Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Techno-thrash / Technic thrash metal


Shah
2339 viestiä

#1 kirjoitettu 29.04.2013 00:18 Muok:04.05.2013 00:37

Ajattelin esitellä teille erään erikoisen ja varsin omalaatuisen alagenren metallimusiikista, josta aika on ajanut jo ohi, mutta siitä on jäänyt oma siemenensä musiikin historiaan. Kyse on pienestä ja pikkuruisesta ilmiöstä jota kutsuttiin nimellä techno-thrash ja/tai technic thrash metal ja joka koki huippunsa 80-luvun lopulla, mutta tyrehtyi jo heti 90-alussa. Alku juontaa 80-puoliväliin ja hitusen sitä aikaisempiin vaiheisiin, kylmän sodan pelon aikakauteen.

Musiikillisesti techno-thrashille ominaisia piirteitä ovat vahva progressiivinen ja avantgardistinen ote, sointukulku ja biisirakenne, thrash-vivahteet ja ennen kaikkea lähes klaustrofobinen tunnelma. Jos lyriikoita ja lauluja perehtyy analysoimaan oikein syvällisesti, niin mennäänkin aikamoiseen kauhujen kammioon. Lauluissa on tarinankerronnallisia piirteitä. Tunnelmaa megalomaanisista salaliittoteorioista, ihmisen liian suuren älykkyyden tuhoavuudesta, murhaajan mielen teoretisointia ja taustalla piileviä eko- ja ydinkatastrofeja. Tietyillä bändeillä tunnelmassa on jonkin sortin pelko ja fasistisen vallan läsnäolo.

Tähän genreen lasketaan muun muuassa:

WatchTower

layer_detailpage&v=Xm8OX0kgGSg" target="_blank" class="bb-url">The Eldritch

Mekong Delta

layer_detailpage&v=Qp8Tv4-EBZ4" target="_blank" class="bb-url">Twilight Zone

layer_detailpage&v=TVbvja_ywJg" target="_blank" class="bb-url">El Colibri

layer_detailpage&v=NP8-NFr1xW4" target="_blank" class="bb-url">Ouverture

Coroner

layer_detailpage&v=YtQhsZYKne0" target="_blank" class="bb-url">Die by My Hand

Voivod

layer_detailpage&v=TfpYIPbrcdY" target="_blank" class="bb-url">Tribal Convictions

Sieges Even

layer_detailpage&vMVQjVG-HoM" target="_blank" class="bb-url">David

Deathrow

layer_detailpage&v=Hhs0mU-vh9w" target="_blank" class="bb-url">Events in Concealment

Aspid

layer_detailpage" target="_blank" class="bb-url">Extravasation

Anacrusis

layer_detailpage&v=b3RFVFkkpvA" target="_blank" class="bb-url">Sound The Alarm


Näistä voinee heti sanoa, että Voivod, WatchTower ja Coroner olivat ne jotka kirjoittivat nimensä historiaan. (Ne ovat itsellenikin yksiä niitä suuren vaikutuksen tehneitä.) Ensin mainittu kanadalainen Voivod scifimäisine tunnelmine etenkin. Noilla kolmella bändillä on laaja, arvostava kuulijakuntansa genrestä melkein riippumatta. Myös Mekong Delta on/oli varsin erikoinen tapaus, joka pyrki salaamaan soittajiensa henkilöllisyyden. Kyse oli muissa bändeissä tunnetuksi tulleista soittajista, joille MK oli yhteinen projekti. Mekong Deltan idea koveroida/levyttää "Pelon rajalla" tv-sarjan tunnari (Twilight Zone) oli myös aivan loistava... Jousisoittimia ja oopperamaista/teatterimaista tunnelmaa. Saksalaisten ja mm. Noise -lafkalla levyttäneiden bändien määrä tässä genressä on myös huomattavan suuri.

Kritiikkinä heittäisin lonkalta että lauluissa/laulajavalinnoissa on usein näissä oma heikkoutensa. Sisältö taitanee mennä joskus toteutuksen edelle. Mutta täytyy sanoa että harvoin metallibändeillä niin käy. Siitä antaisin pisteitä että kerrankin metallissa on luotu jotain omaperäistä, edes joskus.

Mielipiteitä? Oletteko perehtyneet yhteenkään edellä mainituista bändeistä?

Shah muokkasi viestiä 00:36 04.05.2013

^ Vastaa Lainaa


karman hardon
1994 viestiä

#2 kirjoitettu 29.04.2013 07:07

Itse olen törmännyt noihin lähinnä alaviitteinä progressiivisen metallin syntyhistoriassa - mitä nyt Watchtowerin vinyylirieska tuli joskus 90-luvun alussa poimittua talteen divarista kaverin suosituksesta ja ihan hirveää paskaahan se oli - todellista muusikkopornoa potenssiin 10. Itse en ole moiseen "techno trash"-termiin ikinä törmännytkään. kaikkea sitä...

^ Vastaa Lainaa


Shah
2339 viestiä

#3 kirjoitettu 29.04.2013 22:06 Muok:29.04.2013 22:58

Tässä aivan uber-kova biisi Coronerin Death Cult ep:ltä: Hate, Fire, Blood

karman hardon kirjoitti:
Itse olen törmännyt noihin lähinnä alaviitteinä progressiivisen metallin syntyhistoriassa - mitä nyt Watchtowerin vinyylirieska tuli joskus 90-luvun alussa poimittua talteen divarista kaverin suosituksesta ja ihan hirveää paskaahan se oli - todellista muusikkopornoa potenssiin 10.


Texasilainen WatchTower aloitti -82 ja teki vain 2 täyspitkää. Mikin varressa oli miehistön vaihdoksia. Täydellisen lauluäänen etsimiseen tuhlaantui aikaa monta vuotta, kunnes euroopan kiertueen houkutuksessa lopulta ottivat tuon Eldritch -biisissä vokaalit hoitavan Alan Tecchion. Täytyy myöntää ettei se vakuuta mua aina ihan kympillä. Sen ääni on liian pehmeä, vaikka yrittääkin kovasti. Sitä ennen toka lyhyen pestin hoitanut Mike Soliz [kuva] (asteen vielä enemmän King Diamond -henkinen) olisi ollut monien mielestä se oikea valinta, ja voi &(#)!# kun eivät ottaneet sitä...

Parhaimmillaan WatchTower on todella, todella kieron kuuloista. Kuin joku vtun sähäkkä noita ilotulituksen keskellä . Ja rumpali Rick Colaluca jonka rytmityöskentely on käsittämätöntä... Sähkötomit ja helvetillinen määrä peltejä. Ron Jarzombek kitaran varressa on twelve-tone ihme joka perusti myöhemmin Spastic Ink'in ja layer_detailpage&v=KgOYjZ7K_Cs" target="_blank" class="bb-url">Blotted Sciencen . Blotted Sciencellä on myös death metal flirttailua, vaikka joistain haastatteluista syntyy mielikuva että pilaa ja nälvintää olis örinämusiikin suuntaan myös tehty. WatchTower sen sijaan on ollut pitkään pykäämässä uutta, kolmatta levyä "Mathematics", jolta on julkaistu toistaiseksi 2010 vasta Size of Matter . Laulajana yllättäen eka vokalisti, Jason Mcmaster.

kahvin_kaataja kirjoitti:
Voïvodin levyt Dimension Hatröss ja Nothingface kolahtivat joskus kovaa. Varsinkin Dimension Hatröss.
täysin omanlaistaan musiikkia , ja se kansitaide..


\m/

Away:n kansitaide on suorastaan nerokasta. Näitkö livenä toissa kesänä myös?
*vaihtoi muutaman sanan Blackyn kanssa*


Tässä listattu vielä lisää alan bändejä. On kyllä vähän erikoisiakin valintoja (Machine Head jne.) ympätty samaan genreen. Listalla myös mainittu Vektor on muuten tunnettu liki-Voivod-plagiaatti logoa ja kansitaidetta myöten.

^ Vastaa Lainaa


karman hardon
1994 viestiä

#4 kirjoitettu 30.04.2013 06:27

tuo Voivodin Nothingface-levy lienee sen sortin progemetalliklassikko, että siihen pitänee syventyä.

^ Vastaa Lainaa


MKDELTA
11907 viestiä

#5 kirjoitettu 30.04.2013 11:47

Voivod?

^ Vastaa Lainaa


Shah
2339 viestiä

#6 kirjoitettu 30.04.2013 13:52 Muok:30.04.2013 23:41

MKDELTA kirjoitti:
Voivod?


Alun perin brutaalia ja piikkistä thrash-hardcorea scifi- ja psykedeliamaustein. Myöhemmin ura siirtynyt enemmän progerockin ja -hevin suuntaan lähemmäs Pink Floydia, Rushia jne. Kirjasi nimensä 80-luvulla suurien nimien joukkoon, kiersi niiden kanssa, mutta oli aina kyllä marginaalissa. Voivod on edelleen kasassa.


Shah kasasi biisejä kronologisessa julkaisujärjestyksessä muutamilta levyiltä (1986-2003)15:41 30.04.2013


Thrashing Rage

layer_detailpage&v=R4Ly8nstfxo" target="_blank" class="bb-url">Ravenous Medicine

Chaosmöngers

layer_detailpage&v=bvXaLZZ6M3M" target="_blank" class="bb-url">Astronomy Domine (Pink Floyd cover)

layer_detailpage&v=3P254k0Jnx4" target="_blank" class="bb-url">Le Pont Noir

layer_detailpage&v=FDUky1wZXbU" target="_blank" class="bb-url">Planet Hell

layer_detailpage&v=UkaGAsKm_R0" target="_blank" class="bb-url">Phobos

layer_detailpage&v=jbZEGF1ABUU" target="_blank" class="bb-url">We Carry on


Shah muokkasi viestiä 23:39 30.04.2013

Korjasin linkit.

^ Vastaa Lainaa


Shah
2339 viestiä

#7 kirjoitettu 03.05.2013 23:55 Muok:04.05.2013 00:40

Soisin mielelläni "technical thrash metal" genrelle vielä syväanalyyttisempiä kuvauksia. Tutkimuksia. Jotain.
Joku ihme siinä on että osa metallibändeistä jotka olivat suurimmaksi osaksi Saksasta, USAsta, Venäjältä ja Kanadasta tekivät musiikkia jossa nousi esille kylmän kalseva tunne, poliittinen puoli, kaikenkarvainen epäilys yms. ja omanlainen kolkkoutensa. Kierouden tunne. Jotain se on kertonut omasta ajastaan... Joku on tituleerannut sen joskus kylmän sodan aikakauteen liittyväksi. Ehkä meidän on helppo sanoa että "no koska se on metallia ja sehän on semmoista", mutta en usko siitä (musiikista) olevan kyse. Kaikki nämä ilmiöt omana aikanaan kertovat jotain muutakin ihmisen elämästä ja ajankohtaisista ilmiöistä.

Mutta nyt löysin jotain aivan mullistavaa... Edellä mainitsemani WatchTowerin solistin Mike Solizin vetämä versio layer_detailpage&v=qUqqo1sLREI" target="_blank" class="bb-url">Dangerous Toys 'ta on vihdoin ja viimeinkin youtubessa! Tämä on mulle uutinen sillä en ole kyseistä versiota löytänyt netistä aikoihin - ja onhan kyse träkistä Doomsday News II kokoelmalta jossa kyseinen biisi on julkaistu ("progressive side" A-puolella) ennen tulevan levyn ilmestymistä! Soliz'in kanssa nauhoitettiin vain 5 biisiä studiossa ja nyt yksi niistä on netissä. Tämä on se (karmanhardon) josta aiemmin puhuin... Mielipiteitä? Mielestäni tämä päihittää layer_detailpage&v=_tx5azSJkqg" target="_blank" class="bb-url">Tecchion vokaalit . Ääni on huomattavasti monikerroksisempi (kuulostaa kuin olisi vedetty monesti päällekkäin). Jotkut WatchTowerin fanit ovat muutenkin hehkuttaneet Solizia yhdeksi kovimmista metallilaulajista.

Samaisen kokoelmalevyn muitakin träkkejä on:

Midas Touch (SWE/NOR) gmEUbKaL4r24QTC9IDgCg&usg=AFQjCNG5OCsvLEDJJF8sqb4LZyi1HuHkVQ&bvm=bv.45960087,d.bGE" target="_blank" class="bb-url">Aceldama - Terminal Breath

Deathrow (GER) Machinery

Shah muokkasi viestiä 00:38 04.05.2013

Muokkasin threadin nimeä.

^ Vastaa Lainaa


BVR
20337 viestiä

#8 kirjoitettu 04.05.2013 00:51 Muok:04.05.2013 00:53

Mie uskaltaisin sanoa että Megadethin Rust in Peace menis tohon genreen keposesti ja vähä moppais lattioita siinä samalla.

BVR muokkasi viestiä 00:52 04.05.2013

^ Vastaa Lainaa


JyRSiö
4868 viestiä

#9 kirjoitettu 04.05.2013 09:52 Muok:04.05.2013 09:53

Nuo vanhat tekijät tästä genrestä on vähä itselle jääny koeajamatta. Mutta uusista bändistä sellanen ku Vektor on iskeny ja kovaa. Oon tainnu niiltä Shahille joskus jotain linkkaillakkin(?) ja taisit tykätä. Nuoria jamppoja joilla on todella hyvin soittimensa hallussa ja omalaatuinen tyylinsä - erityisesti vokaaleissa.

Pitäis kyllä jossain vaiheessa tosiaan palata alkulähteille ja tutustua noihin uranuurtajiin.


Vektor- Accelerating Universe

JyRSiö muokkasi viestiä 09:53 04.05.2013

^ Vastaa Lainaa


Janonen
65 viestiä

#10 kirjoitettu 06.05.2013 11:37 Muok:06.05.2013 11:44

Mää pidän Coronerista.

Deathrow'lta oli aikoinaan muutama LP; kolmas levy taisi jo olla melkosta progehässäkkää. :

Mekong Delta oli ihan mielenkiintoinen, mutta tykkään enemmän Living Death'stä.

Sieges Even taisi myös olla ihan jännä, mutta en mistään koskaan löytänyt näiden alkupään tuontantoa; se on kiinnostanut jo vuosia.

Miten on, mahtuukohan tähän joukkoon vielä sellainen yhtye kuin Headhunter? Marcel Schirmerin Jörg Michaelin ja Uwe Hoffmanin kanssa perustama kokoonpano, jolta tuli kolme pitkäsoittoa. Tykkäsin kovasti.

Brittiläinen Sabbat-yhtyekään ei liene ihan perinteistä rynkytystä. Pidän valtavasti myös tästä.


Niin, ja kiitti vielä. Nyt alko taas vituttaa se, että möin kaikki levyni, kun makaronit oli loppu.

^ Vastaa Lainaa


Shah
2339 viestiä

#11 kirjoitettu 07.05.2013 00:43 Muok:07.05.2013 00:57

Kerhonen kirjoitti:

Mää pidän Coronerista.


Coronerilla oli vahvoja yhteyksiä Celtic Frostiin. Tom G. Warrior veti laulut tuolla edellä mainitulla Death Cult demolla, joka oli ensimmäinen sveitsiläisen Coronerin itse kustantama julkaisu. Siitä eteenpäin kitaristista T. Baron tuli pysyvä laulaja triossa. Levyjä R.I.P. ja Punishment for Decadence pidetään Coronerin klassikoina. Tässä vähän bändin alkuajan historiikkia.

On sikäli mielenkiintoista että siinä missä Coronerin alkupään tuotannossa on viitteitä NWOBHM:iin thrashin alkukaudella (ja heidän mainettaan pidetään myöhemmin eräänlaisena thrash metalin Rushina euroopassa), on NWOBHM -vaikutteet tunnusomaista kuitenkin etenkin jenkkiläiselle tekniselle thrash metallille. Omassa perspektiivissäni eurooppalaisen thrash metallin keskiössä olivat sen sijaan keski-euroopan, pääasiassa saksalaiset thrash bändit joista suurin osa Noise Recordsin esille nostamia bändejä - ja joista moni menee tuon hankalahkon monipuolisen technical thrash metallin piikkiin. Euroopassa vaikutti niihin aikoihin pelon tasapainoilu itä- ja länsi-Saksan jakautumisesta, stasi-ajan muurista joka jakoi Saksoja ja ydinasevaltioiden uhittelu, joka kulminoitui näiden bändien materiaalissa ja biisien sanoissa. Se tunne tulee mielestäni eritoten esille esim. Mekong Deltan ja myöhemmän Coronerin materiaalissa. Venäjällä vaikutti sen sijaan Aspid ja Kanadassa jo mainittu Voivod.

Mekong Delta oli ihan mielenkiintoinen, mutta tykkään enemmän Living Death'stä.

Pitänee tutustua tuohon Living Deathiin. Nimi on mulle entuudestaan tuntematon.

Mekong Deltassa soittaneilla henkilöillä oli lukuisia yhteyksiä muihin bändeihin joissa he olivat soittaneet. Näiden joukossa mm. Kreator, Rage, Running Wild, jne. Tässä threadissa linkittämäni MD:n biisit eivät tee oikeastaan riittävästi oikeutta bändille, koska pistin pelkästään instrumentaalibiisejä. Mutta ne ovat mielestäni parasta ja idearikkainta osaa heidän tuotannostaan, kun taas lauletuissa biiseissä vokaalit ovat mielestäni välillä vähän lonkalta heitettyjä.

BVR kirjoitti:

Mie uskaltaisin sanoa että Megadethin Rust in Peace menis tohon genreen keposesti ja vähä moppais lattioita siinä samalla.



BVR:n vertaus Megadethistä tähän genreen osuvana ei muuten kuulosta mitenkään hullummalta. Niin tosiaan! Ehkei se ihan alkuajan tuotanto, mutta -80 lopun ja 90-alun tuotanto? Soundillisesti ja tietynlaisella "viekkaudellaan" voisi olla jossain samoilla mannuilla tuolla Voivodin ja Coronerin myöhemmän tuotannon kanssa. Koko rajan veto on vähän vaikeata ja ei sellaista erottelua esim. 80-luvulla kovinkaan paljon tehty. Kaikki oli metallia; mikä muuten vaan heviä, mikä speediä tai jopa rankkaa thrashia. Silloin kait "erottelu" muun metallimusiikin ja teknisen thrashin välillä oli vain sitä kun haluttiin ilmaista kuinka monimutkaista soitto oli. Myöhemmin puhuttiin progressiivisesta puolesta, soittajat kehittyivät vielä entisestään ja lähennyttiin myös ehkä selkeämmin tunnistettavia progevaikutteita. Syvällisempi tulkinta sanojen ja tunnelmien sisällöstä ja kylmän sodan kaudesta on tullut vasta myöhemmin kun 80-luvusta osattiin olla ylipäänsä jotain mieltä. Jälkeen päin aikakausi näyttäytyy selkeämmin.

Kerhonen kirjoitti:

Sieges Even taisi myös olla ihan jännä, mutta en mistään koskaan löytänyt näiden alkupään tuontantoa; se on kiinnostanut jo vuosia.


Löysin itsekin juuri tänään aiemmin mainitun Death Cult demonauhan kokonaisuudessaan netistä. (Ja joku näkyy upanneen sen myös muuten youtubeen 3. toukokuuta -13.) Näin siinä meni melkein 30 vuotta ja nyt sen kuulee vasta kokonaisuudessaan.

Miten on, mahtuukohan tähän joukkoon vielä sellainen yhtye kuin Headhunter? Marcel Schirmerin Jörg Michaelin ja Uwe Hoffmanin kanssa perustama kokoonpano, jolta tuli kolme pitkäsoittoa. Tykkäsin kovasti.

En ole tuohon bändiin perehtynyt koskaan. Oi niitä aikoja. Joskus näitä levyjä oli kaupat ja divarit pilvin pimein täynnä ihan valintataloja myöten. Nyt ne ovat melkein kaikki hard to get osastoa.

Niin, ja kiitti vielä. Nyt alko taas vituttaa se, että möin kaikki levyni, kun makaronit oli loppu.


^ Vastaa Lainaa


Janonen
65 viestiä

#12 kirjoitettu 07.05.2013 00:57 Muok:07.05.2013 11:13

"Pitänee tutustua tuohon Living Deathiin. Nimi on mulle entuudestaan tuntematon."

- Ei nyt sinänsä mikään progeilubändi tuo, mutta varsin toimivaa Saksa-trässiä, ainakin toka ja kolmas levy, joista viimeisellä Thorsten Bergmann oli riivattu kiljuva sika. Sitten tais Dieter Kelch ja se toinenkin kitaristi lähteä mekongdeltailemaan.

Headhunter enempi ehkä tähän ketjuun sopiva. Korkealuokkaista settiä. Harmi, ettei levyt menestyneet. :(

Pitääpä yrittää kans ettiä tota vanhempaa Sieges Eveniä taas, jahka aikaa irtoilee.

Edit: olikin veli Reiner Kelch, joka rämpytti kitaraa LD:ssä ja myöhemmin MD:ssa.

Kerhonen muokkasi viestiä 11:12 07.05.2013

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu