Arvioinnissani tärkeintä on tässä kisassa, kuten yleensäkin, aina itse biisi, sävellys ja mahdollinen sanoitus. Laulu- tai soittotaidolla ei ole merkitystä, ei kukaan pysty yhtäkkiä laulamaan tai soittamaan paremmin. Yritän kuvitella biisin vaikkapa ison kuoron, sinfoniaorkesterin tai tunnetun bändin esittämänä. Tai vaikkapa sen soveltuvuutta yhteislauluhetkeen leirinuotion äärellä. Sovitukselliset seikat vaikuttavat vain myönteisessä mielessä, niiden herättämien ajatusten, tunteiden tai mielleyhtymien kautta. Miksausta voi helposti parantaa nopeastikin, joten se voi vaikuttaa jollain tavalla. Tosin tässä arvostelussa suurimmat miinukset tulevat siitä, jos laulu on miksattu niin taustalle ettei sanoituksesta saa selvää eikä tekijä ole vaivautunut laittamaan sanoitusta biisin yhteyteen.

Yleensä kilpailuarvostelussa en kiinnitä huomiota artistiin tai artistin aikaisempaan tuotantoon. Tämän hittikisan kohdalle teen kuitenkin poikkeuksen, koska hittien kohdalla artistin aiemmat luomukset ovat luoneet pohjan, jonka perusteella biiseihin on helpompi päästä sisälle jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Myös artistiin luotu tunneside vaikuttaa, jolloin mahdolliset maneerit eivät samalla tavalla ärsytä kuin voisi käydä tuntemattoman artistin kohdalla. Myös tietty jännittynyt kiinnostus artistin uuteen tuotantoon on vahvasti läsnä. Itse tykkään kuunnella uutta musiikkia, uusimpia hittejä tai muuta tuotantoa, enkä juuri elä menneisyydessä. Artistin kehittymistä biisintekijänä on mukava seurata, erityisesti täällä mikserissä jossa suurin osa meistä on puhtaita harrastelijoita.

Hitin voi määritellä kukin omalla tavallaan. Itselleni se ei tarkoita sitä massatuotantoa, joka valloittaa listakärjet ja joka ei erotu muista samankaltaista, vaan sellaista joka jää päähän soimaan, tuo jotain omaa ja uutta näkemystä musiikkiin ja jota kuuntelee mielellään ja joka kestää kuuntelua niin että sen voi laittaa soittolistalleen pidemmäksi aikaa. Tarkimmat kuuntelijani ovat saattaneet havaita että puhtoinen ja harmiton poppi on lähimpänä sydäntäni, mutta liikun sujuvasti muidenkin genrejen popimmalla laidalla, enkä pahastu eri genrejen yhdistelmiä, päinvastoin ihailen artisteja jotka eivät välitä tällaisista keinotekoisista aidoista. Ja koskettavat sanoitukset eivät genrerajoja tunne.

13p aRt074 - Halo

Arto Hietala on tehnyt näihin kisoihin monia hienoja biisejä, jotka olen sijoittanut korkealle. Mutta myös sellaisia, jotka ovat olleet kovin junnaavia ja siksi jääneet pisteittä. Hänen synkät pahuuden täyttämät sanoitukset ovat olleet välillä aika luotaantyöntäviä. Tässäkin ollaan pahuuden tasolla, mutta monitulkintaisesti ja voi olla eten ymmärrä sanoman syvintä olemusta, siksi oma tulkintani voi mennä metsään... Tässä voi nähdä Halon loistavan lohdutuksena: "The struggle is in the past, Girl, don't be so sad.Enjoy life the best you can Embrace the flames that engulf your halo". Toisaalta Lucifer on valon tuoja, antanut tiedon hyvästä ja pahasta ihmiskunnalle, joten turha tällaista sankaria on demonisoida eli pimeydessä asuu valo/halo ja ylpeys/himo/viha ovat asioita jotka on meissä sisäänrakennettuna ja jotka voi pitää kurissa syleilemällä. Kaunis melankolinen melodia, joka toimii niin instrumentaaliosuuksissa kuin laulettuna. Muistuttaa kompiltaan varhaista Dire Straitsiä, joka ei tosin ollut aivan omia suosikkeja, koska innostuin yhtyeestä vasta Private investigationin myötä, Brothers In Arms kuuluu parhaiden koskaan tehtyjen albumien joukkoon, sisältäen hittejä toisensa perään, joten siksi tämä Arton kappale tuo jotain tuttua hittiyttä johon on helppo tarttua. Joka tapauksessa tämä ei junnaa paikallaan vaan hehkuu kauneutta ja valoa pimeään marraskuuhun. Tällainen on mielestäni erinomainen hitti: tarttuva melodiakoukku, kaihomielinen sävel/sointukulku ja kiehtova sanoitus, josta näkee että sen eteen on nähty vaivaa, eikä mikään tyhjänpäiväinen nopeasti kyhätty ding-dong. Soitto ja laulu ovat radio- ja soittolistaystävällistä meininkiä, jota jaksaa kuunnella useampia kertoja. Täytyy nostaa hattua artistille, joka on vaikeuksiensa keskellä pystynyt tuottamaan näin vahvaa musiikkia, tuskasta ja kivusta monet voimakkaimmat teokset näköjään syntyvät.

10p Windywalk - Don't Think

Olin jo siirtymässä musiikin tekemisestä muiden harrastusten pariin vuoden 2016 lopulla, mutta sitten Mikseriin ilmaantui lahjakas laulaja/lauluntekijä Miira. Hänen tyylinsä tehdä musaa on hyvin omaperäinen, ihailen ihmisiä/artisteja, jotka uskaltavat kulkea omia polkujaan eivätkä seuraile massoja tai trendejä. Hänen Forever Alive teoksensa on yksi hienoimpia lauluja mitä Mikseristä löytyy. Ja saadessani mahdollisuuden tehdä yhteistyötä hänen kanssaan, hänen biisinsä ovat tulleet vielä paremmin mulle tutuiksi. Hänen tulkintansa omista sävellyksistäni ovat olleet todella upeita, jo heti ensimmäinen Miss You So Much vakuutti minut täysin. Hän on toiminut myös inspiraationa uusille sävellyksilleni, joten musiikinteon jättämisestä ei sitten tullut mitään, ilman häntä en olisi tässä kisassa mukana ja tuskinpa olisin aloittanut laulamaan itse ilman hänen kannustustaan.

Teknomusiikki ei juuri mua puhuttele, Mikseristä tosin löytyy biisi "Tekno on paskaa" joka on jäänyt myönteisessä mielessä mieleeni :) Mutta kerrankin saa kuulla teknobiisin, jossa on syvällistä sanomaa! Don't Think kappaleen sanat kolahtavat syvälle henkilökohtaisella tasolla, näitä teemoja tulee itsekin pohdittua ja niistä olen aikonut tehdä biisejä... Tässä puhutaan pientä ihmistä ahdistavista asioista - ympäristön tuhoutumisesta mikä näyttää vääjämättömältä ja painaa raskaana murheena yksilön harteilla kun hän ei voi vaikuttaa siihen kun ihmistä suuremmat voimat jyräävät tämän maailman. Ja vaikka voisi tehdä asioiden eteen jotain, aina on pelko siitä että omat teot valuvat vääriin taskuihin. Toinen taso tässä on yksilön omat murheet, pienetkin sellaiset voivat olla raskaita ja joiden painosta pieni ihminen murtuu. Biisi ei tarjoa vastausta murheisiin, mutta kehottaa edes hetkeksi unohtamaan ne, laskemaan maailman tuskan maahan. Ehkä se on eskapismia, mutta toisaalta se on lohdutuksen hetki, tilaisuus kerätä voimia, nähdä että maailmassa ja elämässä on myös kauniita asioita, joita voi jakaa muiden ihmisten kanssa. Täytyy vain löytää oman elämänsä merkitykselliset polut, keinot vaikuttaa tai yhdistää ihmisiä musiikin tai muun välineen kautta. No tämä on oma tulkintani Don't Think merkityksestä, ei ehkä sama mitä artisti halusi sanoa, mutta kukin sisäistää asiat omalla tavallaan.

Teknotausta on raaka tämän viestin välittämiseen, mutta toistaalta sopii lohduttomaan sisältöön. Itseäni ilahduttaa ettei tässä ole loputtomiin jauhettuja sointukulkuja vaan hyvinkin kivoja ja kiinnostavia sointukoukkuja. Erikoisista soinnutuksista kiinnostuin aikanaan kun vuonna 1983 ostin mielenkiintoista indie-poppia esittäneneen Aztec Cameran High Land Hard Rain levyn. Miiralla on samalla tavalla omia kiehtovia ratkaisuja, joihin olen onneksi tutustunut aiemmin, joten ne eivät samalla tavalla saata hämilleen kuin jos ummikkona niitä kuulisin. Melodia on kiinnostavan erilainen ja lopulta tuo "Don't Think" jää hyvin mieleen, mikä on hyvän hitin ominaisuus. biisi myös paranee useamman kuuntelun myötä. Tämä sopisi hyvin hauskan kuuloiseen yhteislauluun, varsinkin pienen harjoittelun jälkeen. Tämä olisi mielenkiintoista kuulla myös suuren kuoron esittämänä. Yksinkertaisuudessaan todellinen hitti, omaperäinen - ei muistuta mitään aiemmin tehtyä, kaikki on kohdallaan sanoitusta, melodiaa ja sointuja myöten. Erityiskiitos hyvin erottuvista vokaaleista.

7p redlerx - Fragments

Redlerin tuotantoon olen tutustunut jo aiemmin ja tykännytkin hänen hienoista ja taitavista sävellyksistä, niin 80-luvun alun uusiaalto/pop-henkisestä materiaalista kuin vähän tunnelmoivimmista luonnonmaisemia hivelevistä teoksista. Tässä ollaan tuossa jälkimmäisessä kategoriassa kauniin melodisessa ympäristössä, joka tuo mieleen lapsuuden, sunnuntaiaamun 70-luvulla ja radiosta kuuluneen rauhallisen musiikin.
Sello soittaa kaunista melodiaa, jota akustinen kitara tukee hienosti, laulumelodia on kauniin haikea, miellyttäviä tunnelmallisia maj7-sointuja, duetto toimii hienosti, jotain ikiaikaista vuosisatojen takaa Britannian usvaisilta nummilta. Vähän mystiset surumieliset sanat, joihin ei muutamalla kuuntelulla pääse täysin sisään, mutta pala kerrallaan löytyy koskettavia kielikuvia, jotka vahvistavat melankolista fiilistä. Yksinkertainen sovitus kestää hyvin useita kuunteluita, ei ajankohtaista hittipoppia, mutta klassista materiaalia joka ei kulu käytössä ja koskettaa vuosikymmenestä ja poliittisesta ilmastosta riippumatta.


5p Marko Toivonen - Teetä ja Humalaa

Marko on tuttu jo niistä ajoista kun liityin mikseriin 2007, hän oli ensimmäisiä artisteja jonka musiikista täällä todella innostuin, Toivoa ja Epätoivoa oli silloin hänen projektinsa johon ilmaantui sellaisia upeita teoksia kuten Antaudun, Aika parantaa haavat, Muurit, Voiko rakkauteen hajota. Nämä olivat ja ovat oikeastaan vieläkin mielestäni suomalaisen popmusiikin parhaimpia luomuksia. Ja kun Markon upealla äänellään laulamana kuulin ensimmäistä kertaa jonkin oman sävellykseni, tässä tapauksessa Pitkä kylmä talvi, se oli todella selkäpiitä värisyttävä kokemus. Siksi Markon lähtö Mikseristä oli aikoinaan hyvinkin ikävä kokemus. Onneksi hän palasi tarjoten nyt enemmänkin synainstrumentaalimusiikkia, joka on äärimmäisen laadukasta ja mieltä rauhoittavaa kuuneltavaa. Toki häneltä on tullut laulettuja pop-lauluja, jotka edelleen ovat laatutavaraa, vaikka kaikki eivät ole vain kolahtaneet (kuten eräs ahdistava kisabiisi ja kun tapanani ei ole antaa kaveripisteitä niin...). M. Toivonen projektissa on sitten yhdistetty syna ja laulupuoli, ne tuovat 80-luvun ystävälle nannaa, vaikka sävel ja sanoitus ei tämän projektin biiseissä ole ollutkaan ihan samaa tasoa kuin joskus aiemmin. Tämäkin biisi kuuluu ehdottomasti soittolistalleni jo pelkästään nostalgisista syistä, tarjoten mielleyhtymiä mm. sellaisiin artisteihin kuin Pet Shop Boys/Modern Talking/Propaganda/Gazebo/Jarre. Säkeistöissä melodia on vähän kankeaa, kertsimelodia on tarttuva mutta jostain syystä vähän ärsyttävä, kenties siksi että se voisi olla parempikin, sanoitus Göstamaisen karheaa naisen kaipuuta, sisältäen muutamia erikoisen makuisia kontrasteja (teetä - humalaa), no sanoitukset eivät tällaisissa teoksissa ole yleensäkään kovin syvällisiä. Jäin myös miettimään tarkoittaako kielikuva "mä odotan sinua kuin märkää unta" jotain sellaista jota todella toivoisi... Hyvin miksattu moderni esitys, joka ei jätä Toivomisen varaa. Markon ääni on tuttu ja turvallinen. Välisoitot ovat kauniin melankolisia.

3p passat (2) - The One

artisti hallitsee tällaisen 80-luvun soundtrack tunnelman, jonka päälle on sitten tässä (valitettavasti) laitettu eurohumppajyskytys remix-meiningillä, vähän kornia, mutta laulut toimivat ja sävellys sinänsä on tarttuva, sisältäen kivaa tanssimusa-soinnutusta ja Kylie Mingoue melodiaa, eli selkeää hittiainesta omalle soittolistalleni, vaikka tätä kuuntelisin jostain syystä mielummin perinteisemmällä rock-poljennolla tai kepeämällä alkuajan Kylie soundilla. Sanoitus on sisällöltään hitusen köykäistä, varsinkin kertsissä on liikaa hokemista eikä kosketa riittävästi saavuttakseen korkeamman sijoituksen.

2p Kostiainen - Eihän siinä sitten mitään (jos tahdot olla mulkku)

artisti tuottaa samankaltaista rockriffipohjaista meininkiä AC/DC tyyliin, ei siinä mitään, toimivaa kaavaa on turha mennä muuttamaan. Sanoma on selkeä ja ihan terävä tässä perinteisessä rokissa jossa oudosti poukkoilevan kulmikas melodia kertsissä, toki tarttuvaa tavaraa joka saattaa jäädä soimaan päähän, ehkä vähän ärsyttävästikin mutta tämä on periaatteessa hyvin hiottu. Rummut takovat ansiokkaan selkeästi ja jämäkästi heti alkutahdeista alkaen. Sopii hyvin yhteislauluun. Kiva riffi.

1p veikko-antero - Hump 'n' go

tämä taiteellinen artisti on tehnyt muutamia hienoja progressivishenkisiä kisakappaleita. Tällä kertaa ollaan popmaisemmissa tunnelmissa, tulee Level 42 ja Mark Kingin bassottelu hyvin vahvasti mieleen, Level 42:n tapa yhdistää poppia ja funkbassottelua on aina miellyttänyt korviani. Harmillisesti tässä jää melodiaa kaipaamaan, joita ilman muutamat kohdat ovat melko tylsän kuuloisia vaikka sisältävätkin vienoja fuusiosävyjä, mutta erityiskiitos funkimman väliosan kivasti pulputtavasta bassosta ja torvista. Tätä on ilo kuunnella ja kuuluu vahvasti soittolistalleni, laulettuna tämä olisi taatusti saanut enemmän pisteitä, mutta saa nytkin pisteen koska omaa suuren hittipotentiaalin. Eli kaino pyyntö on saada tästä vokaaliversio markkinoille.

Nämä olivat myös erittäin lähellä pisteille pääsemistä:

IT - Over The Hill : artisti on tuttu lähes identtisiltä kuulostavista demobiiseistään ja melismasta. Mutta tämä erottuu harmaasta massasta. Tämä sopii hyvin letkeydessään soittolistalle, kitarasoundi mukavan lempeä ja bassokin tuo tunnelmaa säästeliäällä käytöllään, kertsissä ja soolossa kiinnostavaa melodia/sointurakennetta vaikka melodia ei sellaisenaan olisi kovin innostava laulettava yhteislauluna. Ei erityisesti ylitä ärsytyskynnystä, siksi helposti unohtuvaa.

F|Bitch - Repeat: tässäpä erikoinen "yhteistyö", yhdistelmä non-sense sanoitusta lausuttuna omalla tavallaan melodisesti ja mielenkiintoista kauhujen yö biittiä, jossa miellyttävää aivosoluja aktivoivaa soinnutusta, ihan toimivaa ja voisi kuunnella repeatillä jos ei ole parempaa tekemistä, mutta en tällaista normaaliolosuhteissa kuuntelisi. Ei herätä erityisesti suuria tunteita, vaikka jännittävä kohtaaminen sopivissa yökerho-olosuhteissa tämän soidessa voisi johtaa kauemmin säilyvään jaettuun muistoon.

Putte - Chikson Sound : Tämän herran tuotannosta olen kuullut aiemmin vain kiehtovia äänimaisemia, mutta tässä ollaan aivan toisessa maailmassa. Hieno tarttuva rytmi erinnäisillä aasialaissävyillä vaikka sekaan on sotkettu myös länsimaista kliseistä hapatusta (everybody). Kuuluu tanssibiisien soittolistalle, vaikka harmittomana menee jälkiä jättämättä korvasta sisään ja ulos. Sanoitus on tyhjänpäiväistä eikä sisällä sellaisia melodiakulkuja joita voisi kuvitella laulavansa porukalla leirinuotion äärellä.

BitchArt - M.A.M.A. : Artistilla on hyvin tunnistettava rocktyylinsä, joka voi ärsyttää mutta myös ilahduttaa tällainen oman tien kulkeminen. Sanoitukset ovat monesti kontroversiaalisia ja ehkä vähän vastenmielisiäkin. Tässä ovat läsnä niin heikkoudet kuin parhaat puolet. Alkuhöpötykset saavat hakemaan Next nappia, säkeistöosuudet eivät melodisesti miellytä ja sanoituskin on häiritsevää, mutta kertsi on hyvinkin tarttuvaa hittikamaa suoraan 70-luvulta, ehkä jopa kisan kärkitasoa ja sopii yhteislauluun loistavasti, harmi etten tunne aluetta enempää jotta voisin tunnistaa mahdolliset Kiss yms-viittaukset. Soolo alkaa harmillisen varovaisesti, mutta yltyy lopulta hyvään vauhtiin.

curved - Broken Dreams: Artisti tekee mielenkiintoista ja kohtalaisen omaperäistä electromusaa, joka on mikseritasolla hyvinkin laadukasta. Tässä se on parhaimmillaan: jännittävä tunteikkaan pelottava tausta, kivasti yhdistelty elektrovaikutteita ja akustista ja sähköistä kitaraa. Melodia ja sanat jäävät valitettavasti sivuosiin, melodia on oikein kaunis, mutta ei aivan nouse lentoon. Tuntuu vähän luonnosmaiselta taululta, jossa värejä on jo vähän käytetty täyttämään joitakin kohtia. Kyllä tämä pyörisi soittolistallani pidempään, koska jotain kiehtovaa ja hitaasti avautuvaa tässä on vaikka ei ole ihan mun pop-mukavuusalueella. Paranee useammalla kuuntelukerralla.

spaussi - Taivas ja maa: Tällä artistilla on aiemminkin ollut kiinnostavaa hippihenkistä kitaralla soitettua balladia. Lyhyt 70-luvun planetaarinen kuvaelma, sanoitus jää harmittavasti erottumatta kun kitarat hallitsevat äänimaisemaa. Se mitä erottaa on kauniin runollista. Ei genrenä erityisen kiinnostavaa tai hittipitoista sillä ei aivan sulaudu nykypäivään.

Tantsku - It's here: Tämän herran tuotannosta on tuttua muutama Juicemainen suomenkielinen kipale, tässä ollaan aikalailla eri alueella, mutta hyvä että skaalaa löytyy. Kuulostaa oikein lupaavalta niin soitannollisesti kuin sävellyksellisesti, tosin en usko että tuottaisi erityisesti hittimateriaalia tällä lähestymistavalla. Yli hilseen menevää soinnutusta ja itämaisen hämärää melodiaa, liian hienoa taidetta hittisoittolistalle, huolimatta siitä että tässä on jotain kivoja kaikuja 80-luvun new wavesta sekä modernista industrialindiestä. Paranee kuuntelujen myötä, maailmanloppua uhkuva sanoitus sopii paholaismaiseen tunnelmaan.

Tackle - mikserihitti: Tacklen tuotantoa on tullut kuunneltua aiemminkin, räpit sisältävät hyvinkin oivaltavaa ja terävää havainnointia nyky-yhteiskunnasta, toinen puoli on sitten instrumentaalit, erityisesti bluesbiisit ovat olleet oikein mukavaa kuunneltavaa. Tämä ei ole ihan bossanovaa, vaan tiukkaa rockheviä, oikein vahva poljento eikä todellakaan mitään laahaavaa lässähtänyttä tavaraa kuten ehkä olen saattanut moittia aiemmin, ironiset sanat viehättävät vaikka vokaalit oli miksattu täysin kuulumattomiin joten melodiasta ei päässyt jäljille ;) taustalla tosin voi havaita kivoja riffin pätkiä (yksi tosin kiusallisesti muistuttaa jotain aiemmin kuulemaani, mutta jota en vain saa millään päähäni) ja sooloilukin on pätevää, välillä muutama sointu pitää kiinnostuksen yllä. Tämäkin mahtuisi soittolistalleni, mutta ei ole kuitenkaan sellainen teos jota jaksaisi hirveän kauan kuunnella.


Vähemmän hittipitoisilta tuntuivat nämä:

Gloaming - Scream your hate (feat. Juha Ahlfors) : artisti ei ole mulle ennestään tuttu. Melodia ei houkuttele laulamaan, vauhdikkaimmat osiot karusellin pyörryttäviä kuten bassorummun konekivääritulitus, soitto kyllä kiinnostavaa vähän rauhallisemmissa sävyissä. Toimisiko sinfoniaorkesterin ja oopperalaulajan esityksenä, se olisi kiva kuulla. Riffimelodia on kiva, vaikkakin aika tutunkuuloinen.

naula - Paholaisen tanssi : Artistilla oli jo Black Sun kisassa ihan kiva hypnoottinen biisi. Tämä on sanoitukseen vahvasti pohjaava teos, joka ei täysillä puhuttele. Melodiassa ripaus suomalaista rock-iskelmää ala Yö, mutta ei silti kuulosta toimivalta tai hittipitoiselta esim. kuoron esittämänä. Pu-toon häiritsee painotuksen osalta varsinkin kun se toistuu niin usein.

Veskalaattori - The Downward Spiral : Uusi tuttavuus. biisi on sopivan vauhdikas ja esitetty uskottavasti ja melodia tuo mieleen 80-luvun alun innokkuuden paloa ja Pelle Miljoona/Hanoi Rocks-henkeä. Melodia ehkä liian vaikea soimaan päässä. Kaikesta sanoituksesta ei saa selvää eikä biisin yhteyteen ole laitettu sanoitusta. Välisoitossa kiinnostava sointukuljetusta. Kaiken kaikkiaan ehkä vähän vanhahtava huolimatta siitä että tuotanto on modernia.

asara - Darkness Again: artistilla on erottuva tyylinsä, joka parhaimmillaan tuo hyvinkin kiinnostava synamattoa ja siihen sopivaa vokaalimelodiaa. Tässä on vähän liikaa tasaista rytmiä ja yllätyksetöntä ja yhteislauluun sopimatonta melodiakulkua, hakkaavaa distorttua väliin, mieleenjäävämpää kertsiä jää kaipaamaan. Tämä on genressäänkin aika vaatimaton teos.

passat (1) - Love Song 1 kiinnostava artisti, jolta löytyy kivasti kasarivaikutteita. Soinnutus on kiva, taustassa sopivasti dynamiikkaa, jousi- ja synataustat vähän häiritsevät korvaa. Euroviisuhenkinen, ja toisaalta sopisi hyvin jonkin leffan lopputekstimusaksi. Laulumelodian kanssa tämä voi toimiakin, nyt voi vain arvailla.

Redione 1 - Älä luovuta vielä: Tuore hiphopartisti mikserissä joka on kiitettävästi osallistunut kisoihin. Eminem-mäinen höpötys alku häiritsee, tausta ei kolahda, sanoitus toki on kannustava vaikka ansaitsisi optimistisemman taustan, nyt kuulostaa siltä kuin oltaisiin jo luovutettu, alistuneesti kehotetaan älä luovuta vielä. En tiedä kuuluuko tämä sanoituksen ja melankolisen taustan välinen ristiriita genreen, mutta mua se häiritsee tässä, kuten häiritsi myös Sisko tai veli biisissä. Miellyttävän karhea ääni, mutta kaikesta lyriikasta ei saa selvää. Ei kuulu suosikkigenreihini ja vaatii todella hyvän biisin saavuttaakseen huomioni tai noustakseen soittolistalleni, kuten Eminemin Cleanin' Out My Closet. Mutta artisti on kyllä lahjoja, ja hän on oikealla polulla kohti menestystä, omakin tyyli hyvin muotoutumassa.

Filius|B - Luovuta : F | B parivaljakko on tuonut omalaatuista ja hyvinkin luovaa näkemystä mikseriin, tosin en ole erityisen innostunut perehtymään, ei sellaista pop genreä joka kiinnostaa, mutta ehkä tämä voi kehittyä vähitellen siihen suuntaan, taustoissa on kuitenkin ollut jännittäviä ratkaisuja. Tyhjänpäiväistä ajatuksenvirtaa, josta ei saa otetta, kai siinä saattaa olla intelligenttiä itseironiaa, mutta ei näin vanhalle enää avaudu... välillä taustalla laiskahko biitti, joka lopussa innostuu, tuo jännää sävyä mutta loppuu sitten liian nopeasti.

Musicoholists (2) - Latin Blue : uusi artisti, josta ei ole ennakko-odotuksia, tällainen luonnosmainen tunnelmapala, jossa ei oikein ole selkeää mieleenjäävää melodiaa, jota voisi hyräillä. Soinnutuksessa on kaunista latinalaista melankoliaa. Biisi ei oikein etene mihinkään, mutta toisaalta on riittävän lyhyt. Mukava kipale, joka tuo vähän Santanaa mieleen, mutta ei jätä suurempia muistijälkiä, jotka nostaisivat tätä genren tasollakaan korkeammalle eli hittiaines jää puuttumaan.
Musicoholists (1) - Metallic Beats: tämä on edellistä huomattavasti kulmikkaampi ratkaisuiltaan, outo rytmi ja outo junnaava melodiaa, selkeää kiinnostavaa sointurakennettakaan ei tahdo löytyä. Aiheuttaa lähinnä vaivaantunutta ymmärtämättömyyden oloa, vähän kuin heräisi aamulla Woodstockin lavarakenteissa ja joutuisi kuuntelemaan Jim Hendrixin soundcheckiä krapulaisena pääkipujen keskellä. Joten ei yllä lähellekään soittolistaani, mutta vähän enemmällä variaatiolla tästä voisi saada kiinnostavan The Aristocrats tyyppisen taidepläjäyksen.

BVR - ..eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa: tällä artistilla on ollut kiinnostavia äänimaisemia, mutta tämä on perusmetallia, jossa äänimaisema osuus jää muutamaan sekuntiin, tästä en löydä mitään koukkua, joka saisi laittamaan tätä kuunteluun uudemman kerran, melodia jää uupumaan eikä soinnutuksessakaan ole mitään uutta, soolo on kyllä ihan kiva. Toisaalta ei ole mitään erityisen häiritsevääkään.