Mikseri.net

#2 kirjoitettu 17.03.2008 19:33

Ihan sama. Kunhan musa on hyvää.

No okei, sellaiset biisit kun Stratovarius: Paradise eivät kyllä voisi olla mitenkään hyviä meikäläisen korvissa kun niissä on törkeän huonot sanat ala-aste-englanniksi (vittu mikä sana) ja äännettykin samalla tasolla.

Eli ihan sama kunhan musa on hyvää ja kieli on monipuolista ja joko äännetty oikein tai sitten se on sellaista mistä meikällä ei ole mitään käryä miten sitä pitäisi ääntää. Esim. ranska ja venäjä ovat sellaisia kieliä mitä voi kuunnella musassa vaikka kenen vetäminä.

Mutta tosiaan meikäläiseen uppoaa musaa joka on tehty englanniksi, suomeksi, saksaksi, ranskaksi, ruotsiksi ja venäjäksi. Japani, kiina, norja, espanja, joku afrikan kieli, viro ja slovakiakin on kuultu mutta näiden kielien omalle kohdalle osunut artistiotos ei ole vakuuttanut

atheos muokkasi viestiä 19:37 17.03.2008

Lasketaanko goottihomot?

#3 kirjoitettu 17.03.2008 21:25

Sanoitan molemmilla. Englantia käytän enemmän, sillä sitä on lyriikan muodossa kuullut enemmän ja se tuntuu enemmän omalta. Kuitenkin tarvittaessa myös suomenkieli luontuu lyriikoissa, mutta lähinnä tehokeinona englannin välissä tulee käytettyä kontrastia luomaan. Suomeksi on vaan niin hiton vaikea kirjoittaa mitään, mitä ei haukuta kliseiseksi paskaksi.

(Englanniksi ei kukaan valita vaikka kliseistä paskaa kirjoittaisikin)

#4 kirjoitettu 17.03.2008 21:29

Kyllä englanti päihittää lyriikkakielenä suomen omasta mielestäni. Ruotsikin on parempi sointisa puolesta, miellyttävän pehmeä, mutta kun en ymmärrä mitä lauletaan niin kyllä se suomi voittaa puhuttaessa sisältävistä sanoituksista.

#5 kirjoitettu 18.03.2008 22:03

Englanniksi on kiva kirjoittaa kun ei ymmärrä mitään. Tekstiä syntyy ja kivaa on. Kuulostaa tosi hyvältä kun on jänniä sanoja peräkkäin. Sitten kun vielä on opetellu koulussa lausumaan. Ai että!

Suomi on vaikea kieli sanoituksille, koska sitä ymmärtää liian hyvin. Itsekritiikki iskee ja ahdistaa. Hävettää aina kun alkaa kirjoittaa jotain tekotaiteellista klisehuttua. Kai sitä täytyy vaan harjotella, että oppii.

Paras on tietysti Englanti Ranskalaisella aksentilla.

#6 kirjoitettu 19.03.2008 13:09

Antti Laakso kirjoitti:

Suomi on vaikea kieli sanoituksille, koska sitä ymmärtää liian hyvin. Itsekritiikki iskee ja ahdistaa. Hävettää aina kun alkaa kirjoittaa jotain tekotaiteellista klisehuttua. Kai sitä täytyy vaan harjotella, että oppii.



Toisaalta suomessa on myös se ongelma, että niin sanottuja "tietoisia kliseitä" ei välttämättä suomenkielisistä lyriikoista tajuta niin helposti. Ei siis ole vastinetta hienoisille itseironisille vivahteille, joita saa englannissa helposti esimerkiksi rockin legendaarisella fire-desire-riimiparilla.

Lieköhän tästä taaskaan kukaan saa selvää, mutta tulipahan sanottua

#7 kirjoitettu 19.03.2008 13:49

Jani07 kirjoitti:
Antti Laakso kirjoitti:

Suomi on vaikea kieli sanoituksille, koska sitä ymmärtää liian hyvin. Itsekritiikki iskee ja ahdistaa. Hävettää aina kun alkaa kirjoittaa jotain tekotaiteellista klisehuttua. Kai sitä täytyy vaan harjotella, että oppii.



Toisaalta suomessa on myös se ongelma, että niin sanottuja "tietoisia kliseitä" ei välttämättä suomenkielisistä lyriikoista tajuta niin helposti. Ei siis ole vastinetta hienoisille itseironisille vivahteille, joita saa englannissa helposti esimerkiksi rockin legendaarisella fire-desire-riimiparilla.

Lieköhän tästä taaskaan kukaan saa selvää, mutta tulipahan sanottua

Englannissa on pidemmät perinteet kökösti sanoitettujen rock- ja hevi-biisien puolella (kasarihevi yms...no, lähinnä hevi). Kai ne fire-desire-tyypit vetää Suomessakin englannin kielellä, kun sieltä löytyy pitkät perinteet mistä voi ottaa vaikutteita ja inspistä.

I, I hear the mighty engines roar
And I unleash the savage dogs of war
Ooh, I'm the outlaw that rides
White anglo saxon, a violent reaction
Fire is my fuel, steel and iron rule

-Wasp



Suomenkielinen rock-musiikki ei kai sitten ole niin kliseitä täynnä?

Voishan sitä iskeä johonkin biisiin hillittömän pompöösin CMX -tyylisen säkeistön.

Antti Laakso muokkasi viestiä 13:50 19.03.2008

(Siis CMX:n Talvikuningas tuli lähinnä mieleen.)

#8 kirjoitettu 21.03.2008 18:01

Suomi on mun mielestä aivan valtaisan paljon runollisempi kieli kuin englanti. Tietenkin se vaatii että osaa väännellä ja käännellä sanoja, mutta taiteessahan kaikki on sallittua, esimerkiksi omien sanojen keksiminen tai sanojen vääntely näennäisen mahdottomaan muotoon.

Englanti onnistuu mielestäni hyvin harvoin olemaan kaunista tai runollista, mutta on sillä kielellä tietenkin omat ansionsa, jossain muualla. Itse teen ja kuuntelen lähinnä sellaista musiikkia jossa laulu on yleensä vain instrumentti muiden joukossa, ja tällöin englannissa on usein se ongelma, että se puskee liian selvästi läpi sieltä soitinten seasta. Joku siinä englannin sointivärissä aiheuttaa sen, että englanninkielinen laulu ei useinkaan istu sinne muiden soittimien sekaan yhtä hyvin ja orgaanisesti. Suomeksi voi kirjoittaa esimerkiksi niin vokaalivoittoista lyriikkaa, että se laulu todellakin istuu sinne.

Tietystikään tämä ei välttämättä päde johonkin rock- tai black metal -musiikkiin, mutta puhuinkin nyt jälleen kerran vain jostain folkista. ;( Suomenkielinen lyriikka on toisaalta parasta aika abstraktina; liian tarkka ja kuvaileva teksti on usein naurettavaa. Ikävä juttu sinänsä. Kai se sama pätee englantiin, mutta siinä on sentään muilla kuin englanninkielisillä edes se pieni kielimuuri tai ainakin parin sentin kynnys jonka myötä se ei ole yhtä naurettavaa.

#9 kirjoitettu 28.03.2008 16:13

blindspot kirjoitti:
Suomi on mun mielestä aivan valtaisan paljon runollisempi kieli kuin englanti. Tietenkin se vaatii että osaa väännellä ja käännellä sanoja, mutta taiteessahan kaikki on sallittua, esimerkiksi omien sanojen keksiminen tai sanojen vääntely näennäisen mahdottomaan muotoon.

Englanti onnistuu mielestäni hyvin harvoin olemaan kaunista tai runollista, mutta on sillä kielellä tietenkin omat ansionsa, jossain muualla. Itse teen ja kuuntelen lähinnä sellaista musiikkia jossa laulu on yleensä vain instrumentti muiden joukossa, ja tällöin englannissa on usein se ongelma, että se puskee liian selvästi läpi sieltä soitinten seasta. Joku siinä englannin sointivärissä aiheuttaa sen, että englanninkielinen laulu ei useinkaan istu sinne muiden soittimien sekaan yhtä hyvin ja orgaanisesti. Suomeksi voi kirjoittaa esimerkiksi niin vokaalivoittoista lyriikkaa, että se laulu todellakin istuu sinne.

Tietystikään tämä ei välttämättä päde johonkin rock- tai black metal -musiikkiin, mutta puhuinkin nyt jälleen kerran vain jostain folkista. ;( Suomenkielinen lyriikka on toisaalta parasta aika abstraktina; liian tarkka ja kuvaileva teksti on usein naurettavaa. Ikävä juttu sinänsä. Kai se sama pätee englantiin, mutta siinä on sentään muilla kuin englanninkielisillä edes se pieni kielimuuri tai ainakin parin sentin kynnys jonka myötä se ei ole yhtä naurettavaa.


Jep jep!!
Kokeilin sitten näistä sanoista viisastuneena sanoittaa yhden biisin suomeksi ja aluksi ajattelin että se on ihan hyvä, mut loppujen lopuksi ainoastaan kertosäe oli hyvä, loput kuulosti liian naurettavilta, liian intiimiä suomeksi sanoittaa jotenki, mut aikaisemmin oon saanu tehtyä yhden biisin johon suomen sanat sopivat täydellisesti, loput on kaikki englanniksi tehtyjä.. yritän nyt alkaa kirjottaan enemmän suomeksi niin eiköhän sieltä joskus tuu ihan ok kamaa.. mut jatkan toki englanniksikin ku se on luontevampaa mulle

#10 kirjoitettu 05.04.2008 03:16

Ainoaan asia kysymykseen vastaan:
En ole yhtään kappaletta sanoittanut ja lähinnä latinaa ajattelin miettiä jos tarve tuleee. Ja toisekseen koska suomi on palindromeihin ja sanaristikoihin englantia parempikieli (tutkittu juttu...) niin pakko sen laulunsanoihinkin olla tosin suomenkielessä on rumempia sanoja kuten rujous,rakkaus,rötiskö mutta totta puhuen suomenekielen mun tuntemat sanat on "ilmeikkäämpiä"...
Terveisin Sanaseppojen jäsen.