Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Palaute - ylipäätään


jarpat
379 viestiä

#1 kirjoitettu 20.09.2019 23:34

Moittiminen, kritiikki, arvostelu, rakentava palaute - miten "ottaa ja antaa"?

Yllämainituissa ratkaisevaa lienee, onko palautetta annettu tukeutuen faktoihin, vai makuasioihin.
Ehkä siksikin aihetta voi olla hyvä välillä "mutustaa".

Jokainen, joka tekee jtn, esim musiikkia, esiintyy, tjms - haluaa luonnollisesti kehuja.
Mikä lieneekään niiden tekijöiden määrä, joille tämä ei riitä, vaan jotkut todella haluavat
myös kehittyä tekemisessään ja siinä harjoittelun lisäksi voi auttaa faktoihin pohjautuva
kohdennettu palaute. Kunhan sen osaa ottaa ja sisäistää. Joskus sen sisäistäminen voi olla vaikeaa, koska "haukku tekee haavaa". Kun lukee moitteita tekemisistään, tulee paha mieli ja saattaa ajatella, että sanoja on kusipää. "Kusipäällä" saattaa silti olla kokemusta ja "korvaa" sille, miten jokin asia olisi voitu saada paremmaksi. Silti saattaa olla, että hän ei osaa sanoa asiaa riittävän nätisti, että tekijälle ei tule paha mieli. Ehkä joskus kannattaa kysyäkin; miksi sanoit noin, mitä tarkoitit tuolla?

Liian usein ihmiset jäävät paitsi kunnollista palautetta. Tottakai tutut kannustavat ja kehuvat. Sitten itketään pettymystä idolsseissa, kun "ei muka osata laulaa", vaikka äiti ja sisko on aina olleet toista mieltä.

Makuasia. "Paska biisi, en tykkää". Siinä kai se karuimmillaan. Se on ehkä se kommentti, minkä voi jättää sanomattakin.

Fakta. Esim epävireiset soittimet, tempon soutaminen, heikko englanti (voi toki olla myös "remumainen" tehokeino).

Raja-alue. Voi olla jotakin, mikä ei istu yleiseen makuun; soundimaailma, atonaalisuus - mutta on silti harkitusti toteutettu halutulla tavalla.

Kehuminen. "Kiva biisi, jalka heilui, käsi heilui". Tässäkin voi mennä pidemmälle ja täsmentää - "bassokulku vei mennessään", "rumpusoundi oli mahtava", "laulu oli todella onnistunut". Toki monelle riittää kuulla, että joku "tykkäsi".

Bändit huom! muistakaa, että paras on antaa kehut porukassa ja "risut" kahden kesken.

Mutta joo.. tää saitti on musiikin tekijöille ja soittajille. He lataavat tänne biisejään. Kuunnelkaa niitä ja miettikää mitä niistä sanotte. Ehkä hekin kommentoivat Teidän tekemisiänne. Siihenhän tämä saitti kai on paljolti perustunut. Aihetta saa vapaasti kommentoida...

^ Vastaa Lainaa


AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

6775 viestiä

#2 kirjoitettu 21.09.2019 07:41 Muok:21.09.2019 07:55

Hyvin sanottu; eipä tuohon ole paljoakaan lisättävää.

Teen itse pöytälaatikkooni tarkoitettuja demoja mutta pistän niitä kuitenkin parille vanhalle soittokaverilleni kommentoitavaksi (kuin myös päinvastoin). Arviointi toimii kaveriporukassa hyvin, koska jokainen tietää ettei tarkoitus ole ilkeillä, vaan antaa rakentavaa kritiikkiä, pieniä vinkkejä hiomista vaativista asioista ja kenties jotain ihan uutta näkökulmaa jatkokehitystä varten. Aina joskus kannattaa kysyä vaikkapa "oletko tehnyt tuon kohdan tarkoituksella juuri noin?".

Tuossakin viitekehyksessä toimii parhaiten se, ettei myöskään unohda mainita niitä asioita, jotka demossa toimivat kuulijan mielestä hyvin. Kannustus kaverin vaikeaksi kokeman asian voittamiseen tai epäonnistuneeksi koetun suorituksen parantamiseen ovat mielestäni myös tärkeitä.

Asioihin, joihin tekijä ei voi vaikuttaa ja jotka ovat hyvin tekijänkin tiedossa, on aika turhaa takertua. "Kotistudioiden" tuotteilta ei pidä odottaa ammattistudion teknistä tasoa eikä esimerkiksi harrastelijaksi tunnustautuvaa laulajaa kannata verrata Stevie Wonderiin. Suhteellisuuden taju kannattaa aina säilyttää arvioinneissa.

Aika hedelmätöntä on sekin, että ryhtyy arvostelemaan musiikkityyliä, josta ei ymmärrä mitään tai josta ei vain muuten pidä. Tämän vuoksi olen itsekin kirjoittanut muutaman arvioni ainoastaan ns. vanhan liiton musiikin tekijöille.

Tuossa oli jatkoa erinomaiseen keskustelun avaukseen. Toivottavasti muutkin kirjoittavat näkemyksistään ja motiiveistaan.

PS. lopetin koripallo-otteluissa käymisen sen takia, etten enää viitsinyt kuunnella kun eräs hyvinkin tunnettu valmentaja sättii ottelussa epäonnistuneita, kokeneita pelaajiaan katsomon edessä. Kokenut pelaaja kyllä tietää itsekin milloin on epäonnistunut. Ei siihen valmentajan julkista vittuilua tarvita ... eikä sitä tarvita täälläkään biisejä arvioitaessa. Oman henkilökohtaisen pahan olon purkamiseen löytyy muitakin kanavia.

^ Vastaa Lainaa


J. Hifish
812 viestiä

#3 kirjoitettu 23.09.2019 21:08 Muok:23.09.2019 21:09

run3unblockedaz kirjoitti:
I felt very happy while reading this site. This was a really very informative site for me. I really liked it. This was really a cordial post. Thanks a lot!
wuxiaworld


Näin se vaan menee tämän päivän internetsatumaailmassa, että hyvätkin keskustelualoitukset kustaan viimeistään kolmannella viestillä, joka nykyään muutes on liian usein joku HappyHollyn pornomainos. Niin kuka normaali ihminen viittii käydä tällaisella sivustölla? Mä oon lähes normaali ja taidan taas pitää muutaman kuukauden paussin. Ja ne täysin normaalit tuhannet potentiaaliset kuulijat eivät ensikokemuksen jälkeen palaa etsimään täältä pornoa, ku on niin paljo parempia sivustoja. Ugh!

J. Hifish muokkasi viestiä 21:09 23.09.2019

^ Vastaa Lainaa


jarpat
379 viestiä

#4 kirjoitettu 23.09.2019 21:50

Joo.. välillä tuntuu, että kaikki on paskaa, paitsi kusi.

Joillain saiteilla tollaset blokataan tyyliin "Lisää kirjain: Hauki on _ala".

^ Vastaa Lainaa


Jinxed
702 viestiä

#5 kirjoitettu 24.09.2019 06:13 Muok:24.09.2019 06:14

Kyä nyt on sit taas meinaan vaikeeta!
Eka tarvis ulkoistaa vastuu omista tunteista ja reaktioista muille ihmisille, koska onhan se nyt ihan viharikollista jos syvälle sieluun sattuu kun palaute olikin vääränlaista tai sävyistä ja varsinkin makuista.
Ja tokaks siihen väliin tulee kaks riviä jonkun botin mainostusta, mä ainakin triggeröidyin ihan sinisen kirjavaks.
Ja kolmanneks mullon sukassa reikä ja ne on ihan eri pariakin vielä, kuka korvaa!?

Oisko mahdollista että tää ketju on tosi herkkänahkanen ja nää ongelmat lakkais olemasta ongelmia jos yrittäis vähän ryhdistäytyä.

^ Vastaa Lainaa


AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

6775 viestiä

#6 kirjoitettu 24.09.2019 07:50 Muok:24.09.2019 07:55

Kysymyshän on siitä, että niin kritiikin kuin kehujenkin olisi tarkoitus nimenomaan täällä, harrastajien saitilla, jotenkin viedä itse kunkin toimintaa eteenpäin.

Ymmärrän hyvin sen, että maallikko ei pysty ruotimaan tuntojensa perusteita. Enemmän tai vähemmän vakavan asianharrastajan pitäisi siihen pystyä ja jos ei pysty, on fiksumpaa jättää arviointi kokonaan tekemättä.

Jos arvostelu on tyyliin "ihan paskaa" niin ainakin minulle jää epäselväksi onko paska arvostelun kohteena olevassa biisissä vai arvostelijan päässä.

^ Vastaa Lainaa


jarpat
379 viestiä

#7 kirjoitettu 24.09.2019 08:46

Jinxed kirjoitti:
Kyä nyt on sit taas meinaan vaikeeta!
Eka tarvis ulkoistaa vastuu omista tunteista ja reaktioista muille ihmisille, koska onhan se nyt ihan viharikollista jos syvälle sieluun sattuu kun palaute olikin vääränlaista tai sävyistä ja varsinkin makuista.
Ja tokaks siihen väliin tulee kaks riviä jonkun botin mainostusta, mä ainakin triggeröidyin ihan sinisen kirjavaks.
Ja kolmanneks mullon sukassa reikä ja ne on ihan eri pariakin vielä, kuka korvaa!?

Oisko mahdollista että tää ketju on tosi herkkänahkanen ja nää ongelmat lakkais olemasta ongelmia jos yrittäis vähän ryhdistäytyä.


Joo kato ku se "elämä on" vähän niinku ja sillee, mut jos Sä ny löytäisit ens sen ehjän sukkaparin jstn, ni kyl se varmaan sit jo vähä helpottaa..?

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu