Four Seasons

Perception | 15.07.2006 | Death Metal
3:45

Demo 2006:lta

8.92   3376 kuuntelua

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

8
malvo 13.01.2007
Kyllähän tämä potkii mainiosti. Ripeä meininki ja just sopivasti kikkailua.
0   +1 +2
 
Ilmiselvä 13.12.2006
Tästä herää ensimmäisenä mieleen varsin voimakas olo siitä, että tämä on kuultu ennenkin, ja monesti. Soittoteknistä kapasiteettia tuntuu olevan, joten mielestäni kannattaa panostaa siihen että tekee rohkeasti omaa juttuaan, omalla tavallaan. Esikuviltaan toki saa ja pitääkin lainata, mutta on suuri vaara että jumiutuu toistamaan täysin samoja juttujakin kuin muutkin vaikka ainakin minä uskon että jokaisella muusikolla olisi kapasiteettia toteuttaa itseään itsensä näköisesti.

Soitannollisesti oli ainakin taimauksen osalta hyvin onnistunutta. Dynaamisempaa soittoa ja vokalistin äänenkäyttöä kuulisin kyllä mieluusti; kovaa tai nopeasti soitetut jutut kuulostavat _paljon_ mielenkiintoisemmilta jos niille luodaan kontrasteja hiljaisilla tai hitailla kohdilla. Vokaaleissa voisi myös olla enemmän vaihtelua, ihmisäänen skaala kun on melkoinen (vaikka ihan örisemälläkin).

Tuotannossa häiritsi eniten aivan tolkuton tukkoon limitoiminen, saundeilla ei ollut yhtään tilaa äänikentässä. Lisäksi yleissaundi oli jotenkin elottoman oloinen, saattaa johtua nauhoitustilastakin. Joka tapauksessa kaipailisin avarampaa miksausta ja kirkkautta.

Ja tosiaan sitä omaa ilmettä, rohkeasti ja paljon.
0   +1 +2
 
10
blues balls 21.11.2006
ennen en oo oikee death metalliin syttyny mutta tää o jo jotaki
0   +1 +2
 
8
Makkaraperunat 21.09.2006
Potkii. Mut vois potkia kovempaakin. Soundit ei oikein kyllä iske, mutta se annettakoon anteeksi kun en itsekkään kovin hyvää studiota omista :) Laulusta en erityisemmin pitänyt mutta rumputyöskentely oli aika hauskan kuuloista. Enemmän äärimmäisen brutaalista old school menosta olisin pitänyt mutta toimiihan tämän näinkin.
0   +1 +2
 
8
Tuikka 20.09.2006
Tiukasti lähti liikkeelle kunnon rässikompilla.. Kitarat ovat aivan liian pinnassa, rummut taasen aika matalalla ja omituiset peltipurkkisaundit. Murinat ovatkin sitten miksattu aivan liian alas, eikä niissä muutenkaan ole kovin paljoa voimaa. Vokalisti voisi koittaa myös muun tyyppisiä tyylejä, tämä yksi ja sama matala murina käy tylsäksi. Pistätte ihan kiitettävästi menemään, taitoa löytyy kaikilta soittajilta. Myllytyskohtia jäin kaipaamaan, riffit ovat kaikki ehkä liian teknistä kikkailua eikä sekään ole biisin kokonaisuuden kannalta hyvä. Basisti voisi ehkä kokeilla hieman monimutkaisempia kuvioita, näin se on vaan komppaamassa perussäveliä. Mutta joidenkin mielestä se on juuri basson tehtävä.. Näin kikkailevaan musiikkiin kyllä mielestäni sopisi myös vaikeammat bassokuviot. Kokonaisuutena biisi oli ihan hyvää death-mättöä rutkalla trash-vaikutteella, aika nopeasti tässä kumminkin mentiin.. Teillä on asenne ja oma hommanne (ette oikeastaan kuulostaneet miltään muulta yhtyeeltä, ei ainakaan tullut mieleen..) hallussa, pisteet siitä.
0   +1 +2
 
8
Taakka 19.09.2006
Soundit ovat aika heikot, muttei se menoa näytä haittaavan! Vokalistilla miellyttävän matala murina, ja riffit ovat ihan toimivia, vaikea kertoa yhtyeen huonointa jäsentä. Hyvä biisi kaiken kaikkiaan, pirteän monipuolinen sävellys. Tunkkainen soundimaailma pienentää arvosanaa.
0   +1 +2
 
Neo.1 19.09.2006
En mä näistä saundeista tykänny sitten ollenkaan. Jotenkin vaan jää häiritsemään heti alkusekunneista lähtien. Ei se toki riffejä ynnämuuta huononna, mutta... Eikä kauhean tekninen death/trash oo yleensä ihan se mun juttu. Mukavia riffejä kautta biisin, ja rumpalille respectit kovasta suorituksesta.
En silti viitsi antaa numeroa, kun teillä on noin hyvä keskiarvo. Tavataan seuraavassa elämässä.
0   +1 +2
 
8
nahkis 16.09.2006
Basarissa on vähä liian korkea ääni mutta hyvin se rumpali niitä paukuttaa,
kitara on hyvä. Sais olla joku mieleenpainuva osa vielä tässä biisissä niin kaikki ois hyvin.
Tämmösiä biisejä vaan on hirmuisesti samanlaisia.
0   +1 +2
 
9
Sadman 07.09.2006
Jätkillä on kyllä pullat hyvin uunissa. Suurimmat häiritsevät asiat liittyvät miksaukseen. Laulu on peitossa, tuplabasarikohdissa basarit tulevat ärsyttävän paljon yli muusta setistä, ja kaiken kaikkiaan saundeja vaivaa turha kiltteys, tulee visio sellaisesta opistodeathista, näen mielessäni klasarisoittajat istumassa ringissä tuoleilla oikeaoppisessa asennossa ja soittavan "oikein":D

Lähinnä asia korjaantuu tarkemmalla miksauksella, ei niinkään välttämättä äänitystekniikoita muuttamalla. Kitaroihin vaan härskisti äänityksen jälkeen terää, bassoon säröä, lauluun sylkeä, sen jälkeen kaikkeen todella tiukka kompressointi, niin alkaa purra.

Muuten kaikki on todella hyvällä mallilla, soitto toimii, ja biisit myös. Ainoa ongelma on se, että tällaista kamaa on tehty paljon ja todella hyvin jo valmiiksi - ehkä musiikkiin voisi yrittää tuoda jotain uutta? Kitarasoolot ovat itsestäänselvyys, niitä soisi kuulevan, mutta lisäksi musiikkiin kaipaisi jotain muutakin. Jos haluaa mahdollista kaupallista menestystä, niin musiikkiin voisi tuoda elementtejä jostain bändistä jota diggailee ja joka on ehkä suositumpi, mutta ei niin suoraan tästä genrestä, tai vaihtoehtoisesti jos haluaa mennä pois päin kaupallisuudesta, niin härskimmin vaan vielä brutaalimpaa menoa jostain Rotten Sound -akselilta, niin ei varmasti tarvitse pelätä teinityttöjen invaasiota keikoille. Mutta enivei, totesin biisit varsin toimivaksi kamaksi ja odotan kuulevani uutta materiaalia.
0   +1 +2
 
10
ITÄKYLÄ 09.08.2006
Mahtavaa. Äänimaailma mukavan "pehmoinen". Vaihtelua biisissä on todella mukavasti. Todella hyviä ideoita kitaralla ja bassolla, kun myös vähän imelää melodista riffiä yhdistetään death metalliin. Kivasti myös egypti ideoita. Laulu toimii instrumenttien kanssa varsin hyvin. Kokonaisuus on... Hieno.
0   +1 +2
 

Sivut: 1 2

Viimeisimmät kuuntelijat