Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Mien tarkistaa, onko tätä sävellystä jo olemassa?


mate1
119 viestiä

#1 kirjoitettu 22.12.2021 10:38

Kun sävellätte kappaleen, niin millaisia keinoja käytätte tarkistaaksenne, ettei kappaleessa ole liikaa vaikutteita jo jostakin olemassa olevasta musiikkikappaleesta?
 
Kun uusi musiikillinen idea tulee mieleen, niin pystyykö kukaan sanomaan suoralta kädeltä, ettei lähellä tätä olevaa ole jo olemassa ja olen saanut siitä vaikutteita jotenkin - tiedostamatta?
 
Netistä voisi löytyä jokin hakupalvelu, johon laittamalla pätkän musiiikkikappaleeesta se vertailisi sitä johonkin tietokantaan ja voisi ilmoittaa, onko yhtäläisyyksiä olemassa (liikaa) jonkin olemassa olevan kanssa.

Olen Youtubeen laittanut paljon sekä omia kappeleita, että covereita. Laittamisvaiheessa tekee vertailun, että onko jollakin ko. esitykseen tekijänoikeuksia ja ilmoittaa siitä.
 
Sillä tosiaan voi testata onko ko. kappaleessa liikaa yhtäläisyyksiä johonkin tekijänoikeutta kantavaan kappaleeseen. Mutta sitä ei tietenkään ilmoita, onko kyseessä olevan kaltaista kappaletta jossakin ilman tekijänoikeuksia olevassa biisisssä, esim. vanha kappale, josta jo tekijänoikeudet ovat rauenneet.

^ Vastaa Lainaa


geeli
3724 viestiä

#2 kirjoitettu 22.12.2021 10:48

SoundCloudissa kun uppii sinne biisin on sellainen tunnistus, että onko biisi kopio jostain toisesta kappaleesta. Eipä tuota muuten pysty valvomaan. Mielestäni.

Helppo rikkoa, vahingossa tai tahallaan, tekijänoikeuksia. Rahaa jos haluaa tehdä, niin kannattaa olla tarkkana. Muuten luulen, että ei juurikaan ketään kiinnosta, jos vaikka jonkun cover-biisin laittaa nettiin ilmaiseksi.

No, voihan sitä tietenkin alkuperäiseltä tekijältä kysyä asiaa - onko OK, että tää biisi on täällä netissä ilmaiseksi kuunneltavissa...

Jos haluat tietää, kuka on sämplännyt ketäkin, se selviää esim. täältä

^ Vastaa Lainaa


aurinkoP
632 viestiä

#3 kirjoitettu 22.12.2021 10:54

En oikein osaa muuta kuin antaa ajan kulua. Kun plärää läpi sellaisen määrän musaa vuodessa kuin minä, ehtii kyllä jossain vaiheessa törmätä liian samanlaiseen biisiin. Tästä syystä itse tosi harvoin äänittelen ihan uusia kappaleita. Kuluneena vuonna olen äänittänyt tavallista enemmän ihan uusia, ja vahinkoja onkin alkanut sattua. Toisaalta olen huomannut, etten enää ole niiden suhteen ihan ehdoton. Olen kuitenkin jo pidemmän aikaa sietänyt kuunnella suruttomasti sävelaiheita lainailleita biisejä, kunhan ne on tehty hyvällä maulla eikä mieleen tule ensimmäisenä ilmaus "rip off". Jukka Nousiaisen melodiat tuntuvat esimerkiksi olevan peräisin sieltä sun täältä ja ihan mielelläni häntä silti kuuntelen. Hieman vielä arvuuttelen, pitäisikö yksi gunsnrosesmaisuus laittaa omalle ensivuotiselle albumille, mutta tällä hetkellä olen sitä mieltä että juu.

^ Vastaa Lainaa


mate1
119 viestiä

#4 kirjoitettu 22.12.2021 11:00

Täytyypä kokeilla tuota SoundCloud-palvelua..

^ Vastaa Lainaa


IT
IT Resurrected
13563 viestiä

#5 kirjoitettu 22.12.2021 11:05

mate1 kirjoitti:


Kun sävellätte kappaleen, niin millaisia keinoja käytätte tarkistaaksenne, ettei kappaleessa ole liikaa vaikutteita jo jostakin olemassa olevasta musiikkikappaleesta?
 
Kun uusi musiikillinen idea tulee mieleen, niin pystyykö kukaan sanomaan suoralta kädeltä, ettei lähellä tätä olevaa ole jo olemassa ja olen saanut siitä vaikutteita jotenkin - tiedostamatta?


Itse en tarkista mistään...

Ensinnäkään sointukulkuja ei voi omistaa, ja sitten monet oikein tunnetut melodiat ovat sen verran ainutlaatuisia, että ne kyllä tunnistaa... Ja osaa siis välttää kopioimasta...

Mä sanoisin, että melodioiden suhteen on sekä uniikkeja että geneerisiä piisejä... Geneeriset piisit toistavat samoja sointukulkuja ja jopa ovat melodisesti lähellä toisiaan, mutta silti sanoitusten osalta uniikkeja...

YouTubesta löytyy hauska video siitä kuinka USA:ssa monet country hitit ovat kuin toistensa kopioita:

Sir Mashalot: Mind-Blowing SIX Song Country Mashup


Tuolla videolla siis 6 eri country hittiä, jotka ovat kuin samasta puusta veistetty...

Pointti siis, että geneeristen sointukulkujen ja melodioiden kohdalla kukaan ei välitä siitä kuulostaako piisi jo aiemmin julkaistulta... Sen sijaan uniikit melodiat, niin niiden kohdalla olisin paljon varovaisempi...

Uniikkeja melodioita ovat esim. Rollareiden "Jumpin' Jack Flash", Andrew Lloyd Webberin "The Phantom of the Opera" taikka John Lennonin "Imagine"... Mutta nää on niin tunnettuja, että ne kyllä osaa välttää helpostikin siis...

^ Vastaa Lainaa


geeli
3724 viestiä

#6 kirjoitettu 22.12.2021 11:12

Netissä on myös paljon MIDI-tiedostoja tunnetuista melodioista tunnetuista kappaleista. Nää kyl pitää varmasti "clearata" jos haluaa hitin tehdä.

MIDI-tiedoston saa syötettyä DAW:iin ja voi vaihtaa haluamansa VST-instrumentin raitaan.

En tiedä onko järkevää tai kannattaako näin tehdä...

^ Vastaa Lainaa


Niinamaya
758 viestiä

#7 kirjoitettu 26.12.2021 23:30 Muok:26.12.2021 23:31

Alkuperäiseen kysymykseen keksi vaikka ihan omat virheet niin ei tarvi kysellä.

Niinamaya muokkasi viestiä 23:30 26.12.2021
Niin siis virheet=vireet

Niinamaya muokkasi viestiä 23:31 26.12.2021
Jos osaat

^ Vastaa Lainaa


AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

6850 viestiä

#8 kirjoitettu 27.12.2021 16:14

geeli kirjoitti:
Netissä on myös paljon MIDI-tiedostoja tunnetuista melodioista tunnetuista kappaleista. Nää kyl pitää varmasti "clearata" jos haluaa hitin tehdä.

MIDI-tiedoston saa syötettyä DAW:iin ja voi vaihtaa haluamansa VST-instrumentin raitaan.

En tiedä onko järkevää tai kannattaako näin tehdä...


Olen joskus kokeillut enkä voi suositella syystä, että
(a) kai niihinkin on tekijänoikeudet olemassa
(b) kokeilemani MIDI-biisi oli tehty niin huolimattomasti, että korjailuun olisi mennyt enemmän aikaa kuin uuden MIDI-setin tekemiseen. Tempokin souti edes takas koko biisin ajan paremmin kuin Karppinen Olympialaisissa.
(c) ensimmäiseksi olisi joutunut arpomaan mitä instrumentteja millekin raidalle oli tarkoitus tulla, koska raitojen nimet olivat tyyliin "raita 1" "raita 2" jne. Asialla on sikäli väliä, että mm. soolo kuulostaa kovasti erilaiselle riippuen siitä mitä instrumenttia käyttää; hyvä fonisoolo saattaa olla ihan paska jos sen "soittaa" kitaralla.
(d) seassa oli aika käsittämättömiä muutaman tahdin raitoja, joista ei saanut selvää mikä niiden funktio kokonaisuudessa olisi ollut
(e) rumpuraita olisi löytynyt helpoimmin, mutta sehän ei noudattanut Battery4:n käyttämää tekotapaa joten ilman muklauksia raita olisi ollut käyttökelvoton.
(f) muillakin VST-instrumenteilla saattaa olla sellaisia ominaispiirteitään jotka voivat aiheuttaa ongelmia (esim. käyttämieni pilli-instrumenttien hienouksia ohjaillaan tietyillä koskettimilla, joiden logiikka ei ole yleisessä käytössä).

Varmaan rahalla saisi ihan luvallisia ja kunnollisiakin MIDEjä mutta siinähän katoaa oman tekemisen ilo ihan kokonaan.

^ Vastaa Lainaa


Jinxed
702 viestiä

#9 kirjoitettu 27.12.2021 16:28

Sivuatte aika jättimäistä aihetta ja ongelmaa tässä. Se ihan oikeasti alkaa oleen puoli mahdotonta olla kopioimatta ketään niiden rajoitusten ja "sääntöjen" puitteissa mitä me ollaan ajan kanssa musiikille aseteltu, varsinkin kevyen musiikin kanssa seurataan aina niin tiukkaa valmista kaavaa että siellä ei ole nähty originaalia ideaa sen jälkeen kun elvis varasti rockin.
On olemassa usb muisti joka sisältää kaikki variaatiot mitä pystyy tekeen niillä nuoteilla mitä me käytetään, käytännössä se tarkoittaa että ellet soita nuottien ulkopuolella originaaleja melodioita ei kirjamellisesti enää ole.
Se on olemassa ja se yritetään tekijänoikeussuojata nimenomaan siks että ahneet juristit ei pääsis käyttään artisteja jotka kaikki soittaa samaa paskaa enivei varastellakseen niiltä oikeudessa lapsellisen typerillä plagiaatti käräjillä jossa luotetaan tosi kovaa siihen että kukaan paikalla ei tiedä musiikista tai tekijänoikeuksista mitään samalla kovasti uskoen siihen että he tietävät siitä kaiken.

^ Vastaa Lainaa


Eetu ja mauttomat Tytöt
27 viestiä

#10 kirjoitettu 27.12.2021 21:13

Emmää niiku tarkista mitään. Teen vaan sen joka vaikuttaa oikealta soinnutukseen ja jos se kuulostaa joltain toiselta kappaleelta niin se on vaan voi voi.

^ Vastaa Lainaa


AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

6850 viestiä

#11 kirjoitettu 28.12.2021 08:25 Muok:28.12.2021 08:26

Eetu ja mauttomat Tytöt kirjoitti:
Emmää niiku tarkista mitään. Teen vaan sen joka vaikuttaa oikealta soinnutukseen ja jos se kuulostaa joltain toiselta kappaleelta niin se on vaan voi voi.


Löysin pari vuotta sitten netistä saitin, jonka pitäisi osata tarkistaa onko joku sävelkulku jo olemassa. En tiedä mihin tarkistus perustuu (esim. johonkin äänitemassaan tai nuottivarastoon) mutta pahoin pelkään ettei se toimi kunnolla tai se ei ainakaan tunnistanut paria kokeeksi sinne nuotteina syöttämääni olemassa olevaa sävelkulkua.

En siis tiedä onko olemassa kunnollista keinoa etukäteen tarkistamiseen.

Pahoin pelkään, että tarkistus tapahtuu vasta sitten kun joku onnistuu menestymään laatimallaan biisillä ja joku muu alkaa kuulla biisissä liian tuttuja elementtejä. Ensin asiasta aletaan keskustella somessa jolloin viimeistään "alkuperäisen" biisin tekijöiden taustavoimat ja juristit saavat vihiä yhtäläisyyksistä ja ryhtyvät penkomaan asiaa.

Rohkenenkin epäillä, että käytännössä vasta kaupallinen menestys, runsaat kuuntelut ja näkyminen somessa johtavat mahdollisiin juridisiin seurauksiin ja korvausvaatimuksiin.

Ei-kaupallisissa tapauksissa (kuten täällä) tapahtuvat mahdolliset loukkaukset hoitunevat yksinkertaisesti biisin poistolla julkisuudesta, koska kukaan ei ole saanut minkäänlaista taloudellista hyötyä.

Nuo nyt ovat vain arvailua, koska en ole tekijänoikeuksiin perehtynyt juristi vaikka olenkin silloin tällöin mm. lukenut asiaa koskevia artikkeleita.

^ Vastaa Lainaa


geeli
3724 viestiä

#12 kirjoitettu 28.12.2021 08:37

Jos joku tuollaisen apuvälineen olemassa olevien kappaleiden tunnistamiseen ennen niiden julkaisua toteuttaisi, luulisin, että sen pitäisi olla jokin iso taho, kuten Google tai Spotify.

Jos tarkoituksella lainaa jotain joltain artistilta, niin kannattaa kyllä sopia asiasta tämän artistin kanssa. Jos kyseessä on ilmaiseksi kuunneltavissa oleva kappale tai pieni omakustanne-julkaisu, niin ei varmaan juurikaan ongelmaa tule. Jos taas tehdään radiosoittoon ja isosti, niin pitää sopia että paljonko pitää lainatusta osasta maksaa. Näin se homma toimii. Näin se homma etenee.

Ja voi tosiaan tai onkin vaikeaa olla lainaamatta mitään keneltäkään kun kuitenkin viakutteita otetaan suuntaan jos toiseen lähes aina.

^ Vastaa Lainaa


cedarbear
2686 viestiä

#13 kirjoitettu 28.12.2021 10:57

AnttiJ kirjoitti:
Eetu ja mauttomat Tytöt kirjoitti:
Emmää niiku tarkista mitään. Teen vaan sen joka vaikuttaa oikealta soinnutukseen ja jos se kuulostaa joltain toiselta kappaleelta niin se on vaan voi voi.

Rohkenenkin epäillä, että käytännössä vasta kaupallinen menestys, runsaat kuuntelut ja näkyminen somessa johtavat mahdollisiin juridisiin seurauksiin ja korvausvaatimuksiin.

Emmää niinku tarkista mitään, sanoisin minäkin, enkä koskaan tuota ajattele.
Kappaleita tehdessä toki tiedostan että periaatteessa kaikki käyttämäni elementit ovat sellaisia joita on ennenkin käytetty, mutta harvoin eli tuskin koskaan tuotokseni kuulostavat omiin korviini siltä kuin ne olisi tehty ennenkin. Eikä se johdu siitä, ettenkö olisi kuullut tarpeeksi ”edeltäjiäni”. Varmaan se johtuu aivan muista tekijöistä…

Ehkä aiheeseen liittymättä, mutta tulipa mieleeni, että tuskin Bob Dylan ajatteli tehdessään kappaletta Knockin’ On Heaven’s Door että teenpä biisin kuin Neil Youngin Helpless. Sellainen siitä kuitenkin tuli, ja ovatpa tekijät jossain konsertissa esittäneet yhdessä nuo biisit ns. potpurina!

^ Vastaa Lainaa


AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

6850 viestiä

#14 kirjoitettu 28.12.2021 11:02

geeli kirjoitti:
Jos tarkoituksella lainaa jotain joltain artistilta, niin kannattaa kyllä sopia asiasta tämän artistin kanssa. Jos kyseessä on ilmaiseksi kuunneltavissa oleva kappale tai pieni omakustanne-julkaisu, niin ei varmaan juurikaan ongelmaa tule. Jos taas tehdään radiosoittoon ja isosti, niin pitää sopia että paljonko pitää lainatusta osasta maksaa. Näin se homma toimii. Näin se homma etenee.


Juurikin noin homma etenee.

Luvallisesta lainauksesta joutuu yleensä maksamaan jotain paitsi jos tuntee artistin ja saa häneltä suoraan ilmaisen käyttöluvan. Väärinkäsityksien välttämiseksi on mielestäni syytä olla yhteydessä myös ao. biisin oikeuksia hallinnoivaan tahoon vaikka lupa artistilta olisikin olemassa.

Yhteys "tuntemattomiin artisteihin" hoituu kivuttomasti asiaan vihkiytyneiden toimistojen kautta. Asianhoitopalkkio itsessään ei ole hirveän hintainen, mutta käyttölisenssi voi sitä olla. Hinnoittelussa huomioidaan mm. biisin tai sen osan käyttötarkoitus, julkaistavan CD:n painosmäärä ja/tai verkkolatauksien arvioitu määrä jne. Jos sovitut määrät aiotaan ylittää, siihen vaaditaan uusi lupa + uusi korvaus jos ymmärsin erään toimiston sivuilla olleen tekstin oikein.

Eroa on siis silläkin aiotaanko biisiä käyttää mainoksessa, TV-sarjan tunnusmelodiana vai lainataanko biisistä esim. joku pätkä omaan biisiin jne. Jos lupa on saatu vaikkapa biisin osan lainaukseen omaa biisiä ja omaa levyä varten, se ei ymmärtääkseni kata tehdyn uuden biisin mahdollista mainoskäyttöä.

Täällähän asia on helppo hoitaa fiksusti ja pyytää lupa vaikka yksityisviestillä.

^ Vastaa Lainaa


AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

6850 viestiä

#15 kirjoitettu 28.12.2021 11:08

cedarbear kirjoitti:
Emmää niinku tarkista mitään, sanoisin minäkin, enkä koskaan tuota ajattele.
Kappaleita tehdessä toki tiedostan että periaatteessa kaikki käyttämäni elementit ovat sellaisia joita on ennenkin käytetty, mutta harvoin eli tuskin koskaan tuotokseni kuulostavat omiin korviini siltä kuin ne olisi tehty ennenkin. Eikä se johdu siitä, ettenkö olisi kuullut tarpeeksi ”edeltäjiäni”. Varmaan se johtuu aivan muista tekijöistä…


Noinhan kaikki joutuvat tekemään koska kunnollista välinettä tarkistamiseen ei ole olemassakaan. Alitajunnalle ja sieltä tuleville tuotoksille ei kukaan voi oikein mitään.

Itse hoidan asian niin että soitan biisin parille tutulle soittajalla ja kyselen tuleeko mikään vanha biisi häiritsevästi mieleen. Olen joskus muuttanutkin pari tahtia saamani aiheellisen palautteen johdosta. Yritetty siis on, mutta mitään auringonvarmoja takeitahan tuonkaan toimivuudesta ei tietysti ole.

^ Vastaa Lainaa


Eetu ja mauttomat Tytöt
27 viestiä

#16 kirjoitettu 28.12.2021 22:25

Niin, että vaikutteethan on sitten eri asia, kuin suoraan kopiointi. Vaikutteita saa olla!

^ Vastaa Lainaa


Sharkfish
329 viestiä

#17 kirjoitettu 30.12.2021 12:17

Kaikki on jo tehty. Turha stressata. Se mikä tuntuu rehellisesti omalta on omaa sanoineen ja melodioineen. Hyvää uutta vuotta kaikille.

^ Vastaa Lainaa


Uppe
U.K. Arpo &
Täyskeno

1723 viestiä

#18 kirjoitettu 01.01.2022 22:37 Muok:01.01.2022 22:43

cedarbear kirjoitti:
AnttiJ kirjoitti:
Eetu ja mauttomat Tytöt kirjoitti:
Emmää niiku tarkista mitään. Teen vaan sen joka vaikuttaa oikealta soinnutukseen ja jos se kuulostaa joltain toiselta kappaleelta niin se on vaan voi voi.

Rohkenenkin epäillä, että käytännössä vasta kaupallinen menestys, runsaat kuuntelut ja näkyminen somessa johtavat mahdollisiin juridisiin seurauksiin ja korvausvaatimuksiin.


Ehkä aiheeseen liittymättä, mutta tulipa mieleeni, että tuskin Bob Dylan ajatteli tehdessään kappaletta Knockin’ On Heaven’s Door että teenpä biisin kuin Neil Youngin Helpless. Sellainen siitä kuitenkin tuli, ja ovatpa tekijät jossain konsertissa esittäneet yhdessä nuo biisit ns. potpurina!


Eihän tuossa mitään ihmeellistä ole. Näiden biisien melodia ja sanat ovat täysin erilaisia, vaikka soinnut ovatkin samat. Aivan turhaa pähkäillä uusilla sanoilla ja rytmeillä samojen sointujen päälle tehtyjen biisien osalta, että onko plagiaatti. No ei ole, jos ei juuri samalla tavalla biisi kulje. Joten ihan rennosti vaan soittelee jokainen, ei tule lakimies kylään.

^ Vastaa Lainaa


J. Hifish
813 viestiä

#19 kirjoitettu 02.01.2022 21:22

Mä niinkus tarkistan sillee, että lähetän mikseriin biisin .Ja jos ei kukaan kuuntele nii bueno.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu