Eino-Väinö Satrianin levylle kun tämän pistäisi, niin lujaa läpi menisi. Nyt juuri on kello viisi yöllä, enkä jaksa oikein mitään. Siksi tämä lurautus saa nyt kympin. Ja minä yöunen.

Hyvää soittoo. Mun mielestä on hyvä, että jätkät on rehellisiä ja lyö kortit heti pöytään. Ei tietenkään maailman parasta, mut silti hyvää tilua! Jos on mitä näyttää, nii miks sitä ei sais saatana näyttää? Pitäs niinku yksin himassa vaan tiluttaa salaa. Morjes. Vammanen asenne. Just tollanen on tappanu kitarasankariuden.

mun mielestä biisi ei lähe oikeen käyntiin..tai sit en tajunnu?muuten ihan jänskän kuulosta, ei ihan makuuni. eikä tämä kyllä bluesia ole! kitaristi osaa selvästi hommansa!siinä se!

Hyvin soitettua viilistelyä. Heavytausta paistaa läpi kun taskulappu verkkopaidasta. Ei meikän makuun, mutta ok!

soundaa mukavan utuselle heti introsta alkaen. kivan väljä ilmapiiri koko kappaleen ajan, ja jaksaa ajaa eteenpäin.miksaus soundaa ihan hyvälle, soundit ihan hyvässä balanssissa, paitsi mä oisin ehkä laittanu bassoo skidisti edemmäs.

Bluesiako? Menee Uli jon Rothin fiilistely musan puolelle enemmänkin. Hienoa kitarointia, Oikeastaan hiton hienoa kyllä on skaalat hallussa ja livakasti tipahtaa ne. On varmasti muikeeta pudotella sooloa hyvien taustojen päälle.Hyvä.

Vanhalla kunnon seiskytluvulla tällaista tabularasaa vihattiin ja sanottiin että tällaisen soittajat viedään ensimmäisenä saunan taa kunhan vallankumous tulee...

Hiukka sama tunnelma kun siinä Lou Reedin Sweet Janen versiossa missä kitarat ensin laulelee joitain minuutteja.

Kitarat soi kyllä kauniisti ja tunnelmoiden. Voin vain kuvitella miten mukavaa tällaista biisiä on sitten soittaa. Hienon kuulosta. Tähän lisäksi sopis joku laulaja, joka on polttanu äänensä viskillä oikein kunnolla, toisaalta taas nuo huimat kitarasoolot tuntuvat näyttelemään pääosaa tässä pätkässä. Antoisa kuuntelukokemus!

Ah, mieleen tuli viime kesän naurettavan nuorekas, sentimentaalinen vapauden tunne, kun ajelin öitä läpeensä auringonnousuun saakka Groove FM'n soidessa taustalla – melkein uunituore ajokortti taskussa. Tunnustan samalla sellaisen synnin, että ratissa tuli kuunneltua myös tuntitolkulla japanilaista poppia, välillä jopa mukana laulaen ihan fiiliksissä, joskin nuotin vierestä... "Tobira no mukou he..."

Takaisin aiheeseen: syystä tai toisesta rakastan tällaista hiukan kaihomielistä musiikkia. Tuo tekninen kikkailu antaa mahtavasti lisäväriä, jakelen ilomielin lisäpisteitä taitavasta soitosta. Lievää Gary Moore -otetta, mikä ei minun kirjoissani ole mikään miinus. Teknisyys ei tosin – varsinkaan bluesissa (vaikka tämä ehkä ennemmin kallistuisi jazzin puolelle) – saisi mennä tunnelman edelle, tässä biisissä ei muodostu ongelmaa sen suhteen, nokturnaalinen fiilis huokuu mukavasti alusta loppuun.

Jostain syystä mieleen tuli Dream Theater, en osaa nyt heti sanoa tarkkoja yhtymäkohtia... Samoin parissa kohdassa sointukäännöksistä tuli mieleen vahvasti Diablo 2:sen taustamusiikit (pelifriikin houretta, älkää ihmetelkö). Tämä muistuttaa myös kovin erästä biisiä Saishuuheiki Kanojon soundtrackilta (animefriikin vielä pahempaa houretta).

Hiukan läpitunkevat soundit kitaroissa... Mr. Vai. :-D