Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja QOTSA - Era Vulgaris


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#1 kirjoitettu 17.06.2007 10:41

Mitäpä on mieltä jengi uudesta Queens Of The Stone Age:n levystä? Itse muutamaan otteeseen läpi kuunnelleena olen tullut siihen tulokseen että pitkästä aikaa Homme on pukannut meikäläisen korvaa miellyttävän läytn ulos QOTSA:n kanssa. Levy on yllättävä, tiukasti soitettu mutta silti leijuva ja happoinen. Joskus tuntuu että juttuja on haettu ihan tuolta 70-luvun alun psykedelisestä popista. Kitaroissa on käytetty erittäin narskuvia säröjä ja erityisesti rummuttelu tällä levyllä on meikäläistä miellyttänyt. Soundeissa kaikuu selvästi Eagels of Death Metal. Tarttuvia ralleja ja levy on ainakin tähän mennessä parantunut jatkuvalla syötöllä. Tuntuu että lievän pettymyksen aiheuttaneen Lullabies to Paralyzen tomut on karistettu kertaheitolla hartioilta.

Omia suosikkeja tähän mennessä on ehdottomasti:
- Turnin on the Skrew
- I'm designer
- Misfit Love
- River in the Road
- Battery Acid

Mutta mitenpä teille? Täyttä rautaa vai aivan paska?

Pastori muokkasi viestiä 10:55 17.06.2007

^ Vastaa Lainaa


Coivisto
8780 viestiä

#2 kirjoitettu 17.06.2007 12:32

Kaverilta lainasin ton Era Vulgaris levyn ja ei helvetti on hieno platta!
Lullabies to paralyze oli ihan täyttä roskaa jos vertaa tähän, mutta ei vieläkään yllä ihan Songs for the deaf:ille.
Ainakin on hämärin albumi.

Itelleni iski kyllä kovimin
-Im Desingner
-In to the Hollow
-Make it with you
-3's & 7's

Sanoitus puoli tällä levyllä on ainakin 5/5 luokkaa tai oikeastaan koko levy.

5/5

^ Vastaa Lainaa


Hombre Muerto
3489 viestiä

#3 kirjoitettu 17.06.2007 15:58

Coivisto kirjoitti:
Lullabies to paralyze oli ihan täyttä roskaa jos vertaa tähän, mutta ei vieläkään yllä ihan Songs for the deaf:ille.


QOTSA ei takuulla tule ikinä yltämään enää Songs for the Deafin tasolle. Ei silti, tuskin kovin moni muukaan bändi. Sillä levyllä asetelma oli täydellinen niin biisien, yhtyeen miehistön kuin soundimaailmankin suhteen. Ei tuollaista yhtälöä voi edes olettaa syntyvän kuin kerran elämässä.

Era Vulgarisia olen kuullut vain muutaman biisin, joten säästän mielipiteeni myöhemmäksi.

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#4 kirjoitettu 17.06.2007 18:35

DTBM kirjoitti:
viaton välikommentti:
minä en voi sietää kyseistä orkesteria. ei nappaa ei millään tasolla.

ihmettelen suuresti, jos jokin bändin biiseistä joskus tulisi miellyttämään minnuo.


Hus!

^ Vastaa Lainaa


Mika Björklund

#5 kirjoitettu 17.06.2007 19:22

DTBM kirjoitti:

Yritin piilottaa viestiini pienen vinkin, jos joku vain haluaisi suositella minulle mielestään loistavaa qotsan biisiä.


Mosquito song Song for the Deaf -albumilta. Hyvin epätyypillinen kappale bändiltä.

^ Vastaa Lainaa


Fattis

#6 kirjoitettu 18.06.2007 23:00

Loistava levy tää uus. Mun mielestä Qotsan kehnoin levy on just tää yks mitä kaikki aina kehuu, se missä se leveetä mainoshymyä vääntävä valkaistuhampainen lainarumpali soittaa (olik se joku Ghorl vai), song for the deaf siis.

Sais tulla bändi härmäänkin keikalle vielä joskus.

^ Vastaa Lainaa


Hra. Kinnas
163 viestiä

#7 kirjoitettu 18.06.2007 23:59

Mielestäni Songs for the Deaf oli salakavalimmin takaraivoon jumittuva levy ikinä. QOTSA ei ole suosikkibändini, mutta kuuntelen SftD:tä edelleen hämmentävänkin usein.

Ostin edellämainitun levyn erinomaisuuden innoittamana Lullabies to Paralyzenkin, mutta sitä levyä kuunneltuani päätin etten osta enää yhtäkään yhtyeen levyä. Kuitenkin nyt tuota Era Vulgarista hehkutetaan niin paljon, että kiusaus ostaa tuo levy kasvaa nopeasti. Olen samaa mieltä erään lehden arvostelijan kanssa siitä, että QOTSA on 2000-luvun merkittävimpiä rock-bändejä.

Hyvänä QOTSA biisinä suosittelisin raitaa nimeltä "You Think I Ain't Worth a Dollar But I Feel Like a Millionaire" tai sitten "First It Giveth".

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu