Oltiin saman kylän poikia, minä, Jussi, Mikko, ja kavereita vielä kun me oltiin pieniä.
Vaan kerran sitten kotiin tuotiin NES-laatikko, ja leikit jäi, kun Mariolla etsin sieniä.
Koulu alkoi, välitunnit kiusauksen uhri, ulkoa sain vapautuksen luokkaan ATK:n.
Mikon pahisfrendit päällysvaatteitani tuhri, sillä välin syvennyin mä tietoverkostoon.
Liikunnassa olin minä aina heittopussi, tunti oli helvettiä meille pikkusille.
Opettajan suosikkihan oli tietty Jussi, ja itse puolestani pelkkä silmätikku sille.

Konsoleista tietsikkaan jo intressini siirsin, Internettiin kotisivut oitis tekaisin.
Kolmiulotteista grafiikkaakin hiukan piirsin, ja jelpin, naapurin jos kone oli sekaisin.

Luokkakuvan eturivi: vanha tiimi kolmin, Jussi esitteli rantalentisrusketusta.
Keskimmäisnä huomannette kalpeahkon olmin, ja jenginahinoista lienee Mikon silmä musta.
Kotiin ehdin, koneeni mä oitis kytkin virtaan, syventyä aloin uuteen ohjelmointikieleen.
Virtuaalimaailma sopi minun pirtaan, eikä siellä reaalikauhut tulleet edes mieleen.

Mikon ympärillä hännysteli sisäpiiri, siihen pääsi ainoastaan pissiksii ja machoi.
Hän oli luokan alfa, minä nörttihiiri, jota populäärit pitkin nenänvartta katsoi.

Jussi ensimmäistä maratoniaan jo aikoi, eteläiseen talvileiriin apurahan sai.
Meikä online-MtG:ssä tehokkaana taikoi, Mikko suhteillaan jo ”piireihinkin” pääsi kai.
Koulun jälkeen aika tuli liittyä taas kiltaan, ystäviä elooni toi nettiroolipeli.
Jussi ulkokenttätreeneissä riehui iltaan, ja Mikko kavereineen kotibileet valmisteli.

Vanhempani kyselivät miksen mene ulos Mikon bileisiin tai Jussin futiskaveriksi.
En kuunnellut - kas tässä eristäytymisen tulos. Nyt viiden vuoden jälkeen heille vastata voin miksi:

Naisen löysin WoW:ista, käy nettipelit ammatista, koodaamalla vahvistusta saa myös talouspuoli.
Mikko sillan alla piikittelee kannabista, ja huippu-urheilija-Jussi melanoomaan kuoli.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu