Mikseri.net

#42 kirjoitettu 03.09.2007 00:32

Pidän lapsista ja tulen niiden kanssa hyvin toimeen.

#43 kirjoitettu 03.09.2007 14:35

Osaan olla aika luontevasti lasten seurassa.Lapset pitävät minua yleensä hauskana tyyppinä, tosin hieman outona, kun joskus saatan lapsienkin seurassa alkaa selittää jotain mikä menee niiltä ihan ohi.Sitten ne pentuparat on ihan "hääääh??" Lapsiraukat.

Lapsia on kiva huvittaa, mutta siinä vaiheessa kun ne alkaa liikaa jankuttaa "leikitään, leikitään" niin alkaa mennä vaikeeksi."En minä nyt voi kun minä olen liian vanha.."

#44 kirjoitettu 03.09.2007 16:43

Ainoa kommenttini asiaan olkoon:

LAPESN TAHOT

#45 kirjoitettu 03.09.2007 16:45

viidakkoveitsi kirjoitti:
En pelkää enkä inhoa lapsia, mutten niistä erityisesti pidäkään. Usein jos olen jo valmiiksi stressaantunut tms, esim. bussissa rääkyvät lapset ärsyttävät suunnattomasti. Mutta samoin taitaa olla asia myös muiden ikäluokkien kanssa; kyllä meluavat ihmiset ärsyttää tietyssä mielentilassa ollessa, olivat ne ihmiset minkä ikäisiä tahansa. Myös lapsissa, kuten muissakin ihmisissä, on sekä kivoja että ikäviä tapauksia.

Mutta semmonen lapsien hyysääminen ja ihmettely esim. jossain sukutapaamisissa ärsyttää mua jotenkin. Vaikka ne lapset olisikin söpöjä tai kivoja, niin miksi niitä pitää koko ajan ihmetellä? Ja semmoiset äidit, jotka ei muusta osaa puhua kuin lapsistaan, ärsyttää myös. Minusta lapset on ihmisiä siinä missä muutkin eikä mikään maailman keskipiste ja vouhottamisen aihe.
Mutta en siis kuitenkaan inhoa lapsia, vierastan vain niitä. En ole koskaan joutunut olemaan kamalasti tekemisissä lasten kanssa (ei ole pikkusisaruksia, ei ole ollut tuttujen lapsia hoidossa yms.), niin en osaa käsitellä niitä. Onneksi lapset eivät minua juuri koskaan lähestykään, sillä en osaisi sanoa heille mitään enkä tietäisi miten heidän kanssaan olla. Enkä kyllä ole kiinnostunut oppimaankaan. Elikkä lapset ovat jees niin kauan kuin minun ei tarvitse olla heidän kanssaan tekemisissä.


Joo tuo kuullosti tutulta. Lisäks täytyy sanoo kuin ärsyttävää on ku kaikki pitää järkätä parin kakaran mukaa. Ei voi tehä niin kun on nää lapset tässä, ei voi mennä sinne ku on lapset ja tehdäänpä kakku täysin paskan makuseks kun yhdellä alle 3 vuotiaalla lapsella on keliakia! Tjoo-o, jotku aikuiset on kyllä huomattavasti hölmömpiä.. harmi että se usein kuvastuu niiden kakaroiden kautta, just huonona käytöksenä tai muuten.

#46 kirjoitettu 03.09.2007 19:18

Lasten kanssa voi käydä mystisiä keskusteluja.Juttelin joku aika sitten yhden äitini hoitolapsen (äiti on perhepäivähoitaja), Arttu 3 vee kanssa hänen mielikuvitusystävästään.Se on kuulema iso tiikeri joka asuu metsässä ja Arttu kuulema käy aina juttelemassa sille.Tämä Arttu on muutenkin sellainen hiljainen ja herkkä, ilmiselvästi tulevaisuudessa siitä tulee joku taiteilija.Soitteli ihan innoissaan meidän ikivanhalla syntikallakin, ja vieläpä kohtuu taitavasti noin kolmevuotiaaksi.

Veljenpojan (7vuotias) kanssa teen aina kaikkia jätkämäisiä juttuja kuten katson drag racingia ja kuuntelen Scorpionsia.Veljenpoika on kyllä ihan huippu tyyppi, sen lempibändi on Iron Maiden ja se aina joskus "soittaa" sitä muovikitaralla kun menen niille.Ihme pentu, huomaa kyllä että on samaa sukua.

#47 kirjoitettu 03.09.2007 19:45

Lapsethan ovat varsin piristävää seuraa.
Veli täyttää juuri 11 (mistä se jaksaa aina muistuttaa) ja hän on oikein mukava luontokappale.
Miekkoisen veljen lapset (Hieman alta kolme ja hieman alta 1.) ovat myöskin vallattoman ihania kappaleita. Nuorimmainen juuri viikonloppuna veteli ensiaskeleitaan ilman tukea ja oli niin suloinen. Vanhempi taas alkaa olemaan niin fiksu neitokainen että häntä ei enää niin helposti puijatakkaan.
Näihin lapsukaisiin olen yhteydessä muutaman viikon välein ja hyvin toimeen tulen. Kaikenkaikkiaan lapset on ihan parasta mitä tässä maailmassa aikaseks voi saada!

#48 kirjoitettu 04.09.2007 00:16

mustasusi kirjoitti:
Lasten kanssa voi käydä mystisiä keskusteluja.


Tuosta tulikin mieleeni, että kerran eräs seitsemänvuotias poika kertoi minulle kuinka hänestä joskus tuntuu siltä, että haluaisi olla tyttö. Tytöillä on kivemmat leikitkin. Siinä tilanteessa oli jotain omituista aitoutta.


Ja samoihin aikoihin käytiin myös tämänkaltainen pieni keskustelu kahden samanikäisen pojan kanssa:
P1: -Hei Rami, vai mitä et toi valehtelee ku se sano et sil o sinko tuol puus.
P2: -No enkä valehtel....
P1: -Vai mitä et se valehtelee! San ny!
M: -Vai et sinko.....
P1: -Nii, se sano et se o laittanu sin singo ja et se voi hakki se siält millo vaa
M: -jaha, vai nii...

Eräänä päivänä tuo singosta valehdellut poika nelimaalia pelatessa kakkospesällä odotellessa lauleskeli yksinään, että "oon tyhmä... en mitään osaa..." herkästi ja heleästi.



Lapsen mieli on eittämättä mielenkiintoinen.

#49 kirjoitettu 04.09.2007 00:25

Tää Airola on hyvä pikkupoika.
Jesh.

#50 kirjoitettu 04.09.2007 11:08

Joo, lapsilla tulee aidosti vaikka minkälaista montypythonimaista juttua. Ne ei kyseenalaista ja sitä ei kannata kitkeäkkään pois.


Eikä lapsia kannata syyttää ilkeydestä, yleensä sellainen lapsi kuin on vanhemmat tai jompikumpi niistä.



rawhead muokkasi viestiä 11:10 04.09.2007

#51 kirjoitettu 04.09.2007 20:48

Mulla on lasten seurassa vähän epämukava olo. En tiedä mitä niille pitäisi puhua. Jos heitän jotain normaalia mulle tyypillistä perusläppää niin ne katsoo vaan ihmeissään silmät suurina. Enkä osaa puhua myöskään silleen leikkisästi kuten lapsille kuulee puhuttavan. Oon sitä mieltä että lasten kanssa kommunikointi on taitolaji, jota mä en hallitse. Ei siinä, ei mulla lähipiirissä juurikaan lapsia ole, joten ei tarvitse oikeastaan niiden kanssa olla edes tekemisissä. Mut onhan ne kivoja ja söpöjä otuksia.

#52 kirjoitettu 04.09.2007 21:02

Nito kirjoitti:
0-3 vuotiaat on sööttejä, 3-7 vuotiaat on sit yleensä melkoisia kauhukakaroita. näin siis niinku omasta mielestäni, noin yleisesti.


no joo. Ei mullekka kelpaa tyttöystäväkisski enää yli 3 vuotias.
alkaa olla jo liia vanhyaa kamsaaa.

#53 kirjoitettu 04.09.2007 22:43

Pearlina kirjoitti:
Mulla on lasten seurassa vähän epämukava olo. En tiedä mitä niille pitäisi puhua. Jos heitän jotain normaalia mulle tyypillistä perusläppää niin ne katsoo vaan ihmeissään silmät suurina. Enkä osaa puhua myöskään silleen leikkisästi kuten lapsille kuulee puhuttavan. Oon sitä mieltä että lasten kanssa kommunikointi on taitolaji, jota mä en hallitse. Ei siinä, ei mulla lähipiirissä juurikaan lapsia ole, joten ei tarvitse oikeastaan niiden kanssa olla edes tekemisissä. Mut onhan ne kivoja ja söpöjä otuksia.


Joo, mullakin ongelma just tuo kommunikointi, etenkin jos ne asian osaavat vanhemmat on vieres nauramas mulle.. vaik sit toisaalt mä juttelen mun pupulle ku lapselle.. mistä taas päästää siihen, et mun käsityksen mukaan vauvat on ku eläimii, ja niille voiki höpötelläpöpötellä, mut sit ku niist tulee itekseen ajattelevii otuksii, ni se käy vaikeeks.. =/ Tuntuu et avon veljenpojat pitää mua ihan urpona ku en osaa puhuu niille. Ja niiden vanhemmat.. =/ Ja lisäks, sillä isommalla oli jossai vaihees just se vaihe et se on hauskaa lyödä ihmisii kaikel koval.. mul ei ollu yhtää hauskaa =( pahinta oli ku avo nauro aina ku sitä lyötii, ni tottakai se luuli et se on kivaa! Vissiin sitä ei vaan sit sattunu nii paljon ku mua, mä olin valmis vääntää silt kakaralt niskat nurin... se nuorempi on musta kivempi, mut seki alkaa just kasvaa ulos "lemmikkivaiheesta" ni saa ny nähä...

#54 kirjoitettu 18.09.2007 00:40

-tuplapostailen-

#55 kirjoitettu 18.09.2007 00:40

Coivisto kirjoitti:
Mitä mieltä?
Pidätkö, ihoatko, pelkäätkö?

Itselläni tuli tuolla Iiruskan pakko saada kertoa ketjun kerronnasta mieleen tämä ja suhteeni lapsiin on että ne on ihan käsittämättömän pelottavia.

Kerran yks tuttu laittoi 1v lapsensa syliini ja hyvä etten alottanut itkemään

^^
Heh, hieman repesin tuolle Coiviston kokemukselle.
Toisaalta mä en kyllä kans ymmärrä noita tuttavia, jotka vaan väkisin iskee sen vauvansa/lapsensa sun syliin tyyliin: "Pidäpä meidän kultaa nyt hetki, ai että miten sulosta" Tsiisus .

En mä nyt lapsia silleen inhoa, mut en mä oikein niitä kestä.. silleen ehkä jotku 5-7vee lapset on kaikista raivostuttavimpia, kun niillä on se rasittava kyselyikä. Kestän lapsia hyvin pieniä annoksina.

Mä en jaksa olla kiinnostunut lapsen tekemisistä. Niillä on liikaa energiaa, ne alkaa itkeekin liian helposti. Niistä lähtee liikaa ääntä.

Tuli kaupungillakin tässä taannoin vastaan lapsiperhe, jonka äiti totes seuralaiselleen: "voi kun noille lapsille sais äänenvaimentimet". En voinut olla nauramatta .

Toisaalta tuovathan ne lapset varmaan sitä sisältöä elämään, ja kyllähän ne nopeasti kasvavat. Ehkä mä en pidä lapsista siksi, että niiden kehittyessä huomaa oman vanhenemisensa paremmmin. Outo näkemys, tiedän.

Ja loppuun vielä "äiti ja lapsi kaupassa" hauskuus:
Äiti lapselle: "Valitse nyt jotain ruokaa itsellesi"
lapsi katselee niitä pilttipurkkeja hyvin vaisusti ja kysyy sit: "Onko pakko?"
Äiti: "Pitäähän sun jotain syödä, valitse nyt!"
Lapsi ei tee elettekään ottaakseen mitään niistä pilteistä .

#56 kirjoitettu 18.09.2007 15:39

Hombre Muerto kirjoitti:
Pidän lapsista ja tulen niiden kanssa hyvin toimeen.


Sama juttu. Etenkin kun ovat ohittaneet vaippaiän.

#57 kirjoitettu 23.09.2007 23:24

Mitä mieltä? Tunnen itseni totaalisen ulkopuoliseksi tilanteessa, jossa vauvan ympärillä häärii lauma naisia, jotka ihastelevat kuinka ihana vauva on. En kuulu niihin naisiin, jotka haluavat ison perheen. Olen erakko, joka ajattelee että lapsi vie vapauden.
Pidätkö? Pidän lapsista, jotka ovat kiltisti. Söpöjä ovat pienet lapset, jotka isoissa haalareissaan taapertavat eteenpäin kompastellen vähän väliä. Jostain syystä pidän enemmän pojista kuin tytöistä, koska heistä ei niin suurella todennäköisyydellä kasva turhamaisia diivoja, kuten tytöistä.
Inhoatko? En pidä huutavista lapsista esim. kirkossa tai jossain tilaisuudessa, jossa se voisi häiritä. En inhoa, mutta vauvakuumetta minulla ei varmaankaan nähdä.
Pelkäätkö? Pelkään. Varsinkin kyseleviä lapsia. Lapset haistavat epävarmuuteni jo kilometrin päähän. Sosiaalinen tilanne, jossa lapsi tungetaan syliini ja josta ei kehtaa kieltäytyä, on kauhea.
Mutta, jos vaikkapa saisin poikaystäväni kanssa hoitaa esim. hänen kummilastaan päivän, saattaisi se lievittää pelkoani ja kiehtookin tavallaan, kun ei tarvi elinikäistä vastuuta ottaa. Pieninä annoksina ihan hyvä.

Vastapainona tälle on eläinrakkautteni ylitsepursuava.