Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Onpas aikaa taas kulunut

Ja hei arvoisa satunnainen lukija. Tässä onkin ollut ulkomusiikillisesti niin perkuleen kiire, ettei ole mitenkään kerennyt kirjoittelemaan. Tullut aika tavalla tosin huhkittua myöskin tuolla treenikämpänkin puolella. Luotsihan on muuttanut takaisin juurilleen elikkäs mummonmökkiin treenaamaan, eipä ole päällekkäisyyksiä treeniajoissa...kele. Muutenkin Luotsi-rintamalla on ruvennut tapahtumaan liikehdintää, kokoonpanoasiat lienevät jo kunnossa ja sitä myöten on päästy kovasti eteenpäin biisien kunnossa. Mikseriin lupaan ennen helmikuuta valmista materiaalia ja kenties keväämmällä vielä enemmänkin. Sanoituksellisesti Luotsista on muodostumassa teema-bändi, täytyy nyt katsoa, että pitääkö kutinsa loppuun saakka, mutta viidessä biisissä seikkailee sama hahmo. Olen itse pitänyt teemakirjoittamista, jotenkin keinotekoisena, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu varsin loogiselle ja helpolle kirjoittaa samaan teemaan sopivia kappaleita. Ehkä mä olen väärässä, mutta teema tuntuu olevan ihan hyväkin....noh, jääköön kuulijan arvioitavaksi se.

Itsehän olen sitten saanut touhuta myös viime aikoina aika rajusti toisen Hämeenlinnalaisen orkesterin, nimittäin Tuohuksen kanssa. Sieltäkin suunnalta äänitettä pukkaa melkoisen varmasti seuraavan muutaman kuukauden aikana. Hienoja poppeja nekin.

Kirjoitettu Monday 03.12.2007

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: