Keep Your Faith

Sonqo | 09.05.2022 | Alternative Rock
5:31

Keep your faith on Sonqo-yhtyeen toinen singlejulkaisu. Kitaristi Kissan säveltämä ja laulaja Nipin sanoittaman balladin melankolinen maaperä versoo uutta, eteenpäin kannattelevaa voimaa ja puhkeaa lopussa täyteen loistoonsa.

Tarinaa, sanoitusta tai muuta taidetta luodessa voi olla monta lähtökohtaa. Keep your faith on syntynyt halusta auttaa itseä ja kuulijaa käsittelemään kipeää kokemusta ja sijoittamaan itsensä uudelleen ympäröivään maailmaan. Samalla lyriikat muistuttavat siitä, miten oma tahtotila omien haaveiden ja päämäärien tavoittelussa ohjaa toimimaan ja vie niitä kohti, kunhan oman vision vain pitää kirkkaana mielessä.

Joskus voi myös käydä niin, että kappaleen valmistuessa maailma ympärillä muuttuukin niin raadolliseksi, ettei sinne haluaisi sijoittaa itseään ollenkaan ja tekstin sanoma saa uusia merkityksiä. Valmistuttuaan Keep your faith on muodostunut kappaleeksi, jolla Sonqo haluaa rohkaista ja tukea hyökkäyksen kohteeksi joutuneita ukrainalaisia.

9.33   607 kuuntelua

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

10
Kahdet Kasvot 31.08.2022
Tätä kun saisi tuonne radiokanavillekin... Mahtava biisi, ja hyvin tehty;)
0   +1 +2
 
9
aarof 17.08.2022
Kaikki ainekset kasassa....mutta. Liian pitkä biisi, menisin aiemmin asiaan. Taustan sama rautalankanäppäilykuvio alkaa puuduttaa jo ennen 2 minuuttia. Hyvä lauluääni ja ääntäminen. Tarinapohjainen puhebiisi, jossa ei oikeastaan yhtään mieleenjäävää melodiakohtaa paitsi keskivaiheen erilainen huippukohta-vaihe, mikä onkin biisin parasta antia. Jo alusta asti välittyy "laahaava surkeus", mikä alkaa heti pitkästyttää, ja epäilyttää, kuinka pitkälle jaksaa kuunnella. Kannattaa muistaa, että usein kuulijat ovat kärsimättömiä ja biisi on monesti myytävä jo introssa.
+1   +1 +2
 

Viimeisimmät kuuntelijat

Löytyy soittolistoilta