Työnteko on sitten mukava asia.

Jouluun on enää 5 viikkoa. Ei tietenkään sillä että odottaisin niitä perinteisiä lahjoja, sukkia, college -paitoja ja pulloa vodkaa, vaan sillä, että työaikataulu on suht koht tiukka tällä hetkellä ja tahtoo käydä fysiikan päälle pikkuhiljaa. Kyllä minä tietysti jouluateriaa odotan...
No kuitenkin, kuten jo profiilistani näkyy, teen töitä Takkacenterillä, eli toisin sanoen asennan Takkacenterin takkoja. Homma itsessään on fyysisesti erittäin raskasta (riippuen tietysti siitä, mitä haluaa pitää fyysisesti raskaana työnä, itse pidän sadan kilon kivien kanniskelua päivästä toiseen raskaana), ja luonnollisesti tiukka aikataulu ei helpota asiaa tippaakaan.
Normaali asennustahti olisi takka per viikko. No, 5 viikkoa jouluun, 7 takkaa asennettavana jouluun mennessä. Mahdollista kyllä, mutta hädin tuskin miellyttävää. Tarkoittaen tietysti sitä että töitä on tehtävä 5 päivää viikossa, ja pitkiä päiviä. normaalisti olen töissä vain kolmena päivänä viikossa juuri työn raskauden vuoksi. No, eiköhän se ruuhka siitä aukene kun saadaan muutama tehtyä.

Tämä sai juuri minut miettimään tätä raakaa tosiasiaa: Miksi, voi, miksi ihmiset tajuavat vasta kun on kylmä ja on lunta maassa, että nythän me tarvittaisiin takka? Onko se siitä johtuvaa, ettei kesäaikaan tule lainkaan mietittyä mitään tuleen tai lämpöön liittyvää? Lämpöön liittyvät ajatukset olisivat minun mielestäni jopa itsestäänselvyys kesäaikaan, eihän kunnon suomalainen muuta tee kuin valita säästä. "Liian kuuma, sais olla viileempää", "Liian kylmä, sais olla lämmintä", "Miksei aurinko vois paistaa, aina sataa vettä...", "Sataispa vettä, nurmikko palaa..."

No tietysti, asiakashan on aina oikeassa, satoi tai paistoi. Ei asiakkaan tehtävä ole miettiä keliolosuhteita takkaa hankittaessa. Ei asiakasta tarvitse kiinnostaa onko katto liukas vai ei, kun savupiippua tarvitsisi tehdä. Eikä asiakasta tarvitse kiinnostaa onko ulkona pakkasta vaiko vesisade. Kaikki tämä kuuluu vain ja ainoastaan asentajan ongelmiin. Mutta, haittapuolensa siinäkin. Kovalla pakkasella ei piippua voi tehdä, muuraussaumat jäätyy ja piipusta tulee vuotava. Siinä vaiheessa kun talosta ei tulipalossa ole jäänyt kuin kivijalka, asiakkaan ei ole syytä kuin katsoa peiliin ja kysyä itseltään: "kuka laittoi takka-asentajat rakentamaan piippua 20:n asteen pakkasessa?"
Vesisateella ongelma ei ole aivan vastaava, mutta vesisateella on aina välikaton kastumisen riski, joka voi johtaa veden valumisen asuintiloihin sisälle. Kuinkas sitten suut pannaan? Asentajan syyhän se on, ei kenenkään muun. No, eipä taida auttaa muutakun takoa silloin, kun rauta on kuumaa...

Josta tuli mieleeni, edelleen takkoihin ja niiden asennuksiin littyvä asia. Oltiin tuolla Porissa asennuksella, työt saatiin valmiiksi tänään, mutta eilen (tiistaina) saimme rungon pystyyn ja piipun katolle. Minulla kävi äärettömän hyvä tuuri.
Alettiin mennä sisäkatosta läpi välikatolle, asiakas oli varmistanut, ettei mitään ollut läpiviennin tiellä, kuten esim. sähköputkia. No, minä sain passituksen mennä välikatolle ja avata reikä sitä kautta, jotta oltaisiin saatu ylimpänä ollut kovalevykerros rikki. Minä marssin ylös pistosaha kädessäni ja aloin sahata. Läpiviennin kohdalle oli jo kuitenkin piirretty merkit läpivientiä varten, sillä talossa oli valmiiksi jo tehty kotelointi savupiippua varten. ajoin katon auki välikaton puolelta merkkien mukaan, ja kun sain homman tehtyä, meinasin saada sydänkohtauksen.
Aivan läpiviennin vasemmassa yläkulmassa itsestäni katsottuna meni sähköputki, jota pistosahani oli onnistunut nirhaamaan kahdestakin kohtaa. Putki oli molemmista kohdista mennyt lähes poikki, hieman yli puolenvälin. onni onnettomuudessa, johdot menivät putken sisällä pistosahan terän tulosuuntaan nähden vastakkaisella puolella, ja terä ylettyi niihin vain vaivoin. toista johtoa terä hieman onnistui nirhomaan, joten sähkömiehen oli välttämätöntä tulla paikalle.
Poistin ylimääräisen styroksin avatun reiän ympäriltä, ja törmäsin toiseenkin sattumaan, jossa onnetar oli jälleen kerran puuttunut peliin. Aivan läpiviennin vasemmassa reunassa kulki edelleen se sama sähköputki, johon oli taitettu mutka juuri läpiviennin vasemman ylänurkan kohdalla. Onnistuin sahaamaan n. 20 senttiä pitkän palan pois sähköputken kyljestä, mutta johtoihin en ollut osunut, kumma kyllä. Yleensä olen varsinainen epäonnen soturi, mutta paistaa se aurinko näemmä risukasaankin. Piippu saatiin valmiiksi ja Poriin tuli yksi uusi onnellinen takan ostaja lisää.

No, takka-aiheista iloisempiin aiheisiin, eli siihen tosiasiaan, että aion lopettaa kirjoittamisen tältä erää tähän. Lisää juttuja taas joskus.