Eräs mummeli lauleskeli näin: "Rannalla hyppeli, kultainen pippeli, laineilla kelluu, hopeinen pillu". Jäänyt mieleen vuosien takaa. Lastemme loruista saamme aikuisuuteen hyviä tippejä, vinkkejä tai elämänohjeita, mutta nyt realismin värittämässä maailmassa viattomat lorut ja lasten sadut ovat unholaan painettuja asioita. Sanoin palaavani lapsuuden turvalliseen maastoon, eli edelleen aikuisena katson mieluusti, että millaista on ohjelma TV:ssä pienimmille? Animaatioita, räiskyvää, huonoa huumoria, ikäänkuin videopeliä, että perinteinen harmiton piirretty ohjelma on harvinaista. Niistä on tullut antikvariaattista taidetta, koska piirretty lastenohjelma vaatii enemmän työtä sanansa piirtäminen mukaisesti. Ensimmäinen animaatio taitaa olla diaesitys, että keksimme alkaa tallentamaan elokuvaa. Mitä meistä tallennetaan ja millaiselta tulevaisuuden tallennus näyttää?

Huumorintaju, joka entisenä aikana sodassa 1939-45 taisi kadota monelta. Pekka-Puupää ja muut sketsien Spedet ovat tuoneet sitä takaisin, mutta nyt taas tulevaa huumoria koitellaan. Maailman tilanne näyttää sellaiselta, että haluan taas aloittaa totaalisen uutispimennon. Mummoni Tyyne Meri oli usein elämän koittelemusten jälkeen vakava kasvoilta, mutta toisinaan näin hymyä ja iloa silmäkulmassa.

Tositarina: Olin pienenä mummolla hoidossa ja kyllästyin, kun ei ollut tilaa tekemiselle kerrostalossa riittävästi. Sanoin, että mummo, joutaisit jo hautaan. Mummo nauroi takaisin, kun eihän 5-6 vuotias tosissaan noin sano sydämmestään. Hän oli meidän suvun päällikkö ja vanhin.

***Toinen mieleen jäänyt sketsi on, että emäntä kyllästyi, kun miehet kävivät WC:ssä ja jättivät kädet pesemättä. Sokerikupilla samoilla käsillä ja emäntä antoi yhdelle sokeripihdit vietäväksi kupille. Emäntä kysyi, että missä ne pihdit nyt ovat? WC:ssä tietenkin vastasi herrasmies.***

Hurtti huumori ja minulle ei maistu suussa toisia loukkaava tai satuttava kielikuva. Itsestäni usein lasken mustaa huumoria, sarkasmia ja jopa vittuilua, mutta en uskalla Jumalan pelossa näin sanoa kenellekään toiselle. Se kertoo minusta ihmisenä, että en halua sanallisesti pahaa hyvälle ja hyvää toivotan pahallekin. Hyvä on armo ja ottakaa se vastaan. Nimi on enne, mutta sitä ei ole annettu pahalla tai siihen tarkoitukseen. Se on lahja äidiltä ja isältä. Tarkoitus voi olla mitä tahansa, niin se ei kerro sinusta ihmisenä.

"Antti on vanhimpia Andreas-nimen suomalaisia muotoja, sillä se esiintyy jo 1300-luvun kirjallisissa lähteissä. Kreikkalaisen Andreas-nimen merkitys on 'miehekäs, rohkea'. Almanakkaan Antti otettiin vuonna 1862 marraskuun 30. päivän kohdalle."

Lempijuomani: Olut
Lempivärini: Sateenkaari
Lempiruokani: Kalakeitto
Lempilapseni: Kaikki
Lempinainen: Muusa
Lempikukka: Marigold (Kehäkukka)
Lempikasvi: Riidenlieko
Lempinimi: Hippu

Antin päivä (30.11.) on aloittanut valmistautumisen jouluun. »Antti joulut alottaa, Tuomas tupaan taluttaa». Anttina otettiin ohria maltaiksi, joista pantiin vanhana Annan päivänä (15. joulukuuta) jouluoluet.

Antin päivän sanottiin olevan usein ankaran tuulinen ja sitä pidettiin taitekohtana kylmempiin keleihin. Anttina saatettiin ajaa jo reellä lyhyitä matkoja, mutta ei koko maassa vielä kovin hyvin. Silloin myös puettiin ensimmäistä kertaa päälle turkisvaatteet ja karvakintaat.

Päivän säästä on ennustettu talven ilmoja. Ennen Anttia sattuneet pakkaset ennustavat helppoa eli lauhaa talvea. Selkeä sää Anttina tarkoittaa tasaista talvisäätä, pilvinen vuorostaan tietää vaihtelevia ja epätasaisia säitä. Antin sää on myös joulun sään peilikuva. Jos Antti on ankara, joulu on joutava, siis sateinen ja lotiseva.

Kalastajat ja nuottamiehet kokoontuivat Anttina aloittamaan talvikalastuskauden. Vedenhaltijaa saatettiinkin kutsua loitsuissa kristillisen vaikutuksen seurauksena Antiksi: »Anna, Antti, ahvenia!». Veden väkeen suhtauduttiin vastavuoroisella kunnioituksella: esimerkiksi kevään ensimmäisestä kalansaaliista annettiin vedenhaltijalle lahjoja hyvityksenä.

Ennen Anttia, Anteroa ja Attea on Tuomiosunnuntai (26.11 Sisko) ja viime viikonloppuna oli valvomisen sunnuntai (19.11 Liisa). Valvokaamme, kuten Markuksen evankeliumissa sanotaan. Emme voi tietää, että milloin "talon" herra saapuu? Ilmoittaako hän koskaan tulostaan, EI.