Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

4.12 PMMP, Turun Klubi

4.12 PMMP @Turku, Klubi

Keikka jonka takia neiti oli ottanut jopa duunista vapaata..keikka jonka takia neiti matkasi ihan liian pitkän junamatkan x). Toki neiti olisi voinut mennä jonnekin lähemmäksikin bändiä katsomaan, mutta hyviä keikkojahan on liiaksi samaan aikaan..siispä Turku.

Neiti kiiruhti Klubille puol kympiksi. Jono ovelle oli vielä ysinkin jälkeen ihailtava. Neitiä ehdittiin säikytelläkin jo ulkona! Jono ulkona eteni ja narikkajonon jälkeen oli vuorossa lippujono. Voi huoh, miksei ne voinu olla yhdistettynä?! Neiti inhoo jonottamista. Klubi olikin sit yhtä rappuja rappujen perään. Itse keikkatila ylimmässä kerroksessa oli sit tilava ja ihailtavan täynnä väkeä. Neiti päätti sit suosiolla tsekkailla keikkaa kauempaa, koska lava näytti ainakin hyvältä, joten fiilikseen varmaan pääsisi taaempaakin. Keikka alkoi puoli yhdentoista maissa. Paula tuntui olevan keikan aikana Miraa enemmän vauhdissa ja äänessä. Juholla puolestaan oli hauska nuttura :D ja Heikin ilmeitä oli niin parhautta tsekkailla.

Nopealla temmolla mentiin biisilistassa. Oli kyllä viihdyttävä setti. Neiti ei edes muista kaikkia biisejä joita kuultiin x). Parhautta setissä neidin mielestä oli ainakin tällä kertaa Henkilökohtaisesti ja Olkaa yksin ja juoskaa karkuun<3. Mimmit rallattelivat pätkän jotain joululauluakin, mikä ei yhtään yllättänyt neitiä x). Viimeinen valitusvirsi kuulosti tosi hyvältä, jo näin toisen kerran livenä kuultuna. Sen sijaan toinen uusi veisu Taajama ei neitiä vielä ainakaan suuremmin vakuuttanut. Biisi poikamiehen sielunelämästä ei vaan niin koskettanut.

Neiti tulee kyllä valitettavasti aina muistamaan tämän keikan siitä että valomies vallan häikäisi neidin :p. Neiti ei ole vielä koskaan pyörtynyt keikalla, nyt sit piti käydä niin :/. Neidiltä lähti siis jalat alta, kahdesti! Todella noloa pyörtyillä yleisellä paikalla. Tosin väkijoukossa sitä ei onneksi edes kaikki huomaa. Keikkavalot ottivat neitiä jo alusta asti todella silmiin, mitä ei tietenkään auttanut se että neidillä oli ollut koko päivän hedari. Jo VV:ssä valot olivat kamalat. Puolessa välissä keikkaa neidin silmissä alkoi yhtäkkiä vaan välkkyä ja neidin oli pakko ottaa tukea lähimmästä pöydästä. Silmissä sumeni. Neiti yritti sit nousta takaisin ylös vaikka silmissä vaan edelleen välkkyi. Meni sit vain hetki ja neiti pyörtyi uudestaan, tällä kertaa neiti ei edes ehtinyt ottaa mistään kiinni vaan rojahti kunnolla lattialle ja filmi katkesi. Neiti palasi tajuihinsa vasta kun jotku ihanat ihmiset olivat siirtäneet neidin keikkasalista istumaan. Neiti sai asettaa jalkansa ylös ja käteensä lasin vettä. Ihme kyllä neiti ei ollut lyönyt päätään mihinkään kaatumisen seurauksena. Neiti on sit niin herkkä pyörtymään. Tällä kertaa kohtaus oli kuitenkin varmaan monien tekijöiden summa (ei siis voi osoittaa syyttävällä sormella pelkästään valomiestä tai Klubin valojen asettelua). Neiti oli ehkä näännyttänyt itsensä shoppailulla ja uudet kengät, joita neiti vasta muokkaili jalkaansa, veivät vähintäänkin verenkierron neidin jaloista x). Neiti missasi kivasta sit keikkasetistä sen kaksi biisiä, mutta jaksoi palata tsekkailee loppukeikkaa. Loppukeikkaa ilahduttivat mm. Rusketusraidat ja Matoja (jonka aikana neiti et tod. pystynyt tsekkailee lavalle xD). Encoreja saatiin vallan kaksi.

Loppuilta: Neiti ei lisännyt hedariaan juomalla. Neiti osasi siis viettää selväilyillan. Ja aamulla olikin aikainen herätys..

Kirjoitettu Sunday 07.12.2008

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: