Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

Kirjoittaja Mac - Yosemite ja Logic Pro 9 yms.

Konnajee
106 viestiä

#1 kirjoitettu 08.08.2015 22:57

Olen pantannut Maccini Yosemite- päivitystä nyt melko kauan. Olen ollut käsityksessä, että Logic Pro 9 ei pelitä Yosemitessa, niin on jääny päivitykset tekemättä. Nyt alkoi olla elämä vaan jo sen verran hankalaa muiden softien kanssa, että oli pakko päivittää. Turhaan taisin pelätä Logic Pro:n toimivuutta - se näyttää näin ensi silmäyksellä toimivan ihan jees - (vaatii toki vielä vähän syvällisempää perehtymistä). Mutta muita murheita tulikin sitten ihan reippahasti. Tascam FW-1082 pöytä, joka jo aiemmin äänikorttinsa osalta sanoi itsensä irti, niin sepä ei tuohon Yosemiteen taivu. Siinä on sitten yksi 700,- egen vehje historiaa ja voinen siirtää sen alakerran elektroniikkamuseoon. Lisäksi Rolandin synat SH-201 eivät toimi enää USB:llä, vaan vaativat tuon keskiajalla keksityn MIDIn. Jotkut ovat moittineet täällä Mikserissä M-Audion laitteita, niin nyt olen siitä entistäkin enemmän eri mieltä. M-Audion 88ES, Axiom25 ja vanha audiopöytäni iControl toimivat suorilta ja äänikortti Fast Track C600 myös ajuripäivityksen jälkeen. Kaikki M-Audiot siis toimivat, vaikka merkki on myyty ja vaihtunut jo aikapäivää sitten. Tascamit saavat jatkossa jäädä sinne missä ovatkin ja Rolandien kanssa on vähän kiikunkaakun.

Mutta Logic Pro 9 näyttäisi toimivan Yosemiten kanssa näin äkkiseltään arvioiden

^ Vastaa Lainaa

atheos
Virallinen
Mac-mies
2648 viestiä
Luottokäyttäjä

#2 kirjoitettu 09.08.2015 18:13

Toimiihan se, tosin myös Logic X pesee vanhan 9:n käytettävyydessä 100-0 joten mitä sitä Logicin päivitystäkään panttaamaan...

^ Vastaa Lainaa

Berlingmur
745 viestiä

#3 kirjoitettu 11.08.2015 18:17

atheos kirjoitti:
Toimiihan se, tosin myös Logic X pesee vanhan 9:n käytettävyydessä 100-0 joten mitä sitä Logicin päivitystäkään panttaamaan...

Second that. Vaikka X:ssä onkin ärsyttäviä ominaisuuksia (kuten cubasessakin) tyyliin "would you want to create a audio project, song project etc. Mutta kun ottaa noi aloittelijajutut pois ja HUOM sieltä advancedista pistää rakseja että advanced audio editing sun muut päälle niin hiton hyvähän se X on(paitsi just esim audio editing toiminnassa lol, yleensä itse vedän Audacityn kautta).

Paitsi Applen omat syntikat ja rumpukoneet on hirveintä paskaa maan päällä noin niinkun käytettävyydeltään, edelleen. Mutta, Apple just osti Camel Audion:n, joten voidaan odottaa jotain helkkarin paljon parempaa, toivottovasti.

^ Vastaa Lainaa

Fakap
Trancevastaava
4849 viestiä
Luottokäyttäjä

#4 kirjoitettu 11.08.2015 23:03

Yosemite + Logic X all the way.

Berlingmur kirjoitti:
Paitsi Applen omat syntikat ja rumpukoneet on hirveintä paskaa maan päällä noin niinkun käytettävyydeltään, edelleen. Mutta, Apple just osti Camel Audion:n, joten voidaan odottaa jotain helkkarin paljon parempaa, toivottovasti.

Ei ne ui:t ihan läpipaskoja oo kun vertaillaan markkinoita kokonaisuudessaan. Itseasias niissä on jotain juttuja mistä toivoisin muiden tekijöiden ottavan mallia. Mut valitettavasti jokaisella pajalla tuntuu olevan oma käsityksensä käyttöliittymäsuunnittelusta. Suurin osa Logicin plugareista on ikivanhaa perintöä, ja jostain syystä niiden käytettävyyttä ei oo haluttu päivittää tähän päivään sopivaksi.

Camel Audiota koskeva uutinen onkin mielenkiintoinen. Viittaa tosiaan siihen, että muusikoille on jotain uutta luvassa.

^ Vastaa Lainaa

Fakap
Trancevastaava
4849 viestiä
Luottokäyttäjä

#5 kirjoitettu 25.08.2015 23:37

Sieltähän se tuli: Logic Pro 10.2.0 ja integroitu Alchemy.

^ Vastaa Lainaa

Berlingmur
745 viestiä

#6 kirjoitettu 27.08.2015 19:47

Fakap kirjoitti:
Sieltähän se tuli: Logic Pro 10.2.0 ja integroitu Alchemy.

Näin meni. Päätin sitten ennen uuden Logic version asennusta vetää koneen sileeks ja asentaa käyttiksen uudestaan, ennenkun tajusin että menetin samalla CamelPhatin ja CamelSpacen. Siis mitä vittua saatana, ne makso jonkun huntin muistaakseni. Saattaishan ne varmistuksista löytyä tosin, mutta jos Apple ostaa firman niin luulis että pitää kaikki tuotteet saatavilla jotenkin. (tiedän että Camel Audion sivuilla luki varmistuksista, oma moka toi sinänsä mutta silti).

^ Vastaa Lainaa

Berlingmur
745 viestiä

#7 kirjoitettu 14.09.2015 19:48

Fakap kirjoitti:
Sieltähän se tuli: Logic Pro 10.2.0 ja integroitu Alchemy.

Tuli mieleen herra trance herra, onko sulla ipadia, nimittäin Logicin appi on siihenkin uudistettu. Aika sweet (oli kyllä ennenkin)

^ Vastaa Lainaa

Konnajee
106 viestiä

#8 kirjoitettu 06.10.2015 11:59

Yosemitella toimikin hyvin, mutta kun hölmöyksissä päivitin nyt uuteen El Capitaniin, niin äänikortti ei toimi enää. Taitaa olla sama ongelma kautta linjan, sillä taloudesta löytyvät M-Audio(Avid), Lexicon ja Steinberg ovat kaikki toistaiseksi odottamassa uusia mäkkiajureita, kun valmistajien testaukset ja kehitys ei ole pysynyt mukana. Hetkeksi paluu PC- piipperiaikaan, kun ääntä tulee ainoastaan koneen oman äänikortin ja kaiuttimen kautta - no saa sinne kuulokkeet vaikka, mutta laiha lohtu.

^ Vastaa Lainaa

Dj909
21 viestiä

#9 kirjoitettu 06.10.2015 21:19 Muok:10.10.2015 20:20

Jenna68 kirjoitti:
Yosemitella toimikin hyvin, mutta kun hölmöyksissä päivitin nyt uuteen El Capitaniin, niin äänikortti ei toimi enää. Taitaa olla sama ongelma kautta linjan, sillä taloudesta löytyvät M-Audio(Avid), Lexicon ja Steinberg ovat kaikki toistaiseksi odottamassa uusia mäkkiajureita, kun valmistajien testaukset ja kehitys ei ole pysynyt mukana. Hetkeksi paluu PC- piipperiaikaan, kun ääntä tulee ainoastaan koneen oman äänikortin ja kaiuttimen kautta - no saa sinne kuulokkeet vaikka, mutta laiha lohtu.

Jep, kaikilla valmistajilla mitä sanoit, sanotaan ettei kannata päivittä0ä Yosemiteen vielä (jo beta aikoina). Itse tein toki kans sen, ja ei toimi NI ohjelmistot (Itseasiassa Batteryn vain omistan), sekä Ozone 6 Izotopilta.

On vittumaista, ymmärrän. Onneksi mulla Focusriten audio interface niin toimii se.

lisään sen verran, että Cubase 8 Pro ei toimi ollenkaan Focusriten Scarlett interfacen kanssa, siis ei tule ääntä.

Dj909 muokkasi viestiä 20:20 10.10.2015

^ Vastaa Lainaa

Konnajee
106 viestiä

#10 kirjoitettu 21.11.2015 16:27 Muok:21.11.2015 16:29

No niin, kaksi kuukautta odottelin Avidin ajureita - ei ole näkynyt sen enempää kuin noihin muihinkaan vekottimiin, mitä meidän taloudesta ja kellarin elektroniikkaromuvarastoista löytyy. Nyt riitti odottelu ja kävin eilen hakemassa Focusriten Saffire pro 26 kortin ja samalla tarttui mukaan midi pad interface Akai MPD226. Näillä nyt taas mennään ja äänipuoli tuntuu olevan kunnossa. Harkinnassa oli myös äänikorttipuolella Motu ja Akai, joilla molemmilla tuntuu olevan myös toiminta hallussa ja ammattimaista toisin kuin näillä Avideilla ja Lexiconeilla.

Jenna68 muokkasi viestiä 16:29 21.11.2015

^ Vastaa Lainaa

Dj909
21 viestiä

#11 kirjoitettu 21.11.2015 17:48

Nyt kun luin viestisi uudestaan, niin miksi et ole päivittänyt Logic X? Kai tiedät että se on ilmaista?

Ja unohtakaa kaikki muut äänikortit kuin Universal Audio, Focusrite, Motu, RME. Noista löytyy takuulla hintaluokassa kaikki 100-3000 euroa ja laatu sen mukaista. Siis, toki jos haluat Avidin 1000 kanavan 500 000euron HDX pro systeemin niin varmasti on paras, mutta noi kuluttajaluokan niiltä tuotteet, why bother kun ne on optimoitu kuitenkin ohjaimineen Pro Toolsiin.

Itse suosittelen käyttämään interfacea joka toimii USB 2.0:lla, siellä kulkee vielä 32 kanavaa 16 bittistä 48khz:stä. Ja sen voi sitten siirtää mihin tietokoneeseen vaan. Jos tiedät tarvitsevasi pro vehkeitä niin sitten Thunderbolt(usb3 mutta niitä ei vielä paljon ole audio interfaceissa). Firewire on heppoisa ja ainoastaan Macin vanhat mallit edes tukee sitä.

^ Vastaa Lainaa

Fakap
Trancevastaava
4849 viestiä
Luottokäyttäjä

#12 kirjoitettu 23.11.2015 15:33

Berlingmur kirjoitti:
Fakap kirjoitti:
Sieltähän se tuli: Logic Pro 10.2.0 ja integroitu Alchemy.

Tuli mieleen herra trance herra, onko sulla ipadia, nimittäin Logicin appi on siihenkin uudistettu. Aika sweet (oli kyllä ennenkin)

On iPadi ja siinä Logic Remote, mutta aika harvoin sitä tulee käytettyä ku oon fakkiutunu näyttö-hiiri-näppis-käyttäjä.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu