Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Suomirock  

Suomirockilla tarkoitetaan kaikessa yksinkertaisuudessaan suomalaista rock-musiikkia. Määritelmä on tästä huolimatta monitahoinen, sillä vaikka monien mielestä sillä tarkoitetaankin vain suomeksi laulettua tai Suomessa tehtyä rockia, voidaan sille antaa huomattavasti tarkempiakin määreitä ja tunnuspiirteitä. Joskus 1970-luvun puolella alkunsa saanut suomalainen rock-kulttuuri ammensi alkuaikoinaan suurimman osan vaikutteistaan amerikkalaisesta rock-musiikista, jota ihannoitiin voimakkaasti. Se kuului sen aikaisissa yhtyeissä selkeästi hieman hakevana mutta sitäkin railakkaampana rokkaavuutena. Nykyään suomirockiksi luettavien yhtyeiden kirjo on kasvanut varsin monimuotoiseksi, eikä selkeää yhteistä linjaa enää ole. Monet suomirock-aktit ovat varsin kansainvälisen kuuloisia niin tuotannoltaan kuin kappalemateriaaliltaankin. Silti halutessaan voisi kai sanoa, että suurimmassa osassa suomirockista kuuluu edelleen jonkinlainen yksinkertaiseen ja iskevään ilmaisuun pyrkivä alavire, joka koettaa osaltaan selittää jotain tämän pohjoisen kansan elämästä.

Lajittelu: 

Kauas Pois
Sami Niiranen
Suomirock  03:27

KPE - Arvo Ylpön näköinen mies
Salon Vaijerit /Komisario Palmun Erehdys
Suomirock  02:02

Joululaulu -laulu
Kustaa Viikunan Sisävesilaivat
Suomirock  03:07

Jalat solmussa
Andy & Co.
Suomirock  03:26

Vaijerit - Perjantai-ilta (taas)...
Salon Vaijerit /Komisario Palmun Erehdys
Suomirock  02:28

Palomies
Pohdiskeleva yksilö
Suomirock  03:34

Avunhuudot
Jäätuhka
Suomirock  04:38

Autioituneet kaupungit
Marbeland
Suomirock  03:55

tuulen viemää
orgy org.
Suomirock  02:45

Ikuinen Virta (Indica cover, Viikate...
K U K K O
Suomirock  04:14

Ota kiinni (live)
Pohdiskeleva yksilö
Suomirock  03:36

kahdelle kaivatulle
Pikimustat lampaat
Suomirock  02:49

Meg Ryanin näköinen nainen (live)
Pohdiskeleva yksilö
Suomirock  03:35

Palomies (live)
Pohdiskeleva yksilö
Suomirock  04:24

Veropoliittinen Kokonaisratkaisu
Boardhill
Suomirock  03:29

KPE & KAUKAISET KAVERIT - Joo Joo...
Salon Vaijerit /Komisario Palmun Erehdys
Suomirock  03:15

Liityn hippikommuuniin
Pohdiskeleva yksilö
Suomirock  03:01

KUIN LASSE VIREN (DEMO)
MUN-GO
Suomirock  04:21

Toisen maailman rajoilla (Kuolema...
GREATMASTERS
Suomirock  03:58

Kivisen Pellon Kyntäjä
Viitasusi
Suomirock  03:28

Valuviat ja virheet
Tero Ojala
Suomirock  03:49

ero
Pikimustat lampaat
Suomirock  02:08

Vasten Auringon Siltaa
Wankers
Suomirock  03:25

Tänään onnistaa
Pitkä Tie
Suomirock  02:55

Vanhalla Hiacella Norjaan
SeOnPojat
Suomirock  03:53

Pimeään (treeni demo)
PINTAVIILTO
Suomirock  03:08

KPE - JOULUKSI JOKU
Salon Vaijerit /Komisario Palmun Erehdys
Suomirock  02:46

Ja mä juon
Andy ja Ostarin helmet
Suomirock  03:26

Joka päivä ja jokikinen yä
Kellarissa
Suomirock  03:16

Olimme Kahdestaa.
make and the bear boys.
Suomirock  03:31

Vanha valta
Urpo & Anakonda
Suomirock  02:44

Kuuntelija
Kipuraja
Suomirock  02:50

Routamaat
Viitasusi
Suomirock  03:06

Kaikki Mitä Sä Oot
9 Elämää
Suomirock  05:13

Heikko mies
Kustaa Viikunan Sisävesilaivat
Suomirock  03:59

Ketjut
Kipuraja
Suomirock  03:46

Eilen
Tähti -> *
Suomirock  05:11

Helppoo rahaa
Markus Aalto
Suomirock  03:36

Delirium
LAAKI
Suomirock  04:18

Minä tiedän mistä puhun
Jouko Vellonen
Suomirock  04:40

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25