Ainoa lisäys minkä keksin, olisi ehkä jonkinlaiset perkussiokolinat vielä tuohon biittiin, että lähtisi kunnolla kankeus niskasta.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele FEL - Boratti 16.05.2006

FEL - Boratti
Hauskaa soundia. Tulee tasohyppepelit mieleen, erityisesti noista kiihdyttelyistä. On tainnut mario joutua neukkudiskoon syömään sieniä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Found my Head - Paint the river on the wall 15.05.2006

Found my Head - Paint the river on the wall
Basso napsuu hiukan turhan terävästi ja yleissoundi on lattea. Vokaalit vaeltavat myös jossakin omalla preeriallaan. Biisissä on ajoittain erittäin hyviäkin hetkiä kun liidikitarat saaraan mouruamaan ja vokaaleihin sitä energiaa. Pidin selkeästi eniten tuosta kappaleen loppupuolella esiintyneestä riffitelystä ja meiningistä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Maahinen 03.09.2006

Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Maahinen
Tässähän on mukavasti yritystä. Soitossa ja sanoissa jotain toimivaa. Miinusta tulee valinnasta enkoodata biisi ainoastaan 80k ratella, mutta se nyt on tekninen sivuseikka.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Tekemmään, tekemmään 20.09.2006

Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Tekemmään, tekemmään
Jännä biisi, voisikohan tuohon muuta sanoa. Ensiksi pelkäsin, että tulee joku huono huumoribiisi, mutta tässä oli jotenkin saatu syvyyttä koko kappaleeseen. Pidin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sweet Moses - Love In Vain 22.05.2006

Sweet Moses - Love In Vain
Tässä on hyvää meininkiä. Riffit soljuvat, soundi kuulostaa juuri sopivan karulta ja vokalistin ääni saa uppoutumaan myös sanoituksiin. Kertsistä en ollut aivan niin innoissani, mutta hauska soolo paikkaa senkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Found my Head - Found my head 19.05.2006

Found my Head - Found my head
Alussa mukava ruotsidödisriffi. Sitten tempo valitettavasti hieman hidastuu, mutta ihan ok biisihän tämä oli silti, lähinnä nyt henkilökohtainen metallipreferenssi ei aivan osunut.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RekaStudiot - Kitara se vaan soi ja soi 16.05.2006

RekaStudiot - Kitara se vaan soi ja soi
Niinhän se kitara soi. Ei ollut hirveästi tunnepintaa mihin tarttua minulla tässä biisissä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele King Kaxl (and the No Good Duo) - Doktor Vostok vs Mister West 03.09.2006

King Kaxl (and the No Good Duo) - Doktor Vostok vs Mister West
Oli ainakin riittävän outoa. Mitähän sitä nyt sanoisi, alusta tulee hiukan alamaailman vasarat mieleen. Kappaletta voisi kyllä kehitellä reilusti pidemmäksi. Nyt tämä jäi jotenkin väliosaksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Turingin poppikone - Turingin testi 15.05.2006

Turingin poppikone - Turingin testi
Tästä kappaleesta ei todellakaan tiedä mihin se on menossa tai mistä se on tulossa. Mutta ilmeisesti siellä jossain tarjoillaan skitsofreenikoille ganjaa.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Turingin poppikone - Texasin karma 22.05.2006

Turingin poppikone - Texasin karma
Tässähän oli suorastaan outo groove. Miellyttävä yhdistelmä erilaisia elementtejä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Extracorporeal Shock Wave - Melua-01 (Part 1 of 2) 03.09.2006

Extracorporeal Shock Wave - Melua-01 (Part 1 of 2)
Mielenkiintoisia ääniä. Sopivan paksua ja lihaisaa muminaa. Eniten positiivisia viboja tuli tuosta kappaletta hallitsevasta matalasta bassohuminasta ja liplatuksesta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Money 30.05.2006

Kalkutan Konepaja - Money
Paljon energiaa. Biisi pomppii niin perkeleesti, mutta ei mene minnekään, mutta ei kai se ollut tarkoituskaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele King Kaxl (and the No Good Duo) - Disco Goluboy 01.10.2006

King Kaxl (and the No Good Duo) - Disco Goluboy
Muuten ihan hauska biisi, mutta tuosta panorointiratkaisusta tulee kyllä päänsärky jo ennen ensimmäisen minuutin täyttymistä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Burn them down 15.05.2006

Celestial Aeon Project - Burn them down
Hyvät instrumentit, tuo tsink tsink pelti vähän häiritsee tässä kokonaisuudessa. Teemassa on voimaa ja sopisi varmasti hyvin asianmukaisella aiheella varustettuun elokuvaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cold Shot - Gypsy 15.05.2006

Cold Shot - Gypsy
Rento meininki. Tuotanto napakka ja hyvin kappaleen fiiliksen sopiva, mitä tästä nyt voi sanoa. Laatutyötä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sonicmind - Reflections 14.05.2006

Sonicmind - Reflections
Aiheesta toiseen pompitaan, joukossa ihan mielenkiintoisiakin riffejä. Vokalistin fraseeraus voisi olla vahvempaa, nyt ei oikein synny kovin energistä vaikutelmaa paitsi noissa jynttä-osuuksissa. Biisistä jäi käteen lähinnä tuon tekijöidenkin mielestä ilmeisen toimiva kertosäe (sitä oli aika paljon).

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tiemuusikko - Artisti 17.05.2006

Tiemuusikko - Artisti
Tässä oli saatu aikaan paljon hyvin vähällä. Pisteitä erityisesti mielenkiintoisista lauluista.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nobelskaja Priz - Grabzh Dewapershe 16.05.2006

Nobelskaja Priz - Grabzh Dewapershe
Jokseenkin häiritsevä kappale, joko korkeampaa taidetta tai sitten artistin kasvuun liittyvä välivaihe.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nobelskaja Priz - Edijana Mjuna 20.05.2006

Nobelskaja Priz - Edijana Mjuna
Tämä on kyllä nyt aivan hirveää, lähes jokaisella tasolla millä kykenen musiikkia arvostelemaan. Mutta oma juttu on se tärkein.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nobelskaja Priz - Vremja Perestrojka 22.05.2006

Nobelskaja Priz - Vremja Perestrojka
Aarrgh, taas te yritätte raiskata ihmisen sielun.

Kommentti kappaleesta Kuuntele LeijonaHarja - Jah Siunaa 17.10.2006

LeijonaHarja - Jah Siunaa
Erittäin viileää työskentelyä. Tuli heti fiiliksiä ja mielikuvia, kaikki sounditkin toteutettu erittäin hyvin. Tätä kuuntelisi huomattavasti pidempänäkin versiona.

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - kesä 96 14.05.2006

POLTE - kesä 96
Eiiii...tämä on juuri sellainen biisi, joka jämähtää radioon soimaan viideksi kesäksi putkeen. Kohdistan nyt valitettavasti kaikkia mahdollisia "kesäbiisejä" kohtaan tuntemani inhon myös tähän viisuun ja sanon, että Kärpästen herra voisi nousta manalasta ja viedä kaikki kesäaiheiset renkutukset takaisin sinne mistä ne selvästi ovat peräisin, Helvettiin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Henen lähettipalvelu - Niskalenkki 17.05.2006

Henen lähettipalvelu - Niskalenkki
Piristävän ennalta-arvaamatonta menoa. Oudot sanoitukset ja tuotanto lievästi sanottuna funktionaalinen. Ei lainkaan paha, lisää kiljahduksia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - Porno Samurai 03.09.2006

DIRTY CLUB - Porno Samurai
Kulkee hyvissä nostalgisissa tunnelmissa. Ehdottomasti piiskatkaa lisää voimaa lauluihin, joko miksaamalla tai sitten paukuttamalla laulajaa miekalla.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Van der Phunck - An eye in Africa 19.05.2006

Van der Phunck - An eye in Africa
Nice vibes here. Very stylish mix of different elements. Nothing too much or too little.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Superverted - Words (Final mix) 30.05.2006

Superverted - Words (Final mix)
Kivat soundit tosiaan. Itse biisistä ei niin kauheasti jäänyt mieleen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stonecold Zombie - Rakkauden kesä 16.05.2006

Stonecold Zombie - Rakkauden kesä
Pahinta tässä on ehkä se, että kunnon tuotannolla tästä voisi tulla ihan menestykäs pilailuhitti ja muutama eurokin taskuun. Suomi on sairas maa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Reflecting Black - PyroIncarnation 15.05.2006

Reflecting Black - PyroIncarnation
Miellyttävä määrä elementtejä tässä kappaleessa. Riffeistä tuli ajoittan mieleen Emperorin myöhemmät teokset. Yleisestiottaen pidin kappaleen ennalta-arvaamattomasta luonteesta. Jotenkin tosin odotin sen päättyvän jonkinlaiseen vapauttavaan kertsiriffiin, mutta näin ei sitten käynyt.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Gotham City 14.05.2006

Kalkutan Konepaja - Gotham City
Perkeleen kommenttirinki tunkenut jo varmaan 15 rokkiviisua putkeen arvosteltavaksi, mutta yritetään nyt pysyä objektiivisena. Tässä kappaleessa on sentään sopivan nopea tempo. Yksikään niistä 15:sta rokkikappaleesta ei rämissyt yhtään minkä koen rockin peruselementiksi. Tämä rämisee ja soolossakin on varsin helteiset lukemat taulussa. Hyvä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Io° - Human Creation 17.05.2006

Io° - Human Creation
Biisissä on mukavaa ainesta. Äänitys on vain kovin kuivan ja kaukaisen oloinen. Erityisesti vokaalit kaipaisivat ehdottomasti kaikua tai parempaa miksausta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jouni T & Kummitusprojekti - En Tahdo Herätä 17.05.2006

Jouni T & Kummitusprojekti - En Tahdo Herätä
Melankolia toimii. Sanoituksia en kuunnellut niin tarkasti, mutta sanoma taisi silti välittyä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Supreme Court - The Infinite Human Stupidity 16.05.2006

Supreme Court - The Infinite Human Stupidity
Livenäkin joskus tainnut todistaa, jos en tätä biisiä, niin ainakin yhtyettä. Kitaroissa hyvä ja tiukka soundi. Sopivan yksinkertaista ja aggressiivista runttausta. Kertsi ei niinkään sytytä.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trakkerterrorist - Soundweird 15.05.2006

Trakkerterrorist - Soundweird
Jokseenkin leikkaavaa soundia. Mitähän tästä nyt sanoisi, ehkä tämä kävisi (anti)psykoosihoidosta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele G.O.R.E. - Raping Your Soul 15.05.2006

G.O.R.E. - Raping Your Soul
Pienen kikkariffin kautta biisi lähetetään käyntiin. Kitarasoundi toimii hyvin, mutta bassoihin ja rumpuihin kaipaisi hieman lisää potkua. Vokaalit tulevat varmasti ja vihaisesti. Rakenteessa on myöhemmin mukavasti koukkua ja soitto on tarkkaa kuin sveitsiläinen kello. Lisää lihaa lihan ympärille ja tulee oikein hyvä viisu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Anyday 15.05.2006

Kalkutan Konepaja - Anyday
Skittahuojunta toimii hyvin ja biisi kasvaa mukavasti tuon nopeamman osan myötä. Hyvää apatiajumittelua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele A-Luokan Nakki - Jee Jee Jeesus 15.05.2006

A-Luokan Nakki - Jee Jee Jeesus
Jeesus alas. Saatana ylös. Ja systeemi kanssa, ja halvempaa viinaa. Siitähän kaikki saatanalliset kitaramusiikkikappaleet lopulta kertovat.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Virasto - Syypää 19.05.2006

Virasto - Syypää
Kiva ralliriffi. Varmasti hauska soittaa nimenomaan livenä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele FOTO - Unta pettämään 15.05.2006

FOTO - Unta pettämään
Kivoja melodioita. Mitään kovin odottamatonta ei tapahdu, mutta ihan kiva rokkiviisu silti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dj Papa - A house full of acid 17.05.2006

Dj Papa - A house full of acid
Happotaloa. Melko jumittava kappale. Tuo bassolinja kuulostaa ihan mielenkiintoisalta, mutta sitä toivoisi, että se tekisi jotain enemmän.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Moon In June (ex-Endless) - Enter The Bright Green Temple 20.09.2004

Moon In June (ex-Endless) - Enter The Bright Green Temple
Savuista orientaalimusiikkia. Luo kyllä mielikuvia, voisi sopia lyhytelokuvaan tai ehkä jopa peliin. Soundeja voisi mahdollisesti hioa vielä "tilavammiksi" ja sitä keskimmäistä osaa olisi kyllä varaa kehittää esim. loppuhuipennukseksi. Saa tälläkin kasin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Harja talonen & jenkkakahvat - Muikku valssi 20.09.2006

Harja talonen & jenkkakahvat - Muikku valssi
En ole päissäni, eikä nyt ole edes Joulukuu, eli nyt on hieman paha sanoa mitään. Luomisvoimalla paikataan selkeästi temaattisia ja musiikillisia puutteita.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lex Talionis - Black Glory Of Darkness (laulua vaille) 11.07.2004

Lex Talionis - Black Glory Of Darkness (laulua vaille)
Vokaaleita kun on vailla, niin ei uskalla kokonaisuudesta vielä sanoa. Riffit ja kitarasoundi miellyttivät. Rummuissakaan ei oikeastaan ole mitään vikaa, mitä nyt vähän voisi tarkistaa panorointeja ja equtuksia, että saisi hiukan selvemmät soundit. Ei huono.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Taxi 15.05.2006

Kalkutan Konepaja - Taxi
Poljentoa on, mutta melko paikallaan pysytään tässäkin biisissä. Yritys meininkiin on kova, mutta nyt jotenkin jäi sellainen maku, että tässä kolisteltiin 3 minuuttia ja sitten lopetettiin.

Sivu: 1 2