Joki Tuntemattomaan

Room21 | 04.09.2008 | Melodic Death
2:58

Demon toinen biisi.

8.89   800 kuuntelua

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

8
Kempura 09.12.2008
Aavistuksen kasvava kappale tosiaan. Vaikka aluksi ei oikein napannut, niin kyllä vähän suurempi sulattelu palkitsi jollain tasolla. Puhtahat laulut eivät tosin toimi edelleenkään tarpeeksi hyvin, ovat turhan "poikamaiset". Räyhää enemmän siis vokaalipuolelle. Suomenkielestä tietysti plussaa, mutta lyriikat ovat ehkä vähän mitäänsanomatonta, niihin siis enemmän paneutumista. Soundit priimaa. Muut kappaleet eivät sävellyksinä iskeneet ihan tämän tasolle, mutta kannustan jatkamaan.
0   +1 +2
 
IconW 17.10.2008
Aluksi ei oikein vakuuttanut nuo alun laulut, mutta sithän se alko rullaamaan. Murinat oli oikein komian kuuloset. Mitä enempi biisiä kuunteli sitä paremmalta se kuulosti. Loppuenlopuksi kaikki palikat oli kohdillaan ja biisitä tuli hyvälle tuulelle. Hämmentävää.
0   +1 +2
 
8
Epoche 04.10.2008
Kun toi örähdys osuu kitaran mutettamattomaan kohtaan nii se kuulosti tosi hyvältä, mutta kun se ei siihen osu niin on kuin olisi kuoppa minkä pohjalta se tulee. Tämä on parempi biisi kuin tuo avausraita, harmi että kovin keskeneräisen tuntuinen kokonaisuus - on kuin biisi loppuisi ennen kuin se edes alkaa..Noh, seuraavaan..
0   +1 +2
 
8
Tanehau 29.09.2008
No joo tässä on enemmän laulu jo esillä, mutta nyt se sitten kusee vielä enemmän puhtaissa osissa, koska laulaja ei ole sitä laulaja tyyppiä :D että ei ihme kun laulua piti piilotella niin paljon tiimalasi piisissä. ei muutaku ku reeniä vaan laulajalle. piisi on taas tällänen saman rakenteinen, ei siis paljoa vaihtelua näy.. mutta ainesta teistä löytyy. jatkakaa vaa menemään niin kyllä se siitä rupee kehittymään!
0   +1 +2
 
9
solesurvivor 21.09.2008
Kivan napakka biisi tämäkin. Alun laulut ottavat vähän korvaan epävireisyyden vuoksi, mutta nuo murinat ovat kyllä ihan mahtavat. Kliiniin lauluun vaan tarkkuutta kovasti peliin, kuitenkin tuolla välissä on osuttu nuottiin:) Tämäkin biisi on mukavan vaihteleva ja rankka. Tykkäsin.
0   +1 +2
 
9
HeartlessLeper 12.09.2008
noniin, vähä kestäny kommentointi. sori :S

eli siis,

etäisesti tulee kliineistä lauluista mokoman annala mieleen, mikä ei ole ollenkaan huono juttu, mutta muuten laulut ei minua miellytä hirveesti, mutta sekin on makuasia.
Soundillisesti vähän turhankin hyvää mikserimateriaaliksi!
Ihan hyvä sävellys kyllä vaikka ei ole niin hirveästi omaa, muutakuin soundit!

Kaikenkaikkiaan hyvä veto!
0   +1 +2
 
9
lavascale 04.09.2008
jau \,,/ instrumentaalisestihan tämä on aivan mikserin huippumateriaalia, eikä tuossa laulannassakaan nyt niin suurta kuilua loppujen lopuksi synny. että ihan hyvällehän tämä tämmöinenkin kuuostaa.
saundit ihan ookoo, biisi rakennettu asenteella mikä tärkeintä. ihan mukavan kuuloista, vaikka itse kallistun tuon englanniksi lauletun puolelle. jatkakaas pojat samaan malliin \,,/
0   +1 +2
 
9
Arde1 15.09.2008
ihan jees .. mitäs tässä soitannolisesti jees. laulut ihan jeessiii ja suomenkielestä plussaa tulee vähä mokoma mieleen :p
0   +1 +2
 

Viimeisimmät kuuntelijat