Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Reissuja&Rokkia

Juuri reenikämpältä palanneena,sormet tohjoksi soittaneena,väsyneenä,mutta onnellisena voin kertoa että kyllä on prkl kun jotkut vaan tekee loistavia kipaleita.Vielä uutuuden kiiltävä nyt jo hiukset päähänsä saanut kitarasankarimme on tehnyt ensimmäisen kappaleensa kuura yhdistykselle.Uskomatonta musisointia!Loistava kappale!Ei meinaa kuulkaa basisti nyt pysyä äidiltä ryöstetyissä,taiteellisesti revityissä trikoissaan!
Studiota on etsiskelty ympäri nettiä kovaan tahtiin mutta vielä ei sopivaa ole löytynyt.Voi olla että saamme demon tehtyä jo hyvällä tuurilla ja ankaralla yritylksellä helmikuun aikana.

Kävimme myös viikonlopun ajan tutustumassa lontoolaiseen mallasjuomaan kaikkien rakastaman oman suklaasilmäisen keulakuvapoikamme mikan kanssa.Mukana olivat myös sydämmiemme valitut,nuo omat pikkusuojelusenkelimme joiden ansiosta emme aivan turmioon kuitenkaan itseämme halvasta oluesta huolimatta ajaneet..Reissu meni hyvin,mitä nyt oma kihlattuni jäi ensimmäisestä koneesta menomatkalla ja housuni tippuivat turvatarkastuksessa ja juna oli lontoossa raiteiltaan että ensimmäisen puoli päivää vietimme sitten lentokentän pubissa.Vinkiksi kaikille vanhaan iloiseen englantiin matkustaville annan että jos teillä on löysät housut niin käyttäkää vyötä jossa ei ole metallisolkea niin sitä ei tarvi turvatarkastuksessa ottaa irti,ei muuta mutta X-asennossa on vaikea pitää housuja kädellä ylhäällä ja että tarkastakaa että tyttöystävänne passi on voimassa sitä on vittumainen meinaan lähteä hakemaan helsinkivantaalta etenkin jos sattuu olemaan tampereen lentokentällä..

Cheers!

T:Matti
(basisti,mutta onnellinen)

Kirjoitettu Friday 26.01.2007

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: