Mikseri.net

#2 kirjoitettu 18.08.2008 14:50

Eipä oo paljon tullut käsittyä. Mut oon ollut syntymästäni asti valioyksilö, niin ei oo tarvinnut jalostua mihinkään suuntaan.

#3 kirjoitettu 18.08.2008 14:52

Ilman Buddhalaista tulkintaa asiasta sanoisin että kärsimyksen kautta olen oppinut ja opin jatkuvasti enemmän arvostamaan asioita joita minulla jo on. Tai no meneehän tuokin ihan Buddha-osastolle, mutta en ole tukahduttanut halua vaan oppinut olemaan pitämättä haluamisiani ensiarvoisen tärkeinä asioina elämässäni. Tai jotain. Pitäis vissiin päästä pikkuhiljaa töistä kun ei oikein tuo ajatus juokse....

#4 kirjoitettu 18.08.2008 14:53

Vai oliko tässä kyse jostain Käsimys-nimisestä entiteetistä?

#5 kirjoitettu 18.08.2008 14:54

viidakkoveitsi kirjoitti:

En nyt tiedä, olenko mitenkään erikoisen jalostunut ihminen kuitenkaan...


Osaatko sanoa miten tuo kärsimys on jalostanut sinua? Miten olisit erilainen jos et olisi kokenut tuota kaikkea?

#6 kirjoitettu 18.08.2008 15:47

viidakkoveitsi kirjoitti:

Nuo ovat aika vaikeita kysymyksiä oikeasti.


Myönnän.

#7 kirjoitettu 18.08.2008 16:19

Ei voida suoraan sanoa onko kärsimys hyvästä vai pahasta, koska se mihin kärsimysen jalostusvaikutuksen haluttaisiin johtavan, ei ole selviö, eivätkä lähtökohdatkaan ole selvillä. Selviö kuitenkin on, että kärsimys voi muuttaa ihmistä, suuntaa ei tiedetä.

Kärsimys voi opettaa, mutta onko opetus hyvästä, ei tiedetä, ehkä oppi saattaa pahentaa asioita. Kärsimys voi vahvistaa mutta vahvuus yhdessä asiassa saattaa olla heikkous toisessa.

#8 kirjoitettu 18.08.2008 16:32

Endorpheeny kirjoitti:

Tuosta mainitsemastani perspektiivistä johtuen sanoisin kuitenkin että en tohdi itselleni kuitenkaan mitään selviytyjän kruunua asettamaan.


Sitähän minä en oikeastaan pyytänytkään, vaan yritin pikemminkin kysyä minkälaista jalistumista on mahdollisesti tapahtunut vai onko?

Vai siis oliko tuo ensimmäinen kappale se vastaus?

#9 kirjoitettu 18.08.2008 17:46

Donkey kirjoitti:

Jalostus on ainakin minun korvaani positiivisesti latautunut sana tässä yhteydessä. Tarkoituksella tuollainen sanavalinta?


Kyllä on. Tarkoituksen mukaisesti yritin pohtia jotain mahudollisimman laajaa positiivista viitekehystä. Sillä se kärsimyksen tuoma negatiivinen puoli et nyt niinkään kiinnostanut minua, vaan se positiivinen.

Nimeomaan vielä tuo "jalostaa" sana siksi, että siinä on se "kehitystä"-implikoiva sävy. Mitä nyt sitten sillä kehityksellä kukin tarkoittaakaan.

#10 kirjoitettu 18.08.2008 19:06

Haava kirjoitti:
Jalostaako kärsimys ylipäänsä ihmistä?

Miten käsimys on konkreettisesti jalostanut sinua?

Mikä kovaa tai rankkaa olet kokenut, joka on tehnyt sinusta jalostuneemman ihmisen?


Jos osaisin kertoa suoraan asiasta, ei tarviis tehä biisejä.

#11 kirjoitettu 18.08.2008 20:46

odkid kirjoitti:

Jos osaisin kertoa suoraan asiasta, ei tarviis tehä biisejä.


Höpö höpö. Tarvisi kuitenkin.

#12 kirjoitettu 18.08.2008 21:00

Haava kirjoitti:
odkid kirjoitti:

Jos osaisin kertoa suoraan asiasta, ei tarviis tehä biisejä.


Höpö höpö. Tarvisi kuitenkin.


Ehkä. Hankala sanoa nii paljoa.

#13 kirjoitettu 18.08.2008 22:13

Aiempien elämänvaiheiden aikana koettu kärsimyshän on tunnetusti synnyttänyt mm. sarjamurhaajia, jotka ehkä jollain osa-alueella ovat kehittyneitä (äly, tieto, oveluus) mutta joiden mielenterveys on pahassa jamassa ja jotka käyttäytyvät yhteiskuntakelvottomasti. Kärsimys ei välttämättä muuta positiiviseen suuntaan, mutta jonkinlainen muutos tapahtuu varmasti.

Jalostuminen on siis mahdollista mutta ei taattu kärsimyksen tuote.

Omalla kohdallani... ilman koulukiusausta, peruskouluajan erinäisiä vaikeuksia koulunkäynnissä, skolioosia ja nail-patella -syndroomaa uskoisin olevani paljon sosiaalisempi ja itsevarmempi (jota myötä kusipäisempi). Uskaltaisin hankkia kavereita ja sosiaalinen puoli elämästäni olisi kunnossa.

Nyt taas vahvuuteni ovat siinä mitä kaikkea luovaa ja enemmän tai vähemmän fiksua pieni yksinäinen mieleni pystyy kehittelemään sekä siinä, että pyrin aina olemaan loukkaamatta ketään ja olemaan kiltti kaikille ihan vain siksi koska tiedän liiankin hyvin miltä tuntuu kun kohdellaan huonosti.

#14 kirjoitettu 18.08.2008 22:53

Haava kirjoitti:
Jalostaako kärsimys ylipäänsä ihmistä?
Kaikki tärkeät kokemukset muuttavat ihmistä. Kärsimys voi olla yksi tälläinen kokemus.

Kipu, kärsimys, on myös elimistön hätäsignaali. Kun kivun syy löydetään ja poistetaan ihmisen olo helpottuu.

Miten käsimys on konkreettisesti jalostanut sinua?
Mahdotonta eritellä.

Mikä kovaa tai rankkaa olet kokenut, joka on tehnyt sinusta jalostuneemman ihmisen?

Synnyin perheeseen joka meni konkkaan 90-luvun laman myötä.

#15 kirjoitettu 19.08.2008 02:24

Heh.

#16 kirjoitettu 19.08.2008 08:56

Ihminen oppii vain kantapään kautta. Oma mielipiteeni on, että ilman kärsimystä ihmisestä tulee tyhmä. Jos pääsee helpolla, ei ole mitään syytä kehittää itseään mihinkään suuntaan. Eli kyllä, kärsimys jalostaa. Tiettyyn rajaan asti tietenkin.

Minulle ei ole tapahtunut mitään sen kummempaa, mitä ei normaali lapsi kokisi kasvaessaan. Äiti-tytär -suhde aina huonona, rahatilanteen ja velkojen kanssa itkemistä, kiusaamisesta toipumista. Siis normaalia elämää. Mutta ainakin opin itsenäisyyttä, vahvuutta ja säästäväisyyttä

#17 kirjoitettu 19.08.2008 10:03

Jalostaako kärsimys ylipäänsä ihmistä?

Ehkä se jollain tapaa jalostaa. Ainakin luulen, että ihmisten, joiden elämässä on ollut kärsimystä, on helpompi suhtautua toisten kärsimykseen. En toki tarkoita kaikkia, mutta joidenkin kohdalla (ehkä minunkin) on näin.

Miten käsimys on konkreettisesti jalostanut sinua?

Olen oppinut hyväksymään sen, että elämä ei ole aina kivaa. Toisaalta, se on lisännyt myös pelkoja ja itsesuojeluvaistoa. En hyväksy kaikkia ihmisiä helposti lähelleni, vain muutamille ihmisille uskallan kertoa vaikeista kokemuksistani ja tunteistani. Saatan myös joskus ajatella, että läheiseni unohtavat/hylkäävät minut kuitenkin jossain vaiheessa. Se tuntuu itsestänikin tyhmältä ja joskus vähän pelottavaltakin.
Ehkä kärsimys on tehnyt minusta jollain tavoin myös vahvemman ihmisen. Niistä pikkuasioista ei masennu niin helposti, kun on kokenut jotain oikeasti rankkaa.

Mikä kovaa tai rankkaa olet kokenut, joka on tehnyt sinusta jalostuneemman ihmisen?

Isäni on alkoholisti, olen joutunut näkemään ryyppäämistä ja vanhempieni tappelua koko pienen ikäni. Kun olin yhdeksänvuotias, minulle hyvin rakas ja tärkeä isovelipuoleni murhattiin.
Ala-asteella ja vähän yläasteellakin sain kokea kiusaamista ja syrjimistä. Onneksi yläasteen alkupuolella jonkinasteisen masennuksen jälkeen tapasin uudet ystäväni, joitten avulla pääsin irti tuosta.

#18 kirjoitettu 20.08.2008 13:56

Jokainen hetki jonka ihminen viettää eläen, sopeuttaa häntä elämään. Jokainen hetki siis valmistaa tulevia hetkiä varten. Elämä taas pitää sisällään jo aiemmin mainitun tasapainon asioiden välillä. Tätä on vaikea perustella muulla, kuin sillä, että ei ole syytä miksi asia olisi mitenkään muuten (kuin tasapainossa). Eli siis ei löydy syitä sille, miksi kärsimystä olisi enempää kuin kärsimyksettömyyttä. Väitän kuitenkin, että kärsimys ei sinänsä jalosta yksilöä yhtään enempää kuin kärsimyksettömyys. Ihminen jostain syystä nyt vaan yrittää välttää kärsimystä. Ehkä se on kulttuurisidonnaista. Kuitenkin kärsimystä on romantisoitu paljon ja kaikkialla kerrotaan tarinoita kärsimyksestä ja kärsimyksen välttämisestä ja vaihdetaan viisautta ja etsitään tapaa suhtautua kärsimykseen. Tämänkin keskustelun otsikko vihjaa jo tavasta käsitellä kärsimystä rauhattomissa päissämme.

Voi vittu nyt kärsin. Miten suhtaudun tähän? No jos en kuole tähän niin tuskin mihinkään muuhunkaan tällaiseen. Ok! Anna tulla kärsimystä kyllä mä kestän sen ja jalostun!

Miksei vaikka näin:

"No nyt mä kärsin niin vitusti, että alkaa murtua defenssit päässä aagh miksei tää voi loppua. Vittu jos mä tästä selviän ni lupaan vetää vastapainoks niin paljo päihteitä et nää kupit tasottuu"

Ja ok joo. Mä tunnen ihmisiä, jotka on kärsiny aivan hitsisti koko pienen elämänsä ja vastapainoks sellasii aika onnekkaita (niinku mä). Jos kärsimys jalostais ja auttais jotenki suoraan ni tuskin osa onnettomista kavereista olis tappanu itteään ja tuskin osa ois saanu mahahaavaa tai masennusta. Tosin ne jotka ei oo niin kärsiny koskaan ei välttämättä oo tajunnu pistää kontekstiin sitä niitten rauhallista ja varakasta elämäntapaa. Oon huomannu et osalla tyypeistä on aivan semmonen törkeä "kolikkoja kukkarossa" asenne kavereihin. Tarkotan sitä, että kavereista ajatellaan sillee et "no on ne kuitenki aina kokoajan täällä pyörimässä turha niist on enempää välittää" (tää on ehkä semmonen lapsen ajatus, johon oon itekki sortunu monasti). Todellisuudessa ku ajattelee ni ei ole mikään itsestäänselvyys, että kaverit tulee olemaan täällä jollei me pidetä toisistamme kiinni ja jeesata.

Äskeinen saatto olla hiukan offtopic.

syksyä kaikille mä tulin just reissusta.

#19 kirjoitettu 24.08.2008 14:45

Haava kirjoitti:
Jalostaako kärsimys ylipäänsä ihmistä?


- Kyllä. Täysin pullamössössä eläneet yksilöt hätääntyvät pientenkin ongelmien ilmentyessä. Kärsimys on kaksiteräinen miekka, toisaalta kasvattava ja jalostava, ja toisaalta haavoittava ja haurastava, se jättää meihin säröjä, ja arkoja kohtia, vaikka selviäisimme siitä, ja muuten kehittysimme entistä vahvemmaksi ihmisenä. Elämästä ei selviä kärsimättä, joten jonkinlainen kärsimys pienestä pitäen kasvattaa selviämään siitä. Tämä on tosin paradoksaalinen ajatus sitten jos itse olisi vanhempi, ja tahtoisi turvata jälkeläisilleen mahdollisimman hyvät olosuhteet, ja esimerkiksi suojella samalta kärsimykseltä jonka itse on kohdannut. Ehkä elämä kuitenkin on samaa paskaa, vain paketit vaihtuu. Ainut mihin voi vaikuttaa, on oma elämänasenne. Asennoidun siis kärsimykseen positiivisesti, ja koen että se vahvistaa enemmän kuin hajoittaa.

Haava kirjoitti:
Miten käsimys on konkreettisesti jalostanut sinua?



- Olen itsevarmempi, empaattisempi ja uskallan olla avoin ja lämmin ihminen läheisilleni.
Arvostan muita ihmisiä ja pyrin hyvään. En ota asioita tai ihmisiä itsestäänselvyytenä. Olen vastuuntuntoinen ja pyrin olemaan oikeudenmukainen. Olen oppinut pitämään puoleni, vaikka joskus se itsepuolustusvietti kieltämättä meneekin yli, ja saatan ottaa henkilökohtaisemmin asiat kuin kukaan tarkoittaa. Osaan iloita pienistä asioista.

Haava kirjoitti:
Mikä kovaa tai rankkaa olet kokenut, joka on tehnyt sinusta jalostuneemman ihmisen?



- Jatkuva koulukiusaaminen ala-asteella, jossa luokanopettaja oli pahin kiusaajani, jatkui ylä-asteella, vaikka opettaja vaihtui, eikä enää lietsonut asetelmaa. En kuitenkaan koskaan menettänyt itsekunnioitustani, vaikka itsetuntoni haavoittuikin. Opin hyvin itsenäiseksi ja tulemaan toimeen omillani pienestä pitäen. En tarvitse muiden hyväksyntää.

- Selvisin hengissä, ja suhteellisen pienillä vaurioilla sairastettuani 13 vuotta. Sairauden kautta olen oppinut paljon elämän prioriteeteistä ja itsestäni. Ja mitä paremmin itseeni tutustuin, sitä paremmin aloin ymmärtää muita ihmisiä. Opin päästämään irti omista turhista defensseistäni muita ihmisiä kohtaan, mutta myös rakastamaan itseäni.

- Olen elänyt useamman kuin yhden persoonallisuushäiriöisen ihmisen lähipiirissä, ja joutunut hyväksymään että siitä sairaudesta ei koskaan parane, eikä normaalia ihmissuhdetta heidän kaltaistensa kanssa voi koskaan saavuttaa. Olen kokenut ihan uskomatonta paskaa, josta en välitä kertoa. Tuntuu että olisin elänyt yhden ihmisiän enemmän kuin moni sellainen, jonka elämästä suuret kärsimykset puuttuvat. En kuitenkaan pidä itseäni erityisen kärsineenä tai sankarillisena selviytyjänä. Monet kokevat vielä pahempiakin juttuja, ja selviävät niistä. Kärsimys antaa perspektiiviä, ja parhaimmillaan jotain kykyä auttaa muita ihmisiä heidän kärsimyksissään.

#20 kirjoitettu 25.08.2008 08:04

Haava kirjoitti:
Miten käsimys on konkreettisesti jalostanut sinua?
AnaisJune kirjoitti:

Olen vastuuntuntoinen ja pyrin olemaan oikeudenmukainen.


Mainaatko, että ilman pahinpia kiusaamisia, ihmissuhteita ja sairautta et olisi vastuuntuntoinen ja et pyrkisi olemaan oikeudenmukainen?

#21 kirjoitettu 25.08.2008 08:18

Haava kirjoitti:


Mainaatko, että ilman pahinpia kiusaamisia, ihmissuhteita ja sairautta et olisi vastuuntuntoinen ja et pyrkisi olemaan oikeudenmukainen?


Meinaan, että en ehkä ihan yhtä paljoa kokisi niitä itse tärkeiksi. Etenkin oikeudenmukaisuuteen monet muut tuntuvat suhtautuvan paljon kevyemmin. Ja en tiedä, mut mulla on vähän sellainen olo että en minä itsekään ole nuorena ollut mikään pyhimys.

Uskon että elämänasenteeni voisi olla paljon välinpitämättömämpi, laiskempi ja itsekkäämpi, mikäli en olisi saanut vastoinkäymisistä halua pärjätä ja "näyttää vielä kaikille". Sitten iski voimakas itsetutkiskelu, ja tuo halu näyttää muille muuttui vuosien varrella haluksi näyttää itselle, että pystyy asioihin ja olemaan sellainen ihminen kuin haluaa.

#22 kirjoitettu 25.08.2008 13:56

Sunt1o kirjoitti:

Ei se varmaan ihan itsessään, mutta se voi synnyttää motiiveja ja saada tapahtumaketjuja liikkeelle.


Tähän minäkin olen lopulta päätynyt pohdittuani tätä asiaa. En nyt katso, että olisin elämässä ihan kamalatsi kärsinyt, mutta silti katsoisin saaneeni niitä ominaisuuksia joita suurin osa täällä kertoo kärsimyksen kautta saavuttaneensa. Olen minä toki ollut heikoilla ja kyllä toden totta antaa sellaista näkökulmaa heikoilla olemisesta, että vaikea kuvitella miten sen voisi muuten saavuttaa.

Silti tuo oli hyvin minusta sanottu tuossa mitä lainasin. Se kärsimys antaa asioihin näkökulman joka helposti muuten puuttuu. Tunnetason ymmärryksen joka on muuten vaikea saavuttaa. Edes vähän pitää tuntea kärsimystä tajutakseen mitä on isompi kärsimys. Edes vähän pitää tuntea kipua ymmärtääkseen mitä on moninkertainen kipu.

Silti sitä ei helposti tajua. Ei vaikka olisi itse smaan kokeknut. Tunnetason oivalluksia sanoisin.

SBrowning kirjoitti:
En tiedä onko tietyn tasoinen tunnekylmyys hirveän huono asia. Ihmiskontaktien purkaminen tuntuu ikävän helpolta ja suuret katastrofit sivuutan olankohautuksella.


Absolluutisen kylmyyden ja murkaavan kivualiaan empatian välillä on kuin onkin välimuotoja. Harmaansävyjä.

Tuossa yllä minä ainakin puhuin tunnetason oivalluksesta. En tunnetason traumoista.

#23 kirjoitettu 26.08.2008 18:13

Jalostaako kärsimys ylipäänsä ihmistä?


Väitän, että kyllä. Toki jalostustyö saattaa jalostaa ihmisessä puolia, jotka eivät olisi niin suotuisia yksilön saati ympäristön kannalta.

Miten käsimys on konkreettisesti jalostanut sinua?


Olen ollut aina perusoptimistinen ihminen. Mutta päänlyöminen seinään tietyissä asioissa vuosikymmeniä tekee väkisinkin kyyniseksi ja välinpitämättömäksi. Toisaalta sieltä löytää tuntemustensa joukosta aikamoisia vahvuuksia.

Mikä kovaa tai rankkaa olet kokenut, joka on tehnyt sinusta jalostuneemman ihmisen?


Kyllä vaikka avioero alkoholisoituneesta ja mieleltään järkkyneestä esikoislasteni äidistä ja yksinhuoltajaksi kahdelle alle kouluikäiselle lapselle ryhtyminen vaihtaen turvallisen palkkatyön maatalousyrittämiseksi samaan aikaan kun Suomi siirtyi EU:iin ja omat, kotitilaani asuttavat vanhempani sairastuivat vakavasti, oli aika kova mittari henkisestä ja fyysisestä venymiskyvystä.
Luulen, että tuossa joitakin syitä nykyiseen jatkuvaan hartiasärkyyn ja loppuunpalamiseeni ja ajoittaiseen kohtuuttomaan juomiseen.

#24 kirjoitettu 27.08.2008 11:27

Jalostaako kärsimys..... hmmm....
Itse kun tuolla psykiatrian puolella tehnyt duunia niin täytynee sanoa että ei välttämättä jalosta, arven se aina jättää. Onnekkaita ne jotka löytävät kärsimyksestä jalostavan näkökulman ja vielä pystyvät jotenkin sitä toteuttamaan, hyvin onnekkaita.