Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Frank

Aina yhtä rikas mielikuvitukseni on kehittänyt jälleen hahmon meidän kaikkien iloksi.Kaikki alkoi siitä kun pikkusiskoni osoitti kuvaa Tiibetiläisestä "paholaiskoira"patsaasta ja sanoi "sinulla on tuommonen" vastasin heti "Niin onkin.Se asuu minun sängyn alla ja sen nimi on Frank."
Näin sai Frank alkunsa.

Frank on kotoisin helvetistä, jossa hänen hommansa oli pitää silmällä pahoja henkiä.Hän oli siis tavallaan eräänlainen helvetin vartioiva paimenkoira.Frank oli kuitenkin laiska paskianen (siinä syy minkä vuoksi hän ylipäätään joutui helvettiin) joten hän päätti karata.Ei ole mikään helppo homma karata helvetistä, mutta jotenkin kummallisesti Frank siinä onnistui.Hän ei ole suostunut kertomaan miten, enkä uskalla pahemmin udella häneltä asiasta.

Kun Frank oli karannut helvetistä, hänellä oli ongelma.Hän oli asunnoton ja kukaan tuskin huolisi helvetistä karannutta paholaiskoiraa lemmikikseen.Eräänä yönä hän sitten eksyi pihaamme.Aamunkoittoon oli enää vähän aikaa, ja hänen täytyi löytää äkkiä jokin pimeä kolonen johon piiloutua päivänvaloa.

Heräsin aamuyöstä vertahyytävään ulvontaan joka kuului ikkunani alta.Katsoin ikkunasta että mikä siellä huutaa ja olin saada sydänkohtauksen kun näin ihan hemmetin ruman ilmestyksen ikkunani alla.Se oli siis Frank.Toivuttuani ensijärkytyksestä Frank ehdotti minulle diiliä.Jos hän ajaisi sänkyni alla olevat möröt pois ja kiroaisi vihamieheni jos niin haluaisin, hän saisi asua sänkyni alla.Hetken harkittuani hyväksyin tarjouksen, sillä olen aina ollut eläinrakas ja kirouksia langettava paholaiskoira kuulosti kivalle.Frank kuitenkin huomautti että miksikään lemmikiksi hän ei suostuisi.

Näin asettui Frank asumaan sänkyni alle.Sen jälkeen en ole pahemmin Frankia nähnyt, hän kun liikkuu vain öisin ja silloinkin usein näkymättömänä.Mutta Frank on pitänyt varsin hyvin oman osansa sopimuksestamme, ei nimittäin ole yhtään räyhänhenkiä tai mörköjä sen jälkeen meidän talossa ollut.

Kirjoitettu Saturday 06.10.2007

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: