Cozmologon oikee puoli
Uutiset
18.7.2003 Ulkoasua säädetty - K-mikko
1.8.2003 Osoite ja nimi vaihtuneet -Kosmo
19.12.2003 Ulkoasu muuttui hieman -Kosmo
Breakbeat

Pieni huone 09.01.2006

4:04

Pitkästä aikaa uutta settiä tänne. Tartuin instrumentaalikynääni ja runnoin rumpuluupin pohjaksi ja päälle sitten kitaroita ja koskettimia.
Ei tää mitään preikpiittiä oo, mut mä oon ihan hukassa noiden genrejen kanssa, niitä on ihan liikaa!!!1 enkä mä tiedä niistä mitään.

9.5   1 673 kuuntelua
Nu-Jazz

Before the snow 22.01.2005

4:29

Kolme pitkään hautunutta teemaa muodosti tällaisen tyylilajeissa risteilevän kappaleen. Kertokaa mitä genreä tää edustaa.

-   0 1352 kuuntelua
Ambient

Keskiyön rauha 19.02.2004

3:54

Oisko tää ampienttia?

Soittelin hieman pianoa ja vedin päälle rhodesin, kitaran ja "laulun".

9   2 1110 kuuntelua
Rave

You can newer know (Junttaremiksi) 08.12.2003

4:14

Päädyin, tässä siihen tulokseen, että nyt en osaa tehdä edes niin hyviä biisejä kuin joskus. Mutta jotakin on saatava ulos joten otin, omasta mielestäni onnistuneimman biisin ja ryhdyin remiksaamaan.
Tästä piti tulla rumpubassoa, mutta se yltyy loppua kohden, kunnon kiksujuntaksi.
Anteeksi.

8   3 974 kuuntelua
Electro

Herkko seikkailee talvisessa Tapanilassa 27.12.2003

3:28

Keväällä 2002 sävelletty teema pääsi lopulliseen muotoon, vasta kun taiteilija koivuranta ehdotti, että pistä siihen tällainen komppi. Yritin apinoida kompista sen minkä muistin ja loput on silkkaa höttöä.
100% buzzwarecore

9   1 1004 kuuntelua
Nu-Jazz

You can never know 03.07.2003

3:27

Kosmo kous nuujass.
Tässä kuuluu hieman myös kosmon laulua.

9.55   9 3682 kuuntelua
Beat

Varattupiittidemo 28.04.2003

1:28

torpeedon kuunneltavaksi.

9.67   0 1291 kuuntelua
Hip-Hop

Kosmon epäpiitti 16.03.2003

3:04

Tein piitin pilepiisiin, jos joku tarvitsee niin lataa ja sillee. Mut kannattaa ilmottaa mulle.

8.8   5 1590 kuuntelua
Chill Out

Kehäkolmone 23.02.2003

2:06

Musiikkia kehäkolmosen sisältä.
Meininki sen ulkopuolelta...älkää yrittäkö ymmärtää...kuunnelkaa.
Piisissä on käytetty jonkin verran oikeita soittimia

9   8 1516 kuuntelua
Alternative Hip-Hop

Siltamäki dub 19.08.2002

1:43

Dubbiahan tää ei oo, mut foneettisesti se toimii.
keräsin kaikki koneella lojuvat samplet ja tein niistä tälläsen köntsän

9.83   3 4750 kuuntelua
En tiedä oikeaa tyylilajia!

vieraan:K-Mikko, 113213 02.01.2003

3:42

Täs tulee jotain mis on:Nu-Jazzia,Housea,Sambaa,Wackia,Whateveria. Lisäperkussiot ja co-sovitus:K-Mikko(Ville Koivuranta)

10   6 1481 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.