Mikseri.net

Luvalla sanoen Opethin monipuolisin levy tähän asti. Mikael Åkerfeldt tokaisi levyä tehdessä, että vaikka kaikki muut bändit ovatkin tehneet floppilevyn, Opeth ei sitä hänen mielestään ole tehnyt, ja samalla kun olen tässä asiassa hyvinkin paljon samaa mieltä, totean, että kyseiseen artistiin on erittäin helpoo jäädä koukkuun tämän levyn kautta. Olipas pitkä virke..

Levyn kuuluvimmat kappaleet ovat tietysti Ghost of Perdition ja Grand Conjuration. Varsinkin konjuraatio edustaa hieman erilaista tyyliä, kuin mitä Åkerfeldtin luonnosvihosta on aiemmin tottunut syntymään. Suoraviivaisuudessaan uskomattoman kiehtova kappale, todella synkkä mutta edetessään moniulotteinen. Sama koskee perditionia, tunnelma vaihtelee pitäen kiinnostusta yllä.

Opethia on vaikea oppia kuuntelemaan, kappaleet ovat pitkiä kuin maanantai-iltapäivät ja puhdasta mitään tyyliä ei voi odottaa. Åkerfeldtin vaihteleva progressiivisuus on myös yksi totuttelukysymys. Metallin ystävät eivät tunnetusti kaikki Opethista välitä, juuri tuon pysähtelyn takia. Ghost reveries on kuitenkin monipuolisen raskaamman ystävän taivas. Jos kaipaa tunnelmallista fiilistelyä, voi soittaa itselleen Hours of Wealthin tai Isolation Yearsin. Mielenkiintoista riffinikkarointia edustaa myös etupäässä Bayin of the Hounds ja Harlequin forest.

Levy on siis erittäin pikkutarkkaan koluttavissa, kuten olen itse tehnyt, etsinyt kaikki yksityiskohdat ja oppinut ennakoimaan kaikki koukut ja mutkat. Omaan musiikintekemiseen levy on viime aikoina vaikuttanut uskomattoman paljon. Lopezin soittamat rumpukuviot ovat iskostuneet alitajuntaan. Hengitän ja elän välillä tätä levyä, hyräilen sen melodioita, mieleeni palaa silloin tällöin palasia sieltä sun täältä. Melko hyvät lähtökohdat toivottavasti yhä seuraavalle pitkäsoitolle. Ei uskoisi, että tämä levy on nauhoitettu jossain Ruotsin maaseudulla, tunkkaisessa ladossa. Se on sitä globaalia studioaikaa..

Itse en oikein ole metallin ystävä, mutta tämä sai koukkuun. Tässä on paljon metallifaneille mutta myös rauhallisemman ja melodisemman musiikin ystäväville. Levyä voi kuunnella pätkissä, mutta suositeltavin kuuntelumuoto -ja nautinnollisin- syntyy kuuntelemalla koko levy kokonaisuudessaan ilman häiriötekijöitä pienessä melankolisessa olotilassa. Levyllä on paljon pitkiä biisejä jotka vaativat totuttelua mutta kerran pari kuunneltuaan ei niitä voisi kuvitellakaan lyhyempinä. Ehdottomasti suosikkilevyni kaikista metallilevyistä mitä olen kuullut.

mielestäni hienoin opethin levy, siitä täydet pisteet. Åkerfeld pääsee ghost reveriesin myötä näytttämään taitonsa

En osaa muuten kuvailla tätä levyä kuin sanalla: paras

osaan soittaa tuon ghost of perditionin alun ja grand conjurationin melkeen kokonaan kitaralla.. nuo kaksi biisiä ovat ghost reveriesin tukipylväät

Levy alkaa loistavasti, mutta huononee loppua kohden. Yksi Opethin parhaimmista levyistä silti ja mielestäni parempi kuin mm. Blackwater Park.

Paras.