Epoche
Satusetä
41 viestiä

#1 kirjoitettu 24.11.2008 04:57

(Osallistumiseni Kuolleitten Kekkosten kirjotuskilpaan..)

Nimeni on Tracy, olen töissä NSA:n salaisessa laboratoriossa ja päävastuualueeni on Antipaikantimen dislokaatioputken toiminta. Olen muutamien viime viikkojen aikana saanut monia uhkaavia kirjeitä ja puheluja. Joku minulle tuntematon taho tahtoo minun luovuttavan laitteen piirustukset, ties mitä maailmanlopun konetta varten. Luonnollisestikaan en ole suostunut moiseen, sillä olen nähnyt laitteen toiminnassa - jos sitä käytettäisiin vaikka pernaruton levittämiseen satunnaisesti ympäri maailmaa tuho olisi valtavaa..

Olen viimeiset viikot asunut labrassa, syönyt jääkaapista keittoa - joka purkin mukaan on valmistettu keitetystä jääkarhun lihasta tomaattikastikkeessa - ja suunnitellut seuraavaa liikettäni. Koska en täysin luota NSA:n tilojen turvallisuuteen, irrotin dislokaatioputken itse laitteesta ja piilotin sen ovelasti - vaihdoin wc-pöntön viemäriputken sen tilalle ja toisin päin..

Uskon kuulleeni jotain, kuin askeleita sisäpihan hiekkatiellä. Kenties ne, mikä tuomiopäivän lahko onkaan kyseessä, ovat tulossa. Jännityksestä kankeana odotan tulevaa, jos todella nämä ihmisnegaatioiset terroristit pääsevät sisään jotenkin, niin velvollisuuteni on tappaa itseni jotteivät ne saa tietoja minulta - tätä varten on työpöytäni laatikossa pistooli. Kaivan aseen esille..

Jännitys raapii hermojani kuin jokin ulkona oleva ikkunaa, ehkä se on ruusupuskan oksa - ehkä vihollisvallan agentti. Pistän aseen labratakkini taskun ja lähden toalettia kohden - hermopaine aiheuttaa kivuliaita vatsanväänteitä. Helpotan oloani sen kummemmin ajattelematta pökeleitteni laskeutumis paikkaa, olenhan kuitenkin juuri ulostanut dislokaatioputkeeni - kenties lannoitin juuri jotain eukalyptuspuuta Kreikassa..

Käsiäni pestessä kuulen rikkoutuvan lasin räsähdyksen, pian sen jälkeen pärähtää hälytin soimaan. Aika on tullut, poistan pistoolistani varmistimen ja astun kohtaamaan vastustajani. Olen hieman pettynyt näkyyn joka minua odottaa, vastassani ei ole raskaasti aseistautunutta iskuryhmää - vain huonoryhtinen, ja suoraan sanottuna säälittävän näköinen vanhus. Tähtään silti aseellani ilmestystä, jonka uskon olevan vain eksynyt juoppo - yksi noista huono-osaisista jotka puistojen penkeillä yönsä viettävät..

Murtovaras ei selvästikkään reagoi minuun mitenkään, koitan varsin käskevällä äänellä häntä puhutella, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta. Raukka on selvästikkin joko pahasti mieleltään sairas, todella sekaisin päihteistä tai kumpaakin. Lasken asetta pitävän käteni sivulleni. Hitaasti, kuin nivelreumainen kilpikonna, rääsyläinen kääntää katseensa minuun. Hänen puheensa on kuin tuhansien sähköisesti vahvistettujen trumpettien mylvintää aivoissani, ja mieleni taipuu kuin lusikka mystikon sormissa. En voi vastustaa tuota ääntä, vaan kuin unissakävelijä käyn sammuttamassa hälytyksen. Yritän parhaani etten avaisi sitä murtovarmaa kassakaappia, joka sisältää kaikki tarpeelliset piirustukset ja paperit laitteen rakentamiseen, mutta mieleni on murrettu. Ojennan paperit miehelle, joka partansa takaa kuiskaa aivoissani: "Kiitos.."