Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Kevät alkaa!

Tähän mennessän biisiäni on kuunneltu 8 kertaa ja lisäksi olen esitellyt sitä niin omille kavereilleni kuin yhdessä iltatapahtumassa. Lisäksi kokoonpano alkaa olla lähiaikoina valmis ja uusia biisejä on suunnitella joista yksi on elektroninen ja lisäksi siinä ei lauleta. Bändiin on tulossa myös toinen laulaja, sillä alkuperäisenä suunnittelmana oli hakea laulaja minun yhtyeesseni mutta koska en löytänyt laulajaa niin päätin laulaa ensimmäisessä demossa. Muissa biiseissä minua tulee avustamaan toinen laulaja.

Minun lauluääntäni on toisaalta kiehuttu, toisaalta taas olen saanut negatiivista palautetta mikä ei välttämättä haittaa sillä osa kuulijoista on kannustanut minua kehittämään lauluääntä.

Tärkeintä on saada lisää faneja ja siinä olen tavallaan onnistunut!

Kirjoitettu Sunday 31.03.2013

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: