Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 

1 2 3 Seuraava >

Kirjoittaja Jakelu Levy - Etsii räppäreitä + talkoolaisia mukaan


SheikkiLyyrinen
2215 viestiä

#1 kirjoitettu 03.07.2012 14:54

Hei! Niinkuin mikserissä tiedetään, itselläni on aina toinen toistaan erikoisempia ideoita ja nyt taas ajattelin esitellä yhden, jonka avulla räppärit voisivat pistää hynttyyt yhteen ja mainostaa itseensä ja toisia. Samankaltainen hanke on ollut aijemminkin minun toimestani, joka sai silloin pari vuotta sitten suurta mielenkiintoa, mutta loppumetreillä pääsi kaatumaan ikävästi.

Hankkeen tarkoituksena on puhtaasti saada kokoelma levy eri räppäreiden biiseistä ja mainostaa ja jaella levyä talkoo työllä. Yksi biisi per henkilö (jos yhteisbiisejä löytyy, henkilö saa olla toisessa biisissä fiittina, ja tätä sääntöä nyt ei niin tarkkaan tarvitse noudattaa). Levystä olisi luonnolisesti tarkoitus saada hyvä. Masterointi ja miksaus apua otetaan vastaan, tosin jos jokainen miksaa oman biisinsä idea toimii masterointi puuttesta huolimatta, koska jokainen artisti saa mainostusta.

Jos tämä levyhanke onnistuu, olen valmis etsimään sponsoreita ja pistää muutaman kybän painatuskuluihin. Mukaan lukien uskon saavani hommattua ympäri suomea vähän talkoo apua näiden jakamiseen, tietenkin jokaisen apu erinäisten asioiden hommaamisessa on mittaamattoman tärkeätä.

Tähän hankkeeseen pääsee mukaan joko taidolla tai rahalla (Huonon maineeni takia olen valmis pistämään rahaa tämän eteen, jotta joku oikeasti hyötyisi yhteistyöstä kanssani). Tuon mainitsin siksi, koska olen useilla huomannut suurta halua pysyä erossa minun yhteistyöstäni. Ideoita hankkeen kehittämiseksi otetaan mielellään vastaan.

Kaikki rahoitusavutkin ovat lämpimästi tervetulleita.

Kansien suunnittelijalle on tilaa! jos joku haluaa vastata siitä, niin kiitos, yhteistyöllä hommat hoidetaan käteviten.

Minun ideani jakaa tätä levyä on melko perinteinen, joten siinä ei ihmeellisyyksiä ole, mutta ajattelen joka tapauksessa mainita ne:
1) Mahdollisesti asuntojen postilaatikkoihin jakaminen + Toreilla ja muilla julkisilla paikoilla, missä liikkuu ihmisiä.
2) nettijako, kun räppäreitä on monia, ja ihmisiä, jotka tätä levittää nettiteitse, saadaan varmasti jonkin verran kuunteluita

Muita ideoita itselläni ei vielä ole, mutta niitäkin otetaan vastaan

Itse en pyri ottamaan yksin valtaa enkä kunniaa tästä hankkeesta, vaan haluan, että tämä tehdään yhteistyöllä demokraattisesti.

^ Vastaa Lainaa


juusoy
140 viestiä

#2 kirjoitettu 03.07.2012 17:43

Mä voisin lähtee mukaan jollain biisillä ja ehkä jollain kympillä sitten myös!

^ Vastaa Lainaa


Rakis34
1335 viestiä

#3 kirjoitettu 03.07.2012 18:25 Muok:03.07.2012 18:29

En haluaisi kuulostaa negatiiviseltä tämän viestin takia, mutta eikös se sinun kannattaisi lähteä etsimään tyyppejä erikseen, että ketkä olisivat kiinnostuneita mukaan. Foorumilla pyörivät tyypit eivät taida olla sitä kaikkein aikaansaavaa porukkaa (kuten viime kokoelmalevyoperaatiossa huomattiin).

Ja kuinka paljon näitä levyjä meinattiin painattaa? X kertaa 10e (X = osallistujien määrä) ei tule kyllä hirveän isoa levymäärää saamaan ja epäilen, että tuota sponsorointia on vaikeampi saada.
Ja osalta räppäreiltä voi lähteä motivaatio, jos kannessa "komeilee" joku mäkkärin logo.

Pitäisi olla kyllä tarkat laskemat tämän operaation tuloista ja menoista, ennen kuin meikäläinen heittäytyy mukaan. Epävarmuus ja muuttuvat tekijät on se juttu, mikä tällaiset isommat operaatiot kaataa.

Ps. Minkä laatuisia nämä levyt sitten vielä edes olisi? Jos on jonkun koulun 30 vanhalla tulostimella tulostettu kansitaiteet ja levyn pintaan piirretty tussilla "mikseri.net kokoelmalevy" se ei tee hirveän suurta vaikutusta, että kuuntelija olisi saanut jotain tasokasta matskua.

^ Vastaa Lainaa


SheikkiLyyrinen
2215 viestiä

#4 kirjoitettu 03.07.2012 19:55

Siis noh, ideanahan on se, että tyyliin parhaimmalla mahdollisella laadulla laitetaan netti julkaisu.

ja tämä varsinainen levy olisi jostain tilattu ja kannet tulostettu (tarkistettu että hyvältä näyttää)
Sitten ihan promomielessä perus polltto CD asemat lisäksi niillä, jolla tähän on halua... itselläni tämän tehoon on suuri usko. Ja Kiitos Rakis vinkistä, todellakin kannattaisi kysellä pikaviesteillä... Tuli juuri muutama heppu mieleen

Turhattomalle sen verran, että arvostan sitä, että teet musiikkia sydämellä, mutta tähän projektiin itse ainakin lähtökohtasesti vaatisin hieman kovempia artisteja... Tietenkin pääset mukaan, jos hinnasta sovitaan.

juuson tuotantoon en ole tutustunut, teen sen kun siihen on aikaa... nyt olen veljen luona Tampereella
joten huomenna tai loppuviikosta asiat alkavat selkeytyä.

^ Vastaa Lainaa


boizzxx
1 viesti

#5 kirjoitettu 03.07.2012 20:08

mul ei oo vie mitää biisei mut mull on tulos toss 2d pääst mun eka single ni.et pääseeks mukaa

^ Vastaa Lainaa


Komaveli
310 viestiä

#6 kirjoitettu 03.07.2012 20:48

Voisin periaattessa lähteä messiin, Riippuu muiden artistien ulos annista. Olishan se jees että levy ois jonkin sortin laadukas ihan painattamisten yms takia.

^ Vastaa Lainaa


Rick James
39 viestiä

#7 kirjoitettu 03.07.2012 21:30

riittääkö taso? www.mikseri.net/kasikasi 2MPH - biisin voi lisätä levylle kunhan kansista löytyy PROJECT88 nimi ja mikseri osoite

^ Vastaa Lainaa


Rakis34
1335 viestiä

#8 kirjoitettu 03.07.2012 22:45

Mitenkä on muuten tämän projektin tekijänoikeuspolitiikka?

Hankkiiko kaikki artistit vähintään leasing-oikeudet biiteille vai käytetäänkö ihan mitä tahansa biittejä oman mielen mukaan? Levyllä tuskin tehdään mitään voittoa ja useimmat biittinikkarit antaa käyttää biittejään "non-profit" projekteissaan. Liekkö tämä sellainen?

^ Vastaa Lainaa


npt
183 viestiä

#9 kirjoitettu 04.07.2012 06:11

Tämä ideana kuulostaa aivan maukkaalta. Toinen asia sitten on se, että mitenkäs tämä toteutus? Puhuitte että tasoa pitäisi olla? Miten määritellään se, että kenenkä taso riittää ja kenenkä ei? Jos iha tosissaan haluu hyvän levyn tehdä, nii kannattaako siihen ottaa ihan "paskimpia" räppäreitä, vaikka niillä oliski tuo lompakko pulleammassa kunnossa?

Ite kyllä voisin lähteä tähän messiin, sikäli taso riittää ja kyllä sitä aina x-määrä eurojaki pystyy sijoittaan.

^ Vastaa Lainaa


SheikkiLyyrinen
2215 viestiä

#10 kirjoitettu 04.07.2012 12:07

Voisin periaattessa lähteä messiin, Riippuu muiden artistien ulos annista. Olishan se jees että levy ois jonkin sortin laadukas ihan painattamisten yms takia
Niin siis, ettei ihan paskimpia artisteja oteta messiin, vai mitä meinaat?
Rahotuspuoli mainontaan on ehkä suurin ongelma, siksi itse olisin valmis ottamaan pari paskaa artistia mukaan, jos maksaa.

riittääkö taso? www.mikseri.net/kasikasi 2MPH - biisin voi lisätä levylle kunhan kansista löytyy PROJECT88 nimi ja mikseri osoite
Taso riittäis juuh, mutta mieluiten uus tai julkaisematon biisi. Eikä tää homma näin toimi, että yks hoitaa koko jakeluhomman... Koska jutun idea on nimenomaan, että ainakin jokaisella on oma lähipiirinsä + ne joilla on kiinnostusta oikeasti mainostaa tätä levyä.

Mitenkä on muuten tämän projektin tekijänoikeuspolitiikka?

Hankkiiko kaikki artistit vähintään leasing-oikeudet biiteille vai käytetäänkö ihan mitä tahansa biittejä oman mielen mukaan? Levyllä tuskin tehdään mitään voittoa ja useimmat biittinikkarit antaa käyttää biittejään "non-profit" projekteissaan. Liekkö tämä sellainen?


Niin noh, itse olisin sitä mieltä, että mielensä mukaan. Itsellä on vahva usko siihen, että kukaan kuulijoista tuskin nostaa mitään mekkalaa, jos on pöllittyjä biittejä jne... Kuitenkaan, kun emme tällä rahaa tee.
Tämä ideana kuulostaa aivan maukkaalta. Toinen asia sitten on se, että mitenkäs tämä toteutus? Puhuitte että tasoa pitäisi olla? Miten määritellään se, että kenenkä taso riittää ja kenenkä ei? Jos iha tosissaan haluu hyvän levyn tehdä, nii kannattaako siihen ottaa ihan "paskimpia" räppäreitä, vaikka niillä oliski tuo lompakko pulleammassa kunnossa?

Ite kyllä voisin lähteä tähän messiin, sikäli taso riittää ja kyllä sitä aina x-määrä eurojaki pystyy sijoittaan.


Niin noh, itsellänihän ei ole hirveän isoja vaatimuksia tason kannalta, mutta niinkuin aloitusviestissä ilmoitin, tämä on demokraattista hommaa, että vähän mitä mieltä kukakin on... Tämän hetkisen keskustelun periaattella, oletan tason olevan monelle tärkeä, joka tietenkin mahdollisesti syö vähän näitä pennejä, joita mainontaan voi käyttää.

Itse olisin ottamassa kaikki muut ihan helposti tähän projektiin, paitsi turhattoman ja tuon aloittelevan ensiviestin lähettäneen. Turhattoman kohdalla uskon kyllä olevan suurta halua ja motivaatiota tähän, siksi haluaisin jonkinlaisen mahdollisuuden edes versen heittää, kunhan tarpeeksi lahjoittaa massia projektille. Kuitenkin, minä en aijo enkä halua päättää näistä asioista yksin. Yhdessä me tätä levyä tehdään!

^ Vastaa Lainaa


Henkkasetä
309 viestiä

#11 kirjoitettu 04.07.2012 12:10

Jos täs levys pitää olla jotain tasoa niin sheikki voi heivata itsensä ulos tästä projektista, tai toimii sit vaan maksumiehenä

^ Vastaa Lainaa


SheikkiLyyrinen
2215 viestiä

#12 kirjoitettu 04.07.2012 12:11 Muok:04.07.2012 12:12

Henkkasetä kirjoitti:
Jos täs levys pitää olla jotain tasoa niin sheikki voi heivata itsensä ulos tästä projektista, tai toimii sit vaan maksumiehenä


Kiitos mielipiteestäsi.

kannanotto on erittäin tärkeää tälle projektille.

^ Vastaa Lainaa


veryBest
297 viestiä

#13 kirjoitettu 04.07.2012 12:13 Muok:04.07.2012 12:15

Henkkasetä kirjoitti:
Jos täs levys pitää olla jotain tasoa niin sheikki voi heivata itsensä ulos tästä projektista, tai toimii sit vaan maksumiehenä


Kypsää tämmönen foorumi kiusaaminen, varsinkin tommosilta kolmikybäsiltä. (Y)

veryBest muokkasi viestiä 12:15 04.07.2012

Ja monessa eri ketjussa vielä (y)(y)

^ Vastaa Lainaa


Rakis34
1335 viestiä

#14 kirjoitettu 04.07.2012 17:05

veryBest kirjoitti:

Ja monessa eri ketjussa vielä (y)(y)


Tissit, joissa on jotkut häiriintyneet ketjunännilävärit?

[/offtopic]

Kai mie voisin lähteä jonkinlaisella biisillä mukaan. Onko minkälainen aikataulutus? Oma levyprokkis vielä alla, niin ei viitti montaa rautaa ruveta takomaan samaan aikaan.

^ Vastaa Lainaa


npt
183 viestiä

#15 kirjoitettu 04.07.2012 17:29

Ihan sama mitä ketjua täällä lukee, joka jotenki liittyy "räppi / hiphop" touhuihin.
Järjestäen joka helvetin ketjussa on näitä offtopic juttuja.

Mikähä helvetti siinä on?

Pakko kai tähä jotaki muutaki laittaa ettei tääki oo offtopic shaibaa.
Elikkäs ketä täs projektis on mukana? Kui nopeesti pitäis olla tuotokset valmiina?
Kuka/Ketä määrittää tason?

^ Vastaa Lainaa


veryBest
297 viestiä

#16 kirjoitettu 04.07.2012 19:49

Rakis34 kirjoitti:
veryBest kirjoitti:


Ja monessa eri ketjussa vielä (y)(y)


Tissit, joissa on jotkut häiriintyneet ketjunännilävärit?

[/offtopic]

Kai mie voisin lähteä jonkinlaisella biisillä mukaan. Onko minkälainen aikataulutus? Oma levyprokkis vielä alla, niin ei viitti montaa rautaa ruveta takomaan samaan aikaan.


Joo, siis toi on lyhenne yläpeukulle ja kaksi peräkkäin on tupla yläpeukku.

^ Vastaa Lainaa


SheikkiLyyrinen
2215 viestiä

#17 kirjoitettu 04.07.2012 20:09 Muok:04.07.2012 20:09

Elikkäs ketä täs projektis on mukana?
Minä, Vissiin Rakis, Juuso, Sinä, Unohdinko viel jotain?

Kui nopeesti pitäis olla tuotokset valmiina?
No ehkä ois viisainta ensin suunnitella se, että tässä on tarpeeks possee ja rahaa messiin. Tosin mulle tuli idis, miten tätä voidaa jakaa erittäin pienelläkin budjetilla.

Kuka/Ketä määrittää tason?
Henkkasetä

SheikkiLyyrinen muokkasi viestiä 20:09 04.07.2012

No siis mielipiteitä saa antaa, mä päätän loppuliset päätökset, mutta lähtökohtaisesti tämä toimii demokraattisesti niiden kesken, joilla on kiinnostusta tätä projektia kohtaan.

^ Vastaa Lainaa


SheikkiLyyrinen
2215 viestiä

#18 kirjoitettu 04.07.2012 22:51

-turhaton- kirjoitti:
Siis WTF?
Enks mä olekkaan messis?-.-
kidi vaa SHEIKKI!


1. En päätä edelleenkään asioista yksin, muiden mielipiteillä on painoarvoa suuresti
2. Voit kysyä muilta mielipiteitä, mulle se on perjaatteessa se ja sama
3. Harjottelet vaan kovaa ja kyl sit sunkin biisit rupee kelpaamaan

^ Vastaa Lainaa


veryBest
297 viestiä

#19 kirjoitettu 05.07.2012 01:03

Pääsenkö mä mukaan?

^ Vastaa Lainaa


SheikkiLyyrinen
2215 viestiä

#20 kirjoitettu 05.07.2012 13:27 Muok:05.07.2012 13:28

Kyl mä ottaisin Werdanin je Verybestin mukaan. Verybestille vaan sen verran, että huomaan teikän olevan huumorimiehiä, enkä mä sitä vastusta, jos teikä tekee huumoripitoisen kappaleen Mutta toivon, että panostat sitten siihen laatuun ja miksaukseen...

SheikkiLyyrinen muokkasi viestiä 13:27 05.07.2012

Toivoisin muiltakin projektista kiinnostuneilta mielipiteitä, keitä otetaan keitä ei... Ainut kannanotto on Henkkasedältä ja sekin oli, että Sheikki pois... Lisää mielipiteitä otetaan vastaan.

^ Vastaa Lainaa


Komaveli
310 viestiä

#21 kirjoitettu 05.07.2012 14:27

Laita mut vaan messiin, katotaan tuleeko tästä mitään, Toivon että kaikki panostavat laatuun.

^ Vastaa Lainaa


SheikkiLyyrinen
2215 viestiä

#22 kirjoitettu 05.07.2012 14:32

Komaveli kirjoitti:
Laita mut vaan messiin, katotaan tuleeko tästä mitään, Toivon että kaikki panostavat laatuun.


Okei, kohta meikäläine vois alkaa listaamaan nimet ylös ja pistää tänne vaiheen 2

^ Vastaa Lainaa


Rakis34
1335 viestiä

#23 kirjoitettu 05.07.2012 16:00 Muok:05.07.2012 17:04

SheikkiLyyrinen kirjoitti:

Okei, kohta meikäläine vois alkaa listaamaan nimet ylös ja pistää tänne vaiheen 2


Ja koska Sheikki sai jäähyt, niin meikäläinen tekee listan.

Siis näillä näkymin mukana:
Sheikki Lyyrinen
Rakis34
Komaveli
Werdan
VeryBest (liekkö artistinimesi?)
Rick James (liekkö artistinimesi?)
juusoy
Nikke Positive

Olikos muita?

Rakis34 muokkasi viestiä 17:04 05.07.2012

^ Vastaa Lainaa


npt
183 viestiä

#24 kirjoitettu 05.07.2012 16:54

Rakis34 kirjoitti:
SheikkiLyyrinen kirjoitti:

Okei, kohta meikäläine vois alkaa listaamaan nimet ylös ja pistää tänne vaiheen 2


Ja koska Sheikki sai jäähyt, niin meikäläinen tekee listan.


Siis näillä näkymin mukana:
Sheikki Lyyrinen
Rakis34
Komaveli
Werdan
VeryBest (liekkö artistinimesi?)
Rick James (liekkö artistinimesi?)
juusoy

Olikos muita?


Jos päätitte jättää mut ottamat, nii ei siinä sit

^ Vastaa Lainaa


Rakis34
1335 viestiä

#25 kirjoitettu 05.07.2012 17:04

Nikke Positive kirjoitti:
Rakis34 kirjoitti:
SheikkiLyyrinen kirjoitti:

Okei, kohta meikäläine vois alkaa listaamaan nimet ylös ja pistää tänne vaiheen 2


Ja koska Sheikki sai jäähyt, niin meikäläinen tekee listan.


Siis näillä näkymin mukana:
Sheikki Lyyrinen
Rakis34
Komaveli
Werdan
VeryBest (liekkö artistinimesi?)
Rick James (liekkö artistinimesi?)
juusoy

Olikos muita?


Jos päätitte jättää mut ottamat, nii ei siinä sit


En ollu huomannut sun ilmoittautumista. Sori. Lisään listaan.

^ Vastaa Lainaa


veryBest
297 viestiä

#26 kirjoitettu 05.07.2012 22:17

Rakis34 kirjoitti:
SheikkiLyyrinen kirjoitti:

Okei, kohta meikäläine vois alkaa listaamaan nimet ylös ja pistää tänne vaiheen 2




VeryBest (liekkö artistinimesi?)

Rakis34 muokkasi viestiä 17:04 05.07.2012


Varmaan nimellä Slerbaali tai sit Kapteeni Flou, en tiiä vielä, mutta tokkopa se vielä tässä vaiheessa on hirveen relevanttia.

^ Vastaa Lainaa


Rakis34
1335 viestiä

#27 kirjoitettu 07.07.2012 12:24

Werdan kirjoitti:
En muist enää,enkä jaksa lukee uusiks.
Mut oks välii mihi taustaa ja millo käy räbäyttää


Jokainenhan väsää oman biisinsä. Eli ite hommaa biitit. Aikatauluista en tiedä.

^ Vastaa Lainaa


Pohjois-Korea
10911 viestiä

#28 kirjoitettu 07.07.2012 13:27

Vinkkinä parin DIY kokoelmalevyn tekemistä seuranneena, että mitä monimutkaisemmin tällästä 'ei massia mihinkään suuntaan' - hanketta lähtee sotkemaan, sitä varmemmin se menee vituiksi. Et sen kun teette sen levyn ja ootte hissukseen tekijänoikeusksista.

^ Vastaa Lainaa


JonVii
131 viestiä

#29 kirjoitettu 08.07.2012 10:24

Kai mä voisin yhden biisin tähän projektiin heittää. Seurailen vielä varauksella tämän tulevaa tasoa.

^ Vastaa Lainaa


murdochh
89 viestiä

#30 kirjoitettu 08.07.2012 21:38

http://www.mikseri.net... kelpaako taso?

^ Vastaa Lainaa


Rakis34
1335 viestiä

#31 kirjoitettu 08.07.2012 22:39

murdochh kirjoitti:
http://www.mikseri.net... kelpaako taso?


Eiköhän tuo. Nimi listaan.

^ Vastaa Lainaa


DJ_JIIKOO
155 viestiä

#32 kirjoitettu 08.07.2012 22:54

Jos taso riittää, nii meikä on messissä: http://www.mikseri.net...

^ Vastaa Lainaa


Susimies
2960 viestiä

#33 kirjoitettu 09.07.2012 14:02 Muok:09.07.2012 14:02

En halua osallistua mihinkään kustannuksiin mutta jos haluat vapaasti rahastaa jollakin biisilläni, ei haittaa. Kunhan mainitset minut tekijäksi. ^^ Ehkä se olisi tuo uusin biisi Aivoriihi kunhan saan sen miksautettua.

^ Vastaa Lainaa


eNerGi
3 viestiä

#34 kirjoitettu 10.07.2012 13:26

Olen yrittänyt miksauksessa parhaani, mutta olen vielä aika kehno, joten en ole varma riittääkö taso: http://www.mikseri.net...
Mutta silti jos tästä tulee jotain, niin voin yrittää tukea muutenkin.

^ Vastaa Lainaa


Komaveli
310 viestiä

#35 kirjoitettu 10.07.2012 18:10

Niin joo ja jos tarttee niin voin tehdä biittejä.
Tuolla on esimerkiksi muutama: http://soundcloud.com/...

^ Vastaa Lainaa


NickNoise
82 viestiä

#36 kirjoitettu 11.07.2012 14:16

Voin tehä biittejä kans tuskin jaksan alkaa puskemaan. Ja mikä tohon levyn painamiseen tulee yks levy tulis maksamaan muistaakseni alle euron 4 väri painatuksineen kansineen päivineen. Riippuu siitä paljon levyä aijotaan painaa. Ja mites toi tuotto jakautuu sitä on vaikee päättää. Meinasin että kannattaisi tehä omat crewit ja jokaisella crewillä olis oma budjetti ja se mitä levymyynnistä jäis käteen käytettäisi seuraavissa projekteissa tai jaettaisiin crewin kesken tasapuolisesti.

^ Vastaa Lainaa


HSBeatsProduction [A.k.a JG]
13 viestiä

#37 kirjoitettu 11.07.2012 16:57

ei oo muuten hullumpi idea.
itsellä ei oo ollu koskaan hyvvä tasosta musiiikkia, mutta rahaa voisin ainakin tähän heittää mukaan.
nykyisestä musiikista en tiedä, mutta tämä uusin kappale jota olen tehnyt kohta 3 kuukkautta on omista biiseistä onnistunein joten koitan äänittää sen, niin voitte sanoo oman mielipiteen tästä kyseisestä kappaleesta sanoa.
negatiivisesti en tähän ideaan halua lähteä, koska tämä on parhaimpia ideoita mitä tämän sivuston foorumilta olen koskaan löytäny.

no mutta täytyyhän tämä asia saada eteempäin...
mitenkäs rahaa voi lahjoittaa?

^ Vastaa Lainaa


Henkkasetä
309 viestiä

#38 kirjoitettu 12.07.2012 09:48

Ettei tää homma mene ihan rahan käärimiseksi erään henkilön osalta niin miksette vaan päätä kuinka monta kopiota kukanenkin ottaa.

Jos on vaikka 10 osallistujaa ja jokainen ottaa sen 100 levyä niin sehän tekee sen 1000kpl, sen jälkeen joku pyytää tarjouksen 1000 levyn painattamisesta, kansitöistä yms ja sen jälkeen jokainen maksaa oman osuuden joka on sen 1/10.

Jos täällä löytyy näitä lahjoittajia niin niiden rahat vähennätte siitä kokonaishinnasta ennen ku alatte itse maksaa.

Jakelun jokainen hoitaa itse paikkakuntakohtaisesti ja sovitte keskenään et joku voi hoitaa nettimyynnin jos meinnaatte sitä myydä. Tarkoittaen sitä et jos netissä ilmaisversio ladattivissa mut joku välttämättä haluaa kovakantisen teoksen niin voi sen vaik postikuluja vastaan tilata joltain.

Ja vähän fiksumpaa ideaa kehiin ku postilaatikoihin jakamista, siinä kyllä menee levyt hukkaan, hieman vois miettii missä sitä kohderyhmää liikkuu ja jakaa siel niitä.

^ Vastaa Lainaa


Rakis34
1335 viestiä

#39 kirjoitettu 12.07.2012 11:00

Samaa mieltä Henkan kanssa.

^ Vastaa Lainaa


SheikkiLyyrinen
2215 viestiä

#40 kirjoitettu 12.07.2012 14:08

Henkkasetä puhuu täyttä asiaa!

Nyt vaan rupesin tulemaan taka-alalle tästä levyjen tilaamisesta. Varmaan joka pojan koneesta löytyy polttoasema tai ainakin joka pojan kaverilta. Jos minimi jakelumäärä olisi vaikka 20kpl, joka sovittaisiin kaikille (Poikkeuksia voi tulla mikäli tämä ei onnistu) kaikki pyytäisi kaverinsa jakamaan levyä mikäli joltain tämä olisi mahdollista. Tämä olisi tälläistä katumainontaa.

Toinen, on perus facebookit ja twitterit. Twitteriähän en itse käytä, mutta sen verran perehtynyt, että sinne voi tilin luoda ja yhdistää fb päivityksiin, joten perjaatteessa tälle projektille tarvitsee vain luoda twitter ja yhdistää. Siltä varalta, että sinnekkin joku eksyy. Netinkautta olisi tärkeää saada myös artistien ystävien tuki!

Itselläni on viitaten ensimmäiseen mainoskikkaan, eräs porkkana, jolla saattaisin saada jotain randomeitakin jakamaan tätä levyä hyvällä säkällä... Se vaan vaatii vielä suunnittelua jne...

^ Vastaa Lainaa

1 2 3 Seuraava >

Vastaa Aloita uusi keskustelu